Korei - Arafatin Kansallisteatterin uusin tähti?

http://www.verkkouutiset.com/juttu.php?id=41538

Siinä polttava kysymys tällä hetkellä. Arafatin Kansallis teatteri aloittaa uuden syys-kauden uusin voimin. Teatterin uusin tähti, Korei, sano haluavansa takuut kansainvälisestä menestyksestä USA:lta ja Euroopalta.

Yhdysvaltalaiset taidekriitikoiden kuitenkin odotetaan antavan kieltävän vastauksen sillä perusteella että Arafatin Kansallis teatterin tuotanto on tähän mennessä ollut ala-arvoista ja he eivät halua taata menestystä sellaiselle jota eivät ole nähneet.

Euroopassa ei sen sijaan nipoteta turhista vaan ensi reaktiot uuteen tähteen ovat olleet positiivisia. Eurooppa tosin on ollut yhdessä yhdysvaltain, venäjän ja kansainvälisen teatteri järjestön kanssa luomassa kv. teatteri ranking sääntöjä, mutta euroopassa on silti voimissaan taiteen vapaus ja siellä odotetaan innolla Korein uusinta esiintymistä.

Venäjä ei ole vielä luvannut takuita menestyksestä, mutta yleensä venäjällä on pidetty Arafatin Kansallisteatterin tuotannosta.

Kansainvälinen Teatteri järjestöllä on tietty ranking järjestelmä joten odotettavissa on että Arafatin Kansallisteatteri asetetaan omaan tasoonsa nähden oikealle sijoitukselle. Kuitenkin, Kv-Teatteri järjestössä on tuomaristossa useita taiteen vapautta kannttavia tahoja joten aina on mahdollista että säännöt joustavat ja Korei saatetaan rankata.

Joka tapauksessa Arafatin Kansallisteatterin syyskausi tulee olemaan dramaattinen. Korei saattaa miellyttää, mutta kaikki riippuu siitä kuinka moni tuomari aikoo pitäytyä standardissa ja kuinka moni ei. Äänestyksestä tulee mieeeelenkiintoinen.
076
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

DJ "paavi" napanö... kirjoitti:

http://www.verkkouutiset.com/juttu.php?id=41538

Korei - Arafatin Kansallisteatterin uusin tähti?

Siinä polttava kysymys tällä hetkellä. Arafatin Kansallis teatteri aloittaa uuden syys-kauden uusin voimin. Teatterin uusin tähti, Korei, sano haluavansa takuut kansainvälisestä menestyksestä USA:lta ja Euroopalta.

Yhdysvaltalaiset taidekriitikoiden kuitenkin odotetaan antavan kieltävän vastauksen sillä perusteella että Arafatin Kansallis teatterin tuotanto on tähän mennessä ollut ala-arvoista ja he eivät halua taata menestystä sellaiselle jota eivät ole nähneet.

Euroopassa ei sen sijaan nipoteta turhista vaan ensi reaktiot uuteen tähteen ovat olleet positiivisia. Eurooppa tosin on ollut yhdessä yhdysvaltain, venäjän ja kansainvälisen teatteri järjestön kanssa luomassa kv. teatteri ranking sääntöjä, mutta euroopassa on silti voimissaan taiteen vapaus ja siellä odotetaan innolla Korein uusinta esiintymistä.

Venäjä ei ole vielä luvannut takuita menestyksestä, mutta yleensä venäjällä on pidetty Arafatin Kansallisteatterin tuotannosta.

Kansainvälinen Teatteri järjestöllä on tietty ranking järjestelmä joten odotettavissa on että Arafatin Kansallisteatteri asetetaan omaan tasoonsa nähden oikealle sijoitukselle. Kuitenkin, Kv-Teatteri järjestössä on tuomaristossa useita taiteen vapautta kannttavia tahoja joten aina on mahdollista että säännöt joustavat ja Korei saatetaan rankata.

Joka tapauksessa Arafatin Kansallisteatterin syyskausi tulee olemaan dramaattinen. Korei saattaa miellyttää, mutta kaikki riippuu siitä kuinka moni tuomari aikoo pitäytyä standardissa ja kuinka moni ei. Äänestyksestä tulee mieeeelenkiintoinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu