kirjoittelevista, ulkomaalaisten kanssa suhteessa olevista, olette opiskelleet miehenne/naisenne kielen?? kuinka sujuvasti??
Mikähän se kieli on??
Onko siitä ollut teille muussakin elämässä jonkinlaista hyötyä??
Entäs kuinka moni huomaa itsessään sitä, että olisi ns. tarttunut joitakin tapoja puolison kulttuurista??
Jos on, mitä ne mahdollisesti ovat?
Pidättekö joitakin asoita puolisonne kulttuurissa mahdollisesti "parempana", verrattuna suomalaiseen kulttuuriin??
Tulipahan vain mieleen :-)
Mikähän se kieli on??
Onko siitä ollut teille muussakin elämässä jonkinlaista hyötyä??
Entäs kuinka moni huomaa itsessään sitä, että olisi ns. tarttunut joitakin tapoja puolison kulttuurista??
Jos on, mitä ne mahdollisesti ovat?
Pidättekö joitakin asoita puolisonne kulttuurissa mahdollisesti "parempana", verrattuna suomalaiseen kulttuuriin??
Tulipahan vain mieleen :-)
Vastaukset 27
Vanhimmat
Olisinkohan ollut selvannakija kun jo ala-asteella aloin opettelemaan miekkoseni kielta. Aika sujuvasti menee jo ja on siita jonkinverran hyotya 'muussakin elamassa' juu...
...niin se kieli oli sitten englanti...
En ole tietaakseni kamalasti vaikutteita ottanut vaan olen yha edelleen suurimman osan ajasta tallainen perus suomalainen hiljainen ja totinen harmaavarpu :D
Olen ymmärtänyt mieheni äidin kieltä (puhuu 3 eri kotimaansa kieltä)jo vuosia, puhuminen ei ole kovinkaan sujuvaa. Miehen kotimaassa ollessa on mukavampaa kun ymmärtää paremmin,mitä ympärillä puhutaan.
Miehen "kulttuuri" on ollut tuttu jo ennen kuin hänet tapasin, itse hän kutsuu minua enemmänkin afrikkalaiseksi, niin positiivisessa kuin negatiivisessakin mielessä, eikä ole ainoa, joka tuollaisen lempinimen on minulle antanut. Miksi, enpä tiedä... Parempaa hänen kulttuurissa on ehdottomasti perhekeskeisyys, elämän arvostaminen ja positiivisuus vaikeuksista huolimatta.
"olette opiskelleet miehenne/naisenne kielen?? kuinka sujuvasti??"
Sujuvammin kuin hän on opetellut suomen kielen, mutta lisää täytyy silti opetella joka päivä.
"Mikähän se kieli on??"
Saksan kieli.
"Onko siitä ollut teille muussakin elämässä jonkinlaista hyötyä??"
EU:n puhutuin kieli saattaa satunnaisesti olla hyödyllinen, etenkin jos asuu keski-euroopassa.
"Entäs kuinka moni huomaa itsessään sitä, että olisi ns. tarttunut joitakin tapoja puolison kulttuurista??"
Oluen juonti on alkanut kiinnostaa enemmän, jalkapallo myös... :D
"Pidättekö joitakin asoita puolisonne kulttuurissa mahdollisesti "parempana", verrattuna suomalaiseen kulttuuriin??"
Toki, esimerkkinä mainittakoon vaikka avarakatseisuus, pasifismi ja suomalaisille tyypillisen ksenophobian puute. Monet asiat ovat toki huonomminkin ja alueellisia eroja esiintyy, mutta esimerkkiä voi ottaa monesta asiasta.
molemmilla englanninkielinen koulutausta, puhumme yhdessä englantia. Mieheni osaa myöskin jonkin verran suomea ja minä yritän opetella urdua.
Urdun opiskelusta ei todennäköisesti ole pitkässä juoksussa muuta hyötyä kuin että voin kommunikoida miehen vanhempien, englantia taitamattomien sukulaisten kanssa.
Puolison kulttuurista on lähinnä tarttunut ruokakulttuuri. Keittiömme on aika kansainvälinen, sillä tykkäämme kokeilla eri maalaisia reseptejä. Yleensä syödään joko intialaista tai arabialaista ruokaa.
