Tuula Åkerlundin kolumni 4/6 008 ilmestyneessä RV -lehdessä toi jälleen esille helluntailaisten herätys teologian. , Tuula kertoi ensin sukunsa historiaa ja sitten. Poistan nyt todistuksen sanaa, sotkevat herätys sanat Arvokkainta kaikesta kuitenkin on olut se, että vanhempamme johdattivat lapset taivaantielle. Heillä oli pitkä etsikkoaika ja kävivät hengellisissä tilaisuuksissa (jne. Etsikko aikahan silloin on kyseessä, kun hengelliset asiat alkavat kiinnostaa. Tuula jatkaa:) Saarijärven romanijuhlilla kesäkuussa 1968 isäni jätti elämänsä Jumalalle ja samana päivänä hänen kehotuksestaan myös me kolme sisarusta äitimme kanssa polvistuimme rukousalttarille ja tulimme uskoon. Kaksi viikkoa tämän jälkeen lähdimme lomamatkalta suoraan Kouvolan Helluntaikonferenssiin, jonne saapui myös kesätöiden vuoksi kotiin jäänyt Henry. veljemme. Noilla juhlilla isä johdatti poikansa rukoustelttaan ja Henry antoi elämänsä Jumalalle. Siitä alkoi sukumme keskellä virvoituksen ajat.
Hyvä uskoontulo todistus, joka kosketti koko
sukua..
4187
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Meillä on suuri Jumala, joka toimii. On myös hienoa lukea Romani-perheiden yhteydestä ja vanhempainkunnioittamisesta, eli kun perheen pää tekee uskonratkaisun, niin loput perheestä seuraavat perästä. Oi niitä aikoja !
kun perheenpääkkin tulee??? eihän se niin mene, kyllä jokaisen on tehtävä oma henkilökohtainen ratkaisu, seuraako Jeesusta vai nou!!!
voidakseen kääntyä Jumalan puoleen. Usko ei tule kasteessa, eikä herätys höpinöistä.
(Apt 11:13-15) ja hän kertoi meille, kuinka hän oli nähnyt enkelin seisovan hänen huoneessaan ja sanovan: 'Lähetä Joppeen noutamaan Simon, jota myös Pietariksi kutsutaan;
--> hän on puhuva sinulle sanoja, joiden kautta sinä pelastut, ja koko sinun perhekuntasi'.
Ja kun minä rupesin puhumaan, tuli Pyhä Henki heidän päällensä, niinkuin alussa meidänkin päällemme.
Tuula Åkerlundin vanhempamme johdattivat lapset taivaantielle. Heillä oli pitkä etsikkoaika ja kävivät hengellisissä tilaisuuksissa (jne. Etsikko aikahan silloin on kyseessä, kun hengelliset asiat alkavat kiinnostaa. Tuula jatkaa:) Saarijärven romanijuhlilla kesäkuussa 1968 isäni jätti elämänsä Jumalalle ja samana päivänä hänen kehotuksestaan myös me kolme sisarusta äitimme kanssa polvistuimme rukousalttarille ja tulimme uskoon. Kaksi viikkoa tämän jälkeen lähdimme lomamatkalta suoraan Kouvolan Helluntaikonferenssiin, jonne saapui myös kesätöiden vuoksi kotiin jäänyt Henry. veljemme. Noilla juhlilla isä johdatti poikansa rukoustelttaan ja Henry antoi elämänsä Jumalalle. Siitä alkoi sukumme keskellä virvoituksen ajat.
Poistin uskoon tuloa häiritsevät herätys sanat, että ihmiset ja minä itsekin voisin jotakin ymmärtää mitä kolumissa sanotaan. No löytyihän se sieltä.
meille parannukseksi ja syntiemme sovitukseksi. Tämä sanoma on kerrottava kaikille ihmisille sitten tulee loppu. Jeesus herätettiin kuolleista ja takaisin tullessa Jeesus herättää meidätkin kuoleista, jos nimittäin satumme ennen Jeesuksen takaisin tuloa kokemaan ajallisen kuoleman.