Niin onkohan meidän toimitusjohtaja "flirtti" vai mikä nyt on? Soitin hänelle pari viikkoa sitten ja sanoin itseni irti työpaikasta, hän ymmärsi että tällaista on työmaailmassa toinen tarjoaa parempaa jne jne. Viikon kulutta hän soitti minulle ja kysyi olinko tosissani lähdössä. Hän sanoi,onhan meillä ollut kivaa (töissä). Emme ole edes samassa konttorissa ja nähneetkin olemme vain kaksi kertaa. Lupasi minulle vaikka mitä jos jäisin, minä siinä tuskatuneena (olin jo kirjoittanut uuden työsopimuksen toiseen paikkaan), tiuskaisin hänelle että mitä sinä teet minulle, hän sanoi ettei tehnyt minulle mitään kun oli puhelimen toisessa päässä. Minä rupesin myöhemmin miettimään tätä lausetta, laukkaakohan minun mielekuvitus nyt liikaa.
POMO
MITENKÄHÄN ON
0309
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.