harkinnassa suomenlapinkoira

no niin mä vähän pelkäsinkin.... Onko sitten ehdotuksia mikä rotu olisi sopivampi? Jonka kanssa siis voisi harrastaa jonkin verran, mutta joka viihtyisi myös "yksikseen".

aloittaja kirjoitti:

no niin mä vähän pelkäsinkin.... Onko sitten ehdotuksia mikä rotu olisi sopivampi? Jonka kanssa siis voisi harrastaa jonkin verran, mutta joka viihtyisi myös "yksikseen".

Jos tarkoitat että koira asuisi koko ajan ulkona, otettaessa häkistä ulos vain lenkille ja harkkoihin mennessä, siinä tapauksessa vastaus on että mikään koira ei ansaitse sellaista elämää. Kun en ole varma, jos tarkoitat että voiko koiraa pitää muutaman tunnin päivässä reilun kokoisessa ja susiltä varmassa ulkotarhassa mikäli sää on sopiva, ihmisten ollessa töissä, tottakai sitä voi siellä keskellä päivää pitää. Lappalainen mielellään kuitenkin tahtoo erittäin seurallisena ja ihmislaumansa paimentamiseen motivoituneena oleskella siellä missä nekin silloin kun "ne" ovat kotona. Se ei tyypillisesti ole jalan alla, mutta tahtoo olla paikalla, mukana ja seuraamassa makuulta. Kokea olevansa perheenjäsen. Paimentaa perhettään makuulle ja asettua puhaisten sitten turvaamaan perhettään "pääihmistensä" makuuhuoneen ovelle. Täystyypillinen tapaus: lauma yöksi koottuna "luolaan" ja laskettuna, tallessa, eivät mene enää minnekään ennen aamua ;)


Sitten tämä toinen asia.
Koira-allergian rajoittaessa elämää aikuiselle kuuluu vastuu ja kyky ymmärtää ja hyväksyä elämän tosiasiat. Kaikille ei sovi koira, kaikkien ei tarvitse ja sovi sitä edes saada. Ihmisillä on elämässä rajoitteita. Se pitää hyväksyä aikuisen, vaikka omia mielitekoja olisi millaisia tai lapsi miten kärttäisi koiraa. Muunlaisen ihmisen käteen koirakaan ylipäätään ei sovi missään tilanteessa. Sinun on ajateltava lastasi ensisijassa, ja koira-allergiseen perheeseen koira ei sovi. Aikuiset voivat tietysti höpsiä ja tehdä itsensä suhteen mitä tahtovat, mutta ei todellakaan lapsen suhteen. Tiedän netissä kerrottavan vaikka ja millaisia stooreja "miten meilläkin on koira-allergia ja koira silti" mutta se kertoo vain siitä ihmisen epäkypsyydestä ja modernin ihmislajin kykenemättömyydestä hyväksyä sitä, ettei elämässä voi eikä edes pidä saada aivan kaikkea mitä mieli voisi tehdä. Kukaan ei ole sellaiselle ihmiselle sanonut tarpeeksi lapsena ja nuorena "ei" ja asettanut joskus rajoja kaiken halutun saamiselle. Turhautuminen tekee sielulle ja henkiselle kehitykselle hyvää, vaikkakin joskus kipeää.

Mieti mikä järki tuossa on.

Muistan yhdenkin tapauksen kun lapsen allergian vuoksi lappalaiskoira rivitalossa sijoitettiin takapihalle "häkkiin asumaan". Koitti ensimmäinen vuodenvaihde. Koira traumatisoitui paukutuksesta ja siitä tuli ääniarka, paukkuarka, ja alkoi räkyttää tavattomasti kaikkea mahdollista ja mahdotonta ulkona. Sitä ei voitu naapurien vuoksi pitää enää ulkokoirana, ja sisälle ottaminen sitä ei ollut _lapsen_allergian_vuoksi_.

Koiralle tuli uusi koti, miltä olisi vältytty, mikäli ostajat eivät olisi tahtoneet koiraa koira-allergiseen perheeseen ja mikäli kasvattajassa olisi ollut ihmistä kieltäytymään moiseen paikkaan myymisestä.

Eli paljon lapsellekin itkua ja pahaa mieltä aikuisista puhumattakaan. Tällainen on parasta välttää realiteetit tunnustamalla.

En sano mollatakseni, vaan siksi, ettei teillä kävisi näin.

