Olin yhdessä narsistisen miehen kanssa.
Vuonna 2002 aloimme seurustelemaan.
Olin ihan lapsi silloin, 15 vuotias, liian sinisilmäinenkin.
Mies oli minua monta vuotta vanhempi,
kukaan sukulaisistani ei pitänyt hänestä ikäeromme takia, mutta en välittänyt, kaikki vaikutti hyvältä.
Sain ruusuja ja lahjoja, minua hemmoteltiin.
Meni vuosi, menimme kihloihin.
Olin polttanut tupakkia 13 vuotiaasta asti.(poltan edelleen)
Kaikki alkoi tupakan poltosta. Hän sanoi minulle että lopeta tupakointi. Sanoin että en pysty. Mutta lupasin yrittää. Sitten poltin salaa, kun huomasin etten pysty lopettamaan.
Kerran sitten menin hänen luokseen ja hän sanoi että puhalla häneen päin. No puhalsin, hän sanoi että tupakka haisee ja silloin sain ensimmäisen kerran nyrkistä silmään.
Hän tuli järkiinsä, katsoi minua, alkoi itkemään, pyysi anteeksi että löi, ja "lupasi" ettei enää koskaan löisi minua. Minä kilttinä ja hyväuskoisena tyttönä sitten oletin näin.
Meni taas vähän aikaa hyvin (6kk) Sitten hän alkoi vahtimaan mua, missä liikuin, kenen kanssa, hän seurasi mua koulusta joka paikkaan(kuulin sen myöhemmin.) Kun sain kuulla että hän seuraa minua, alkoi kauhea syyttely, että mulla on toinen, joka päivä hän tutki mun puhelimen, poisti sieltä numeroita joiden kanssa hän ei halua olla tekemisissä. Jos oli uusi numero, sain nyrkistä ja hän poisti sen.
Sitten alkoi mun rahojen tarkkailu. Hän vahti mun rahoja, kuinka paljon olen käyttänyt ja piti hänelle maksaa "velkoja" alkuajoista mitä hän oli minulle ostanut, joten kerran hän sanoi että tuo 20€ hänelle. Unohdin nostaa sen ja menin miehen luokse(olin tuolloin 17) Hän kysyi onko sinulla se 20€ ja menin paniikkiin, näin hänen silmistään että nyt ei ole kaikki kunnossa. En pystynyt puhumaan mitään, hän tuli viereeni, otti hiuksistani kiinni ja kysyi vielä kerran onko minulla se raha, sanoin jo itku silmässä että ei ole. Sen jälkeen mies pimahti kokonaan! Piti hiuksistani kiinni, heitti ikkunaan, yritin puolustautua, ei onnistunut, hän kaatoi minut lattialle ja kuristi! Ainut asia, ainut lause jolla hän lopetti sen kuristamisen, oli: Minä rakastan sinua!
Ja taas hän lupasi ettei enää koskaan tee niin.
Siitä meni viikko, sanoin aamulla lähtiessäni kouluun, että hyvää työpäivää, nähdään illalla, en enää koskaan mennyt takaisin! Koko pienen elämäni paras päätös!
Hän ei antanut minun syödä, olin silloin alipainoinen.
No sitten muutaman viikon jälkeen lähdöstäni, (piileskelin kavereiden luona) menin erääseen baariin ja tapasin nykyisen avomieheni.
Vuonna 2002 aloimme seurustelemaan.
Olin ihan lapsi silloin, 15 vuotias, liian sinisilmäinenkin.
Mies oli minua monta vuotta vanhempi,
kukaan sukulaisistani ei pitänyt hänestä ikäeromme takia, mutta en välittänyt, kaikki vaikutti hyvältä.
Sain ruusuja ja lahjoja, minua hemmoteltiin.
Meni vuosi, menimme kihloihin.
Olin polttanut tupakkia 13 vuotiaasta asti.(poltan edelleen)
Kaikki alkoi tupakan poltosta. Hän sanoi minulle että lopeta tupakointi. Sanoin että en pysty. Mutta lupasin yrittää. Sitten poltin salaa, kun huomasin etten pysty lopettamaan.
Kerran sitten menin hänen luokseen ja hän sanoi että puhalla häneen päin. No puhalsin, hän sanoi että tupakka haisee ja silloin sain ensimmäisen kerran nyrkistä silmään.
Hän tuli järkiinsä, katsoi minua, alkoi itkemään, pyysi anteeksi että löi, ja "lupasi" ettei enää koskaan löisi minua. Minä kilttinä ja hyväuskoisena tyttönä sitten oletin näin.
