Olen itse seurustellut ja olen tuolloin kumppanille 100% luotettava. Niin kauan kuin suhde kestää en ole uskoton. Vaikka näin ei koskaan pitäisi sanoa mutta, tiedän itsestäni sen että tulevaisuudessakin en petä rakastani hänen selkänsä takana. Olen uskollinen kun seurustelen.
Tosin olen nyt ollut jo jonkin aikaa sinkkuna ja päädyn aina sänkyyn naisen kanssa joka seurustelee. No tällä hetkellä tilanne on se että niitä naisia onkin jo kaksi ja molemmat seurustelevat jollakin lailla vakavasti! Eli HE pettävät minun avulla. Olen jopa kysynyt molemmilta kuinka he voivat pettää kumppania. Molemmilla on saman tapainen vastaus: "Jos kyseessä olisi joku muu.. niin potisin syyllisyyttä pettämisestä, mutta kun kyseessä olet sinä niin.. En tiedä miksi mutta mielestäni sinä olet eriasia!"
Eli vastauksessa on yhtenäistä se että: kumpikaan ei suoranaisesti pode tai myönnä potevansa syyllisyyttä siitä että pettää kumppaniaan minun avulla. Ei vaikka kuin yrittää syyllistää heitä!
Molemmat tietää että harrastan seksiä kahden naisen kanssa, molemmat tietää että en seurustele tällä hetkellä, enkä tule seurustelemaan kummankaan kanssa. Ja molemmat tietää että myös toinen peti kumppanini on varattu!!
Jotenkin on tullut fiilis että se PETTÄJÄ olenkin MINÄ. Minä olen alkanut tuntea SYYLLISYYTTÄ siitä, että HE PETTÄVÄT MINUN AVULLANI.
Toinen juttu on se että taustalla on alkanut kummittelemaan luotto kaikkiin naisiin.
Entä kun alan seurustelemaan elämäni naisen kanssa??
Entä jos tulevaisuudessa HÄN pettää minua jonkun toisen kanssa?? Uskaltaako kehenkään luottaa, edes itseeni??!!
Ja mikä muka minussa tekee sen pettämisen eriasiaksi?? Tietääkseni se on pettämistä aina ja vielä törkeää sellaista ja minä jonkun ihmeen takia hyväksyn tämän kaiken!!
ELI LOPULLINEN KYSYMYS: Olenko minä sittenkin SE pahin pettäjä?!!
Tosin olen nyt ollut jo jonkin aikaa sinkkuna ja päädyn aina sänkyyn naisen kanssa joka seurustelee. No tällä hetkellä tilanne on se että niitä naisia onkin jo kaksi ja molemmat seurustelevat jollakin lailla vakavasti! Eli HE pettävät minun avulla. Olen jopa kysynyt molemmilta kuinka he voivat pettää kumppania. Molemmilla on saman tapainen vastaus: "Jos kyseessä olisi joku muu.. niin potisin syyllisyyttä pettämisestä, mutta kun kyseessä olet sinä niin.. En tiedä miksi mutta mielestäni sinä olet eriasia!"
Eli vastauksessa on yhtenäistä se että: kumpikaan ei suoranaisesti pode tai myönnä potevansa syyllisyyttä siitä että pettää kumppaniaan minun avulla. Ei vaikka kuin yrittää syyllistää heitä!
Molemmat tietää että harrastan seksiä kahden naisen kanssa, molemmat tietää että en seurustele tällä hetkellä, enkä tule seurustelemaan kummankaan kanssa. Ja molemmat tietää että myös toinen peti kumppanini on varattu!!
Jotenkin on tullut fiilis että se PETTÄJÄ olenkin MINÄ. Minä olen alkanut tuntea SYYLLISYYTTÄ siitä, että HE PETTÄVÄT MINUN AVULLANI.
Toinen juttu on se että taustalla on alkanut kummittelemaan luotto kaikkiin naisiin.
Entä kun alan seurustelemaan elämäni naisen kanssa??
Entä jos tulevaisuudessa HÄN pettää minua jonkun toisen kanssa?? Uskaltaako kehenkään luottaa, edes itseeni??!!
Ja mikä muka minussa tekee sen pettämisen eriasiaksi?? Tietääkseni se on pettämistä aina ja vielä törkeää sellaista ja minä jonkun ihmeen takia hyväksyn tämän kaiken!!