Ehdottomasti parasta hänen kulttuurissaan on perhekeskeisyys. Eikä vaan ydinperhe pidä yhtä, vaan koko suku.
ex-mieheni äidinkieltä sujuvasti. Olemme eronneet kaksi vuotta sitten ja exäni puhuu kyllä jo suomeakin, mutta meidän kommunikointi kieli on edelleen hänen äidinkielensä. Asuin hänen kotimaassaan 10 vuotta. Se on turkki. En ole opiskellut päivääkään.
Hmm, en tiedä voiko varsinaisesti sanoa, että olen opetellut "kielen", enhän minä sitä nyt ihan täydellisesti hallitse, vaikka melko sujuvasti puhunkin.
Eli venäjän kielestä on kyse, vaikka mieheni vanhemmat puhuvatkin äidinkielenään toistakin kieltä, mitä mieheni ymmärtää täydellisesti, ja puhuu hyvin, muttei sujuvasti. Eli kyllä se mieheni äidinkieli kuitenkin on venäjä, vaikka vanhemmillansa onkin eri kieli.
Siitä on ehdottomasti hyötyä esim. matkoilla miehen maahan ja mieheni sukulaisten vieraillessa Suomessa, koska eivät puhu englantia ollenkaan. Tulevaisuudessa tulee luultavasti olemaan todella suuri plussa esim. työnsaannin suhteen. Sanotaanko näin, että kielitaitoni on sellaisella tasolla, että ymmärrän esim. televisiouutiset, vitsit, ja pärjään ilman mieheni apua, kun juttelen tämän sukulaisten kanssa. Ja jos en vaikka tiedä jotain sanaa, osaan selittää sen kiertoteitse. Mitään tasotestiä en ole tehnyt, jotta tietäisin virallisen tasoni. Mutta joka kerta kun olen Venäjällä, huomaan, että kielitaito paranee yhä enemmän ja enemmän.
Kulttuurin paremmuus... No, olin aiemmin sitä mieltä, että vahvat perhesiteet olivat hieno juttu, mutta nyt kun olivat juuri appivanhemmat täällä viikon, niin vähän taas mieli muuttunut, että onko se niin hieno asia :-D.
Itse tykkään siitä, että Venäjällä kohdellaan naista naisena, ja miehet ovat hyvin kohteliaita herrasmiehiä (varmaan tuhannes ensimmäinen kerta, kun tästä puhun). :-) Se ainakin on mielestäni paremmin, kuin Suomessa.
Toinen voisi olla ystävyyssuhteiden luomisen helppous. Ja se, että palveluksia voidaan pyytää ja ystäviä ja sukulaisia autetaan. Se taas on ikävää, että joillakin nuo avunpyynnöt liittyvät aina rahaan. Itse en ole koskaan pyytänyt keneltäkään rahaa, enkä pyydä. Jos on todella paha tilanne, teen enemmän töitä, tai haen lainan pankista. Se on minulle sellainen periaate-juttu.
Jos taas kääntää asian toisin päin, niin Suomessa on mielestäni usein huomattavasti parempaa esimerkiksi asiakaspalvelu. Tykkään myös siitä, että minun ei Suomessa täydy sokeasti kunnioittaa ketään vain sen takia, että hän on rikas tai vanhempi kuin minä! Vaan kunnioitan ke6tä haluan ja tekojen perusteella.
Opiskelin poikaystäväni kielen eli espanjan. Tällä hetkellä puhun suhkot sujuvaa espanjaa, kiitos sen, että saan asua maassa. Ehdottomasti on ollut hyötyä. Esim. sen ansiosta oon saanut töitä Espanjassa ja ainahan kielitaito on plussaa.
Itselleni on tarttunut se, että kun puhun, niin kädet heiluu hulvattomasti ympäriämpäri. Eipä oikeestaan muuta.
"Parempia asioita" espanjalaisessa kulttuurissa... Ei nyt tule mitään mieleen. Ilmasto on tietysti ihana suurimmaks osaks ja että täällä on merenrantaa... Mutta kyllä tykkään Suomenkin ilmastosta. Noh, elintaso on täällä pikkuisen edullisempi kuin Suomessa. Ei kuitenkaan mielestäni mitenkään merkittävästi. Mielestäni espanjalainen ja suomalainen kulttuuri ovat molemmat ihan yhtä hyviä. :) Toki molemmissa maissa varmasti löytyy asioita, jotka vaativat parantamista.
