Erosin riitaisasti vaimon pettämisen jälkeen(kaverini kanssa) vuosi sitten, suhteesta jäi ihana lapsi 6v joka viettää aikansa vuoroviikoin isän ja äidin luona. Kaikki on mennyt kumminkin paremmin kuin kuvittelinkaan, ei olla aikoihin edes riidelty exän kanssa vaikka hän on yhä suhteessa vanhaan ystävääni. Eli asiat on alkanut kolahtaa "uomiinsa", lapsi otti eron hienosti ja on iloinen kahdesta kodistaan. Mutta, itseäni askarruttaa oma tunteettomuuteni uudessa "orastavassa" suhteessani. Olen mielestäni päässyt yli erosta, ja jokunen kuukausi sitten tapasin miellyttävän samassa elämänvaiheessa elävän yksinhuoltaja äidin joka on kaikkea muuta kuin ex-vaimoni. Lämmin, perhekeskeinen, korkean moraalin omaava ja jonka kanssa minun on ennenkaikkea helppo ja hyvä olla. Lapseni pitää hänestä ja on ystävystynyt hienosti hänen lapsen kanssa. Eli kaikki pitäisi olla upeasti, paljon paremmin kuin olisin voinut ikinä edes kuvitella. Mutta, missä ovat omat tunteeni? Tykkään kovasti ja välitän, mutta etenkin viimeaikoina kun hän kertoi rakastavansa minua, menin ihan kipsiin en kykene vastaamaan samallamitalla vaikka kuinka yrittäisin järkeillä asiaa.
Olen ajatellut et otan asiat rauhallisesti enkä kiirehdi mihinkään, mutta nyt pelkään et tulee vielä hetki kun uusi naisystäväni haluaa enemmänkin minulta. Eli tavallaan pelkään jo nyt ettei suhde toimi vaikka missään ei ole mitään vikaa.
Onko kenelläkään vastaavaa elämäntilannetta/kokemuksia/ajatuksia. En tahdo lopettaa suhdetta, koska kumminkin minä ja lapseni viihdytään naisystäväni seurassa. Tehdään retkiä ja vieraillaan puolin ja toisin aina kun voimme. Ulkopuolinen pitäisi meitä jo "perheenä", mutta itselläni on jokin paino tai pelko nauttia ja elää 100% tätä uutta elämää.
Olen ajatellut et otan asiat rauhallisesti enkä kiirehdi mihinkään, mutta nyt pelkään et tulee vielä hetki kun uusi naisystäväni haluaa enemmänkin minulta. Eli tavallaan pelkään jo nyt ettei suhde toimi vaikka missään ei ole mitään vikaa.
Onko kenelläkään vastaavaa elämäntilannetta/kokemuksia/ajatuksia. En tahdo lopettaa suhdetta, koska kumminkin minä ja lapseni viihdytään naisystäväni seurassa. Tehdään retkiä ja vieraillaan puolin ja toisin aina kun voimme. Ulkopuolinen pitäisi meitä jo "perheenä", mutta itselläni on jokin paino tai pelko nauttia ja elää 100% tätä uutta elämää.
Vastaukset 5
Vanhimmat
mutta älä missään nimessä laita suhdetta poikki koska on hyvällä alulla. teidän pitäisi keskustella siitä missä mennään mitä kukakin haluaa. ei kannata kiirehtiä suhteessa, tunteet tulee koko ajan voimakkaammiksi. kyllä nainen ymmärtää jos kerrot ettei kannata vielä puhua avioliitosta tai ylipäätään rakkaudesta. itse käytän sanaa vahva tunne, ei sitä heti pysty analysoimaan onko rakkautta vai ei. rakkaus on sitä mitä tuntee pitkän ajan kuluttua kun on läpikäyty surut,murheet, ilot, sairaudet, syntymät..... jos sen jälkeen on vielä vahvat tunteet kumppaniin sitä voi kutsua rakkaudeksi ei ennen.
itselläni on erosta noin kolme vuotta (kävi vähän samoin kuin sulle) enkä ole löytänyt ketään josta voisin sanoa edes pitäväni saatikka rakastaa. haavat paranee hitaasti. kun on ollut hyvä suhde ja olet tuntenut aitoa rakkautta sitä ei voi kuka tanhansa korvata. ja sitten kun sellainen tulee, kestää oman aikansa että se tuntuu oikealta. kuitenkin sitä aina vertaa edelliseen suhteeseen jollain lailla.
luulen että sitten kun on todella päässyt erosta yli, ei enää tee mitään vertailuja uuden ja vanhan välillä, tosin se on varmaankin yksilöllistä toiset pääsee nopeasti eroon tunteistaan exää kohtaan toiset hitaammin. mutta suinpäin ei kannata lähteä suhteeseen. pitää olla satavarma.