Meni taas vähän aikaa hyvin (6kk) Sitten hän alkoi vahtimaan mua, missä liikuin, kenen kanssa, hän seurasi mua koulusta joka paikkaan(kuulin sen myöhemmin.) Kun sain kuulla että hän seuraa minua, alkoi kauhea syyttely, että mulla on toinen, joka päivä hän tutki mun puhelimen, poisti sieltä numeroita joiden kanssa hän ei halua olla tekemisissä. Jos oli uusi numero, sain nyrkistä ja hän poisti sen.
Sitten alkoi mun rahojen tarkkailu. Hän vahti mun rahoja, kuinka paljon olen käyttänyt ja piti hänelle maksaa "velkoja" alkuajoista mitä hän oli minulle ostanut, joten kerran hän sanoi että tuo 20€ hänelle. Unohdin nostaa sen ja menin miehen luokse(olin tuolloin 17) Hän kysyi onko sinulla se 20€ ja menin paniikkiin, näin hänen silmistään että nyt ei ole kaikki kunnossa. En pystynyt puhumaan mitään, hän tuli viereeni, otti hiuksistani kiinni ja kysyi vielä kerran onko minulla se raha, sanoin jo itku silmässä että ei ole. Sen jälkeen mies pimahti kokonaan! Piti hiuksistani kiinni, heitti ikkunaan, yritin puolustautua, ei onnistunut, hän kaatoi minut lattialle ja kuristi! Ainut asia, ainut lause jolla hän lopetti sen kuristamisen, oli: Minä rakastan sinua!
Ja taas hän lupasi ettei enää koskaan tee niin.
Siitä meni viikko, sanoin aamulla lähtiessäni kouluun, että hyvää työpäivää, nähdään illalla, en enää koskaan mennyt takaisin! Koko pienen elämäni paras päätös!
Hän ei antanut minun syödä, olin silloin alipainoinen.
No sitten muutaman viikon jälkeen lähdöstäni, (piileskelin kavereiden luona) menin erääseen baariin ja tapasin nykyisen avomieheni.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuosta narsismista olen eri mieltä.
Mies oli tavallinen hakkaajamies - siinä se.
Minua kiinnosti tarinassa toinen seikka.
Lähdit alaikäisenä vanhemman miehen matkaan - kuinka paljon vanhemman? Etsit jotain. Siitä päättelen jotakin kotitaustoistasi.
Sinua kohdeltu kaltoin jo ennen tätä miestä, eikö?
Vielä enemmän minua kummastuttaa, että ratkaiset ongelmia MIEHEN KAUTTA. Kerrot, että nykyinen mies on ok. Ja olet vasta 21.
Tapaat luultavasti vielä monenlaisia miehiä.
Oletko huolehtinut siitä, että pahan päivän varalle sinulla on ammatti? Olethan töissä tai koulussa? Muuten miehet pääsevät survomaan sinua tulevaisuudessakin mennen tullen.
Hän oli narsisti joka suhteessa.. Vahti, käytti hyväkseen, ei itsessään ollut mitään vikaa, kävimme perheväkivalta terapiassa, sisälle päästyämme tuli yksi lause, se on minun vika kaikki, että hän löi. Hänestä ei koskaan saanut sanoa mitään pahaa tai sai turpaan.
Ja mustasukkaisuus oli kaikkein pahin siinä miehessä. Mies oli silloin tavatessamme 26 vuotias (näytti paljon nuoremmalta)
No, olin tyhmä "pentu" silloin ja se oli vaan niin kivaa, eka poikakamu ja ajattelin että kivaa olla jonkun kanssa.
Tunsin olevani aikuisempi, jota en todellakaan ollut. Huomasin sen jälkeen päin.
Voin sanoa sen että lapsuuteni ei ole ollut kovin helppoa. Äitini sai minut kun oli 17 ja jouduin sijaisperheeseen kun olin 3v. Isäni katosi myös samaan aikaan kun menin sijaisperheeseen. Ei ole vieläkään löytynyt.
Sen voin sanoa uudesta avomiehestäni että olen rakastanut häntä jo kauan, siitä lähtien kun tapasin hänet 5 vuotta sitten. Nykyinen avomieheni on myös minua vanhempi. Mutta se ikäero ei haittaa, se on numeroita vaan. Pääasia että tulee toimeen ihmisen kanssa.
Ja on minulla pahanpäivän varalle työpaikka ja asuntokin. :) Ja säästöt. En jäisi ihan puille paljaille, vaikka yksin jäisinkin. Sen verran osaan kuitenkin itsekin pitää itsestäni huolta.
"Anteeksi realismini"! :D
Ihana lukea tällaisia kirjoituksia, että nainen on ollut niin fiksu että on häipynyt hullun miehen kynsistä.
Olet taistelija! Lisää tällaisia tarinoita!