Täällä moni haaveilee kuolemasta, kertoilee kuinka läheinen on päättänyt päivänsä, tai kuinka itse on joutunut kuolemaansa hakevan tielle...
Minä taas koitan kuolemaani karkuun, pelkään tarkastuksia ja huonoja uutisia. Enkä tiedä mitä ajatella kuolemasta eikä taida apua siihen löytyä. Minusta tuntuu että kuolema on ennenkaikkea ihmisen oma kokemus, joka on pakko loppujen lopuksi kohdata ihan yksin. Miten siinä voi kukaan auttaa? Ajattelisin kuitenkin että mitä kukaan toinen siitä tietää. Toisen ei tarvitse kuolla, ei ehkä vuosikymmeniin. Tai jos kuolema on lähellä, niin yleensä niitä vuosikymmeniä on sitten takana.Sinä joka suunnittelet itsemurhaa, sinä voit leikkiä sillä ajatuksella. Minun mielipidettäni taas ei kysytä. Minusta ei ole edes toisten auttajaksi vaikka eläisin vielä pitkään terveenä ja kuolisin verisuonisairauksiin! Näin sanoo laki. Itsestä tuntuu että jos odottaisin sopivaa elimenluovuttajaa ottaisin mielummin riskin kuin kuolisin odottaessani.
En tosiaankaan tiedä osaanko tuntea aivan oikeaa ja ihan syvimmistä syvyyksistä kumpuavaa myötätuntoa itsemurhaa suunnittelevia kohtaan, vaikka tajuankin että tilanteenne on varmasti vaikea. Eipä tässä itsekään aina niin valoisalla mielellä olla liikuttu! Toivoisin oikeastaan että voisin lahjoittaa teille oman kuolemani, terveyttänne vastaan. Ei se kyllä olisi oikein tehty sillä luultavasti teitä voi auttaa jolloin ette haluakaan enää kuolla. Tavallaan se tosin on mahdollista: Jos kerran se kuolema niin houkuttaa niin kieltäytykää hoidoista jos sairastutte fyysisesti! Näin varoja jää niiden hoitoon jotka haluavat elää. Vaikka vähän luulen ettei se kuolema enää ole kaikista teistäkään niin kivaa sitten kun se ei ole enää leikkiä. Silloin kun teiltä ei enää kysytä.
Typerintä mitä olen saanut kuulla on läheisten suunnitelmat tehdä jotain dramaattista myös jos jokin menee pieleen, jos läheinen ihminen sairastuu... Uskomattoman typerän kuuloista! Ja mitä minun omalta kohdaltani pitäisi asian eteen pystyä tekemään? Muuttua kuolemattomaksi? Miksi kaiken lisäksi yritetään ujuttaa minulle vastuu oman elämän täydellisestä sössimisestä, eikö minulla olisi nyt muutakin mietittävää? Tyrmistyttävää logiikkaa! Jos haluaa jotain tehdä tai sanoa minun vuokseni niin sanoisivat mielummin että "varsinkin tästä lähtien kunnioitan elämää ja mahdollisuutta elää niin paljon etten takuulla tee mitään typerää koskaan vaan koitan elää mahdollisimman hyvän, terveen, onnellisen ja pitkän elämän." Näin minä tekisin jos saisin päättää!
Minä taas koitan kuolemaani karkuun, pelkään tarkastuksia ja huonoja uutisia. Enkä tiedä mitä ajatella kuolemasta eikä taida apua siihen löytyä. Minusta tuntuu että kuolema on ennenkaikkea ihmisen oma kokemus, joka on pakko loppujen lopuksi kohdata ihan yksin. Miten siinä voi kukaan auttaa? Ajattelisin kuitenkin että mitä kukaan toinen siitä tietää. Toisen ei tarvitse kuolla, ei ehkä vuosikymmeniin. Tai jos kuolema on lähellä, niin yleensä niitä vuosikymmeniä on sitten takana.Sinä joka suunnittelet itsemurhaa, sinä voit leikkiä sillä ajatuksella. Minun mielipidettäni taas ei kysytä. Minusta ei ole edes toisten auttajaksi vaikka eläisin vielä pitkään terveenä ja kuolisin verisuonisairauksiin! Näin sanoo laki. Itsestä tuntuu että jos odottaisin sopivaa elimenluovuttajaa ottaisin mielummin riskin kuin kuolisin odottaessani.