ELI LOPULLINEN KYSYMYS: Olenko minä sittenkin SE pahin pettäjä?!!
Vastaukset 22
Vanhimmat
Sinkku saa tehdä ihan mitä tahtoo! Mä en tosin sinkkuaikoinakaan sortunut varattuihin..jotenkin koen sen vääräksi tavaksi ainakin itselleni, mutta tee kuten parhaaksi näet.
Sinuna ehkä silti yrittäisin etsiä jonkun sinkkunaisen jos tuo tilanne tuntuu väärältä. Miksi touhuat niiden kanssa kun kerran tunnet syyllisyyttä?? Etköhän vapaankin naisen löytäisi
niin johtuisiko siitä että petät omia periaatteitasi?
Mikä on sen tärkeämpää kuin edustaa omia periaatteitaan?
Voisi verrata varastamiseen: Minusta on väärin varastaa, mutta toki autan kaikkia muita varastamaan.
Et ole pettäjä, mutta tekosi ei kyllä tee maailmasta parempaa paikkaa. Kuuntele itseäsi, äläkä petikumppaneitasi. Jotkut ihmiset saavat rahallisen korvauksen vastaavasta.
Parisuhteessa uskollisena ihmisenä kärsisin myös tunnon tuskista tilanteessasi. Varmaan vaikuttaisi seksiinkin. Lisäksi, kun pettäminen käy ilmi aviomiehille, oletko varma ettet joudu viettämään aikaasi hammaslääkärin tuolissa?
..naiset kokevat sinut vaarattomaksi. He eivät voisi kuvitella ihastuvansa ja rakastuvansa sinuun. Sinun kanssa voi siis turvallisesti harrastaa seksiä, ilman että siinä olisi vaara sekoittaa oma elämä. Olet tainnut tehdä itsestäsi narrin. Kaikenkaikkiaan tarinasi vaikuttaa aika hölmöltä kaikkine ihmettelyineen, kuinka naiset eivät pode syyllisyyttä, vaikka siihen heitä usutat. Miksi sinä sitten teet tuota, jos tiedät sen vääräksi. Ei sinullakaan voi olla hyvä omatunto.
Pojan erottaa miehestä se, että mies tajuaa, ettei kaikkien halukkaiden naisten kanssa kannata tai tarvitse mennä sänkyyn. Minä jättäisin nuo naiset oman arvoonsa.
Pojan erottaa miehestä se, että mies tajuaa, ettei kaikkien halukkaiden naisten kanssa kannata tai tarvitse mennä sänkyyn.
Oisko tuon paremmin sanonut.
Minun mielestä syytä on sinussaki, mutta et ole pahin pettäjä. Oot vissiin pistäny kumpaaki usiamman kerran?
Omat kokemukset varatuista:
Yritin yhtä tyvärtä baarissa ja vähän ajan päästä oltiinki lähössä kämpille tyvär tokasee "Niin, mie muuten seurustelen, mutta ei se haittaa."
Kommentin jälkeen jäin baariin ja tyvär lähti yksin kämpille.
Kolmella muulla kerralla tyväret/naiset kerto vasta aamulla seurustelevansa, 2:lla niistä oli perhe ja lapset.
Voi SAATANA!
Ottakaa ero, jos ei äijä kiinnosta.
..vaikka sinkku-naisten selässä enemmän oon hyppiny ku varattujen, niin ihmetyttää tuo varattujen naisten helppous.
Paljon helpompi saaha varatulta ku sinkulta, mutta sitte tulee se omatunto ja vitutus.
Sinkkuja on huomattavasti vaikeampi saada. Tosin painotan ETTÄ en TODELLAKAAN ole kaatunut jokaisesta ehdotuksesta sänkyyn, pikemminkin päinvastoin, nämä ovat poikkeus tapauksia. Siinäkin minä olen se jolla omatunto tuntuu kolkuttavan eniten!!!
yleistys, ei voi muuta virkkaa. Etpä saisi minulta ja tuskin keneltäkään parisuhteessa olevalta tuttavaltani ;D. Yhdenyönsuhteet ovat mielestäni aneemisia, vailla henkistä kontaktia ja siksi kelvottomia toteutettaviksi.
Moi!
Olet todennäköisesti nuori ja opettelet seksi-elämän alkeita kahden itseäsi joko kokeeneemman taikka vanhemman naisen kanssa. Okei, olen itse kokenut saman aikoinaan hiukan yli kaksikymppisenä kollina. Paitsi että minulla tais olla peräti kolme naista kerralla- en halua kehua yhtään. Kaikki nämä kolme naista olivat minua vanhempia ja muistaakseni kaksi peräti naimisissa. Itse halusin vain seksiharjoittelua ja nämä naiset hieman piristystä aviolliseen elämäänsä. Pikku valheet värittivät pikaisia tapaamisiamme, etenkin vastakkaiselta puolelta. Minä en tuntenut minkäänlaista syyllisyyttä vaan nautin tilanteista kuin vain nuori mies vai voi. Usein oli vaikeuksia sovittaa tapaamisia viikonloppuisin ja joskus treffit menivät niinsanotusti päällekkäin. Kerran kävi niin että rohkenin mennä yhden rouvan kotiin kun hän kirkkain silmin valehteli eronneensa miehestään. No kuinkas kävikään! Rakasteltuamme makuuhuoneessa ulko-ovi kävi ja ukko syöksyi sisälle suoraan makuuhuoneeseen! Pelästyin aivan helvetisti, pakoon ei päässyt, mutta naisen aviomies rauhoittui kummasti hetken aikaa minua raivon vallassa tuijoteltuaan. Taisi ymmärtää kuviot. Lopulta tämä peli loppui siihen että saavutin haluamani rutiinin seksin alueella ja heitin hyvästit näille rouvasihmisille. Toki kohtelin heitä kaikella kunnioituksella, en koskaan kohdellut heitä mitenkään ala-arvoisesti. Hyvä todiste tuli vuosia myöhemmin kun jo naimisissa ollessani yksi näistä "tyttö-ystävistäni" soitti minulle kotiin ja kysyi jotta olisiko vaimoni kiukkuinen jos vähän lainaisin hänen miestään. No, vaimo oli vierellä ja tokaisi kiukkuisesti että ei varmasti! Peter Panin seikkailuille oli tullut onnellinen päätös ja tätänykyä olen ollut jo 18 vuotta onnellisesti naimisissa ja olen kolmen lapsen isä. Enkä ole tuntenut mitään syyllisyyttä eikä luottamus vastakkaiseen sukupuoleen ole millään lailla kärsinyt.
Joten älä tunne mitään syyllisyyttä näistä kahdesta naisesta, nuo jutut vain kuuluvat miehen elämään, jossain vaiheessa. Kun näitä kokemuksia osaa peilata oikein ne antavat hyvän pohjan kestävälle suhteelle.
Hyvät jatkot!
on taas kerran pahasta.
Itselläni on yksi nuori miespuolinen ystävä. Siis todella hyvä sellainen. Mieli tekisi tehdä vaikka mitä, mutta juuri sen takia hänen kanssaan viihtyykin, ettei hänKÄÄN halua sekoittaa minun elämääni (mies lapset).
Puhuit herjanheitosta ja vanhasta rouvaystävästäsi. Heittäisitkö herjaa jos vaimosi "seurustelisi" nyt lähes puolta nuoremman miehen kanssa? Jos vaimosi olisi tuo himokas rouva, joka pettäisi sinua. Eikun kenkää vai?
Kuten jo varmasti ymmärsit luettuasi tarinani kaikki on kohdallani historiaa. En välttämättä ole ylpeä tapahtumista mutta eivät ne ole ainakaan traumoja jättäneet. Ja ennenkaikkea nämä rouvashenkilöt, heitä kohtelin arvokkaasti. Nyt nelikymppisenä moraalikäsitykseni ovat muuttuneet, en todellakaan hyväksyisi että vaimollani olisi nuoria rakastajia. Mutta on vielä muistettava että olin nuori ja vapaa ja kaikki mitä tapahtui oli vapaa-ehtoista ja uskon että molemmilla osapuolilla oli hauskaa.
...varmaankin molemmilla osapuolilla oli hauskaa, mutta entäs sillä kolmannella..
