TOSISSAAN

Päätin ensimmäistä kertaa uskaltautua nostamaan meidät etusivulle :)

Mulla on alkanut kesätyöt, joissa kuluu hirveesti energiaa. Siivoushommia siis, taas kerran.

Vaikka sitä energiaa kuluukin, niin olen silti vähän huolissaan, että miten tässä käy. Mun on nimittäin melkein pakko hemmotella itteäni jollain hyvällä työpäivän jälkeen, että kestäisin tätä elämää.

En tiedä mikä siinä on, koska meillä on oikeastaan tyttöjen kanssa ihan kivaa siellä töissä. Ahdistaa vaan aina töistä päästyä jo valmiiksi seuraava aamu kun taas joutuu puoli kuudelta heräämään. Ei oikein ehdi tehdä mitään muuta edes. Illat vaan kuluu hetkessä.

Töissäkäyminen on kyllä aika perseestä. Opiskelu on paljon kivempaa, koska tarvii mennä kouluun vaan vähäksi aikaa sillon kun jaksaa :D Kyllä sellanen 2 tuntia päivässä itse valittuna kellonaikana ois paljon sopivampi työmäärä ihmiselle, vai mitä? :)

Musta pitäis kyllä tulla yrittäjä, koska silloin ois kyse vaan siitä, mitä haluaa tai pitää saada tehdyksi, eikä siitä kuinka kauan pitää olla töissä. Se ois mulle paljon mieluisampi lähtökohta tehdä hommia.

Olen tässä töistä tultuani vetänyt aika paljon jätskiä naamaan. Huono omatunto. Se on vaan niin kiva tapa lohduttaa itseään rankan päivän jälkeen kun ei oikein tule tehtyäkään mitään kivaa.

Sen tosin kyllä huomaa, etten ole ollenkaan sillä tavalla väsynyt työpäivän jälkeen kuin viime kesänä, kun olin lihava ja söin pelkästään huonosti. Työkavereista yksi on ehkä suunnilleen yhtä pullukka kuin minä olin ennen, ja kyllähän tuo valittaa koko ajan väsymystä ja että pohkeet tulee rappusten noususta kipeäksi. Ei mulla mitään tuu :)

Hirvee puheripuli. Oon pälättänyt kauheesti töissäkin uusien työkavereideni kanssa, vaikka en todellakaan ole mikään puhelias ihminen yleensä.

Pitäis kyllä vähitellen kerätä taas ittensä. Menis iltaisin ajoissa nukkumaan niin töihinlähtö ei ois sellasta tuskaa. Ja koittais asennoitua töihin niin, että se on hyvää kalorinkulutusta, josta vielä maksetaankin (surkeasti). Vielä ois jäljellä se 6-8 kiloa, katotaan miltä alkaa näyttää. Nyt on vielä selkeesti liian iso perse ja muutenkin lällyä kaikkialla.

Nyt pitää lähteä hevosta hoitamaan. Sisko lähti Kiinaan ja minä jouduin rengiksi. Mikäpä siinä toisaalta, kiva kai se on kesällä vähän käydä luonnon helmassa. Hevoset on nyt kesälaitumella, jonka vieressä on ihana koskien erottama saariryhmä, Koiteli nimeltään.
251091
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Kiitos Eve, minä en vieläkään uskalla ryhtyä sivunvaihtoon. Onneksi porukastamme löytyy rohkeitakin :-).

Eilen kävin sauvomassa vaikka meinasinkin jättää sen kokonaan väliin. 5,2 km:n lenkkiin minulla näyttää menevän n. 55 min. kun aivan täysiä painelen. Eli suunnilleen 5 min/0,5 km. Viime syksynä, silloin lihavana, aikaa samaan lenkkiin kului 1 t 10 min.

Tänään kävin taas jumppaamassa. Mietin, olenko ymmärtänyt jotain väärin: tänään olin ainoa mies n. 20 naisen joukossa, samoin kävi tiistaina. Ehkäpä meidän miesten ei kuulu harrastaa jumppaa kesällä. Toisaalta minä kaipaan vaihtelua. 5,2 km:n kävelyt aina samaa tuttua pururataa pitkin Anna Eriksonin tai Nylon Beatin laulun tahdissa alkaa tuntua yksitoikkoiselta. Hyvää vaihtelua sille ovat jumpat joissa on aina vetäjän oma musa ja 'omat' jumppaliikkeet. Tänään vetäjänä oli Mari. Hänellä on tosi kiva ohjelma, yksi parhaista. Tänään taas yksinäisenä miehenä mietin, häiritseekö osallistumiseni mahdollisesti jotakuta naista. Olisivat he mieluummin ihan naisporukassa. Oikeaa vastausta en saa koskaan tietää koska kukaan tuskin uskaltaa kertoa mahdollisista kielteisistä fiiliksistään.

Mutta painoanikin olen seurannut - suorastaan vartioinut:

107,7 kg LA aamu (virallinen punnitus)
107,7 kg SU aamu
108,7 kg MA aamu
108,2 kg TI aamu
108,3 kg KE aamu
107,7 kg TO aamu
eli alkuviikosta mulla oli taas 'ne' päivät :)

Viime lauantain tavoite oli 109,00 kg, eli olin 1,3 kg edellä tavoitettani. Tulevan lauantain tavoite on 108,5 kg (eli siis -0,5 kg/viikko) joten hyvältä näyttää.

Vaikka hoikka tulevaisuus tuntuukin hyvältä niin silti tulevaisuus alkoi tänään peloittaa. Luin nimittäin jostain, ettei tämä nuori sukupolvi halua tehdä 2 tuntia pitempiä työpäiviä. Miten meidän yhteiskuntamme sitten käy kun ME AHKERAT pitkää päivää ja runsaasti ylitöitäkin tehneet siirrymme hyvin ansaitulle eläkkeelle. Huh, parempi nyt vaan unohtaa se, että saan yöllä unta simmuun ...

Tulipahan taas tekstiä painonvartioinnin ihanuudesta. Olisi mulla vielä ollut yksi miehinen näkemys kesään mutta jätänpä sen kertomisen toiseen kertaan.

Hyviä öitä ja hikoillaan. Sillä hiki on sulanutta rasvaa ... luulisin ...

- Juha -

Äänestä

Moi! Ajattelin minäkin nyt sitten ilmoitella viikkotuloksiani. Vaaka näytti painoksi tänä aamuna 67,5 eli 500 grammaa taas ollaan laihduttu. Ihan olen tytyväinen tähän tahtiin.

Tänä aamuna lähdin kävellen töihin. Matkaa on 3 kilometriä sivu. Kävelin vielä kotiinkin töistä. Eli yhteensä tänään on kävelty 6 kilometirä. Ajattelin, että voisin ruveta joka aamu kävelemään nuo työmatkni. Katsotaan nyt sitten kuinka kauan tätä intoa piisaa. Vesipullon otan mukaani, kun lähdin kotoani töihin. Näilä helteillä on tärkeää, että juo paljon.

Keskiviikon iltasanomissa oli kuinka paljon missäkin jäätelössä on kaloreita. Jäätelöiden kaloreissa on kyllä hirveästi eroja. Omassa suosikissani kaloreita 450. Onneksi ei kovin usein tule tätä jäätelöä kuitenkaan syötyä. Ajattelin kyllä, että seuraavan kerran kun jäätelöä ostan ostan kyllä vähemmän kalorisempaa.

Mutta tälläistä minulle tällä kertaa. Aurinkoista viikonloppua vain kaikille. Onnittelut myös pudottajille viikkotuloksista.

T: Tiina A

Äänestä

Hei ystäväni!

Tänä aamuna mies taas punnittiin. Ja tulos oli täsmälleen pitkäaikaisen tavoitteen mukainen. Muuta hyvää ei ollutkaan. Paino nousi viime viikosta - ja jopa eilisestä :(.

ikä edelleen: 54 v
pituus yhä: 188 cm
aloituspaino.......: 129,0 kg (la 10.11.2007 aamulla)
edellinen mittaus: 107,7 kg (la 31.05.2008 aamulla)
viimeisin mittaus.: 108,5 kg (la 07.06.2008 aamulla) = 0,8 kg/vko (-20,5 kg/koko projekti)

Olen nyt tarkalleen tavoitteessani joka tälle päivälle oli juuri 108,5 kg. Ensi lauantaille se on 108,0 kg (siis puoli kiloa viikossa).

BMI on nyt 30,70 kun viikko sitten oli 30,47.

Viikkoni eteni näin:

107,7 kg LA aamu 31.5.
107,7 kg SU aamu
108,7 kg MA aamu
108,2 kg TI aamu
108,3 kg KE aamu
107,7 kg TO aamu
107,7 kg PE aamu
108,5 kg LA aamu 7.6. (= 0,8kg/vko)

Eiliseen päivään muuten ei sisältynyt lainkaan liikuntaa - pelkkää istuskelua ja hieman herkkujen syömistä: tyttäreni valmistui eilen ja päiväni kului sitä juhliessa.

Mutta nyt täytyy ryhdistäytyä. Viime viikot ovat kuluneet ilman isompia saavutuksia. Positiivista henkeä on pitänyt yllä vain se, että olen ollut kaiken aikaa edellä laatimaani aikataulua. Nyt tuo ero on kurottu umpeen ja alkaa totinen taistelu aikataulussa pysymisessä. Minun täytyy myös ryhtyä ihan TOSISSAAN miettimään sanktioita joita itselleni seuraa siitä jos pysy aikataulussa.

Kesäaikatauluista johtuen seuraava ohjattu jumppanikin on aikaisintaan ensi maanantaina. Eli viikonloppu on nyt ihan vaan itsestäni kiinni.

Parempaa onnea ja parempia tuloksia teille projekteihinne!

-Juha-

Äänestä

Hei! Kuinka ryhmäläisiltä sujui viikonloppu? Mulla itsellä meni ihan kivasti. Eilen illalla siten ukkosti ensimmäisen kerran täälläpäin tänä kesänä. Heräsin aamulla myös ennen viittä ukkosen jyrinään. Kesä on aivan ihanaa aikaa, mutta ukkosesta en pidä.

Kävelin taas tänäänkin edestakaisin työmatkani. Tuntuu tuo kävely ihan hyvältä. Se onkin luvannut koko viikoksi sateita. Toivottavasti, kun jään kesälomalle heinäkuussa niin aurinko paistaa. Ei silti kasvillisuudelle tekee ihan hyvää, kun välillä ropsauttaa vettä.

Tälläistä minulle näin alkuviikolla. Kivaa viikkoa kaikille, ja toivottavasti aurinkoisiakin päiviä. Toivottavasti minäkin saan antaa pienempiä lukemia itsestäni loppuviikolla.

Ps. Juhalle onnittelut tyttären valmistumisen johdosta. Se on hieno tunne, kun oma lapsi savuttaa esim. opiskeluissaan päämääränsä/tavoitteensa.

t. Tiina A

Äänestä

Hei!

Ja kiitos Tiinalle onnitteluista.

