Marttyyriäiti

Tarinasi koskettaa varmasti monia. Luulempa että äitistäsi tulisi paljon itsenäisempi jos et ravaisi auttelemassa häntä. Kyllä siinä selviytymis vietti heräisi kun täytyisi itse hoitaa asiansa, ei äiti voi vaatia että tytär suttaa oman elämänsä itseensä. Itsekkin olen äiti ja en todellakaan haluaisi että lapseni joutuisivat uhraamaan elämänsä minuun. Pää kylmää vain ja teet äidillesi selväksi että et ole mikään orja ta piika. :)

Marttyyriäiti on rakentanut koko elämäsi valmiiksi jo ennen syntymääsi.
Sen ole minäkin saanut omasta äitistäni huomata.
Kun sitten äitille pettymyksiä tulee, alkavat marttyyrin oireet.
Mutta sinä olet jo oma persoona etkä enää äitisi lapsi.
Toteuta itseäsi äläkä äitisi ajatuksia.
Äitisi käytännön järki ei kehity koskaan, jos sitä on aina joku auttamassa.

asialliset otteet.

Äitisi näkökulmasta voin ymmärtää, että hän on epäitsenäinen toisista riippuvainen olento. Hänellä on suuri pelko yksin jäämisestä. Mutta hän ei osaa sanoa sitä suoraan vaan turvautuu marttyyrin roolin ja manipulointiin (kuten syyllistämiseen). Jos äitisi kerran on vanhus tai vammainen ja tarvitsee apua, voit pyytää omaisena sosiaalityöntekijän paikalle. Hänen tilanteensa voisi helpottua, jos hän saa hoitosuunnitelman ja ymmärtää että hänestä tullaan pitämään huolta.

Istutte alas sinä, sosiaalityöntekijä ja äiti (sisarukset mukaan jos tulevat) ja neuvottelette mikä on avun tarve ja miten asiat voi järjestää.

Jos menet äitiäsi auttamaan, teet sen vapaaehtoisesti silloin kun sinulle sopii. Sisaruksesi on myös osallistuttava mahdollisuuksien mukaan, miksi hoitovastuu on sinulla 100%?

Älä anna kenenkään syyllistää sinua. Sinulla on oikeus omaan elämääsi.

Jos äitisi ongelma on enemmänkin yksinäisyys kuin todetut vaivat, voi potilasjärjestöistä tai Punaisesta Rististä saada hänelle ystävän eli tukihenkilön.

Selvitä myös kaikki kunnan palvelut, onko päivätoimintaa, jonne äitisi voi mennä, saada ystäviä ja virikkeitä.

Apua siivouksen, kaupassakäytiin, aterioihin, jne.. saa myös. Lisäksi voit hankkia hänelle turvapuhelimen. Varmista, että hän tuntee olonsa turvalliseksi ja sovi tietty päivä ja aika viikosta milloin soitat/tulet, jotta hän tietää, että huolehdit hänestä.

Anna ammattilaisten hoitaa oma osuutensa. Koita vielä löytää hänestä ihminen, jotta voisitte kokea edes joitakin yhteisiä äiti-lapsihetkiä. Nyt suhteenne on pelkkää pakkohoitoa. Olet hänelle hoitaja, et lapsi. Keittäkää leivoskahvit ja katselkaa äidin nuoruuden kuvia, löytyisikö sieltä jotain mukavaa jutunaihetta?

Suorastaan myyttisiin syvyyksiin asti ylistetty äitiys on harvoin sitä miltä näyttää. Usein äiti on vallan käyttäjä, vaikka päältä näyttäisi aivan muulta. Monen äidin psykologinen ote asioista on niin hioutunutta peliä, että täytyy omata hieman kokemusta psykologisen vallankäytön mekanismeista, ennen kuin tajuaa missä mennään. Monet äidit vievät miestään ja lapsiaan kuin pässejä narussa, eivätkä he näytä ymmärtävän siitä itse mitään. Esim. joissakin alkoholistiperheissä, jossa heikko mies juo, tuntuu siltä, että nainen haluaa pitää tuollaista suurikokoista ja ongelmallista koiranpentua vierellään. koska tietää aivan varmasti, kuka on pomo. Tällaisessa perheessä todennäköisesti joku lapsista sairastuu sopivasti "uhrautujan tautiin", jolle kuva kärsivästä äidistä on ainoa totuus ja näin äidille järjestyy hyvä ja nöyrä palvelu loppuun asti.

