Miehen sukulaiset ovat ahdistaneet jo pidemmän aikaa. Tarinani on seuraavanlainen: Olen hyvin itsenäinen naisihminen ollut aina. Enkä ole ollenkaan ollutkaan mikään sukukeskeinen, en omienikaan kanssa. Tärkeintä on ollut aina puuhastella omissa oloissaan ja olla sellaisten ihmisten seurassa keiden kanssa tuntee olonsa kotoisaksi.
Tapasin samanlaisen miehen, mies on itseasiassa vieläkin erakompi kun minä, hän ei kaipaa edes kavereita.
Kun sitten muutimme sattumalta miehen sukulaisten "matkareitille", he katsoivat oikeudekseen pölähdellä pihaan koska itseä sattui huvittamaan, "ohikulkumatkalla" kyttäämään ja kyselemään. No tästähän minä ahdistuin vieläkin enemmän ja viestin sen kyllä monin tavoin, ettemme halua yllätysvieraita.(minun tehtäväksi tämä tiedottaminenkin jäi). Jopa jouduin sanomaan sen joillekin ihan suoraan lopulta, kun eivät muuten ymmärtäneet.
Nämä sukulaiset ovat muutenkin sen tyyppisiä ihmisiä, ettei meidän jutut ja kiinnostukset kohtaa ollenkaan millään tasolla. Siis oikeasti, olemme ihan eri aaltopuituudella!
Meillä ei ole lapsia emmekä ole muutenkaan mitenkään lapsirakkaita ja miehen siskoilla niitä on pilvin pimein. Jatkuvasti satelee jos jonkinnäköisiä kissanristiäis ym. kutsuja. Nimeni ei kelvannut viime jouluna enää joulukortteihin, mutta taas tuli kutsu lakkiaisiin, johon nimeni oli taas "yllättäen" kelvannut. Arvatkaapa menimmekö? Vastaus lienee selvä! Joku vuosi sitten vielä olin niin heikko ja tyhmä, että erehdyin menemään, enkä todellakaan tuntenut itseäni tervetulleeksi!! Minua tuijotettiin (miehen siskot) nyrpeästi päästä varpaisiin eikä yritettykään pyytää samaan pöytään, supisivat keskenään vaan omia juttujaan..Tunsin todella itseni ulkopuoliseksi!
Miehelleni nämä siskot soittavat vaan silloin kun on joku "oikea" asia, eli yhteinen lahja tai joku muu "tärkeä" suvun juttu. Kylään meitä kusuttiin kai pari kertaa, mutta silloikaan yhteinen koiramme ei ollut tervetullut. Todella omaehtoista porukkaa!
Niin mitään pahaa en heille ole todellakaan tehnyt. Olen ollut "vain olemassa" omana erilaisena itsenäni.
Tässä kaikessa ärsyttää enää vain se, että minä naisena olen saanut syntipukin maineen jota voi osoitella ja arvostella tuntematta edes oikeasti ihmisenä! (Mieheni ei niihin juhliin menisi ilman minuakaan, enkä koskaan ole kieltänyt menemästä!) .Minä ymmärrän erilaisuutta ja annan ihmisille oikeuden elää kuten kukin haluaa, en ole vihainen tai katkera, ehkä hiukan surullinen saamastani asiattomasta kohtelusta, mutta tämän suvun kanssa juhlat on juhlittu, valitettavasti, aina ei voi valita, paitsi oman elämänsä valinnat. Nyt koen kuitenkin olevani taas viisaampi ja vahvempi, kaikesta huolimatta! EI ENÄÄ rahastuskutsuja KIITOS!
Kuulisin tosi mielelläni vertaistarinoita! T. KESÄHEINÄ
Tapasin samanlaisen miehen, mies on itseasiassa vieläkin erakompi kun minä, hän ei kaipaa edes kavereita.
Kun sitten muutimme sattumalta miehen sukulaisten "matkareitille", he katsoivat oikeudekseen pölähdellä pihaan koska itseä sattui huvittamaan, "ohikulkumatkalla" kyttäämään ja kyselemään. No tästähän minä ahdistuin vieläkin enemmän ja viestin sen kyllä monin tavoin, ettemme halua yllätysvieraita.(minun tehtäväksi tämä tiedottaminenkin jäi). Jopa jouduin sanomaan sen joillekin ihan suoraan lopulta, kun eivät muuten ymmärtäneet.