En tosiaankaan tiedä osaanko tuntea aivan oikeaa ja ihan syvimmistä syvyyksistä kumpuavaa myötätuntoa itsemurhaa suunnittelevia kohtaan, vaikka tajuankin että tilanteenne on varmasti vaikea. Eipä tässä itsekään aina niin valoisalla mielellä olla liikuttu! Toivoisin oikeastaan että voisin lahjoittaa teille oman kuolemani, terveyttänne vastaan. Ei se kyllä olisi oikein tehty sillä luultavasti teitä voi auttaa jolloin ette haluakaan enää kuolla. Tavallaan se tosin on mahdollista: Jos kerran se kuolema niin houkuttaa niin kieltäytykää hoidoista jos sairastutte fyysisesti! Näin varoja jää niiden hoitoon jotka haluavat elää. Vaikka vähän luulen ettei se kuolema enää ole kaikista teistäkään niin kivaa sitten kun se ei ole enää leikkiä. Silloin kun teiltä ei enää kysytä.
Typerintä mitä olen saanut kuulla on läheisten suunnitelmat tehdä jotain dramaattista myös jos jokin menee pieleen, jos läheinen ihminen sairastuu... Uskomattoman typerän kuuloista! Ja mitä minun omalta kohdaltani pitäisi asian eteen pystyä tekemään? Muuttua kuolemattomaksi? Miksi kaiken lisäksi yritetään ujuttaa minulle vastuu oman elämän täydellisestä sössimisestä, eikö minulla olisi nyt muutakin mietittävää? Tyrmistyttävää logiikkaa! Jos haluaa jotain tehdä tai sanoa minun vuokseni niin sanoisivat mielummin että "varsinkin tästä lähtien kunnioitan elämää ja mahdollisuutta elää niin paljon etten takuulla tee mitään typerää koskaan vaan koitan elää mahdollisimman hyvän, terveen, onnellisen ja pitkän elämän." Näin minä tekisin jos saisin päättää!
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kiitti ajatuksistasi!
Itsekin toivon, että tällä palstalla ei liikaa ymmärrettäisi itsemurhaa. On eri asia ymmärtää ihmisten vaikeuksia ja masennusta kuin ymmärtää itsemurhaa, joka siis on murha.
Ei kait ole tarkoitus, että tällä palstalla ymmärrettäisiin itsaria niin paljon, että aivan kuin kehoittelisimme toinen toistamme, että tee se, jos on liian vaikeaa.
Annoit hyvän näkökulman elämän ajattelemisen puolesta! Voimia Sinulle ja parasta mahdollista elämääsi!
Toivottelee Sisko, jolle elämä on Jumalan lahja
ilojen, surujen ja sysimustien tuskienkin keskellä.
mä voin ymmärtää itsemurhan tekeviä! mmä voin ymmärtää,että kärsimykset ja tuska on niin paha,että ei yksinkertaisesti sietokyky kestä,silloin tekee mitä vaan että olo helpottuu..
MUTTA tuo ei suinkaan tarkoita että ketään kannustaisin tappamaan itsensä,ei tosiaankaan.
toisen pahanolon ja niitä seuraavien tekojen ymmärtäminen on eri asia,kun niihin kannustaminen!
ja väitän että se kun itsemurhaa suunnittelevia syyllistetään,eikä ymmärretä,niin se vasta kannustaa lopettamaan elämänsä,näin on juttu ainakin minulla.
ja tähän:On eri asia ymmärtää ihmisten vaikeuksia ja masennusta kuin ymmärtää itsemurhaa, joka siis on murha.
JOS YMMÄRTÄÄ IHMISEN TUSKAN JA MASENNUKSEN KYLLÄ TODELLA MYÖS YMMÄRTÄÄ HÄNEN TEKOAAN! YMMÄRTÄÄ VAIKKA EI HYVÄKSYISI,YMMÄRTÄÄ VAIKKA OLISI SEN ESTÄNYT JOS OLISI VOINUT.
Ja syöpäpotilas: väitit että itsemurhaa suunniteleva on TERVE?? Mitä vielä,ei fyysinen sairaus ole ainut sairaus,on myös henkisiä sairauksia,jotka voivat johtaa kuolemaan kuten depressio! myös henkisesti sairaat ja itsemurhia suunnittelevat tai tekevät ovat tautinsa kourissa! eivät he omasta tahdostaan ole ,suoraan sanottuna ,täydellisesti paskana!
voi mitä antaisinkaan päivästä elämäniloa,halua elää.meillä masentuneilla ei sitä ole.
MEKIN OLEMME SAIRAITA.ja meidänkin sairautemme päättyy liian usein kuolemaan,et SINÄ ole ainoa sairas.
Joten mieti mitä kirjotat,satutat todella tekstilläsi.
Olen pahoillani,että olet sairastunut ja toivon sinulle voimia.
Kerro nyt ihmeessä missä kohtaa olen erityisesti jotakuta satuttanut? Anteeksi kovasti, ei ollut tarkoitus todellakaan. Usko pois että olen miettinyt asioita enemmän kuin tarpeeksi ja vaikka kehotuksestasi mietin vähän lisää niin en silti kirjoittaisi alkuperäisestä tekstistä mitään toisin.
Lienee sanomattakin selvää (tai luulin että on!) että kaipailen sen sortin terveyttä joka itseltäni puuttuu, eli fyysistä. Toki tiedän että myös depression syyt voivat olla täysin fyysiset, ei siinä mitään. Luulisin että ainakin fyysiseen ongelmaan löytyy monenlaisia lääkkeitä ja kuten sanoin, uskon että useimpia masentuneita voidaan auttaa, kunhan pysyttelette hengissä sen aikaa että oikea apu löytyy!
Syöpäpotilailla taas keinot voivat loppua hyvinkin lyhyeen, mutta ei minua tosiaankaan kiinnosta lähteä mihinkään "kumpi meistä onkaan surkeampi ja sairaampi" -väittelyyn.
Voinhan ilmaista aivan saman asian myös toisinpäin jos se ei loukkaisi teitä masentuneita: Jos minun JOKATAPAUKSESSA olisi kuoltava lähiaikoina niin kaikin mokomin haluaisin lahjoittaa vaikka sinulle kaiken elämänhaluni. Mitä minä sillä tekisin kuollessani, paljon vaikeammaksihan se minulle tilanteen vain tekee? Eli kuten sanoin, tasan ei käy onnenlahjat!
"Olen pahoillani,että olet sairastunut ja toivon sinulle voimia."
Samat sanat!!! :-)
Mietittyäni, ehkä pitäisi käyttää jotain muuta termiä kuin "leikkiä" kuoleman ajatuksella. Halusin ihan lähinnä kuvata sitä ajatusta että niin kauan kuin rekka tai asfaltti ei ole tulossa vauhdilla vastaan tai taju ei ole mennyt ja puhelin on käsillä (tai mikä vain on se viimeinen hetki) niin itsemurhaa suunnittelevat voivat perua aikeensa koska tahansa jos siltä tuntuu. Heillä on itsellä se päätäntävalta kuitenkin, vaikka sairaudenkin sumentama sellainen. Itse voin päättää kyllä kuolemasta mutta elinaikani ei sensijaan päätökselläni pitene yhtään.
Toinen juttu on sitten se, että joillekin koko asia ON todellakin leikkiä. Elämänhalu löytyisi taatusti välittömästi jos kuolema uhkaisi, jauhetaan vaan sontaa ilman että ymmärretään todellisuudessa koko asiasta mitään. Sääli heitä jotka leikkivät liian pitkälle... muistaakseni olen joskus lukenut aiheesta tutkimustietoa jossa on todettu että hyvin suuri osa ei ymmärrä tekonsa lopullisuutta vaan suunnittelee ja miettii mitä sitten tapahtuu.
kuka tässä suurin marttyyri on. Nuori syöpäpotilas ajattelee aivan terveellä tavalla.
Mielestäni kenenkään ei tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa siitä, jos ei itsemurhaa hyväksy ja täysin ymmärrä. Ei se ole kovuutta. Meille on annettu vain yksi elämä täällä maan päällä. On päinvastoin pehmeyttä ajatella elämän puolesta ja että sitä tulee kaikin keinoin vaalia.
Minulle se on myös omantunnon kysymys, koska itsemurha rikkoo käskyä: älä tapa!
Moni itsemurhaa yrittänyt ja siinä epäonnistunut ihminen on ollut vuosien päästä onnellinen, ettei onnistunut. Elämä onkin ajan kanssa ruvennut voittamaan.
Näin pohdiskelee edelleen läheisen itsemurhasta toipumaan päin oleva Sisko
Kuolema hempeä
kosketus lempeä.
Odotuksen varjo
siihen on kaiho.
Kyyhkynen
tuo pienoinen
Lensi korkeuksiin
laulaen näkemiin.