Alussa olin tosi innostunut opettelemaan turkkia, olin jopa sellaisella intensiivikurssilla. Ennen viime kesän Turkin matkaa viilailin vielä perustaitojani cd-romppujen avustuksella kotosalla. Matkalla pärjäsin niin, että ymmärsin aika hyvin mistä puhutaan, mutta oma puheen tuotto vielä todella niukkaa.
Matkan jälkeen en ole sitten tarvinnut kieltä lainkaan. Suomessa asuvat sukulaiset puhuvat kaikki suomea, tai sitten on aina joku tulkkaamassa. Nyt en ole kohta vuoteen käyttänyt kieltä lähes lainkaan..vaan jos miehellä on "valikoiva kuulo", niin sitten sanon turkiksi.. Esimerkki. "Kulta, missä se kirja on?", "Ai mikä?", "Kirja.", "Mikä?!", "No voi perjantai...KITAP NEREDE?!!"(=MISSÄ KIRJA ON)...
Ehkä jos ensi kesänä mennään taas Turkkiin, niin voisi sitten taas vähän virittäytyä ennen matkaa oppikirjojen parissa..
Ranskan opin viidessä vuodessa niin hyvin, että ranskalaiset kysyvät nykyään korkeintaan onko korostukseni Sveitsin vai Belgian suunnasta.
Sujuvasta vieraankielen taidosta on ilman muuta hyötyä. Olin välillä 3kk Italiassa töissä ja ymmärsin hyvin lukemani ja kuulemani ranskan perusteella, vaikka en osannut mitään italiaksi sanoakaan.
Ranskassa ruoka saa aivan eri merkityksen kuin Suomessa. Aluksi on tietysti vaikea tottua siihen, että ruoka-ajat säätelevät elämää. Esimerkiksi elokuviin mennään ennen tai jälkeen illallisen, eikä niin, että mietittäisiin syödäänkö ennen vain jälkeen elokuvissa käynnin. Vai syödäänkö ollenkaan... Ja jos tuttavia tapaa iltaisin niin aina pitää juoda jotain alkoholipitoista. Jos tekisi hirveästi mieli appelsiinimehua, niin sitten maanitellaan, että ota nyt siihen sekaan edes vähän shampanjaa.
Mielestäni Ranskassa elämä on liikaa painottunut kodin ulkopuolelle. Monet juovat aamukahvinsakin kahvilassa matkalla töihin ja kaikki vapaa-aika vietetään perheen tai kaverien seurasssa. Olisi kiva joskus vain rauhoittua kotona koti-illan merkeissä ilman, että puhelin soi koko ajan. Monilla on kotona koko ajan kengät jalassa, aina valmiina lähtöön jos kutsu kuuluu.
Kyllä maassa asuessa kulttuurista väkisinkin tarttuu tapoja. Eikä niistä enää osaa sanoa ovatko ne huonompia vai parempia, sillä ne tuntuvat vain istuvan siihen arkielämään.
Pysyn aika hyvin perässä albanian kielistä keskustelua kuunnellessa ja hiljaa mielessäni tiedän miten asiat sanotaan, mutta en puhu kieltä kuin hyvin takellellen & lyhyin lausein. Kirjoitettu teksti takkuaa myös enemmän kuin kuultu. Arkuutta & epävarmuutta lähinnä - mietin niin kuumeisesti miten asiat sanotaan OIKEIN, etten saa lopulta yhtään sanaa suustani, kun en ole mistään 100% varma. :o( Toivottavasti ajan kanssa saan lisää varmuutta kielen puhumiseen... Ja muuta hyötyä kielestä nyt ei ole ollut kuin sukulaisten kanssa kommunikointi.
En usko, että minulle on tarttunut mitään albanialaisesta kulttuurista. Meillä eletään kovin suomalaisesti... Ehkä albanialaisuus näkyy lähinnä keittiössä.
Parempana pidän ehkä albanialaisten perhe- ja sukukeskeisyyttä. On hienoa miten he välittävät toisistaan ja kuinka perhe on niin laaja käsite. Siinä on laaja turvaverkko ympärillä, joka monilta suomalaisilta puuttuu tyystin.
mieheni kieltä, kirjoitan ja luen sitä myös. Olen opiskellut kieltä yliopistossa, mutta parhaiten sitä oppii puhumalla. Kieli on turkki. Minulla ei ole sanottavaa aksenttia, yleensä luullaan että olen kasvanut ja opiskellut Turkissa, ulkonäöltäni en nimittäin menisi turkkilaisesta ollenkaan.
