Tyhjänpäällä

meillä, vaimo vain löysi työtoverinsa.
Meilläkin 24 vuotta ja huomasin etten tuntenutkaan häntä ollenkaan.
Hirveä valheiden verkko on auennut tämän kevään aikana.
Yllättävintä, että kun seksisuhde paljastui, alkoi vaimon puolelta hirvittävä syyllistäminen, sekä välitön oven näyttäminen meidän yhteisestä talosta.
Onneksi on lakimiehet olemassa, itse olen niin palasina, etten osaisi nyt itseäni, enkä oikeuksiani puolustaa.
Lapsilla pelaaminen myös ahdistaa, tosin he ovat onneksi isoja.

20 vuotta kesti. Mutta vaimollapa olikin sivusuhde. Oli jatkunut jo vuoden ennenkuin kaverit lopulta vihjasivat. Minä olin niin naiivi, että kuvittelin, että niin ei tapahdu. Sehän on väärin.

Olin asiasta aika maassa enkä jaksanut edes alkaa tappelemaan lapsista, sitten kun rouva lopulta muutti pois. Ensimäinen vuosi oli aika vaikea, mutta pikkuhiljaa asiat laimenevat. Puheväleissä en ole. Kun ei voi luottaa, niin sitten ei.

lääkäriin. Osaavat nykyään hyvin auttaa erotilanteessa. Viha, kostonhimo ja masennus iskee yleensä meihiin kaikkiin jätettyihin alkuvaiheessa. Alkuvaiheen shokkiin on hyvä mielestäni saada lääkitystä, jotta ei tulisi pikaistuksissaan tehtyä mitään päättömyyksiä, joita sitten katuisi lopunikäänsä. Tosi on että omia oikeuksiaan (materia ja lapset)on osattava puolustaa nyt juuri silloin kun on henkisesti aivan sekaisin. Jos tästä koettelemuksesta selviät niin huomaat myöhemmin olevasi ihmisenä voimakkaampi ja rohkeampi. Älä toivo miehesi paluuta, äläkä jätä hänellekään mitään takaporttia auki. Ihmisen pitää tiedostaa tekojensa ja valintojensa seuraukset. Sitäpaitsi se suojaa sinua eipäs juupas tilanteelta josta ei sitten ota pirukaan selvää. Voimia sinulle !

Minä olin samassa tilanteessa vuosi sitten keväällä. Mies muutti 26 yhteisen vuoden jälkeen asumaan "elämänsä rakkauden" kanssa. Olin tosi vihainen, katkera, pettynyt, itsetunto täysin nolla. Lasten takia oli pakko jaksaa päivästä toiseen. Olin käynyt yksin ja yhdessä miehen kanssa perheneuvojalla sekä puhunut asiasta muutaman ystävän kanssa. Itkin ja itkin... Kului aikaa, itkuja tuli vähän harvemmin ja välillä oli jopa hyviä päiviä. Nainen minussa nosti päätään ja päätin, että minähän en "jää tuleen makaamaan". Päätin pärjätä ja näyttää miehelle, että minähän selviän elämästä ilman häntäkin. Hän olikin sanonut minulle, että olen niin vahva ihminen että selviän tästä helposti! Selvinnyt olen mutta kyllä niitä tosi vaikeita päiviäkin on ollut. Eroa hain vasta helmikuussa koska odotin koko ajan miehen sitä hakevan. Hänhän se oli joka lähti ja erota halusi. Elokuun lopussa voin hakea lopullista eroa. Lasten kanssa eletään ihan mukavaa elämää ja pikkuhiljaa lapsetkin ovat alkaneet erosta toipua. Nuorimmainen selvisi asiasta helpoiten sillä näköjään vähäinen ikä suojelee lasta. Koululaisilla asian käsittely on ollut vähän vaikeampaa mutta kyllä hekin alkavat tilanteeseen sopeutua.

Tsemppiä sinulle! Muista että sinä selviät ja aika on tässä se joka auttaa.