Selvisin viikonlopusta kunnialla vaikka minulle ei ollutkaan kesäajasta johtuen tarjolla jumppaa johon olin talvikaudella tottunut. Kävin sekä lauantaina että sunnuntaina 5,2 km:n sauvakävelylenkillä. Lauantain kävelylläni näin erään pariskunnan joka käveli muuten suunnilleen samaa vauhtia kuin minä mutta juoksi ylämäet. Minä kokeilin samaa sunnuntaina ja hyvältä tuntui ... paitsi tänään jolloin jumpassa tuntui toinen polvi hieman hellältä. Niin, jee, mä pääsin tänään jumppaamaan kolmen pitkän jumpattoman päivän jälkeen.

Pitkin kevättä olen suunnitellut, että minun pitäisi mennä tanssikurssille opettelemaan perinteisiä lavatansseja. Suunnitelmistani olen kertonut myös tyttärelleni joka nyt lähetti minulle linkin eräälle tanssikurssille. Huomenna olisi seuraava (minulle siis eka) kerta. Jos olen mies niin vastaan huutooni ja menen sinne (ainakin katsomaan). Toisaalta olisi myös tosi helppo keksiä hyvä syy miksi juuri huomenna pitäisi tulla kotiin viettämään iltaa. Telkkaristakin tulee varmasti joku jalkapallopeli joka olisi ihan pakko katsoa.
Seuraavalla kerralla siis kerron tanssikurssikokemuksestani tai futismatsista :).

Ja seuraavaa sanomistani saatan katua jo huomenaamuna mutta sanonpa sen nyt kuitenkin: tänä alkuviikkona minulla ei ole ollut 'niitä' päiviä. Painoni on ollut koko ajan laskusuunnassa:

108,5 kg la aamu
108,2 kg su aamu
108,2 kg ma aamu

Aikaisempina viikkoina painoni on aina ollut maanantaina 0,5-1 kg enemmän kuin lauantaina (vaikka siis olen jumpannut sekä lauantaina että sunnuntaina).

Mutta nyt on painuttava pehkuihin häpeämään: söin tänään 34 pisteen edestä vaikka päivittäinen pisterajani on 29. Eli yli meni 2 pisteellä vaikka jumppa toikin 3 pistettä lisää käytettäväksi.
Tämä on tarkkaa hommaa tämä painon vartiointi.

Olkaamme siis kaiken aikaa valppaina!

-Juha-

Äänestä

Hei!

Espanja kuulema voitti futismatsin. Mutta minä en sitä katsonut. Minä kävin tänään tanssikursseilla kuten eilen lupasin. Täällä Helsingissä järjestetään ilmaisia kaupunkitansseja koko kesän joka tiistai, keskiviikko ja torstai vieläpä kahdessa paikassa illan mittaan. Minä kävin ensin klo 17.30-18.15 Kannelmäen Sitra-torilla opettelemassa tangoa ja sitten klo 19.00-19.45 Pikku Huopalahden Tilkantorilla opetelemassa valssia. Tanssi on erinomainen tapa harrastaa liikuntaa ja kuluttaa vuosien aikana varastoitua energiaa. Ja saattaisihan siinä käydä vanhalla flaksikin ... Nyt vaan täytyy ahkerasti käydä treeneissä aina kun vaan jumpalta joudan. Ja kun kesäloma alkaa, tämä parkettien (lue: tanssilavojen) partaveitsi suuntaa Liperin lavalle, Kivisalmen lavalle ja Lemmenlavalle. Tiedoksi siis paikallisille neitokaisille, että tanssitaitoinen turisti etelästä on tulossa sinne päin.

Niin tuo eilen tyttäreltäni saama linkki taisi johtaa minut sivuille: www.kaupunkitanssit.fi.

Ja se juttu jota epäilin tänään katuvani on se, että kun eilen kerroin painoni kehittyneen suotuisasti:

108,5 kg la aamu
108,2 kg su aamu
108,2 kg ma aamu

niin viimeisin tulos on:

108,7 kg ti aamu

Ei pitäisi koskaan retostella painonpudotuksella - läski kostaa sen heti.

Mutta mitenhän huomenna laihduttaisi: jumpaten, sauvakävellen vai tanssien? Osaatteko arvata?

Ystävät, lähtekääpäs kaikki liikkumaan! Siihen on nyt enemmän ja mukavampia mahdollisuuksia kuin sitten kun kengät kastuu loskasta. Kesää ei kestä ikuisesti ... 11 päivän päästä päivä alkaa lyhenemään :-).

-Juha-

Äänestä

Onnittelut multakin Juhalle ja tyttärelle! Saako kysyä mikä hänestä nyt tuli?

Sain taas maanantaina aloitettua uudestaan aktiivisen painonpudotuksen. Ihan hyvältä on tuntunut laihduttaa vaikka töissä onkin. Ehkä se johtuu siitä, että mulla on töissä tällä kertaa ihan mukavaa. Kivaa porukkaa, tosin yks on vähän kiukkuinen, mutta kaks muuta on tosi hauskoja. Ei tarvii lohduttaa itseään ruualla :)Unirytmi pitäis kyllä saada vakiintumaan aikaisemmaksi, ettei ois aina iltapäivällä ihan väsynyt.

Kauhee kiire kyllä tosiaan tuon hevosenhoidon kanssa kun jumpissakin pitäis ehtiä käydä ja vielä lauantaina ois kesätentti. Missähän välissä siihenkin lukis...

Kesästä puheen ollen...täällä ei oo paljon näkynyt kesää vielä. Välillä vaan joku pieni lämpösysäys, mutta kyllä täällä yleisesti takki päällä, huivi kaulassa ja hanskat kädessä saa kulkea. Sen siitä saa kun asuu täällä pohjoisnavan tuntumassa :)

Äänestä

Hei kaikille!