Nämä sukulaiset ovat muutenkin sen tyyppisiä ihmisiä, ettei meidän jutut ja kiinnostukset kohtaa ollenkaan millään tasolla. Siis oikeasti, olemme ihan eri aaltopuituudella!
Meillä ei ole lapsia emmekä ole muutenkaan mitenkään lapsirakkaita ja miehen siskoilla niitä on pilvin pimein. Jatkuvasti satelee jos jonkinnäköisiä kissanristiäis ym. kutsuja. Nimeni ei kelvannut viime jouluna enää joulukortteihin, mutta taas tuli kutsu lakkiaisiin, johon nimeni oli taas "yllättäen" kelvannut. Arvatkaapa menimmekö? Vastaus lienee selvä! Joku vuosi sitten vielä olin niin heikko ja tyhmä, että erehdyin menemään, enkä todellakaan tuntenut itseäni tervetulleeksi!! Minua tuijotettiin (miehen siskot) nyrpeästi päästä varpaisiin eikä yritettykään pyytää samaan pöytään, supisivat keskenään vaan omia juttujaan..Tunsin todella itseni ulkopuoliseksi!
Miehelleni nämä siskot soittavat vaan silloin kun on joku "oikea" asia, eli yhteinen lahja tai joku muu "tärkeä" suvun juttu. Kylään meitä kusuttiin kai pari kertaa, mutta silloikaan yhteinen koiramme ei ollut tervetullut. Todella omaehtoista porukkaa!
Niin mitään pahaa en heille ole todellakaan tehnyt. Olen ollut "vain olemassa" omana erilaisena itsenäni.
Tässä kaikessa ärsyttää enää vain se, että minä naisena olen saanut syntipukin maineen jota voi osoitella ja arvostella tuntematta edes oikeasti ihmisenä! (Mieheni ei niihin juhliin menisi ilman minuakaan, enkä koskaan ole kieltänyt menemästä!) .Minä ymmärrän erilaisuutta ja annan ihmisille oikeuden elää kuten kukin haluaa, en ole vihainen tai katkera, ehkä hiukan surullinen saamastani asiattomasta kohtelusta, mutta tämän suvun kanssa juhlat on juhlittu, valitettavasti, aina ei voi valita, paitsi oman elämänsä valinnat. Nyt koen kuitenkin olevani taas viisaampi ja vahvempi, kaikesta huolimatta! EI ENÄÄ rahastuskutsuja KIITOS!
Kuulisin tosi mielelläni vertaistarinoita! T. KESÄHEINÄ
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mieheni on myöskin vielä erakompi kuin minä, mutta kuulemma minä olen syyllinen jotenkin siihen, ettei hänellä ole erityistä halua seurustella sukulaistensa kanssa.
Viimeksi kun menimme hänen veljenpoikansa tupaantuliaisiin - oli samalla hänen 30-vuotissynttärinsä - siellä piti olla lähiomaiset. Niin meille sanottiin.
No kun pääsimme perille, niin talo oli revetä porukasta, ties mitä sakkia olivat? Emme ainakaan me tunteneet. Niin hirveä hässäkkä oli, ettei esittelystä tullut mitään puolin eikä toisin. Kun yritin jossain välissä keskustella vähän eräästä jutusta, joka on minulle hyvin tärkeä, lankoni tukki suuni hyvin raa'alla loukkauksella. Eipä paljon tuntunut siltä, että minua arvostettaisiin. Ja onhan se jo alusta asti tullut hyvin selväksi minulle.
Miehelläni taas on niin monta rautaa tulessa ihan omin nokkinensa, ettei hänen elämäänsä sukulaiset tahdo mahtua.
Vähän minua pännii se, että minua sitten siitäkin syytetään. Kun olen "vierottanut" mieheni suvustaan. Vaikka totuus on ihan kylmästi se, ettei hän tunne erityistä veren vetoa sinne päin.
Mutta kun olemme erilaisia, erakkomainen lapseton pari. Meitä tietysti pyydellään sinne sun tänne, nytkin pitäisi lähteä serkkukokoukseen. Sitten kun olemme paikalla, meille osoitetaan, ettemme ole kuin korkeintaan kakkosluokkaa heihin muihin verrattuna.
Tuskinpa siis tänäkään vuonna lähdemme toiselle puolelle maata mihinkään serkkukokoukseen. Meillä on kädet muutenkin ihan täynnä omia juttujamme - jotka siis noiden muiden mielestä eivät ole mistään kotoisin.