Kokemuksia kuullut ja nähnyt kirjoitti:

Jos tarkoitat että koira asuisi koko ajan ulkona, otettaessa häkistä ulos vain lenkille ja harkkoihin mennessä, siinä tapauksessa vastaus on että mikään koira ei ansaitse sellaista elämää. Kun en ole varma, jos tarkoitat että voiko koiraa pitää muutaman tunnin päivässä reilun kokoisessa ja susiltä varmassa ulkotarhassa mikäli sää on sopiva, ihmisten ollessa töissä, tottakai sitä voi siellä keskellä päivää pitää. Lappalainen mielellään kuitenkin tahtoo erittäin seurallisena ja ihmislaumansa paimentamiseen motivoituneena oleskella siellä missä nekin silloin kun "ne" ovat kotona. Se ei tyypillisesti ole jalan alla, mutta tahtoo olla paikalla, mukana ja seuraamassa makuulta. Kokea olevansa perheenjäsen. Paimentaa perhettään makuulle ja asettua puhaisten sitten turvaamaan perhettään "pääihmistensä" makuuhuoneen ovelle. Täystyypillinen tapaus: lauma yöksi koottuna "luolaan" ja laskettuna, tallessa, eivät mene enää minnekään ennen aamua ;)


Sitten tämä toinen asia.
Koira-allergian rajoittaessa elämää aikuiselle kuuluu vastuu ja kyky ymmärtää ja hyväksyä elämän tosiasiat. Kaikille ei sovi koira, kaikkien ei tarvitse ja sovi sitä edes saada. Ihmisillä on elämässä rajoitteita. Se pitää hyväksyä aikuisen, vaikka omia mielitekoja olisi millaisia tai lapsi miten kärttäisi koiraa. Muunlaisen ihmisen käteen koirakaan ylipäätään ei sovi missään tilanteessa. Sinun on ajateltava lastasi ensisijassa, ja koira-allergiseen perheeseen koira ei sovi. Aikuiset voivat tietysti höpsiä ja tehdä itsensä suhteen mitä tahtovat, mutta ei todellakaan lapsen suhteen. Tiedän netissä kerrottavan vaikka ja millaisia stooreja "miten meilläkin on koira-allergia ja koira silti" mutta se kertoo vain siitä ihmisen epäkypsyydestä ja modernin ihmislajin kykenemättömyydestä hyväksyä sitä, ettei elämässä voi eikä edes pidä saada aivan kaikkea mitä mieli voisi tehdä. Kukaan ei ole sellaiselle ihmiselle sanonut tarpeeksi lapsena ja nuorena "ei" ja asettanut joskus rajoja kaiken halutun saamiselle. Turhautuminen tekee sielulle ja henkiselle kehitykselle hyvää, vaikkakin joskus kipeää.

Mieti mikä järki tuossa on.

Muistan yhdenkin tapauksen kun lapsen allergian vuoksi lappalaiskoira rivitalossa sijoitettiin takapihalle "häkkiin asumaan". Koitti ensimmäinen vuodenvaihde. Koira traumatisoitui paukutuksesta ja siitä tuli ääniarka, paukkuarka, ja alkoi räkyttää tavattomasti kaikkea mahdollista ja mahdotonta ulkona. Sitä ei voitu naapurien vuoksi pitää enää ulkokoirana, ja sisälle ottaminen sitä ei ollut _lapsen_allergian_vuoksi_.

Koiralle tuli uusi koti, miltä olisi vältytty, mikäli ostajat eivät olisi tahtoneet koiraa koira-allergiseen perheeseen ja mikäli kasvattajassa olisi ollut ihmistä kieltäytymään moiseen paikkaan myymisestä.

Eli paljon lapsellekin itkua ja pahaa mieltä aikuisista puhumattakaan. Tällainen on parasta välttää realiteetit tunnustamalla.

En sano mollatakseni, vaan siksi, ettei teillä kävisi näin.

Lue lisää

kiitos pitkästä ja "fiksusta" vastauksesta.

Välillä meni vähän metsään, mutta ei se mitn, ymmärrän ettet varmasti saanut minusta kovin tarkkaa kuvaa kirjoitusteni perusteella.

Ensinnäkin, kuten otsikko sanoi harkinnassa suomenlapinkoira, niin voin sanoa että ne harkinnat on harkittu. Ei se ole meille sopiva rotu, nyt kun sain vastauksen että se ei kovin itsenäinen kerran ole.