Sori, en malttanut. Tosiasiassa juuri kukaan ei ole puhdas pulmuinen. Minullakaan ei ole varaa heittää ensimmäistä kiveä. Itseasiassa tuo tarinasi on oikeastaan liikuttavan viaton. Omassakin menneisyydessä on karmeita juttuja ihmissuhdesekoiluissa, joista en todellakaan ole ylpeä: paljon naisia, mutta lisäksi raukkamaisuutta, huonoa itsetuntoa, väliinpitämättömyyttä toisten kärsimyksille oman hyvän takia jne.. kyllä naiset ovat saaneet paljon kärsiä mun kasvaessa aikuiseksi vasta nyt kolmekymppisenä. Käteen jäi huono maine ja huono omatunto, mutta tein minkä tein. Halusin viinimaljani täytenä.
historiaahan se on nyt sinulle kuin myös noiden naisten silloisille aviomiehille! Lieneekö heidän avioliitotkin jo historiaa, hmm.
Ajattelin vaan, että kun nuorena kohtelit noita varattuja naisia arvokkaasti ja pidit heitä hyvänä niin miksi sitten et hyväksyisi omalla vaimollasi nuorta rakastajaa? Kysehän on samasta asiasta, mutta eri horisontista katsottuna. Mielestäni tässä tuleekin osuvasti julki kaksinaismoralismi: Varattu nainen kelpasi sinulle, mutta sinun vaimosi ei saa kelvata muille, vaikka heillä olisikin hauskaa :). Etkö näe asiassa pienintäkään ristiriitaa?
Eikä vain kaksinaismoralistista vaan todella itsekkään kuuloista!
"En sallisi vaimolleni nuoria rakastajia, mutta odotan ex-rakastajattarieni aviomiesten hyväksyneen että temmelsin heidän vaimojensa kanssa koska meillä oli niin hauskaa" koko teksti tiivistettynä niinkuin minä sen ymmärsin
Voi rakas Karin!
Sinullahan on melkoinen morkkis päällänsä. En viitsi enkä jaksa ajatella kaksinaismoralismia koska siihen ei ole mitään syytä. Eikä kuvittelemasi vaimoni nuori rakastaja herätä minkäänlaisia ajatuksia. Se ei yksinkertaisesti ole realistista minun parisuhteessani. Mikä muuten avioliitossasi mättää? Onko miehesi jotenkin väsähtänyt- onko hän se ikioma sohvaperuna? Vai oletko sinä se ikihehkeä joka ei saa koskaan tarpeeksi miehistä? Jossain mättää. Kannattaisi miettiä ennenkuin on myöhäistä.
taas ollaan. Huomaatko syyllistäväsi naisia? Luuletko, että monikaan ajattelee parisuhteessa ihan kaiken olevan mahdollista niinkuin se oikeasti on? Sinunkin vaimollasi saattaa olla salainen nuori rakastaja kuten omilla kumppaneillasi ajat sitten.
Niinhän se on, että jos itse tekee jotain, se kuitataaan villasella, mutta jos kumppani tekee jotain, se on pahempi juttu.
Illusiot ja faktat on kyettävä eroittamaan toisistaan. En kuvittele mitään niinkuin sinä, näen vain tosiasiat ja niiden kanssa pitää elää.
Vapaana 20-kymppisenä poikamiehenä moraalikäsitykseni olivat keskenkasvuisen, mutta nyt vahvassa, rehellisessä suhteessa eläen ja elämää kokeneena olen omaksunut aikuisen ja vastuuntuntoisen miehen moraalin.
Vielä kerran, nuoruus on takana ja sen minkä tein sen tein villinä ja vapaana. Enkä todellakaan syyllistä ketään, totean vain tapahtuneen ja sillä siisti. Naiset joita tapailin, eivät olleet pakotettuja leikkimään kanssani, he olivat mukana täysin omasta tahdostaan.
Keskustelu nuorista rakastajista viittaa mielestäni, anteeksi vain, melkoiseen naiviuuteen. Herää ajatus oletteko te kasvaneet aikuisiksi koskaan? Mitä te olette jääneet paitsi parisuhteesta? Onko miehenne mielestänne pelkkä vätys että hänet pitää vaihtaa johonkin nuoreen kolliin, joka, anteeksi vain, on heti niskassa kuin sonni, kuten yksi ystävättäristäni minusta sanoi.