Syllistynkö heitteillejättöön/avunantoon jos en puutu ystäväni vakaaseen aikomukseen tappaa itseään. Jos joku on fyysisesti sairas kuuluu kansalaisvelvollisuuteeni lain mukaan auttaa/hälyttää apua sairaskohtauksen saaneelle ihmiselle. Mutta entä jos ihminen on PSYYKKISESTI sairas ja hengenvaarassa (aikoo tappaa itsensä). Voitaisiinko minua noin teoriassa Suomen lain perusteella syyttää heitteillejätösta/avunannosta tai jostain vastaavasta??
Viestini tuli vahingossa väärään kohtaan. Oli tarkoitus aloittaa uusi keskustelu.
en osaa kysymykseesi antaa, mutta voisitko soittaa pelkosi terveyskeskukseen ja sieltä tiedetään ohjata oikealle henkilölle.
Et kuitenkaan voi vahtia ystävääsi yötä päivää, siihen ei sinua kukaan voi velvoittaa.
Vasten tahtoa ei täysi ikäistä saa helposti hoitoon.
Minun omaiseni itsemurhariski tiedettiin mielenterveystoimistossa ja sairaalassa, mutta silti ei voitu pelastaa. En minäkään pystynyt.
en tiedä ymmärsinkö oikein..että sinä olet sairastunut syöpään.jos näin on, niin olen erittäin pahoillani ja myös ymmärrän jotenkin tuntemuksiasi, sillä äitini sairastui syöpään viime talvenä ja kamppailu on nyt kovaa..hän pystyy elämään, hoitojen voimalla, mutta tervettä hänestä ei enää koskaan tule..se on surullista ja väärin..ja etenkin niin epäoikeuden mukaista..ihmiset jotka ryyppääväät, polttavat ja ovat pahoja, rikollisia..heille sen syövän kuuluisi langeta, ei ihmisille, jotka ovat hyviä, elinvoimaisia ja jotka haluavat elää..toisinsanoen, kuka vain voi sairastua, elääkö terveellistä tai epäterveellistä elämää..sillä ei ole mitään merkitystä. mutta niin kauan kun sinulla on elämää, on sinulla myös toivoa. äläkä kuuntele heitä jotka ihannoivat itsemurha ajatuksia..sellainen on kauheaa, eikä niillä asioilla pitäisikään leikkiä, kuten itsekin sanoit.
jos siis haluat jutella joskus, niin kirjoita. minusta itsestäni tuntuu että siitä voisi olla hyöytyä molemmille jollakin tavalla.
voimia siis sinulle.
Kiitokset tarjouksesta! :-) Siinä puhumisessa on vaan vähän se vika ettei ole oikein sanoja... Nimittäin tuokin käyttämäni "kuoleman yksin kohtaaminen" on varmaan hirveä klisee, se vaan kuulostaa nyt minulle hieman erilaiselta kuin ennen. Ts. taiteilijat ovat varmaan löytäneet parhaat mahdolliset sanat jo ajat sitten mutta niiden käyttäminen ei tee itse asiaa yhtään helpommaksi käsittää ihan sanojen kuluneisuudenkin vuoksi.
Jokatapauksessa asia on hankala kun ei sitä voi oikein harjoitella. Oman kokemuksen kauttahan sitä usein pystyy asioista keskustelemaan mutta tämä on ainoa joka tapahtuu vain kerran eikä sen jälkeen keskustella. On siis uutta ja ihmeellistä ja ajatukset ovat vähän sekaisin, ei oikein tiedäkään mitä ajatella....
No, enimmäkseen en edes ajattele (=aina kontrollin lähestyessä ajattelen) mutta onneksi voi sitten nimettömänä purkaa tänne jos jotain tulee... :-) Ja rutkasti voimia myös sinulle ja äidillesi! Erityisesti sinulle! Tässä on saanut huomata että lähimmät ovat useinmiten enemmän romuna kuin sairas. Juuri siksi en edes voi kuormittaa murheillani heitä, tunnen että ovat niin kauan reippaita kun minä olen! Myös sinulla lähisukulaisena on varmasti kovat ajat edessä ja meneilläänkin. Muistathan antaa itsellesi myös lepohetkiä murheista!
Toivottavasti äitisi hoidot menevät hyvin! Aika paljon sitä jaksaa puuhailla hoitokertojen välissäkin vaikka olo onkin vetelä, jos vaan elimistö edes jotenkin hoitoja sietää. (Ja riippuu tietenkin hoidosta). Elämä siis toistaiseksi jatkuu, niin siellä kuin täälläkin, vähän eri tempolla vain...