Ihmetyttää vain, miksi heitä yleensäkään kiinnostaa pyytää meitä mihinkään, kun emme sitten kuitenkaan kelpaa.
Joten luulen ymmärtäväni sinua ihan tismalleen.
Jokaisella on täysi vapaus válita kenenkä kanssa on yhteydessä ja kenenkä kanssa ei. Ei ole mitään "pakkojuhlia" joihin olisi pakko mennä.
Edes hautajaise meidän suvussa, vaikka olisi omien vanhempien. Tälläiseet ovat säänöt meidän suvussa.
Se joukko joka ovat sukurakkaita he saavat touhuta keskenään (heitä on muutama) välillä saattaa tulla jos jonkinlaista "käskyä", että pitää tehdä sitä ja tätä, mutta yleensä viittaan kintaalla niille vouhotuksille! Jos eivät pärjää ilman minua, niin en voi muuta kuin olla pahoillani, mutta kun en heitä kaipaa millään tavoin, en meinaa edes esittää mitään muuta.
On täysin korrektia lähettää onnittelukortti juhlapäivän sankarille.
Sen voi laittaa kirjekuoreen tai aivan tavallinen postikorttikin riittää.
Sinun ei missään tapauksessa tarvitse vaivata päätäsi: onko kutsuttu, milloin on kutsuttu, kutsuvatkohan he vain rahan takia, miksi eivät kutsu jne. jne. jne..
Tuo kortii riittää, halutessasi sinun ei tarvitse osallistua kutsuihin henkilökohtaisesti.
Mitä taas tulee kutsumattomiin vieraisiin: opettele käyttämään avainta lukitaksesi ovesi. Kotiisi EI pääse kukaan ellet sinä itse heitä sinne laske. Oletkin jo oppinut sanomaan: EI. Tuo on hyvä alku. Ihmiset ovat usein hyvin ajattelemattomia, he toimivat impulsiivisesti. On täydellisen oikein olla vastaamatta heidän ovikellon soittoon. Tai jos satut olemaan ulkosalla, pihapiirissä, voit nopeasti vaihtaa muutamalla sanalla uutiset ja kertoa olevasi juuri lähdössö 10km.n iltalenkille. "Hei vaan, hyvä kotimatkaa!"
Joops mulla on vähän samanlainen tilanne miehen sukulaisten kanssa. En ole itse ollut koskaan mikään suku ihminen kun taas mieheni suku kokoontuu yhteen ainakin kerran kuukaudessa ja on muutenkin sukuläheistä porukkaa kaikki asuvat samalla asuinalueella n1km päässä toisistaan. Minua tämä ahdistaa koska een pidä sukuloinnista ja siitä esittämisestä että ollaan hienompia ku muut koska mieheni suku on täysin eri yhteiskunta luokasta kuin minä. Mieheni serkut katsovat minua aina pitkin nenän vartta kun kertovat omista hevosharrastuksista ja muista kun taas itse en harrasta oikeastaan mitään ja se se vasta minusta kummallisen tekee. Koko suku painostaa että meidän on mentävä naimisiin ymm ymm mutta kuitenkaan en ole niin hieno että kelpaisin kaikkiin heidän järjestämiinsä juliin mihin pukeudutaan iltapukuihin. No mutta se suvusta toinen ryhmä on mieheni kaverit jotka haukkuvat ja nimittelevät minua selän takana ja ovat saaneet sen käsityksen että minä kontrolloisin mieheni menoja enkä päästäis häntä lähtemään heidän kanssaan juhlimaan vaikka totuus on se että miestäni ei kiinnosta mennä enää heidän kanssaan koska minä en ole koskaan tervetullut mukaan vaikka muiden tyttöystävät olisivatkin mukana. Kaverit aina välillä soittelevat miehelleni ja huutavat hänelle että hän on mennyt ihan pilallle kun on alkanut seurustella mutta onko se tossun alla olemista jos ei halua loukata toisen tunteita.
Ei sitä vain jaksa lukea koko juttua, kun ei juuri käytetä edes pilkkuja ja pisteita. Miksi se on niin vaikeata selittä joku asia sillä tavalla että sen pystyisi lukemaan, painakaa välillä enter nappulaa, ja käyttäkää pisteitä ja pilkkuja.
