Kaikkien aikonen popbändi?

Gallup!

Mikä on mielestäsi aikamme paras popbändi? Gallup käynnistyy nyt ja jatkuu loputtomasti ;)

Onhan niitä monia loistavia, mutta omasta mielestäni Abba on ehdottomasti paras. Nerokkaita popsävellyksiä, hienoja tulkintoja kahdelta naislaulajalta ja hyvä huolellinen tuotanto. Ei siihen muuta tarvita ja on älytön määrä klassikkobiisejä valmiina! Näillä perusteilla Abba vie mielestäni voiton.

4

383

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • B.W.

      Rantapojat aloittivat nimensä mukaisilla kevyillä ja yksinkertaisilla poplauluilla (jotka kuitenkin olivat useimmiten loistavasti sävellettyjä ja toteutettuja, musiikillisesti hienoja kappaleita). 60-luvun puoliväliin mennessä he olivat kehittyneet käsittämättömän rikkaiden ja innovatiivisten levytysten tekijöiksi ja vuonna 1966 ilmestyneet mestariteokset Pet Sounds -albumi ja Good Vibrations -single, mullistivat popmusiikin ja näyttivät sille uuden suunnan. Abba on todella loistava myös, samoin Beatles, mutta kyllä Brian Wilsonin johtama Beach Boys vie kuitenkin ykköspaikan kun parasta popyhtyettä kysytään. Tai kysyttiin sitten vaikka parasta yhtyettä konsanaan.

      • <<<<<

        ONHAN NOITA


      • <<<<
        <<<<< kirjoitti:

        ONHAN NOITA

        SMOKIE TAITAA OLLA AINAKIN YKS JA SITTE BEATLES.CREAM.DIRE STRAITS 77-95 < JOSTA TYKKÄÄN EDELLEENKIN


    • ahh

      Jonas Broehers, ehdottomasti. IHANA BÄNDI.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1877
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1270
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      99
      1011
    4. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      894
    5. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      888
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      62
      716
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      32
      612
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      68
      518
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      12
      505
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      501
    Aihe