Vt-seura pelkää omaa totuuttaan

Vartiotorniseura kirjoittaa kirjallisuudessaan mielellään omasta erinomaisuudestaan ja siitä kuinka se edustaa maanpäällä jehovan näkyvää järjestöä. Vartiotorni 15.4.2008 osaa kirjoittaa muita 'totuuksia' koskien mm. näin:

"Miten voimme välttyä tulemasta harhaan johdetuiksi? Iäkäs apostoli Johannes antoi tästä asiasta hyvän neuvon. (1.Joh.4:1.) Sopusoinnussa Johanneksen neuvon kanssa kannustamme aina ihmisiä, joita tapaamme kenttäpalveluksessa, tarkistamaan heille opetettujen asioiden paikkansapitävyyden vertaamalla niitä Raamattuun. Tämä on hyvä periaate myös meille."

Annettu raamatunpaikka kuuluu näin:

"1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan."

Vt-seura siis kehoittaa tarkistamaan oikopäätä kaikkien muiden esittämän totuuden. Mitä sen omalle totuudelle tulisi tehdä tämän annetun raamatunpaikan mukaan? Uskoa ja niellä kaikki "koettelematta"?

*************

Mitä jehovantodistaja tekee toimiakseen edellä mainitun raamatunpaikan mukaan oman uskontonsa kohdalla? Kehoittaako vt-seura jäseniään koettelemaan sen tarjoileman totuuden todella, vai saako sitä 'koetella' ainoastaan turvallisessa ympäristössä, kenties vt-seuran valtuuttamien hengellisten johtajien (vanhimpien) avustuksella?

Ymmärtääkö jehovantodistaja kuinka epäraamatullista on niellä kaikki mitä vt-seura kertoo kokonaisena, kyseenalaistamatta?

5

365

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • RaM

      Epäileminen ja oppiensa koetteleminen ei ole vt-seuran ohjeiden mukaista. Vartiotorni 1.11.-80:

      "Onko kristillinen luottavaisuus vähemmän tärkeää meidän aikanamme, maailmassa jossa englantilaista filosofia Bertrand Russellia lainataksemme ’rento, tyylikäs epäilevyys on asenne, jota odotetaan valistuneelta aikuiselta’? Ei. Juuri luja vakaumus jos mikään on yhä tärkeämpi, koska enemmän kuin koskaan ”se henki, joka nyt vaikuttaa tottelemattomuuden lapsissa”, kannustaa epäluottamukseen ja epäilykseen. (Ef. 2:2) Sen vuoksi epäilyksien vaivaaman kristityn tulisi tajuta vaara ja ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin, jotta hän ’lopulta pysyisi täydellisenä ja vakaumukseltaan lujana’.

      Jotta voisi välttää maailman hengen, epäluulon, epäluottamuksen ja skeptisismin hengen, tarttumisen, on välttämättä valvottava syvimpiä vaikuttimiaan. Kristus sanoi yhdelletoista uskolliselle apostolille ja muille opetuslapsille, joiden oli vaikea uskoa siihen, että hän oli todella noussut kuolleista: ”Miksi olette levottomia, ja minkä vuoksi sydämessänne nousee epäilyksiä?” (Luuk. 24:38) Epäilykset saavat siis alkunsa sydämestä.

      Luja luottamus Jehovaan, hänen Sanaansa ja hänen järjestöönsä poistaa lamaannuttavat epäilykset ja aikaansaa todellisen onnellisuuden."

      Niinhän se näiden lahkojen kanssa aina on ollut - muut ovat harhaanjohdettuja ja heidän tulisi ymmärtää epäillä johtajiensa sanoja sekä lahkonsa dogmeja. VAIN MEILLÄ ON AINOA OIKEA TOTUUS - jota ei tule kyseenalaistaa pienimmässäkään määrin.

    • cybo-ceronimo-cabriel-61

      //Vartiotorniseura kirjoittaa kirjallisuudessaan mielellään omasta erinomaisuudestaan ja siitä kuinka se edustaa maanpäällä jehovan näkyvää järjestöä.//



      - Luonnollisesti, kuten kaikki me "oikeassa" olijat.



      //Vartiotorni 15.4.2008 osaa kirjoittaa muita 'totuuksia' koskien mm. näin:
      "Miten voimme välttyä tulemasta harhaan johdetuiksi? Iäkäs apostoli Johannes antoi tästä asiasta hyvän neuvon. (1.Joh.4:1.) Sopusoinnussa Johanneksen neuvon kanssa kannustamme aina ihmisiä, joita tapaamme kenttäpalveluksessa, tarkistamaan heille opetettujen asioiden paikkansapitävyyden vertaamalla niitä Raamattuun. Tämä on hyvä periaate myös meille."//



      - Sanahelinää ilman rehellistä perustaa.
      "Raamattu on oikeassa koska raamattu on oikeassa"--> on se ensimmäinen rehellisyyden paikka kaikille uskonnollisille raamattuun perustuvilla alistus-systeemeillä.
      Seuraava rehellisyys'koe on oman oppinsa rehellinen sijoittaminen raamatun kokonais-kuvaan.
      Kolmaskin voidaan mainita, se on rehellinen realin ja mystifoidun-oman-maailman-kuvan yhteen-sopivuuden kriittinen ja rehellinen tarkasteleminen.