Ja kiva kuulla Sinustakin Eve, meijjän hoikka neitokaisemme. Tyttäreni valmistui kokiksi. Eli suvussamme on nyt yksi joka osaa varmasti tehdä ruokaa ja yksi joka yrittää parhaansa mukaan välttää sitä :-).

Eilen kerroin tanssiurani alkamisesta. Tänään jatkoin samoissa merkeissä ja kävin Malmilla oppimassa kävelyhumppaa. Se tuntui tosi kivalta tanssilta. Saisipa/uskaltaisipa tanssia sitä vielä tämäkin kerran jälkeen...
Tanssin jälkeen kävin vielä tunnin mittaisessa jumpassa. Nyt on rääkätyn hyvä olo.

Eilen kerroin myös pettyneenä painoni noususta 108,7 kiloon. Tänään se oli laskenut 107,7, kiloon :-).

Huomenna on hankala valintojen päivä: tanssiopetusta olisi klo 17.30 Arabiassa (tango) ja klo 19.00 Viikissä (samba) ja jumppaa olisi klo 17 Stadikalla (Marin ohjaama, eräs lempiohjelmistani) ja klo 18 Kaivopuistossa (Suvin ja Pilvin ohjaamana pirteän kesämusan tahdissa). Eli huomenna on hirveätä ylitarjontaa kun kolmeen seuraavaan päivään ei ole mitään. Mutta hei kaikki pääkaupunkiseutulaiset, nuo muut jutut kuin Stadikan jumppa, ovat ilmaisia kaikille ja tuolla Stadikallakin varmaan pääsee ilmaiseksi kokeilemaan jumppaa jos siltä tuntuu.

Olette ehkä ihmetelleet sitä tai kyllästyneet siihen, että aina kerron vain punnitustuloksiani ja liikuntaharrastuksiani. Mutta minulla ei ole mitään ruokailuun liittyviä kikkoja tai reseptejä vaan pyrin ainostaan syömään Painonvartijoiden menetelmän mukaisesti ja positiivisia (siis laskevia) punnitustuloksia saan vain jos liikun (jumppaan, sauvakävelen yms.) runsaasti tuon kohtuullisen syöpöttelyn lisäksi. Niin, onko se kohtuusyöpöttelyäkään kun tänään jo kolmatta päivää peräkkäin söin jäätelötuutin. Tämänpäiväinen oli sentään normaalituutti - ne kaksi edellistä oli jättiä :-(. Kuten huomaatte, ihminen minäkin vain olen.

Mutta tulisipa jo se kesä - vaikka ilman hyttysiä!

-Juha-

Ps. Taisi päivä vaihtua tätä kirjoittaessani joten tekstissä eilen tarkoittaa toissapäivänä, tänään tarkoittaa eilen ja huomenna tarkoittaa tänään ... ymmärrätkös?

Äänestä
  • mihin se meni? viimeksi kun ilmottelemassa ittestäni niin vaaka oli sillon heilahtanut 59.5:n ja nyt tässä ammulla kävin nii se oli tasan 58 eli puoltoista kiloa oli hävinny johki. nytkös sitten tää roppa alkaa tajuun et hei pitäis varmaan antaa rasvan palaa,,,

    En oo hetkeen kyllä kerinnyt tuleen kirjoittaan kuulumisia kun nyt on tällä hetkellä yövuorot meneillään mutta tämä tulos oli pakko tulla kertoon teille muillekin, et jos mulla lähtee niin sit myös teillä. Vaikka alko oleen taas vähän jo uskon puutetta että eikö ne lähe ollekaan pois.


    eikä enää jumpan jälkeisenä "aamuna" satu enää ja on pirun virkee olo että jaksais koko ajan eikä oikeestaan halius yhtään nukkua mutta pakkohan se on et saa levättyä.


    mutta edelleen kumppanit jatketaa ja jaksetaan


    Terveisin entistä pienempi pikkunen:)

    Äänestä

  • Minä luen mielelläni Sinun juttuja. Itsekin laihduttelen ja olen onnistunutkin. Otan vinkkejä vastaan ja varsinkin liikunta kiinnostaa. Pitäisi lisätä niin.

    Tsemppiä hirveästi Teille kaikille ja hyvää kesää!

    Äänestä

  • en ole Teidän ryhmässä kirjoitti:

    Minä luen mielelläni Sinun juttuja. Itsekin laihduttelen ja olen onnistunutkin. Otan vinkkejä vastaan ja varsinkin liikunta kiinnostaa. Pitäisi lisätä niin.

    Tsemppiä hirveästi Teille kaikille ja hyvää kesää!

    Kiitos tsemmppauksesta ja tsemppiä itsellesikin!

    Minä tein tänään omalta kohdaltani uuden aluevaltauksen liikunnassa: osallistuin Kaivopuiston puistojumppaan. Vanhojen kivojen kesäiskelmien tahdissa teimme askelsarjoja ja voimaharjoittelua ja lopuksi venyttelyä. Olihan se ihan erilaista pötkötellä selällään nurtsilla ja äheltää vatsalihasliikkeitä kun samalla sai katsella taivaalle poutapilviä ja yllä leijuvia lokkeja toivoen etteivät ne ryhtyisi pommittamaan ...:-). Ja tulipa taivaalta muutama sadepisarakin virkistykseksi naamalle. Mutta mikä parasta, koko touhusta jäi taas hyvä mieli ... ja saattoi siinä muuta gramma rasvaakin palaa.