Kyllä kielitaidosta on hyötyä. Töissä käytetään molempia kieliä ja on mukavaa että voin lukea sanomalehtiä ja kirjojakin alkukielellä.
Moniakin tapoja on tarttunut (hyviä ja pahoja). Äänekkästi puhuminen ja käsillä viuhtominen, kärsimättömyys (ei millään jaksasi odottaa etananvauhdilla sujuvaa suomalaista palvelua)Palvelun saamisesta on tullut normi ja lievä shokki tulee joka kerta kun Suomessa palvelu ei pelaa. Spontaanisuus ja impulsiivisyys, äänekkäästi nauraminen, ihmisten halaileminen ja poskisuudelmat, tuntemattomien ihmisten tervehtiminen hississä ja portaissa.
Kyllä pidän useitakin asioita parempina kuin Suomessa, olen siis integroitunut täydellisesti.
tuo erinomaisen palvelun ihmemaa....
Älä viitsi.
oliko sulla jotain sanomista? Valitettavasti Suomessa ei voi puhua palvelusta edes samana paivana. Jos kavisit joskus ulkona pois sielta tietokoneen aaresta ja tarkkailisit ymparistoasi niin tajuaisit etta Suomi on maailmankartalla kun karpasen pska.... Mita joku metsalaiskansa just ja just puustapudonnut voi edes ymmartaa kun puhutaan vanhoista sivistyskansoista. Suomea ei edes EU:ssa oteta vakavasti, joten mita luulet etta 70 milj. ottomaanien jalkelaiskansa ajattelee. Suomi tuskin on edes ajatuksen arvoinen, eika heita voisi vahempaa kiinnostaa mita joku wtsn heista ajattelee.
mieltä?
Tiukkaa tekstiä hyysäriltä. Vai että oikein ottomaanien jälkeläisiä. Kumma että ottomaanit ottivat dunkkuun meiltä eurooppalaisilta.
Kuulostat entiseltä anopiltani, joka niin kovin ihaili näitä vanhoja "kulttuureja", mutta sitten kun selitin hieman kuinka asiat oikeasti ovat muuttui ääni kellossa.
Se että joku karvaranne kyykkii edessäsi ja nuolee persettäsi ei tarkoita yhtään mitään. Suomalainen palvelee ASIALLISESTI ja jokaista asiakasta TASAVERTAISESTI ja AJALLAAN. Siksi joku pissaliisa joka on saanut "hyvää palvelua" jossain Alanyassa kuvittelee että suomalainen ei osaa palvella.
Mieluummin teen bisnestä rehellisten suomalaisten kanssa kuin noiden ottomaanien jälkeläisten....
"Suomalainen palvelee ASIALLISESTI ja jokaista asiakasta TASAVERTAISESTI ja AJALLAAN."
Joskus on pitänyt paikkansa, vaan nykyään on melkoista herkkua saada palvelua tasavertaisesti ja ajallaan, asiallisuudenkin kanssa on vähän niin ja näin. Oli paikka sitten mikä tahansa.
Esim. ainoa ruokapaikka, jossa viime aikoina olen ollut todella tyytyväinen ja jopa yllättynyt palvelun nopeuteen ja asiallisuuteen, sekä kohteliaisuuteen (tervehtiminen, ystävällinen hymy, kiitos, ole hyvä, näkemiin), on ollut turkkilainen kebab-pizzeria. Palvelun miellyttävyys ei johdu siitä, että tiskin takana olisi Rakas-Watsonin stereotyyppi-turkkilainen mies, vaan yksinkertaisesti se johtuu palvelusta. Tiskin takana nimittäin on usein myös nainen, ja palvelu on silloinkin yhtä miellyttävää.
Viime aikoina olen saanut (joutunut) työni puolesta syömään ravintoloissa, ja näissä paikoissa ei ole juuri tervehdystä kummempaa irronnut. Ruoka on läimäisty nenän alle, hymyä ei juuri ole näkynyt ja pakollinen "maistuiko?" kysymyskin esitetty siihen malliin, että "älä vaan vastaa, emmä ainakaan jaksa kuunnella jos ei sulle oikeen kelvannu". Ruoasta on saanut maksaa ruhtinaallisesti ja melko rauhassa on saanut lähteä pois, kun kerran on ollut lasku maksettuna.