Kiitos viestistäsi.
sinä olet ihan oikeassa, että ihmiset ympärillä jaksavat jos sinä itse jaksat..mutta aina ei kuitenkaan pysty pinnistämään niin että jaksaisi joka hetki ja lähimmät ihmiset kyllä huomaavat sen, mutta on saatava olla oma itsensä, mutta kuitenkin yritettävä olla elämässä kiinni, vaipumatta mihinkään kummalisiin mielentiloihin.
minä kyllä jaksan jollakin tavalla, mutta minua pelottaa, ei joka hetki, mutta usein..se että jos se hetki koittaakin pian, niin miten koko perheen käy, mihin sitä joutuu..mutta tällä hetkellä tilanne on se, että sairauden kanssa voi elää jollain tavalla, kun käy hoidoissa säännöllisin väliajoin..
mutta miten sinä..sinulla on varmasti sisälläsi paljon tuntemuksia. millainen syöpä sinulla siis on, jos haluat siitä kertoa? onko ennustetta jo annettu ? jos siis haluat kertoa, niin voit myöskin [email protected]
nyt vaan päivä kerrallaan ja koitetaan jaksaa, vaikka mikä olisi.
t:anni
p.s. mikä muuten on nimesi..?
itselläni ei ole mitään itsemurhaviettiä,olen vierestä seurannut erittäin läheisen ihmisen hitaan ja tuskallisen kuoleman!! haluan vain muistuttaa sinua että masennus on myös vakava sairaus eikä sitä pidä vähätellä.
ihminen ei voi omille tunteilleen mitään,niinkuin et voi sinäkään sairaudellesi.tuollainen morkkaaminen jotain herkkää ja surullista ihmistä kohtaan on ilkeää.ymmärrän kyllä katkeruutesi,mutta älä pura sitä syyttömiin.toivottavasti ei kukaan masentunut ole viestisi luettuaan pahoittanut mieltään ja tehnyt mitään typerää!! osan ottoni!!
...vieläkään missä kohtaa olen loukannut jotakin ihmistä, missä vähätellyt masennusta, missä morkannut herkkää ja surullista ihmistä, ja mikä kummallisinta, nyt olen jo katkerakin. Katkera? Ottaen huomioon senkin tosiasian että kärkkäimmät kommenttini kirjoituksen loppuosassa ovat esimerkkejä ihmisistä jotka MINÄ tunnen. Kai minä tunnen heidät paremmin kuin te, rakkaat lukijat, vai miten on?
Asiaa auttaisi jos nyt joku sanoisi sen kohdan missä meni vikaan... En tosin edelleenkään usko että se mielipidettäni muuttaa. Enkä totisesti alkaisi ottamaan vastuuta kenenkään typeristä teoista sen perusteella että olen kirjoittanut mielipiteitäni ja ajatuksiani kuolemasta. Mitä ihmeen mielenkiintoa minulla edes olisi tarkoituksella alkaa ihmisiä satuttamaan, en ymmärrä? Pyydän siis vielä anteeksi, en tosin tarkalleen tiedä mitä.
edellisestä kommentista! Ajattelet tosi syvällisesti ja monelta kantilta asioita. Kaikkia syytöksiä ei kannata niin vakavasti ottaa eikä kaikkea tarvitse todellakaan ymmärtää. Eihän lääkärinkään tarvitse ymmärtää, mitä potilaan päässä liikkuu, mutta silti hän tutkii ja lääkitsee potilasta parhaansa mukaan.
Toisen ihmisen pimeisiin puoliin ei edes kannata mennä kovin pitkälle. On lupa suojata itseään. Ihmiselle riittää, että tekee ihmissuhteissaan parhaansa ja on ystävä ystävälle. Terapeutti ei tarvise olla.
alussa meni vikaan. lue alku ja ajattele se monelta kantilta,niin et voi olla huomaamatta. en yritä mielipidettäsi muuttaa,vaan saada ihmiset ymmärtämään myös muita ihmisiä. sinä et voi koskaan tietää mitä tuntemiesi ihmisten päässä liikkuu!mieli on niin mutkikas juttu ettei siitä totisesti saa kukaan muu selvää kuin ehkä itse.
...luenkin, ehkä en. Juuri nyt en ainakaan jaksa. Halusin vain tässä todeta lyhyesti että minusta tuntuu että kun en jaksa olla jalo ja huolehtia kaikista muista ensisijaisesti edelleen ja jatkuvasti niin teen siinä väärin. Nyt jopa pitäisi huolestua siitä että joku lukija jossain päättääkin yhtäkkiä että jonkun tuntemattoman yhden yksilön ymmärtämättömyys on se viimeinen niitti? Loistavaa... On olemassa aikoja jolloin ei jaksa kaikkea aina ymmärtää ihan loputtomasti, ainakin minulla.