    Mutta nyt on edessä viikonloppu joka monelle merkitsee kaikenlaisia kivoja aktiviteetteja mutta minulle sitä, ettei ole ohjattuja jumppia eikä tanssikursseja. Mitähän kivaa sitä keksisi ... vai olisiko sitä taas vaan lähdettävä sauvakävelemään? Se alkaa kohta maistua puulle - tai tervanjuonnille.

    Hauskaa ja reipasta viikonloppua!

    -Juha-

    Äänestä

Heippa! Ajattelin minäkin nyt sitten ilmoitella viikkotuloksiani, kun tulin juuri töistä kotiin. Tämän aamun paino oli 66,6 eli viikossa 900 grammaa miinusta. Olen tosi tyytyväinen tähän tulokseen. Se auttaa tietenkin paljon, kun olen kävellyt työmatkani. Illalla ei ole siten tarvinnut mitään hirveästi enää liikkua. Eiköhän se minunkin painoni laske jossain vaiheessa haluamaani lukemaan.

Odotan jo oikein kesälomaani. Silloin voin harrastaa liikuntaa vielä enemmän. No eihän tässä hirveästi enää ole heinäkuuhun. Huomenna ajattelin mennä hieman ostoksille, ja syödä vaikka jäätelön. Täytyy vain katsoa minkä syö ettei tule hirveästi kaloreita.

Toivottavasti aurinkoista viikonloppua kaikille, ja onnea myös viikkopudotuksista jokaiselle.

T: Tiina A

Äänestä
  • Itseäni alkoi ihan älyttömästi ärsyttämään kun täällä joutuu aina aloittamaan uuden keskustelun kun vanha menee niin pitkälle.

    Niimpä väänsin mielestäni ainakin ihan kivan Laihduttajien foorumin. Siellä ei ainakaan enää tule tätä ongelmaa, että vanha keskustelu tippuu ja sitten joutuu uuden laittamaan.

    Kurkatkaapas ja rekisteröitykää, jos huomaatte hyväksi. Kaikki on tervetulleita!

    http://www.phpbbplanet.com/laihduttajat/

    Äänestä

Hei ystäväni!

Tänä aamuna mies taas punnittiin. Ja tässä taas tappavan tylsä tilanneraporttini:

ikä edelleen: 54 v
pituus yhä: 188 cm
aloituspaino.......: 129,0 kg (la 10.11.2007 aamulla)
edellinen mittaus: 108,5 kg (la 07.06.2008 aamulla)
viimeisin mittaus.: 107,7 kg (la 14.06.2008 aamulla) = -0,8 kg/vko (-21,3 kg/koko projekti)

Olen nyt 0,3 kg edellä tavoitettani joka tälle päivälle oli 108,0 kg. Ensi lauantaille se on 107,5 kg (siis puoli kiloa viikossa).

BMI on nyt 30,47 kun viikko sitten oli 30,70.

Viikkoni eteni näin:

108,5 kg LA aamu 7.6.
108,2 kg SU aamu
108,2 kg MA aamu
108,7 kg TI aamu
107,7 kg KE aamu
107,7 kg TO aamu
107,7 kg PE aamu
107,7 kg LA aamu 14.6. (= -0,8kg/vko)

Onkohan mun vaakani nyt jämähtänyt tuohon 107,7 kiloon kun se ei nyt näytä osaavan muuta näyttää.

Viikkotulos oli ihan kiva (tosin vain käänteinen edellinen viikko) mutta pitkällä aikavälillä tilanne on aika masentava:

109,6 kg LA 17.05.
107,7 kg LA 24.05.
107,7 kg LA 31.05.
108.5 kg LA 07.06.
107.7 kg LA 14.06.

Eli jos ensi lauantaina paino ei ole alle tuon 107,7 kg:n tai paremminkin alle tavoitteen eli 107,5 kg:n, niin masennun ja kaipaan tosi ymmärtäväistä lohdutusta.

Nyt on kuitenkin viikonloppu edessä ja siihen pitäisi sisältyä:
- jotain hyödyllistä tekemistä,
- jotain rentouttavaa puuhastelua ja
- liikuntaa.

Hyödyllistä tekemistä on hima täynnä ja suurin ongelma on se mistä aloittaisi. Jos en sitä keksi, jää taas hyödylliset tekemättä :-).

Rentouttavan puuhastelun aloitin kirjuuttamalla tämän jutun. Tänä viikonloppuna Pohjois-Karjala esittäytyy täällä Stadissa. Menisinköhän katsomaan miten karjalanpiirakoita rypytetään ...

Ja sitten se liikunta - taasko yksikseen sauvakävelemään ja fillarilla kiskalle viemään lotot (mä haluun sen jättipotin!). Vai keksisinkö jotain oikeesti kivaa? Tuskinpa :-(.

Mutta nyt on siis suunniteltava mitä tekisin tai sitten ryhdyttävä tekemään jotain.

Hauskaa viikonloppua kaikille ja relatkaa jos siihen on mahdollisuus! Sielu ja nahka-atk tarvitsevat itselleen huoltoaikaa jolloin saavat rauhassa ladata itsensä valmiiksi ensi viikon toimintoihin. Ihan pelkkä laiskottelukin on tärkeää hoitoa sielulle ja mielelle mutta sitä ei tarvitse tehdä 24/7 eli kaiken aikaa :-).

-Juha-

Äänestä

Heippa! Kuinka ryhmäläisiltä on sujunut alkuviikko?

Itselläni on mennyt ihan kivasti. Inhottava lenkkeilysää vain tänään. No täytyy silti tuossa illansuussa lähteä heittämään ainakin puolen - tunnin lenkki. Huomiseksi on luvattu onneksi jo aurinkoisempaa. Juhannukseksi sitten taas epävakaista. Onneksi juhannus kuluu ihan tässä kotioloissa. Vielä täytyisi pari viikkoa tehdä töitä ennen kesälomaa.