Ja kyllä hyvää palvelua todellakin voi ulkomailla saada. Alanyassa ja muuallakin. Eikä tarvitse olla mikään pissaliisa tai "varakkaalta ja puutteessa olevalta näyttävä", vaan äijän kanssa yhdessäkin on saatu kunnon palvelua.
Ehkä on Rakas-Watsonin omassa asenteessa jotain vikaa, että ei varman palvelun paikastakaan palvelua irtoa?
"Moniakin tapoja on tarttunut (hyviä ja pahoja). Äänekkästi puhuminen ja käsillä viuhtominen, kärsimättömyys (ei millään jaksasi odottaa etananvauhdilla sujuvaa suomalaista palvelua)Palvelun saamisesta on tullut normi ja lievä shokki tulee joka kerta kun Suomessa palvelu ei pelaa. Spontaanisuus ja impulsiivisyys, äänekkäästi nauraminen, ihmisten halaileminen ja poskisuudelmat, tuntemattomien ihmisten tervehtiminen hississä ja portaissa.
Kyllä pidän useitakin asioita parempina kuin Suomessa, olen siis integroitunut täydellisesti."
Olen ihan samaa mieltä, että etelässä ihmisillä on kohteliaat, rennot tavat ja suomalaisten tulisi juuri tässä ottaa oppia etelämaalaisilta - voisi olla vähän iloisempi perusilme, voisi käyttäytyä kohteliaasti muita kohtaan vaikka oma päivä olisi jonkun toisen takia pilalla ei sitä tarvitse esim.töissä kostaa muille, voisi olla siis enemmän positiivisuutta ja muiden huomioimista.
Esimerkkeinä tietynlaisesta suomalaisesta käytöksestä otettakoon vaikka, että jotkut ovat niin kärsimättömiä että pitää kävellessä tai rappusissa töniä ja huutaa, oikeasti miten säälittävää käytöstä! harvoin muistavat sanoa anteeksi ja jos suunsa avaa saa jotain haukkuja päälle. Ihan joka maassa jossa olen matkustanut (lähinnä italia, espanja, ranska) on tullut anteeksipyyntöjä tönimisestä toisin kuin Suomessa.
Tietenkin jos nuo kohteliaat tavat eivät luonnostaan tule, niin sitten menee esittämiseksi. Katsokaa nyt vaikka turkkilaisten lisäksi italialaisia! miten positiivisia, kohteliaita ja iloisia ihmisiä he jaksavat olla! minä ainakin haluan kuulla vaikka ravintoloissa kaikki litaniat ja hyvää ruokaa -toivotukset koska niitä ei Suomessa juuri kuule.
Mutta on niitä sitten muita asioita ja tapoja, joista en esim. muslimien, arabien ja muiden käytöksessä pidä!
nimittäin sylkeminen! onko muut törmänneet tähän?
en nyt tarkoita sitä, kun suomalaiset räkivät "normaalina käytöksenään kaduille" vaan sellainen suoranainen halveksunnan osoitus että joukolla syljetään jotain ihmistä päin ja katsotaan halveksuvasti päästä varpaisiin kuin elukkaa. Tuollaista käytöstä olen nähnyt joskus Suomessa ihan täysin tuntemattomilta, vaikka omassa asenteessani tai vaatetuksessa ei ole ollut mitään vikaa.
"en nyt tarkoita sitä, kun suomalaiset räkivät "normaalina käytöksenään kaduille" vaan sellainen suoranainen halveksunnan osoitus että joukolla syljetään jotain ihmistä päin ja katsotaan halveksuvasti päästä varpaisiin kuin elukkaa."
Noh, jotkut suomalaiset sylkevät ja räkivät kadulle jatkuvalla syötöllä. Kai niillä on jotain vikaa "systeemeissä", koska ei minulla ainakaan (ja harvoilla tuttavillanikaan) ole koskaan tullut tarvetta syleksiä ympäriinsä. Mutta olen huomannut sellaistakin, että jotenkin itselle epämiellyttävän näköisen/oloisen/tapaisen tai muuten ei-toivotun henkilön kohdalla syljetään..! Ei päin, eikä katsota silmiin, mutta jotenkin se räkäklimppi irtoaa juuri kohdalle tultaessa, vaikka voisi räkiä aivan rauhassa jo hyvän aikaa ennen kohtaamista tai paljon sen jälkeen. Ilmeistä ja eleistä näkee, että se on "kohdistettu" klimppi, eikä mikään vahinko ja sattuma. Monesti tähän toimenpiteeseen kuuluu silmäkulmasta mulkoilu. Ehkä suomalainen ei kehtaa sylkeä julkeasti päin, ja osoittaa tarkoittavansa sitä, mitä tekee? Poikkeuksia mahtuu tietenkin joukkoon, sillä vasta näin erään naisen sylkevän oikein voimainsa tunnossa toista naista päin.. Oli ottanut sen verran paljon menovettä, että uskalsi vaikka maailman kaataa. ;)
Se on näitten lissujen reviiri käytöstä tuo räkiminen,ei senkummempaa.
