Olemme nyt seurustelleet 5 vuotta. On erottu neljä kertaa, kolme kertaa hänen toimestaan ja viimeisimmän kerran minun toimestani. Palasimme kuukausi sitten taas yhteen. Emme asu yhdessä tällä hetkellä, mutta olemme asuneet yhteensä tuosta 5 vuodesta 3 vuotta yhdessä.
Sovimme kuulemma hyvin yhteen, mutta minä en enää näe asiaa niin. Olemme niin erilaisia, että mietin vain koko ajan että kannattaako tätä suhdetta jatkaa. Mieheni on liian tasainen, varma, luotettava että olen kyllästynyt häneen ja koen suhteemme nykyään enemmän sisarussuhteeksi. Seksiä harrastamme tosi harvoin jos ollenkaan mutta se ei näytä haittaavan kumpaakaan kovin paljon. Emme pusuttele tai halaile kovin paljon, mutta minä kaipaisin sitä lisää. Mieheni viihtyy myös liian hyvin kotona ja minä haluisin käydä edes jossain. En tarkoita nyt välttämättä baareja vaan vaikka ihan vaan lenkillä.
Mieheni ei myöskään tule toimeen äitini kanssa ja äitini on minulle todella tärkeä. Minä en tule toimeen kummankaan hänen vanhempansa kanssa ja suoraan sanoen, en halua heitä enää nähdäkään.
Voiko tällaisella suhteella olla tulevaisuutta?
Jotenkin en vain jaksa enää. Katselen muita miehiä mitä en ole koskaan tehnyt jos olen suhteessa. Muut miehet eivät vain kiinnosta. Mikä tässä nyt mättää?
Joku voisi sanoa että suhde on edennyt tasolle jossa intohimo ei enää ole ja suhde on muutenkin rutinoitunut, mutta vaikka asia olisikin näin niin pitääkö minun vain tyytyä tähän?
Tuntuu että enemmänkin voisi olla...
Sovimme kuulemma hyvin yhteen, mutta minä en enää näe asiaa niin. Olemme niin erilaisia, että mietin vain koko ajan että kannattaako tätä suhdetta jatkaa. Mieheni on liian tasainen, varma, luotettava että olen kyllästynyt häneen ja koen suhteemme nykyään enemmän sisarussuhteeksi. Seksiä harrastamme tosi harvoin jos ollenkaan mutta se ei näytä haittaavan kumpaakaan kovin paljon. Emme pusuttele tai halaile kovin paljon, mutta minä kaipaisin sitä lisää. Mieheni viihtyy myös liian hyvin kotona ja minä haluisin käydä edes jossain. En tarkoita nyt välttämättä baareja vaan vaikka ihan vaan lenkillä.
Mieheni ei myöskään tule toimeen äitini kanssa ja äitini on minulle todella tärkeä. Minä en tule toimeen kummankaan hänen vanhempansa kanssa ja suoraan sanoen, en halua heitä enää nähdäkään.
Voiko tällaisella suhteella olla tulevaisuutta?
Jotenkin en vain jaksa enää. Katselen muita miehiä mitä en ole koskaan tehnyt jos olen suhteessa. Muut miehet eivät vain kiinnosta. Mikä tässä nyt mättää?
Joku voisi sanoa että suhde on edennyt tasolle jossa intohimo ei enää ole ja suhde on muutenkin rutinoitunut, mutta vaikka asia olisikin näin niin pitääkö minun vain tyytyä tähän?
Tuntuu että enemmänkin voisi olla...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minä nappasin tuollaiset lauseet tuolta kirjoituksestasi: "Mieheni on liian tasainen, varma, luotettava että olen kyllästynyt häneen" Olisiko parempi että hän olisi ailahtelevainen, epävarma ja pettäisi? "Mieheni ei myöskään tule toimeen äitini kanssa ja äitini on minulle todella tärkeä. Minä en tule toimeen kummankaan hänen vanhempansa kanssa ja suoraan sanoen, en halua heitä enää nähdäkään." Tuohan kuulostaa siltä että olette tasoissa ;) Kaikkea ei aina voi saada.. "Seksiä harrastamme tosi harvoin jos ollenkaan mutta se ei näytä haittaavan kumpaakaan kovin paljon." Ehkä tuostakin asiasta voisi keskustella kumppanin kanssa..vaikka itse sanotkin että seksin puute ei haittaa sinuakaan.