Tarkotin et koira olis häkissä esim. työpäivän ajan, ja haluaisin et viihtyisi siellä enemmänkin, mut pakosta en halua sitä siellä pitää.Koira saisi olla sisällä ja ulkona miten haluaa, mutta haluaisin et viihtyis myös ulkona erittäin hyvin.Yöt saisi olla sisällä (tai ulkona, jos tahtoo). Mutten haluaisi että se on jaloissa KOKOAJAN. Olen nähnyt epämiellyttävästi käyttäytyviä paimenkoiria, esim ystäväni sheltti on kokoajan ihan hermona! Varsinkin jos olivat esim. meillä kylässä niin ramppasi kokoajan eestaas ja vinkui, ja musta se on rasittavaaa. Mun englanninspringerspanieli oli vieraassakin paikassa tyytyväinen (niin kauan kuin olin paikalla)ja otti rennosti (tutkittuaan kaikki paikat tietty).

Tohon allergia-asiaan... taisit kirjoittaa yleesä kaikille jotka allergisina koirasta haaveilevat. Koska siis meidän perheessähän allerginen olen minä (perheen äiti)eikä lapsi (ainakaan vielä). Ja meillä ei lapsi kärtä koiraa,hän on 10 kk vanha, kuten kerroin jo aiemmin, eli hän ei osaa vielä puhua. Vai tarkoititko että melko varmasti lapsenikin on allerginen, koska minä olen? Eihän niin voi ajatella, tai kukaan kenen lähisuvussa on allergiaa, ei voi pitää koiraa itsekään. Minun allergiani on lievää, ja minulla on ollut aiemminkin koiria (sisäkoiria, joilla ei edes ollut häkkiä), eikä heistä ole luovuttu allergiani takia. Nyt vaan ajattelin että jos olisi mahdollista hankkia koira joka itsessään viihtyisi ulkona, se helpottaisi myös niitä lievempiäkin oireita. Huom, minulla on myös sisäkissa, ja olen kissoille allerginen! Ja huom, harrastan myös ratsastusta, vaikka olen allerginen hevosille(hoidan myös hevosia ja siivoan karsinoita)! Juuri tulin viettämästä viikonloppua mökiltä, jossa mukana oli tanskandoggi, eikä oireita tullut ollenkaan. Tää mun allergiani on vissiin vähän tuulella käyvä. Minä en anna allergian häiritä elämääni, eikä se häiritsekään. Tuskin edes tietäisin olevani allerginen, jos en olisi käynyt testeissä. No joo, tietäisin olevani allerginen jollekkin, mut en tietäis mille, onhan mulla sen verran niitä oireita. TOTTAKAI AJATTELEN LASTANI ENSISIJASSA, ja jos hän olisi allerginen, ei koiraa otettaisi.

Noista netti-jutuista en tiedä, en ole niihin törmännyt, tiedän vain oman elämänkokemuksen perusteella, että allergia voi myös hävitä, mutta se voi myös paheta. Lievä allergisuus ei missään nimessä ole totaali-ei jollekin asialle. Joo, turhautuminen kasvattaa ihmistä, mutta turhautumaan kerkeää muissakin asioissa elämässä. En kyllä koe olevani "epäkypsä ja kykenemätön hyväksymään etten voi saada kaikkea"-kuten allergisia koiranomistajia kuvasit. Meillä koiralle olisi hyvä, harrastava ja rakastava koti tarjolla,en ymmärrä miksi hylkäisin koiran hankinta-ajatuksen, koska olen allerginen; vaikka se ei häiritse minua NIIN paljon että koirasta luopuisin.

Että semmosta.

ps: En koskaan jättäisi koiraa yksin uutenavuotena edes sisälle (enkä ole jättänyt aiempiakaan, suomenpystykorva-pohjanpystykorva sekoituksemme pelkäsi räiskettä ihan tosissaan!), esimerkkiperheesi tais olla hiukan tyhmiä, tai jotain?!

Ja minun mielestä, aina kun lemmikkiä hankkii, niin saa varautua että joskus siitä on myös luovuttava, eli itkua ja pahaa mieltä on mahdollisesti odotettavissa (jos et itse kuole ensin). Se on vaan se hinta mikä siitä ihanasta yhteisestä ajasta on maksettava. Jos ei voi sitä hyväksyä, kannattaa olla ilman lemmikkejä( ja ystäviä, ja partneria...).