muut. Miehenpuolet myös. Joista osa noin ulkoisesti näyttää suhteellisen kunnollisilta kavereilta - mutta ulkonäkö tosiaan ei ole minkään mitta. Ei edes käytöstapojen.
Haluaisinpa kuulla sinun puhuvan turkkia ilman aksenttia. Olen kuullut tätä väitettävän ennenkin, mutta aina olen joutunut toteamaan sen bluffiksi.Olisit ensimmäinen kuulemani suomalainen joka siinä on onnistunut oleilematta pitempiä aikoja Turkissa. Eihän se ole onnistunut niiltäkään, jotka ovat asuneet maassa jopa kymmeniä vuosia. Yiopistossa se ei ainakaan Suomessa onnistu. Turkkilaiset ovat kyllä aika hövelejä kehumaan kun vähänkin turkkia osaa. Mutta onnittelen, jos todella niin on. Kait olet sen taidon osannut hyödyntää?
Valitettavasti et pääse kuulemaan puhettani. Ja kuka sinä muuten olet sitten arvostelemaan osaanko kielen vai en vaikka kuulisitkin minun puhuvan. Tässähän vähän niinkuin sokea taluttaisi rampaa, sillä jos kumpikaan meistä ei ole turkkilainen niin miten voisimme arvioida toisiamme.
Mutta kyllä puhun lähes ilman aksenttia ja monet menee lankaan, jotkut taasen kysyvät olenko siirtolaisia. Tiedän että turkkilaiset ovat höveliä kehumaan, olenhan asunut Turkissa kymmeniä vuosia!!! Puhun paremmin kirjakieltä kuin suurinosa "maalaisista", kurdeista puhumattakaan...
Eihän siinä mitään valitettavaa ole:)
"Ja kuka sinä muuten olet sitten arvostelemaan osaanko kielen vai en vaikka kuulisitkin minun puhuvan."
Ottipa sinua koville. Se nyt vaan on niin, että monet kymmeniäkin vuosia Turkissa asuneet eivät sitä kieltä kunnolla äännä. Kyse ei ollut siitä, että haluaisin arvostella ääntämistäsi vaan siitä, että olen utelias asian suhteen;) Sitäpitsi ensimmäisestä viestistäsi saa sen käsityksen, että et ole kieltä Turkissa oppinut. Miksei muka pystyttäisi arvioimaan toistemme turkin kielen taitoa, nimenomaan ääntämistä, vaikka emme kumpikaan turkkilaisia ole? Ei se nyt niin vaikeaa sentään ole.
Sekään ei vielä ole paljon, että puhuu kieltä paremmin kuin moni maalainen tai kurdi.
Itse en ole asunut Turkissa kymmeniä vuosia vaan vuosia, mutta siitä huolimatta kuulen samanlaisia kommentteja omasta kielitaidostani.
Aivan turhaan asiasta kuumenit. Silkkaa uteliaisuutta, ei tarvetta arvostella. Kentis arvioida;)
Olen oppinut kreikankielen jotakuinkin hyvin, vaikka vielä on petrattavaa kyllä. Asiaan on tuonut haastetta myös se, että täällä Kyproksella puhutaan kreikkaa erittäin vahvasti murtaen, joten aina ei välttämättä ymmärrä vaikka oppikirjakreikkaa osaisikin..
Kreikasta on minulle hyötyä etenkin töissä, mutta totta kai on kiva, että ymmärtää mitä muut puhuvat ja ottaa itsekin osaa keskusteluun.
Tapojen tarttumisesta. Nykyisin en ehkä stressaa niin paljon asioista kuin ennen, ei ne kuitenkaan hoidu yhtään sen nopeammin, vaikka stressaisinkin ;) Tarttunut on kyllä yksi (ainakin) ikävä tapa; nykyisin korotan helposti ääneni, jos kiivastun tai innostun puhumaan! Se on hyvin yleistä kyproslaisessa kulttuurissa, ja on näköjään tarttunut minuunkin.