Toivottavasti aurinkoisia ja lämpimiä kelejä tiedossa jälleen jossain vaiheessa.

T: Tiina A

Äänestä

Hei!

Viikonloppu meni ja viimeinen työviikko ennen kesälomaa :-) alkoi. Viikonloppuuni piti sisältyä:
- jotain hyödyllistä tekemistä
(en tainnut tehdä mitään mainitsemisen arvoista hyödyllistä),
- jotain rentouttavaa puuhastelua
(kävin Senaatintorilla katsomassa kun Pohjois-Karjala oli tullut kylään, jeee) ja
- liikuntaa
(en kyllä harrastanut liikuntaakaan).
Eli aika alakanttiin viikonloppu meni. Senaatintorillakin söin friteerattuja muikkuja paistettujen perunoiden kera - hyi minua.
Maanantaina sentään kävin jumppaamassa mutta tänään taas jätin kylmän ja sateisen sään vuoksi tanssikurssit väliin. Kannelmäen Sitratorilla olisi opeteltu jenkkaa.

Painoni on viime päivinä heilahdellut näin:

107,7 kg LA aamu (virallinen punnitus)
107,3 kg SU aamu
107,8 kg MA aamu
107,7 kg TI aamu

Viime lauantain tavoite oli 108,0 kg sen jälkeen tavoitteenani pysyä sen alapuolella. Se on toistaiseksi onnistunut. Mutta ensi lauantain tavoite 107,5 kg ja sen jälkeen pitäisi pysyä sen alapuolella. Se hieman peloittaa sillä jotenkin tuntuu, että painoni on nyt jämähtänyt näihin 107,7-lukemiin. Ja viime aikoina olen havainnut liikaa lipsumista. Kun joillakin muilla on tapana lipsua ja sortua herkutteluun ja mässäilyyn, minä olen lipsunut lintsaamalla liikuntasuorituksista. Oman herkutteluviettini olen kohdistanut mansikoihin (0 pistettä) joita myydään torikatoksessa paikallisen kauppamme edessä. Eikä sitten kerrota muille mutta ne ovat olleet ruotsalaisia. Tänään onnistuin käymään kaupassa ostamatta jäätelötuuttia (aivan mahtavaa itsehillintää !!!).

Vaikka lomani alkaakin jo torstain jälkeen, taidan viettää JUHAnnukseni täällä stadissa. Jos täältä vaikka löytyisi JUHAnnusheilakin ... kysyy nimimerkki "lähdetkö kanssani sauvakävelemään vai vietämmekö vaan JUHAnnusta?" Heti JUHAnnuksen jälkeen katoan kyllä mökilleni. Ja jännä nähdä miten saan siellä laihisrutiinini toimimaan ...

-Juha-

Äänestä
  • Unohdin mainita, että olin tänään parturissa. Vakioparturini (jolla olen uskollisesti leikkauttanut hiukseni vuodesta 1980 lähtien) sanoi, että kasvoistani huomaa, että olen laihtunut. Eikä hän ollut tietoinen tästä laihiksestani. Tuo huomautus tuntui hyvältä.

    -Juha-

    Äänestä

  • Huomenta ystäväni!

    Juuri kun pääsin sanomasta, että viime lauantain tavoitteeni oli 108,0 kg ja tavoitteni tälle viikolle on, että paino pysyy sen alapuolella, niin heti tänä aamuna vaaka näytti 108,2 kg :-(. Ei koskaan pitäisi sanoa julki tämmöisiä asioita koska silloin niiden kanssa näyttäisi tulevan epäonnistuminen.

    Mutta nyt tuolla ulkona sataa ja on aika lähteä töihin. Ainakin ilman siis pitäisi olla raikas.

    -Juha-

    Äänestä

Hauskaa JUHAnnusta kaikille!

Minulla alkoi (tai siis alkaa maanantaina) kesäloma ja sen myötä uudet haasteen tämän laihikseni kanssa. Tämä on siis ensimmäinen laihislomani. Aiemmilla lomillani varmaankin juuri yksinolo on herättänyt minussa tunnesyöpön. Tänä kesänä sellaista lohduttautumista täytyy välttää. Tämä JUHAnnus täällä kotioloissa menee vielä normaalilla viikonlopun tyylillä: tarjolla on ruisleipää, sen päälle snadisti loimulohta sekä ruokajuomaksi rasvatonta maitoa ja aamupalaksi kauraleipää päällä salaattia ja kinkkua ja juomaksi Valion < 10 kcal - soppaa. JUHAnnusta juhlistaaksen hankin paketin HK:n Kabanossi Grillibalkania ... ai niin ja saksalaisia mansikoita. Näillä mennään ja katsotaan mihin ne riittää.

Maanantaina katoan Pohjois-Karjalaan, vaihdan farkut verkkarihousuun ja relaan.

Kivaa kokkoiltaa kaikille!

-Juha-

Ps. Huomenaamuna on virallinen punnitukseni ja tavoitteeni 107,5 kg taitaa jäädä haaveeksi :-(.

Äänestä
  • Moikka! Ajattelin ilmoitella nyt sitten viikkotuloskiani. Tänä aamuna vaaka näytti painoksi 65,6 eli kilo lähtenyt viikossa. Eli ihan hyvin on täällä mennyt. Toivotavasti juhannuskin kuluu tiukassa kontrollissa.

    Tällä hetkellä tääälläpäin sää ihan kiva. Aurinko paistaa, ja melkein 20 astetta lämmintä. Huomiseksi ja sunnuntaiksi on luvattu sateita. No sitten mennään lenkille vaikka sateessa.