Noin asiat varmasti on. Tajusin miten olen viimeaikoina yrittänyt etsimällä etsiä "vikoja" tai ärsyttäviä piirteitä uudesta naisystävästäni jotta voisin niiden avulla järkeillä iselleni ettei suhde toimi. Pahaksi onnekseni niitä ei ole edes löytynyt :D
Tulee vain itselleni huono omatunto kun saan häneltä niin paljon, ja itse mielestäni annan niin vähän
Viestiäsi lukiessani minulle tuli mieleen sellainen ajatus, että olisiko sinun kohdallasi kyse siitä, että et yksinkertaisesti ole valmis heittäytymään täysillä uuteen suhteeseen.
Kun on ollut pitkään naimisissa ja joutuu sitten eromaan ja sitä kautta olemaan yksin, ei välttämättä oikein edes osaa olla yksin ja saattaa sitten ajautua suhteeseen vain sen tottumuksen takia.
Samoin edellämainittu ei ehkes tunnista omien voimavarojensa puuttumista, ajattelee, että suhteeseen on kyettävä, että se on ainut normaali tila. Ja tottahan se on, että lohduttaahan se.
Kun on kokenut kovan pettymyksen, siitä on toivuttava kunnolla ennenkuin pystyy oikeaan suhteeseen uuden kumppanin kanssa, siis sellaiseen, että itsekin kykenee antamaan toiselle sen kaiken, mitä toinen ansaitsee.
Sinun on nyt pystyttävä olemaan rehellinen ja kerrottava ajatuksistasi ja tilanteestasi naisystävällesi. Teillä saattaa olla upea tulevaisuus yhdessä, jahka ette etene liian nopeasti ja kykenette olemaan rehellisiä toisillenne.
Naisystäväsi on hyvä tietää missä mennään. Mikäli hän on valmis kokonaiseen suhteeseen, anna hänelle vapaus etsiä mies, joka on myös valmis siihen.
Saattaa olla, että kerrottuasi tilanteesi hänelle, hän ymmärtää sinua ja voitte jatkaa suhdettanne uusin ehdoin, ystävyyden pohjalta ja hitaasti edeten, ilman puheita uudesta avioliitosta tässä vaiheessa. Sinun pitää kysyä hänen mielipidettään.
kirjoitin aikaisemmin uuden suhteen löytämisen vaikeudesta siis sellaisen johon pystyisi luottamaan, arvostamaan ja kunnioittamaan. lisäisin vielä että nykypäivänä on tullut tärkeäksi että aina kun löytyy joku pitäisi "kolahtaa" ilman että siitä voisi tulla jotain. olen itsekin syyllistynyt siihen.
teidän pitäisi rauhassa tutustua toisiinne kyllä se rakkaus sieltä tulee. rakastamistakin on monenlaista ei aina tarvitse olla sitä kiihkeää ainutkertaista, ehkä sellaisen kokee vain kerran elämässään. ehkä useammin,toiset eivät ikinä.
silloin kun isoäitini jäi leskeksi 30-luvulla hänen piti ottaa aika pian uusi aviomies, maatalo ei tullut toimeen ilman isäntää, koska työtä oli niin paljon. ei hänkään luultavasti rakastunut palavasti tähän minun isoisääni, oli otettava kuitenkin vaikka leskenä vasta vuoden verran. kuitenkin heillä oli hyvä liitto joka kesti monta vuosikymmentä.
no nykypäivänä on toisin, mutta silti pitäisi satsata parisuhteeseen enemmän koska niitä sopivia kumppaneita ei löydy kovin montaa kuten on tullut huomattua.
No hei miettijä,
Kuulostaa hyvin tutulta ajatuksesi. Mielestäni on kyllä hyväkin,että mietit tunteitasi, mutta onhan se tietysti suhteenne kannalta paremmin jos kerrot mietteesi myös hänelle.
Kirjoituksestasi on jo jonkin aikaa, onko tunteesi yhtään selvinnyt?
Naisena näin ajatellen, nainen ehkä kertoo tunteensa herkemmin ja ajattelee ja punnitsee tulevaisuutta vaikka se olisi vain haaveilua.
Kirjoitellaan, jos haluat vielä pohdiskella asioita. Mielelläni vaihdan ajatuksia.
Lotta