Suomalaisen ja kyproslaisen kulttuurin vertailu on hieman kaksipiippuinen juttu. Jotkut asiat on ehkä parempia kyproslaisessa kulttuurissa, mutta ei sitten välttämättä kuitenkaan. Kuten läheiset suhteet perheen/suvun kesken on ihan kiva juttu toisaalta, mutta minusta ei ole liian tiheeseen seurusteluun mieheni sukulaisten kanssa.
Tuntemattomien ihmisten auttamishalu on kyllä Kyproksella ehdottomasti positiivinen asia!
Puhun oikein sujuvasti muutaman sanan arabiaa. Toisin sanoen ainoa, joka kanssani pystyy oikein keskustelemaan arabiaksi, on mieheni. Hän kun tietää, millaisiin kysymyksiin osaan vastata. ;) Olen kiinnostunut myös arabiankielisestä kirjoituksesta, vaikka lukeminen on tietysti hankalaa alle sadan sanan sanavarastolla. Hyvinä päivinä saatamme selata satelliitista kanavia sen mukaan, mistä tulee lopputekstit tms., ja minä sitten parempanakin taitajana kyselen mieheltä "Lukiko siinä Karim?" "Mitä tuossa lukee?" ja odotan luonnollisesti suosionosoituksia, kun luen/arvaan oikein.
Aion oppia puhumaan paremmin ja myös lukemaan ja kirjoittamaan. Alkeellisestakin arabiantaidosta on hyötyä joskus asiakkaiden kanssa, vaikka enimmäkseen tästä on vain huvia, eikä vielä hyötyä. Toisaalta pystyn esim. kertomaan anopille puhelimessa arabiaksi, että mies ei ole kotona (suoritettuani tämän uroteon ensi kertaa, oli anoppi kehunut miehelle, että "vaimosi puhuu arabiaa").
On kai vaikea huomata muutosta itsessään.. En ainakaan heti keksi muuta kuin sianlihan, joka on jäänyt pois käytöstä. Miehen kulttuurissa parempana pidän sitä, että siellä ei yleensä pidetä ryyppäämistä normaalina. Mies ei kuitenkaan ole muuttanut minun juomatapojani, koska en ennenkään harrastanut alkoholia. Suomessa mielestäni asiat ovat pielessä siinä, että lähinnä juomattomuutta on joutunut nuorenakin selittelemään, kun taas rankkakin juominen on ihan ok, jopa ylpeyden aihe.
Olen vasta ihan alkuvaiheessa opiskelujeni kanssa, ja koitankin oppia kieltä puhumisen ja kuuntelemisen kautta. Kirjoitukseen liittyviä juttuja ja pääsääntöjä kieliopista olen opiskellut kirjallisesta materiaalista, mutta muuten käyttelen vain cd-levyjä ja miesystävääni apuna, jotta opin hänen kotiseutunsa sanaston ja lausumisen. Sanavarastoa on vielä säälittävän vähän, mutta miesystävän arabian jutustelua kuulostellessa tulee poimittua sanoja, jotka toistuvat tai muuten jäävät muistiin. Olikin suuri ilon aihe kun tuossa päivänä eräänä kuuntelin hänen jutusteluaan perheensä kanssa ja ymmärsin koko ajan mistä puhutaan. Sanatarkasti en, mutta aiheet olivat selvillä. Tätä tosin helpottaa rutkasti se, että silloin tällöin joutuvat käyttämään lainasanoja suoraan englannista.
Hyötyä ei ole ollut enkä tiedä tuleeko koskaan olemaankaan muuten kuin perhesuhteissa. Tämän vuoden aikana olisi tarkoitus päästä tutustumaan miehen perheeseen, joten sitä silmällä pitäen koitan saada perusteet haltuun.
Kulttuurista on paha sanoa mitään kun en miehen kotimaassa siis vielä ole käynyt. Miehen kulttuurista tosin on tarttunut yhtä jos toista, mutta en siis osaa sanoa miten laajalti nämä on sovellettavissa maan kulttuuriin. Tällaisia asioita ovat esim.
- Ymmärtäväisesti ja positiivisesti suhtautuminen sellaisiin ihmisiin ja asioihin, jotka aikaisemmin ovat aiheuttaneet ihmetystä tai jopa ärsytystä.