Jos en ymmärtäisi ja yhtään välittäisi niin hetkauttaisiko minua sekään että asioiden näin ollessa en voi lohduttautua edes sillä että kaikki tulee sujumaan varsin hyvin mahdollisen poismenoni jälkeen? Ei, vaan pitäisi siis ymmärtää ja auttaa vaikka ainoa ratkaisu ja apu mitä voin antaa on pysyä hengissä, enkä mä voi pysyä hengissä omalla päätökselläni eli en voi auttaa.
En tarkoittanut että yrittäisit muuttaa mielipidettäni, olen vain koittanut oikeasti miettiä saamaani kritiikkiä. Paha vain etten päädy toisiin tuloksiin yrittämälläkään, eikä tästä ole kenellekään apua eikä hyötyä. (Siis minulle ainakaan) Ei minua oikeasti edes kiinnosta käytännössä toisten ihmisten itsemurhat vaan suurin huolenaiheeni on edelleen perin itsekkäästi oma suhteeni tähän omaan kuolevaisuuteeni. Sitä koitan selvittää, ja taidan säästää vähäisen myötätuntoni lähipiirin itsemurhakanditaateille. Toisinsanoen, en jaksa enää vatvoa tuntemattomien masentuneiden ihmisten elämää ja kuolemaa netissä, selvästikään en siitä mitään edes ymmärrä eikä se ollut tarkoitukseni edes. Olisi pitänyt jättää itsemurha ulkopuolelle keskustelusta ja ainoastaan kysellä onko kukaan muu suurinpiirtein samassa tilanteessa, tämä lähipiiri kun vaan tarjoilee niin halukkaasti tuota itsemurha-ajatusta välillä niin se tuli sitten siitä. Taitaa olla itsari nykyään luonnollisempi lähtö kuin moni muu, tai hyväksyttävämpi...
Alkaa mennä aika vahvasti toistoksi joten turhapa tätä on jatkaakaan enää... Ehkä vielä joku päivä palaan ja luen sen alun ja viisastun! :-) Siihen asti, koittakaa kaikki voida hyvin siellä...!
Kiitoksia rohkaisevista sanoista! Mainitsinkin tuossa jo alempana että taidan jättää tämän keskustelun nyt omasta puolestani tähän. Halusin vain tässä sanoa jotakin sinullekin ihan näin henk. koht. Eli kiitos ja hyvää syksyä!
Toivon koko sydämestäni sinulle voimia, nuori syöpäpotilas. Näillä sivuilla törmää jos jonkinlaisiin kohtaloihin, mutta vain sinä sait minut itkemään. Olet niin oikeassa, ihmisten pitäisi nauttia elämästään sen sijaan että valittavat pienistä asioista tai tappavat itsensä kun elämä "Kohtelee epäoikeudenmukaisesti". Jollain tavalla ymmärrän sinua, sillä olen juossut yli vuoden syöpäepäilyjen takia lääkärissä ja ensi kuussa menen taas. Jaksamista ja paranemista sinulle!
t. Tänäänkin olen onnellinen, ole sinäkin!
Teit juuri tyypillisen mokan, ajattelit asiaa vain omalta kantiltasi.
Syöpäpotilaille kuolema on ja tulee läheiseksi, aivan väistämättä sairauden ja/tai hoitojen edetessä. Syöpä voi aiheuttaa ja yleensä aiheuttaakin masennusta, ruumis menettää arvonsa ja elämä saa aivan uuden merkityksen. Kuolema on ajatuksissa käy tutuksi. Varmasti myös itsemurha käy liian usein mielessä syöpäpotilaillakin.
Hoidot eivät ole mitään leikkiä, sairalaasängyssä makaamassa tulee mieleen että tästä kun pääsisi kylmiöön.
Syöpää sairastava ihminen ei myöskään voi sairaudelleen mitään, ja varmasti on suruissaan ja herkkänä vähän väliä.
Mielestäni tämä nuori syöpäpotilas juuri halusi sanoa, että itsemurhalla turhaan leikkiminen on älytöntä/ kun hänellä itsellään se kuoleman on mahdollisuus on niin todellisena vieressä.
Toivottavasti syöpäpotilaat eivät tehneet mitään typerää viestisi luettuaan! Osanottoni! ;)