Löytyisikö leskeä tai vastaavassa tilanteessa olevaa joka voisi auttaa solmussani.
Seurustelen henkilön kanssa jonka puoliso kuoli alkuvuodesta.
Rakastuimme vähän aikaa sitten eikä puolison kuolemasta ole kuin puoli vuotta, olenko laastaria yksinäisyyteen, jonkilainen oljenkorsi tai mahdollisesti muuta vastaavaa. Kumppanini on kyllä ihan täysillä mukana, hellyyttä, intohimoa, hyviä keskusteluja ja yhdessä tekemistä riittää mutta sanallakaan hän ei puhu kuolleesta puolisostaan. Lapsia heillä ei ollut mutta ilmeisesti oli suunnitelmissa. Koti on vielä täynnä muistoja heidän yhteisestä elämästään ja kuvia ym.kuolinilmoituksineen on näkyvillä, enkä tiedä miten suhtautuisin. Nyt kysynkin onko leskelle mahdollisesti helpompaa jos kysyn hänen kuollesta rakkaastaan vai odottelenko kunnes sanainen arkku jonain pääivänä aukeaa. Haluaako ihminen ehkäpä jutella asiasta muttei osaa tai se on liian kipeää. En haluaisi sohia, mutta väistämättä joudun tilanteisiin jossa asia tulee puheeksi ja siitä sitten vaietaan.
Olenko liian luottavainen jos kuvittelen olevani jotain aitoa ja kestävää?
Seurustelen henkilön kanssa jonka puoliso kuoli alkuvuodesta.
Rakastuimme vähän aikaa sitten eikä puolison kuolemasta ole kuin puoli vuotta, olenko laastaria yksinäisyyteen, jonkilainen oljenkorsi tai mahdollisesti muuta vastaavaa. Kumppanini on kyllä ihan täysillä mukana, hellyyttä, intohimoa, hyviä keskusteluja ja yhdessä tekemistä riittää mutta sanallakaan hän ei puhu kuolleesta puolisostaan. Lapsia heillä ei ollut mutta ilmeisesti oli suunnitelmissa. Koti on vielä täynnä muistoja heidän yhteisestä elämästään ja kuvia ym.kuolinilmoituksineen on näkyvillä, enkä tiedä miten suhtautuisin. Nyt kysynkin onko leskelle mahdollisesti helpompaa jos kysyn hänen kuollesta rakkaastaan vai odottelenko kunnes sanainen arkku jonain pääivänä aukeaa. Haluaako ihminen ehkäpä jutella asiasta muttei osaa tai se on liian kipeää. En haluaisi sohia, mutta väistämättä joudun tilanteisiin jossa asia tulee puheeksi ja siitä sitten vaietaan.
Olenko liian luottavainen jos kuvittelen olevani jotain aitoa ja kestävää?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tottakai kumppanillasi on nyt vaikea tilanne elämässä ja ikävä on varmasti suuri.
En osaa vastata, että oletko laastari hänelle, koska en kumppaniasi tunne.
Kumppanillasi on täysi oikeus vaieta kuolleesta exästään. Hän puhuu siitä sitten, kun hänelle aika on oikea. Sinuna en ehkä lähtisi asiasta puhumaan.. hän puhuu kun haluaa.
Hän käsittelee asioita pitämällä kotonaan exästään muistuttavia asioita.. aivan normaalia!
Hän ei heitä niitä takiasi pois, vaan enemmänkin sinut jos alat moista vaatimaan. (en usko, että teet niin) Eli älä noteeraa kuvia yms ainakaan vielä.
Odottele hänen puoleltaan sitä sanaisen arkun avaamista.
Voit toki tehdä selväksi, että hän voi puhua sinulle kaikesta,.. sanot vaikka ohimennen, että "tiedäthän että voit puhua minulle jos on paha olla".. hän varmasti arvostaa sitä.
En usko, että arvostaa jos väkisin alat neuvojasi ja apua tuputtamaan.. itse en ainakaan arvostaisi :S
Jos asia tulee joskus vielä puheeksi, niin kysy häneltä, että haluaisiko hän keskustella asiasta kanssasi. Jos ei nii ei ja jos haluaa, niin kuuntele.
Et ole liian luottavainen.. olet ottanut tietoisen "riskin" ja tiedät että helppoa tuskin tulee olemaan. Olet todella hyvä ihminen, kun haluat auttaa ja olet hänen lähellään.
Hän varmasti pitää siitä, että olet hänen vierellään tukemassa.
Uskon siltä, että hän rakastaa silti vielä exäänsä ja tuskin tilanne tulee lähiaikoina muuttumaan..
Oletko valmis siihen, että et välttämättä koskaan tule merkitsemään hänelle yhtä paljon kuin hänen kuollut ex?
Jos olet valmis, niin onnea parisuhteeseen.
Moi!