- Stressaamisen ja asioista murehtimisen vähentäminen.
- Asioiden ottaminen sellaisena kuin ne esitetään, eikä sellaisena kuinka ne ennakkokäsitysten valossa luulee esitettävän.
Kaikenkaikkiaan minuun on tarttunut roima annos positiivista asennetta, oman arvon tuntoa ja kiinnostusta myös politiikkaan. Ruokakulttuurista on tullut osasia ja joskus jopa tulee kuunneltua arabialaista musiikkia, vaikka korvani ei siihen vielä oikein olekaan tottunut.
Se mitä tiedän syyrialaisesta kulttuurista, niin en niiden pohjalta voi sanoa pitäväni mitään parempana verrattuna suomalaiseen menoon. Minä pidän suomalaisesta kulttuurista ja täällä olen kasvanut. Monet asiat Syyrian kulttuurissa kiinnostavat ja ovat mielenkiintoisia, mutta en lähtisi vertaamaan niitä täkäläiseen. Ei siksi, että pitäisin Suomea jotenkin parempana, vaan siksi, että tämä on minun kotimaani ja kulttuurini.
Sen vielä haluan mainita, että alkuunsa olin myös hyvin vaikuttunut suvun yhtenäisyydestä ja huolenpidosta toisiaan kohtaan. Vaan mitä kauemmin olen juttuja tästä touhusta kuullut ja jutellut miekkoseni kanssa, niin on käynyt selväksi miten kaksinaamaista touhu on. :) Ihan samaa sukulaisten parjaamista kuin meilläkin. Siellä vain koitetaan pitää ulkokuori kohdallaan, vaikka kaikki tietävätkin missä oikeasti mennään.
...enkä aio opetella. Sellaiset perusturistifraasit handlaan mutta siihen se jää. Varmaan siitä kielestä jotain hyötyä voisi joskus olla, mutta tuskin verrattuna siihen suhteettomaan työmäärään jonka sen työkykyinen hallinta vaatisi. Ja kun ei turistimatkoja lukuunottamatta ole aikomusta miehen maassa oleskella, niin ei juuri ole motivaatiota opiskellakaan. Ei miehenkikään suomea osaa.
Olen oppinut puhumaan arabiaa, paikallista murretta, sen verran, että pärjäilen itsekseni asioiden hoidossa ja pysyn hitaammissa keskusteluissa mukana. Toistaiseksi ymmärrän enemmän kuin osaan puhua, mutta se korjaantunee ajan mittaan, kun täällä asustellaan. Tokihan se helpottaa kanssakäymistä paikallisten kanssa työasioiden kannalta ja monet ovat iloisesti yllättyneitä, kun puhuu heidän kanssaan arabiaa ;)
Paikallisesta kulttuurista on tarttunut, valitettavasti, liikennekäyttäytymiseen huonohkoja asioita: äänitorven käyttö, turvavyö jää usein nykyään pois, kiilaaminen (paikallinen tapa, jotta pääsee eteenpäin risteyksissä), reipas palautteen antaminen "törttöilijölle" jne. Olen myöskin oppinut "käsillä puhumisen", varsinkin jos puhun arabiaa...
Molemmissa kulttuureissa on paljon hyviä ja huonoja asioita ja minä yritän tietty poimia molemmista ne parhaat :) Parempana en pidä kumpaakaan kulttuuria, vaikka tietenkin minä olen suomalaisen kulttuurin kasvatti. Kuitenkin tänne Tunisiaan on ollut erittäin helppo sopeutua, elämä on ihan tavallista lapsiperheen elämää.
Erityisen hyvänä paikallisen kulttuurin piirteenä pidän perhekeskeisyyttä, vaikkakin suomalaisena sitä välillä laittaa ovat tiukasti kiinni. Oman perheen jäsenistä pidetään huolta, vaikka ei aina kaikista asioista ollakaan samaa mieltä ja riidat ovat hyvin kivaäänisiä ja dramaattisia ;)
Sosiaaliturva täällä on ihan minimaalinen ja ilman töitä on kyllä mahdotonta tulla toimeen, jos suku ei ole apuna. Ja toki sitten kun vanhuus yllättää, ei täällä ole vanhainkoteja, vaan lapset asuvat lähellä ja pitävät huolen vanhemmistaan loppuun saakka.