On lohduttavaa, että on muitakin samanlaisessa tilanteessa. Joku mainitsi, että lähetä kortti, no EN kyllä lähetä edes sitä korttia, koska olen päättänyt että mies saa itse hoitaa sukusuhteensa ja niihin kuuluvat asiat jos niin haluaa.
Tosiaankin mikä minä olen olemaan heidän välikätenään ja yhteyslinkkinään? Se, että olen nainen ei tarkoita suinkaan sitä, että minun, (eikä kenenkään naisen) tarvitsisi istua johonkin valmiiksi pureksittuun lokeroon ja toimia kutsujahengettärenä ja juhlaemäntänä!
Useimmille naisille nykyään on alkanut tulla sen verran selkärankaa ja itsekunnioitusta, että uskallamme tehdä oman elämämme itsensä näköiseksi, eikä se tee meistä huonoja ihmisisiä, päinvastoin näytämme esimerkkiä, olemme tienraivaajia.
Mutta sekös juuri niitä miehen sukulaisia sitten kismittääkin, kun ei voikaan uutta miniänalkua pompotella mielensä mukaan! "Ja ihan KAUHEE ÄMMÄ: sillä on mielipiteitä, eihän niitä nyt ainakaan voi sulattaa!! Helpompi piiloutua kaksinaamaisuuden taakse ja supista siellä sukujuhlissa vaan siskolle,esim. "onpa omituinen kummajainen, kuinka sillä on nyt noin hirveä (todellisuudessa ihana!) kolttukin päällä, tissitkin näkyy, hirrrveetää!!! (:=, ja IHAN VARMASTI vielä ostettu sen veljen rahoilla, mikä pahinta!!" (;=. ... Kuinka monesti toivoin, että oikeasti kohdattaisi niin kun tasavertaisten ihmisten kuuluu, ilman teeskentelyä, mutta ei niin ei...
Pohjalla on varmaankin kyse siitä iänikuisesta pinnallisuudesta ja kateudesta loppujen lopuksi. Ollaan kateellisia veljen kivannäköiselle vaimokkeelle,tai kaverin ihanalle naiselle joka osaa olla itsenäinen ja uskaltaa sanoa eriävän mielipiteensä. Ja "omii" vielä sen veljen tai kaverin.
Siispä toivotan teille (ja itsellenikin(:=) voimia säilyttää se omanarvontunto ja se usko, että olemme ihan hyviä ja toimimme oikein, kun emme mene rääkättäväksi niihin kemuihin!! Pitkä matka ja kivinen tie tähän on kuitenkin kuljettu ja taisteltu!
"Omana itsenään oleminen tässä maailmassa, joka yrittää päivin ja öin tehdä meistä toistemme kaltaisia , on vaikein taistelu mitä meillä elämässämme on, eikä koskaan pidä lakata taistelemasta" (Kirjasta NANCY)
Hyvää kesää!! T. Kesäheinä
Minä yritän aina pitää mielessäni tätä lausetta, kun huomaan haluavani välttää konfliktia ja riitaa:
"Jos veistää itsensä kaikille sopivaksi, vuolee pian itsensä olemattomiin."
Hyvää kesän jatkoa sinulle, oli mukavaa lukea kokemuksistasi. En ole minäkään yksin.
Tuo kirjoittamasi! Täytyy pistää mieleen!
Heräsi myös ajatus, että voisimme enemmänkin kirjoitella, joten olisiko mahdollista saada sähköpostiosoitteesi??! Veretaistukea tarvitaan aina kenelle purkaa! T. Kesäheinä
En taida viitsiä panna sähköpostiani tänne palstalle, mutta jos sinä haluat panna omasi, ehkä voisimme jutella lisää. Vai tulisiko siitä vain molemminpuolista valittamista?
Luen usein Ilta-Sanomien keskustelupalstoja, tässäkin on yksi aihe, tosin alkaa sinkkuelämästä mutta sisältää myös lapsensaantijuttua:
http://keskustelut.iltasanomat.fi/thread.jspa?threadID=7678
toki, usein sp. osoite on omalla nimellä. Niin minunkin lempinimellä, mutta silti tunnistettavissa. Katson jos viitsin avata uuden tässä joskus...
Mikään valittajatyyppi en ole ollenkaan, vaan etsin asioista aina ne positiiviset puolet ja huumoria löytyy roppakaupalla (:=.. Sekä elämänkokemusta ja näkemystä.. Ehkä olen hiukka yksinäinen ja kaipaan vertaista keskusteluseuraa muutenkin. Kattellaan!! (:=