Kertokaa minulle, haluaisin ymmärtää. Nyt on kovin vaikea ymmärtää tekemisiänne. Kuinka pystyy pitämään yllä valheellista teatteria suhteessa,jossa on kaiken lisäksi lapsia?
yrität sanoa, masa? Miksi minulla olisi morkkis siitä mitä sinä olet joskus tehnyt? Vai onko se niin, että sinun vanha morkkiksesi on minun syytäni? Tämähän on taas sitä kaksinaismoralismia.
En ole kuvitellut, pelkästään leikitellyt ajatuksella, että vaimollasi olisi nuori rakastaja. En sano, että se on todennäköistä, muttei se täysin mahdotontakaan ole.
Sitäpaitsi jos luit tarkasti kirjoitukseni, huomaat, etten KOSKAAN ole harrastanut seksiä vieraan kanssa varattuna ollessani enkä sinkkuna varattujen kanssa. Oma moraalini näet pitää molemmista suunnista...
Vaikka minulla on nuori miesystävä, johon tunnen vetoa ja hän minuun niin mitäpä sitten? Juuri senkin takia kunnioitan miestäni, että hän osaa suhtautua asiaan oikein, toisin kuin jotkut
tuttavani. Keski-ikäsillä on vielä pahempi "täytyy olla niinku muutkin"-kriisi kuin
murrosikäisillä.
Ja tiedätkö mitä: Mieheni ei koskaan ole yrittänyt estää minua tekemästä mitään.
Voin tehdä juuri siten kuin parhaimmaksi katson (tietysti ajattelen myös häntä ja lapsiani tehdessäni valintojani)niinkuin hänkin voi tehdä haluamallaan tavalla. Juuri tuo on sitä toisen arvostamista.
Mieheni ei todellakaan ole sohvaperuna, mutta minä olen ikihehkeä, joka en koskaan saa tarpeekseni ihmisistä. Miehistä, naisista, nuorista, vanhoista, duunareista, akateemisista, taiteilijoista jne. Olen miehelleni tärkeä portti toiseen maailmaan, joka ei hänelle avaudu. Se on suhteemme vahvin puoli: Täydennämme toisiamme tavalla, johon muut eivät pysty.
Mieli tekisi tehdä vaikka mitä.. Niinhän kirjoitit aiemmin.
Tulkitsin sen hieman toisin että olet mahdollisesti jo tehnyt, anteeksi. Nyt on niin että en juuri liiemmin viitsisi palata aiheeseen, mutta kuitenkin sen teen.
Kenenkään ei tarvitse kärsiä siitä mitä minä tein, kun en minäkään eikä muutkaan osapuolet. Mutta minun periaatteeni elää työssä, aviossa ja ym. muussa sosiaalisessa kanssakäymisessä eivät kertakaikkiaan anna sijaa valheelle eikä muullekaan vilpille. Minunkaltaisellani ei ole muita vaihtoehtoja.
Eikä minulla ole puolisoni kanssa minkäänlaisia ehtoja suhteessamme- se on rehellisyyteen perustuvaa, tasavertaistaa yhteiselämää. Ja meidän suhteemme, jos mikä, ei ole missään massamuoteissa, mutta se on kestänyt laman, työn, opiskelun, lasten kasvatuksen ja muut elämän kokemukset ja koettelemukset.
Ja kyse on toimivasta parisuhteesta, ei mistään leikkimisestä varattujen naisten kanssa. Silloin astuvat voimaan ne "lainalaisuudet" joita käytin nuorna poikana- ja joita en enää tunnista.
Hyvät Syksyt Sinulle Karin!
Mielestäni olet koska petät vain itseäsi :))
Olet tilanteessa, jossa voi huonolla tuurilla mennä henkikulta. Nämä parisuhdeasiathan ovat sellaisia että kun ne kärjistyvät liikaa, järjenkäyttö voi loppua kokonaan. Mietihän vähän viimeaikaisia pommituksia tai silpomisia yms.. viimekädessähän niissä on aina oluut kyse jonkimoisesta kolmiodraamasta.
Kannattaa siis joskus pysähtyä miettimään, kantsisko sittenkin etsiä joku vapaa!!