Olen paininut täsmälleen saman ongelman kanssa vuosia sitten. En jäänyt pelkäksi laastariksi, olemme tällä hetkellä naimisissa ja meillä on yhteinen lapsi. Mutta... näin jälkikäteen olen huomannut olleeni myös laastari, johon puolisonsa menettänyt tarrautui melkeinpä epätoivoisesti. Tarrautuminen vaihtui ajan kanssa syvemmäksi suhteeksi,koska aineksia löytyi muuhunkin.
Kuollut ex-puoliso tulee aina olemaan mukana elämässänne. Et voi kilpailla hänen kanssaan tai vaatia valitsemaan väliltänne. Ex-puoliso tulee olemaan mukana kodissanne niin kauan kuin puolisosi tuntee sen olevan tarpeen.
Suremisprosessin alussa mieheni "kielsi osittain tunnetasolla" ex-kumppanin kuoleman, jonka seurauksena hän kärsii vieläkin ajoittain masennuksesta. Yksi kieltämisen oire oli aiheesta puhumattomuus ja tunnemuistojen häviäminen muistista. On kumppanisi asia puhuuko hän sinulle vai jollekin muulle, mutta kehottaisin sinua rohkaisemaan häntä käymään asiaa läpi jonkun kanssa (ystävä, sukulainen, ammattiauttaja). Elämä masentuneen kanssa on rankkaa, vaikka se ei olisi kuin ajoittaista.
Mikäli et ole vahva, kannattaa myös miettiä omaa jaksamistaan. Tulet olemaan luultavasti alkuihastuksen jälkeen aika pitkään suhteenne tukipylväs. Omalla kohdallani alussa ei todellinen tilanne tullut ilmi (se ei ollut edes puolisoni tiedossa), rakastumisen hurma ja hormoonit siirsi surun kokemisen.
Toisaalta taas kovia konenut kumppani ehkä osaa arvostaa elämän perusasioita mm. perhettä, puolisoa yms. Itselleni intuitio sanoi, että pinnan alla on jotain "häikkää", mutta toisaalta se sanoi myös, että kyseinen ihmisuhde on yrittämisen arvoinen.
Hyvin paljon vaikuttaa miten puoliso kuoli. Jos kuolema oli äkillinen/tapaturmainen väittäisin kumppanisi olevan edelleen shokissa.
Mikäli kuolema johtui esimerkiksi pitkäaikaisesta sairaudesta on kumppanisi saattanut tehdä ison osan surutyöstä jo ennen puolisonsa kuolemaa.
Toi on täysi totta!
hänen puolisonsa kuoli auto onnettomuudessa, joten mielikuvat katastrofista varmastikin vielä kummittelevat hänen mielessään kun oli itse paikalla.
ei selviä noin nopeasti. Prosessi kestää vähintään vuoden, yleensä kauemmin. Ikävää sanoa, mutta laastarisuhteelta vaikuttaa. Mutta kuka haluaa olla surunsa kanssaa yksin?
Ihan pakko sanoa tähän..Seurustelin lesken kanssa pari vuotta sitten. Seurustelun alettua oli puolison kuolemasta noin vuosi. Kuolinilmoitukset, addressit ja kaikki naiselle kuuluva oli vielä paikoillaan kodissa. Ihan kun olisi emäntä lähtenyt kauppaan. Minä jouduin tätä jäämistöä miehen tahdosta siivoamaan. Otti niin koville, että jätin miehen. Minusta vuosi tällaista seurustelua riitti, enkä ikinä ota leskeä enää. Minusta oli kamalaa, kun piti naisen haudalla käydä, ja sukulaiset puhuivat vaan tästä kuolleesta puolisosta. Mieskin puhui jatkuvalla syötöllä kuolleesta, ja vertaili minua tähän. En ollut missään hyvä.
Olenkin miettinyt miten suhtautua kun pitäisi ilmeisesti mennä mukaan katsomaan hautaa..... ihan kun se nyt hirveäsi kiinnostaisi mutta onko tuon tyyppinen tuki tuiki tärkeää?? Siinä sitten staijaan jonkun tuntemattoman ihmisen haudalla jota toinen vielä varmastikin ikävöi, mitähän tuohon pitäisi sanoa? Ja mitä pitäisi tuntea?
Jotenkin kohteliaasti kai pitäisi sanoa että tämä kuollut puoliso ei ole mun juttu. Elossa oleva puoliso sitävastoin kyllä.
Kestää n 1-3 vuotta ja alkaa tasaantumaan aikaa myöten, riippuen niin monestakin syystä.
Ei sinun pidä eikä tarvitse mennä surutyöhön mukaan ja tukea sen " jatkumista",eikä edes haudalle. Pysy realiteeteissä ja tee ne selväksi myös kumppanillesi. Ei sinun pidä kukittaa eikä kyynelehtiä tuntemattoman haudalla, ei hänkään sure sinun taakse jääneitä suhteita....syyt eroon ei mittaa surun määrää.
Suru sisältää monia eri asioita....omia pelkoja, pettymyksiä, huonoa omaatuntoa jne...