      //Annettu raamatunpaikka kuuluu näin:
      "1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan."
      Vt-seura siis kehoittaa tarkistamaan oikopäätä kaikkien muiden esittämän totuuden. Mitä sen omalle totuudelle tulisi tehdä tämän annetun raamatunpaikan mukaan? Uskoa ja niellä kaikki "koettelematta"?//



      - Sanahelinää sen suurempaa ajatusta sisältämättä--->siis, kunhan on "kiva olla"-->ei purista henkisesti mistään ja jos puristaa, levitetään surutta henkistä kenkää :).



      //Mitä jehovantodistaja tekee toimiakseen edellä mainitun raamatunpaikan mukaan oman uskontonsa kohdalla? Kehoittaako vt-seura jäseniään koettelemaan sen tarjoileman totuuden todella, vai saako sitä 'koetella' ainoastaan turvallisessa ympäristössä, kenties vt-seuran valtuuttamien hengellisten johtajien (vanhimpien) avustuksella?//



      - Ei mitäään ja ei millään lailla!
      Siihen ei anneta eväitä vt-seuran eikä sen alaisten alistavien systeemien suunnalta!

      Kaikki kysymykset ulkopuolelta tutkittavan vt-seuran toimittaman aineiston ovat käytännössä pois suljettuja, jos niitä tulisikin, ei kysyjä voi olla "hyvin mukana", joten häntä ei sovi muiden kuunnella.




      //Ymmärtääkö jehovantodistaja kuinka epäraamatullista on niellä kaikki mitä vt-seura kertoo kokonaisena, kyseenalaistamatta?//



      - Ei ymmärrä.
      Sama sokeus vallitsee kaikissa ja kaikessa fundamentalisessa toiminnassa sen sisällä.

    • hirvas

      itsestään!!

      1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan."

      Niitähän pyöriin virpomassa ihmisten ovien takana tuon tuostakin.

    • Alkaa halluja pakkaan.

      Eiköhän liene selvää, että JT:t ovat omat juttunsa toden perästäkin tarkistaneet Raamatusta?

      Alat sysiä varjoja. Ikävää, että otteesi lipsuu noin pahasti.

      • >>Eiköhän liene selvää, että JT:t ovat omat juttunsa toden perästäkin tarkistaneet Raamatusta?

        Toki sitä niin voisi luulla. Se ei kuitenkaan mene niin, ei sitten likikään. Kun kaikki tarkistetaan lafkan valtuuttamien ihmisten läsnäollessa, ei voida millään muotoa puhua objektiivisesta tarkistamisesta, kun epäkohtia ei ruodita niin kuin niitä tulisi ruotia. Jos epäkohtia todella uskallettaisiin tarkistaa, ei niiden kohtaamista pelättäisi, ja voitaisiinhan niitä käsitellä vaikka entisen jehovantodistajan läsnäollessa.

        Ainahan tässä kohtaa voi kysyä mistä raamatusta löytyvät vuosi 1914 ja sen profeetallisuus, verenluovutuskielto (vaikka sitä saa muuten käyttää pilkottuna), raportointivaatimus, avoliittokielto, vt-seuran ylivertaisuus uskonnollisilla markkinoilla tai miksi vt-seura voi myydä jehovansa palvontapaikkoja 'pakanoille'. Raamatuntulkinnan arpomistekniikan perään voisi myös äityä kyselemään, sillä esimerkiksi vt-seuran paljon käyttämä "valon kirkastuminen" ei merkitse mitään sellaista miksi vt-seura sen on halunnut vääntää väärien ennustustensa perusteluiksi - joita vääriä ennusteluita ei raamatun mukaan edes ole jos kyse on totuudesta.

        Kun uutta jäsentä värvätään, keskitytään pääsääntöisesti välttämään näitä vaikeita kysymyksiä. Ei suinkaan koettelemaan totuutta käsitteen varsinaisessa merkityksessä. Ja miksipä koeteltaisiinkaan, eihän sillä ole vt-seuralle mitään merkitystä, pääasia että se saa uusia jäseniä.

        >>Alat sysiä varjoja. Ikävää, että otteesi lipsuu noin pahasti.

        Onni onnettomuudessa olen ollut jehovantodistaja, voin siten kertoa kuinka asiat oikeasti menevät, eikä minun tarvitse puhua lämpimikseni. Toista se on teillä jehovantodistajilla, kaiken on mentävä vt-seuraa myötäilevästi. Raskastahan tuollainen varmasti on.

        Tällaistenkin asioiden mitätöiminen ja loiventelu kuuluu jehovantodistajan perusreagointiin, mikäli tämä kohtaa vt-seuran arvostelua - muodossa tai toisessa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      67
      1084
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1054
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      22
      902
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      62
      852
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      124
      835
    6. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      134
      817
    7. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      57
      745
    8. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      721
    9. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      18
      694
    10. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      666
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      47
      642
    12. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      617
    13. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      48
      600
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      82
      596
    15. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      128
      594
    16. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      592
    17. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      47
      590
    18. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      580
    19. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      573
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      11
      549
    Aihe