    Minulla itselläni vielä pari viikkoa töitä ennen lomaani. Älä turhaan murehdi vielä Juha huomista. Ei sitä tiedä vaikka vaaka yllättäisi sinut positiivisesti. Sinullahan on kuitenkin painoa jo komeasti lähtenyt. Pidät vain tiukan kontrollin myös lomallasi. Kivaa lomaa sinulle.

    Hyvää juhannusta koko porukalle. Katsellaan taas ensi viikolla mitä vaaka meille näyttää. Toivottavasti vieläkin pienempiä lukemia.

    T: Tiina

    Äänestä

Hei ystäväni!

Tänä aamuna mies taas punnittiin. Ja tässä taas tylsä tilanneraporttini:

ikä edelleen: 54 v
pituus yhä: 188 cm
aloituspaino.......: 129,0 kg (la 10.11.2007 aamulla)
edellinen mittaus: 107,7 kg (la 14.06.2008 aamulla)
viimeisin mittaus.: 106,8 kg (la 21.06.2008 aamulla) = -0,9 kg/vko (-22,2 kg/koko projekti)

Olen nyt 0,7 kg edellä tavoitettani joka tälle päivälle oli 107,5 kg. Ensi lauantaille se on 107,0 kg (siis puoli kiloa viikossa).

BMI on nyt 30,22 kun se viikko sitten oli 30,47. Enää -0,23 BMI:tä eli -0,8 kiloa ja jätän taakseni merkittävän lihavuuden ja siirryn lievään lihavuuteen, höyhenenkevyeen ylipainoon :-).

Viikkoni eteni näin:

107,7 kg LA aamu 14.6.
107,3 kg SU aamu
107,8 kg MA aamu
107,7 kg TI aamu
108,2 kg KE aamu
108,2 kg TO aamu
107,8 kg PE aamu
106,8 kg LA aamu 21.6. (= -0,9kg/vko)

Vaakani ei siis ollut jämähtänyt tuohon 107,7 kiloon, jeeee!

Viikko sitten kerroin, että jos tänään paino ei ole alle 107,7 kg:n tai paremminkin alle tavoitteen eli 107,5 kg:n, niin masennun ja kaipaan tosi ymmärtäväistä lohdutusta. Nyt en siis masentunut mutta otan mielelläni vastaan lohdutukset.

Viime viikon liikunta oli tosi vähäistä. Vain maanantaina ehdin jumppaamaan. Muut jumpat ja tanssit jäivät väliin työkiireiden vuoksi.

Hauskaa JUHAnnuksen jatkoa kaikille!
Nythän on jo myöhäistä varoittaa teitä alkoholin ja makkaroiden vaaroista mutta jos teillä on niistä morkkis niin ... niin sitten teillä on morkkis.

-Juha-

Äänestä

Hei!

Yksi asia on vielä pakko kertoa. Tänään käteeni osui Seura lehti 23 (6.6.2008). Siinä oli juttu Marion Rungista. Hän oli 4 kuukauden aikana pudottanut painoaan 10 kiloa. Olen aina pitänyt Häntä ihastuttavana naisena mutta tuon lehden kuvien mukaan Hän on aivan upea.
Täytyykin ottaa selvää Hänen keikkakalenteristaan. Olisi ihan kiva päästä seuraamaan Hänen esiintymistään.

-Juha-

Äänestä

Hei ystävät!

Juhannus meni ja ensimmäinen lomapäiväkin on jo takana. Juhannus sujui perinteiseen tapaan: olin töissä, että sain työt siihen malliin, että voin maanantaina aloittaa lomani.

Painoni viime päivinä:

106,8 kg LA aamu (virallinen punnitus)
107,3 kg SU aamu
106,6 kg MA aamu
107,0 kg TI aamu

Tavoitteeni ensi lauantaiksi on 107,0 kg kun se viime lauantaille oli 107,5 kg.

Eilen söin 36,0 pisteen edestä kun käytettävät pisteeni olisivat olleet vain 29,0. Eli ylitystä huikeat 7,0 pistettä josta tosin saan hieman anteeksi koska kävin tunnin jumpassa josta hyvitän itseäni 3,0 pisteellä.

Mutta tänään lähden maalle. Ajoaika on 5-6 tuntia. Aikaisempina vuosina olen ostanut itselleni ensimmäisen taukopaikan karkkipuodista kilon paketin englantilaisia lakritseja joita olen mussuttanut koko loppumatkan. Mitenkähän nyt selviän tuosta karkkipuodista? Mieleni tekisi suoda itselleni retkahduspäivä (kuulema muutkin tekevät niin) mutta se saattaisi olla alku kokonaiselle lipsahdusten sarjalle. Tilanne on vähän samanlainen kuin jos vuoden kuivilla olleelle alkoholistille tarjoaa tuopillisen kasteenraikasta A-olutta. Ei se hänelläkään ehkä siihen yhteen tuopilliseen jäisi.

Hyvää Juhan päivää kaikille (etukäteen jo: kiitos, kiitos!) ja nauttikaa kesästä!

-Juha-

Äänestä
  • Hei ystäväni (onko heitä?)!

    Ihan vaan tiedoksenne: ostin sitä englantilaista lakua ... mutta en ihan kiloa. Täällä maalla minulla on ollut hieman ongelmia syömisteni kanssa. Pääasiassa leivällä olen pärjäillyt ja esim. kasvisten osuus on jäänyt leivän päälle laitettuihin salatin lehtiin. Päivät vielä menevät varsin vähillä eineillä mutta (pitkät) illat tv:n ääressä juoksuttavat turhan usein keittiöön voikkarileivän (lue: kevytrasvaleviteleivän) tekoon.