Onko kyseessä marttyyriäiti. kun jos hän suuttuu tai häenelle ei vastata hänen mielensä mukaan, hän sanoo olevansa vakavasti sairas ja kuolemaisillaan. Hänellä on ollut monia eri syöpiä ja kaikki ilmeisesti parantuneet, kun ei ole kuollut. Sitten hän syyllistää minua, kuinka tunteeton ihminen olen, kun en kommentoi hänen sairauksiinsa mitään.

"Hänellä on ollut monia eri syöpiä ja kaikki ilmeisesti parantuneet, kun ei ole kuollut" Syöpä voi olla krooninenkin, se ei parane, mutta lääkkeillä saadaan lisää elinaikaa, kymmeniäkin vuosia.

Tarkoitin tässä lähinnä sitä, että äiti kertoo sairastavansa aina eri syöpää, mitään lääkärinlausuntoa en ole koskaan nähnyt, pelkään vain, että jos oikeasti on joskus sairas en osaa ottaa todesta, koska hän on sairasttanut näitä jo kun olin lapsi, ja on joka kerta sanonut kuolevansa. Lähinnä tuli mieleen, onko kyse jostan marttyyriasenteesta, kun luin muista vastaavia kertomuksia.

Ei tarvi

Juuri noin. Ei ole lasten tehtävä olla vanhempi omille vanhemmilleen. Itselläni kokemusta vastaavasta ala-asteikäisestä lähtien. Parikymppisenä pistin stopin sille touhulle. Olisi pitänyt vieläkin käydä mm. siivoamassa, vaikka asuin jo omillani. Äidilläni aina ollut tekosyitä miksi hän ei voi esim. siivota. Virtaa riitti kyllä sitten viihteelle ja tansseissa käymiseen.

Ryhdy elämään omaa eläämääsi, tai lopulta huomaat, että oma elämäsi humahti ohi ja olet kohta itse katkeraakin katkerampi. Tiedän omasta kokemuksesta, että tuosta auttamisesta on todella vaikea irrottautua. Mene vaikka psykologin juttusille ja käy siellä ensin hakemassa työkaluja asian sisäistämiseen ja käykää siellä vaikka läpi vaihtoehtoja, että mitä apuja äidillesi voisi olla ammatti-ihmisten taholta, jos hän todella on avun tarpeessa. Tsemppiä ja jaksamista!!!

Todellakin, tee äidillesi selväksi että sinulla on omakin elämä elettävänä.

Ehdota (ilmoita) että voisitte käydä lenkillä ( en tarkoita maratoonimaista juoksua vaan aivan rauhassa kävellä km, pari) tai näyteikkunaostoksilla kerran viikossa/kahdessa ja samalla vaihtaa kuulumiset. Tuolloin, heti kun hänen puhetyyli alkaa valittavalla negatiivisuudella ja syyttävällä sävyllä, vaihda HETI puheenaihetta. Mieti edeltäpäin keskusteluaiheita. Näinä päivinä tapahtuu joka puolella niin valtavan paljon että juttua riittää viikkokausiksi - menemättä omaan napaan.

Jos äitisi pakosta tarvitsee siivous-, sairaanhoito-, kauppareissuapua ( hän voi tilata ostokset phelimitse ja ne tuodaan kotiin), sitä on saatavana pienenpientä maksua vastaan, ilmaiseksi kunnaltaan tai vapaaehtoisryhmiltä.
Sinua noihin ei tarvita.