"Tuntuu että enemmänkin voisi olla..." Niin eli uskot että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen. Minulle kelpaisi tuollainen suhde. Itse olen ollut 3 vuotta sinkkuna, pitkän suhteen jälkeen, mies oli epäluotettava ja petti. Ei sitä uutta kumppania niin vaan löydy. Vanhemmat ovat kuolleet, enkä ole itse edes vanha. Ehkä kannattaisi miettiä vielä, onko asiasi todella niin huonosti. Lähde vaikka yksin johonkin reissuun ja mieti miltä tuntuu.. Luulempa että pienen etäisyyden jälkeen, juokset kovaa miehesi luokse. Ja tosiasia on että arki astuu aina suhteeseen, ei se voi aina olla yhtä huumaa ja intohimoa.
Asumme tällä hetkellä eri maissa. Mieheni on puolen vuoden työkomennuksella Ruotsissa. Kaipaan häntä välillä, mutta en mielestäni tarpeeksi. Pystyn ihan hyvin olemaan ilman häntä.
Se pelottaa ja samalla ihmetyttää.
Minusta tuntuu että olemme kuin sisko ja veli.
... mutta mietipä, että tilanne olisi hyvinkin kohdallasi kenen hyvänsä kanssa pidemmän seurustelun jälkeen. Jos ette vain ole kovin kaipaavia ja tunteellisia? Mieti tilannetta kunnolla ennen kuin teet ratkaisusi.
Ymmärrän kyllä pointtisi, mutta kyse ei olekaan pelkästään siitä että elämämme on nykyään tosi tasaista.
Haluamme eri asioita ihan arkipäivinäkin. Mieheni on puhunut että hän haluaisi muuttaa asioita, mutta hän on perusluonteeltaan niin erilainen että en ymmärrä miten voi muka muuttua. Eihän ihminen voi perusluontoaan muuttaa. Varsinkaan toisen vuoksi. Se kostautuu jossain vaiheessa kuitenkin. Kuten minulle on käynyt. Luulin että haluan viettää rauhallista kotielämää ja että haluan samoja asioita kuin mieheni, mutta nyt on alkanut mieli muuttumaan. Tämä ei riitä. En kuitenkaan halua rikkoa hienon ihmisen sydäntä jos en ole varma asiasta.
Tekstissäsi ei kauheasti ole suhteestasi mitään positiivista. Niinhän sitä sanotaan, että jos vaakakupissa on enemmän negatiivisia asioita kuin positiivisia, niin silloin suhde ei enää kannata. Ja nyt kun asutte vieläpä eri maissa ja tulet hyvin toimeen yksin, niin mikset tulisi myös jatkossakin? Lisäksi tämä erotaan & palataan yhteen ei kuulosta siltä että aineksia loppuelämälle olisi. Tottumusta toiseen ihmiseen se enemmänkin on.
Jos sinusta tuntuu tosissaan siltä, että ette oikein kohtaa miehesi kanssa ajatusten/ tulevaisuuden haaveiden/arjen tasolla niin eihän suhteessa sitten ole mitään mieltä.
Se ettei mies petä ja on tasaisen turvallinen, ei vielä minusta riitä parisuhteeseen. (tämä lähinnä aiemmalle kommentoijalle) Ihmisten täytyy myös kohdata henkisesti. Toiset tyytyvät vähempään, kuin toiset. Ihmistä ei voi muuttaa haluamakseen ja ihan täydellistä kumppania ei ole olemassakaan. Jos kuitenkin uskot että sinulle olisi olemassa vähän paremmin sopiva/vähemmän väärä jossakin, niin anna mennä vain.