Anoppi ja appi ovat yksinäisiä ihmisiä. Heillä on muutama satunnainen "ystävä" mutta muuten ovat keskenään. He ovat toisistaankin aika etääntyneitä. Appi kyhjöttää mökillä ehtoisin ja anoppi katselee poliisisarjoja kerrostalo huoneistossa.
Meillä on kolme lasta ja nämä meidän lapset ovat heidän ainoa ilon aiheensa. Appi poikkeaa joka päivä ja anoppi tulee omalla fiaatilla perässä. He ovat läsnä jatkuvasti. Minua on tämä alkanut ahdistamaan mutta en halua mitään sanoa koska minun käy heitä ja heidän tylsää elämäänsä niin sääliksi. Ymmärrän heitä mutta en hyväksy heidän toimiaan.
Tekisi mieli sanoa heille, että hankkikaa oma elämä, mutta tiedän jo vastauksen "te olette meidän elämä"
Tämä on niin raskasta, välillä ahistaa muuten pahasti.
Meillä on kolme lasta ja nämä meidän lapset ovat heidän ainoa ilon aiheensa. Appi poikkeaa joka päivä ja anoppi tulee omalla fiaatilla perässä. He ovat läsnä jatkuvasti. Minua on tämä alkanut ahdistamaan mutta en halua mitään sanoa koska minun käy heitä ja heidän tylsää elämäänsä niin sääliksi. Ymmärrän heitä mutta en hyväksy heidän toimiaan.
Tekisi mieli sanoa heille, että hankkikaa oma elämä, mutta tiedän jo vastauksen "te olette meidän elämä"
Tämä on niin raskasta, välillä ahistaa muuten pahasti.
Vastaukset 6
Vanhimmat
lahjaksi vaikka kylpylälahjakortin. Että pääsevät vähän tuulettumaan...
Miksiköhän lapsiperheen, jolla on eniten kuluja näistä kahdesta, pitäisi maksaa monen sadan euron kylpylälahjakortti, esim. yöpymisineen? Pariskunnalle, joka ei varmaan sieltäkään voisi olla soittamatta? Viihtyisivätkö edes siellä, samassa hotellihuoneessa, kun pitäisi asua yhdessä, kun eivät nytkään asu? Mikä estää heitä menemästä omille teilleen siellä kylpylässä? Jos asuvat erillään, ei heidän parisuhteensa voi olla kunnossa.
Tässä on juuri kyse siitä, että nainen (anoppi) elää vain äitinä, asuvat yhdessä, mutta elävät erossa. Ja ainoa asia, joka yhdistää, on se lapsenlapsi ja omat lapset. Muut yhdistävät seikat, niitä ei taida olla? Ei se rahalla ja kylpylälomalla selviä, se oma parisuhteen kuntoon laittaminen.
Oletko ajatellut niin kaukaista asiaa jotta toinen heistä siirtyy ajassa.
Miten toisen sitten käy?
En tiedä kuinka siinä sitten käy, lapset kuitenkin aikuistuu ja kaiketi hekin sitten käyvät tapaamassa heitä.
Minulla on täti ja hänen miehensä aivan samassa jamassa, ei heilläkään ole ketään ja usein he pyytävät tulla jussinakin meille sanoen:
-"kun ei oo muutakaan".
Olen heitä yrittänyt aktivoida, mutta laihoin tuloksin.
Tätini ei saa ajaa sitä autoa koska sillehän voi tapahtua ihan mitä vaan.
Sitten he eivät pääse ymmärrykseen ystävistään, aina on joku vika.
Jos toinen tahtoo lähteä ja toinen taas ei ja päinvastoin.
Sitten ne jää junnaamaan sinne kotiinsa ja vaikeroimaan -"kun ei oo ketään."
Rasittavaa ja samalla niin surullista.
Hei,
Jotenkin sykähdytti rinnassa tekstissäsi tämä, että vaikka tiheät vierailut varmasti rasittavat, niin kaiken keskellä näet kuitenkin vanhenevan pariskunnan yksinäisyyden ja tarpeen olla lähellä tosia (eli teidän perhettä).
Tuli mieleen, että teillä on varmaan tosi söpöt lapset (ilon aihe!) koska isovanhemmat on niin kiintyneet heihin.
Aikamoinen rikkaus lapsille tuo isovanhempien läsnäolo. Esimerkiksi tuttavapiirissä ja lähiympäristössäni hyvin harvalla lapsella on lainkaan isovanhempia kuvioissa säännöllisesti jos lainkaan. Monet lapsista ei ole esimerkiksi tavanneet omaa isäänsä aikoihin eron ja muuton myötä ja siksi vieraantuneet jopa isukistaan.
Aika moinen rikkaus lapsille on havaita eri sukupolvien olemassa-olo, miten vanhetaan,jne.
Sitten on isovanhempia jotka harrastavat ja matkustavat aktiivisesti, heidän arkensa on täyttä meininkiä ja lapsenlapsia muitetaan lähinnä synttäreinä ja joulupyhinä. Lapsenlapset ovat velvollisuus, eivät koe heitä ilon aiheeksi kuin satunnaisesti.
Uskoisin, että sinä ole miniänä hyvin tykätty ja mieluinen tapaus, samoin kuin lapsesi. Siksi teille on mukava tulla.
Kaikkea hyvää Sinulle, tykkäsin todella että jotenkin kaiken rasittavuuden keskeltä paistoi lämpö ja ymmärrys yksinäisiä isovanhempia kohtaan.
Olen paljossa samaa mieltä kuin edell. nimimerkki. Pidän ketjun avaajaa lämminsydämisenä ihmisenä, joka tajuaa, miten tärkeä on isovanhempien ja lastenlasten suhde.
Meillä on täällä mökillä jo koulun jälkeen käynyt visiitillä kolme teini-ikäistä lastenlastamme. Sanoivat tulevansa uudelleen myöhemmin kesällä.
Tuo jäi mietityttämään, ovatko appivanhempasi todella ikävystyneitä vai eivät. Esim. minun vuosikymmeniä kestänyt työurani oli niin kiireinen ja täynnä ihmissuhteita, että mielelläni vietän niin paljon kuin mahdollista aikaa ihan yksikseni. Meillä minä olen se, joka ajaa viikoksikin mökille, kesät talvet.
Mies taas, siis lastenlastemme vaari, on enemmän kaupunki-ihmisiä. Niinpä taidamme aika suuren osan ajastamme viettää erikseen. En ollut tullut edes asiaa ajatelleeksi. Ehkä tämmöinen "ero" vaikuttaakin sivulta nähtynä omituiselta?
Nykyaikanahan on käytössä kaikenlaiset yhteydenpitotavat, vaikka muita ihmisiä ei tapaisikaan.
Oikein kiva nähdä lastenlapsia, helliä heitä ja jutella "isoista" maailmankysymyksistä heidän kanssaan.
Mutta kyllä rauha ja erakkona eläminenkin on poikaa!
meillä hiukan samanlaista, mutta ei ihan noin....
mutta ovata aika tarkertuneet meihin ja haluavat
paljon tietää menoistamme ja tuloistamme ja soittavat ja pyytävät meitä milloin mihinkin ja jos meillä on suunnitelma, sitä yritetään muuttaa, tyyliin, eikö näin ja näin sopisi, minä
olen aika tiukka ja pysyn kannassani ja en suostu
siihen, muuten se ei lopu koskaan, minulla on myös oma elämä mieheni kanssa, no nämä on vaikeaita asioita. Ymmärrän kyllä sinua oikein hyvin, ole vähän itsekäs, saat olla!