Miksi kirjoitin tuolla toisessa ketjussa "ihan ok" kumppaniinsa kyllästyneille naisille.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000000299&posting=22000000035608521

Tämä on se, mitä nuo ajattelemattomat ihmiset aiheuttavat toiselle osapuolelle, kun eivät osaa edes suutaan avata, ennen kuin lähtevät suunnittelemaan uutta elämäänsä.

Sinulle ap minä toivon sydämestäni voimia. Todennäköisimmin miehesi tekemiset eivät johdu mitenkään sinusta, vaan hänen kyvyttömyydestään kehittää ihmissuhteita ylipäätään, kyvyttömyydestään keskustella vaikeista asioista ja kyvyttömyydestään ottaa vastuuta.

Tuo toinen suhde on vain merkki siitä, että lähtijä haluaa itse päästä helpolla ja uskottelee, että uusi rakkaus on se, joka hänet tekee onnelliseksi.

Jälkiviisaus on turhaa ja jos tähän ketjuun tulee kirjoittajia, jotka syyttävät sinua miehesi lähdöstä, älä kallista niille korviasi.

Parisuhteen ajautuminen arjen jalkoihin on toki molempien "vika", mutta sinä et ole syyllinen siihen, että miehesi teki alhaisen tempun ja petti lupauksensa sinua kohtaan. Se ei ole anteeksiannettavaa. Kunnon mies (tai nainen) keskustelee asiat ensin valmiiksi kotona ja lähtee sitten vasta hakemaan itselleen uutta kumppania, jos nykyinen sopimus todetaan YHDESSÄ toimimattomaksi.

Suosittelen sinullekin viisaampia ajatuksia osoitteesta: http://www.mervijamatti.fi/

Itse koin saman v. 2000. Tyttäreni 5-v. synttärien aattona mieheni kertoi olevansa rakastunut. Myöhemmin selvisi että suhde oli syntynyt työpaikalla. Avoimuuden puuskassaan mies kertoi myös muut syrjähyppynsä. Yritimme koota vielä perheemme, mutta salainen yhteydenpito rakkaudenkohteeseen vei pohjan pois yritykseltä.

Aluksi olin aivan shokissa, jäin yhteiseen kotiimme 5- ja 9-v. lastemme kanssa. Onneksi näin aikakauslehdessä jutun eroseminaarista, ja pääsin itse osallistumaan sellaiseen muutaman kk:n kuluttua. Siitä tuli käännekohta elämässäni. Sain työkalut parisuhdeasioiden ja eroprosessin tunteiden käsittelyyn ja myös rakentaakseni tulevaisuudessa paremman ihmissuhteen. Olen jopa onnistunut siinä. Sain eheytyä eron jälkeen 4 v. ennenkuin tapaisin nykyisen kumppanini. Ero on kääntynyt mielessäni positiiviseksi asiaksi, koska nykyinen kumppani on henkisesti lähempänä minua kuin entinen. Lapsilla on hyvät suhteet isäänsä ja säännölliset tapaamiset toimivat.
Suosittelen lämpimästi eroseminaaria, monet ovat sitä mieltä, että se olisi hyvä käydä ennen 1. parisuhteeseen ryhtymistä, niin antoisa se on.

Tällaisen tilanteen jälkeen iskee ensiksi shokki. Yritä selvitä, hae apua, juttele ystäviesi kanssa. Hae joku kanava, jolla pääset ulos tilanteesta. Minulla se oli ja on vieläkin kirjoittaminen. Kun saa jollakin tavalla asiat "pos päästä", pääsee eteenpäin.
Voimia sinulle ja muista huolehtia itsetäsi.

epätoivosta vihaan ja raivoon läpi,niin minäkin tunsin,kun ex-vaimo lähti.jos se on osa selviytymisprosessia.nyt en enään välitä,olen ruvennut suunnittelemaan jo tulevaisuutta,jonkinlainen näyttämisen halu tässä on virinnyt,että pärjään paremmin kuin ex:ssä,lähinnä henkisesti,ei se aina välttämättä hyvin mene sillä pettäjällä/jättäjällä.