Jos haluat auttaa toista ja jatkaa suhdetta hänen kanssaan niin älä anna roolisi olla surun tukija!
tähän asiaan ei ole oikeastaan tarkkaa vastausta.minun kumppanini kuoli 7 kk sitten,eikä minulla ole uutta parisuhdetta.en tiedä oletko laastari,aika näyttää.on minullakin näkyvillä muistoja ja kuvia,tulee varmaan aina olemaan.minulle on luontaista puhua sulhasestani,rakastin häntä paljon ja rakastan vieläkin mutta takaisin ei saa.pitää jatkaa omaa elämää.kaikille puhuminen ei ole luontaista tai toinen voi ajatella että on sinulle kiusallista puhua edesmenneestä.suru on varmaan vielä aika suuri,mutta kun sitä toista ei saa takaisin on pakko jatkaa eteenpäin.sinuna en kyselisi,kyllä hän puhuu kun on aika.ole vain läsnä ja tukena osaa varmasti arvostaa sitä.hyvää kesää!
Riippuu vähän siltäkin kuinka kauan kumppanisi on ollut leskenä. Itse jäin leskeksi nelisen vuotta sitten. Olen kuitenkin suht nuori leski, olimme tosin 19 vuotta aviossa. Kului reilu vuosi mieheni kuolemasta, ennen kuin edes kiinnostus heräsi miehiin uudelleen.Puolitoista vuotta mieheni kuolemasta aloin tapailla erästä miestä. Mietin tuota sun epäilyä laastari suhteesta, ehkä se ei sitä ole. Ja kyllä kumppanisi varmaan viellä kertoo kuolleesta kumppanista, kun aika on. Ja jos mieltäsi vaivaa joku asia minkä haluat tietää, kysy avoimesti häneltä. Itse ainakin toivoin sitä silloin alkuaikana. Ja puhuin kyllä mieheni kuolemasta avoimesti, se ei ole mikään tabu. Surutyö on kyllä viellä kesken kaverillasi, koska koti on hänellä entisellään. Nää kodin muuttamiset omanlaisekseni tapahtuvat pikkuhiljaa. Valokuvia ruvetaan laittelemaan pois, ja muutakin mitä ei halua menneisyydestä katsella. Muistot vain jäävät ja niitä tulee juteltua viellä nykyäänkin.
Nyt vasta luin nuo muut yllä olevat viestit. Hyvin erilaisia vastauksia olet saanut. Mutta kaikki suhteetkin on erilaisia. Mulla tuo entisen puolison hauhalla käyminen uuden kumppanin kanssa kävi niin, että hän itse halusi lähteä käymään jonkun sukulaisensa haudalla. Samalla käväisimme mieheni haudallakin, kun kävin kastelemassa kukkia. Tuskin kaverilleni jäi siitä mitään traumoja, ei ole jälestäpäin siitä puhuttu. Tuollainen vertailu ääneen uuden ja edesmenneen kumppanin välillä on asiatonta ja loukkaavaa uutta ystävää kohtaan. Mielessään sitä voi itse pähkäillä jos haluaa. Uuteen suhteeseen keskittyminen on tätäpäivää.
Teiltä kaikilta jotka ovat ottaneet osaa keskusteluun.
Teille leskille esitttäisin kysymyksen, kuinka usein jäätte miettimään vanhoja muistojanne peittäen ne kuitenkin jonkin hymähdykden tai muun harhaanjohtavan tavan taakse. Oma ystävättäreni tuppaa olemaan välillä aika omissa ajatuksissaan ja tiedän silloin entisen puolison hallitsevan ajatuksia. Kannattaako silloin kysyä mitä mietit vaiko antaa tilaa ja olla hiljaa, ehkäpä poistua ja antaa toisen tulla lähelle kun tahtoo??
Voisin kirjoittaa niin pitkän ja monin tavoin surullisen, nyt viisi vuotta kestäneen, tarinan aiheesta mies leskeksi ja 2 alaikäisen lapsen yksinhuoltajaksi, joista toinen on tytär ja yhteen naisen kanssa, joka on äiti, jolla on tytär. Onneksi puolisollasi ei ole tässä tilanteessa lapsia. Kukaan ei voi käsittää kuinka paljon mielipahaa ja surua äidistä ja puolisosta ja entisestä elämästä täydellinen puhumattomuus voi uudelle perheelle ja puolisolle aiheuttaa. Jos ikinä pääset sellaiseen tilanteeseen, että voit kertoa miltä puhumattomuus ja asioista kertomattomuus sinusta tuntuu ja hän jopa ymmärtää mistä puhut (varmista tämä) niin säästät itsesi elämäsi kauheimmilta tuntemuksilta. Kuolleen kanssa ei voi kilpailla missään asiassa. Jos aikuinen ihminen aloittaa suhteen leskeksi jäätyään, täytyy hänen myös ymmärtää että uuden puolison kanssa täytyy elää ja että entiseen ei ole paluuta muutoin kuin muistoissa. Puhumattomuudella hän jättää sinut ulkopuoliseksi omista tuntemuksistaan, eikä siitä seuraa mitään hyvää. Päinvastoin alat kenties keksiä omia kuvitelmia asioista ja ymmärrät varmaan mihin sellainen voi johtaa.