    Lauantaina olisi naapurien 110-vuotissynttärit. Mitenkähän siitä selviän? En ainakaan tyhjin vatsoin ... luulisin.

    -Juha-

    Äänestä

  • JuhaO kirjoitti:

    Hei ystäväni (onko heitä?)!

    Ihan vaan tiedoksenne: ostin sitä englantilaista lakua ... mutta en ihan kiloa. Täällä maalla minulla on ollut hieman ongelmia syömisteni kanssa. Pääasiassa leivällä olen pärjäillyt ja esim. kasvisten osuus on jäänyt leivän päälle laitettuihin salatin lehtiin. Päivät vielä menevät varsin vähillä eineillä mutta (pitkät) illat tv:n ääressä juoksuttavat turhan usein keittiöön voikkarileivän (lue: kevytrasvaleviteleivän) tekoon.

    Lauantaina olisi naapurien 110-vuotissynttärit. Mitenkähän siitä selviän? En ainakaan tyhjin vatsoin ... luulisin.

    -Juha-

    Heippa!

    Ainakin yksi ystävistäsi on vielä ryhmässä mukana. Minulla on ollut aika kiireinen viikko töissä. En ole paljon jaksanut konettani katsella iltaisin. Vielä viikko töitä, ja sitten ansaittu 4 viikon loma.

    Sitten tähän viikkoilmoitukseen. Tänä aamuna sain painokseni 66 eli puolen kiloa painoa lisää viime viikkoon. Harmittaa tämän painoni lisäys, mutta tälle ei nyt voi mitään. Täytyy vain tästä lähin laskea tarkemmin kalorit, ja tietenkin jatkaa lenkkeilyä.

    Viikonloppuna ajattelin lenkkeillä myös kumpanakin päivänä. Toivottavasti ilmat jatkuvat yhtä hienoina kuin nyt. Aurinko paistaa, ja 21 lämmintä.

    Toivottavasti selviät synttärikemuista ilman hirveää painonnousua. Toivon ainakin sitä. Sitten vain sunnuntaina otat tukevan niskaotteen itsestäsi, ja palaat takaisin opittuun ruotuun. Niin minä ainakin sinun tilanteessasi tekisin.

    Hauskaa viikonloppua kaikille, ja toivottavasti ryhmästämme on kasassa vielä muitakin kuin me kaksi.

    T: Tiina

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eve84 kirjoitti:

Päätin ensimmäistä kertaa uskaltautua nostamaan meidät etusivulle :)

Mulla on alkanut kesätyöt, joissa kuluu hirveesti energiaa. Siivoushommia siis, taas kerran.

Vaikka sitä energiaa kuluukin, niin olen silti vähän huolissaan, että miten tässä käy. Mun on nimittäin melkein pakko hemmotella itteäni jollain hyvällä työpäivän jälkeen, että kestäisin tätä elämää.

En tiedä mikä siinä on, koska meillä on oikeastaan tyttöjen kanssa ihan kivaa siellä töissä. Ahdistaa vaan aina töistä päästyä jo valmiiksi seuraava aamu kun taas joutuu puoli kuudelta heräämään. Ei oikein ehdi tehdä mitään muuta edes. Illat vaan kuluu hetkessä.

Töissäkäyminen on kyllä aika perseestä. Opiskelu on paljon kivempaa, koska tarvii mennä kouluun vaan vähäksi aikaa sillon kun jaksaa :D Kyllä sellanen 2 tuntia päivässä itse valittuna kellonaikana ois paljon sopivampi työmäärä ihmiselle, vai mitä? :)

Musta pitäis kyllä tulla yrittäjä, koska silloin ois kyse vaan siitä, mitä haluaa tai pitää saada tehdyksi, eikä siitä kuinka kauan pitää olla töissä. Se ois mulle paljon mieluisampi lähtökohta tehdä hommia.

Olen tässä töistä tultuani vetänyt aika paljon jätskiä naamaan. Huono omatunto. Se on vaan niin kiva tapa lohduttaa itseään rankan päivän jälkeen kun ei oikein tule tehtyäkään mitään kivaa.

Sen tosin kyllä huomaa, etten ole ollenkaan sillä tavalla väsynyt työpäivän jälkeen kuin viime kesänä, kun olin lihava ja söin pelkästään huonosti. Työkavereista yksi on ehkä suunnilleen yhtä pullukka kuin minä olin ennen, ja kyllähän tuo valittaa koko ajan väsymystä ja että pohkeet tulee rappusten noususta kipeäksi. Ei mulla mitään tuu :)

Hirvee puheripuli. Oon pälättänyt kauheesti töissäkin uusien työkavereideni kanssa, vaikka en todellakaan ole mikään puhelias ihminen yleensä.

Pitäis kyllä vähitellen kerätä taas ittensä. Menis iltaisin ajoissa nukkumaan niin töihinlähtö ei ois sellasta tuskaa. Ja koittais asennoitua töihin niin, että se on hyvää kalorinkulutusta, josta vielä maksetaankin (surkeasti). Vielä ois jäljellä se 6-8 kiloa, katotaan miltä alkaa näyttää. Nyt on vielä selkeesti liian iso perse ja muutenkin lällyä kaikkialla.

Nyt pitää lähteä hevosta hoitamaan. Sisko lähti Kiinaan ja minä jouduin rengiksi. Mikäpä siinä toisaalta, kiva kai se on kesällä vähän käydä luonnon helmassa. Hevoset on nyt kesälaitumella, jonka vieressä on ihana koskien erottama saariryhmä, Koiteli nimeltään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu