Voin jo ennakkoon ilmoittaa, että entinen ja vähemmän pidetty työministeri Filatov tippuu myös tänään SDP:n puheenjohtajakisasta. Odotamme vielä sitä hetkeä, että Filatov luopuu kansanedustajan urastaan.
Filatov tipuu
Jälleen
12469
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jos noin tapahtuu, demarit tekevät kerrankin järkiratkaisun.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1540931
ja opiskelee ammattin.
Nyt sillä ei ole ammattia.
Sehän ei ole käynyt kuin lukion. Mikäöli itse menet työkkikseen lukion papereilla, nin sanovat ettei se ole mikään ammatti. Silti miniteriksi on kelvannut yo.
Ilmankos työnjälki on, mitä on. Filatovin aikana työttömien kyykytykselle luotiin entistä paremmat mahdollisuudet. Filatovhan oli myös orjatyölain mainostaja. Oli viimeinen laki, mikä hänen aikanaan enää saatiin aikaiseksi.
Lukion käynti ja yo-tutkinnon suoritus, kaksi eri asiaa.
En ole koskaan lukiossa käynytkään, enkä todellakaan kuin kätelllyt yo:ta, mutta sen tiesin jo ennen Filatovia, ettei puheenjohtajaksi pääse. Tästä minä sairaanloisesti nautin.
Joo YO todistuksen saa kun käy tunneilla, missä on pakko käydä ja pitää korvat auki, ei tarvitse lukea ellei halua C n papereita. M n ja L ään tarvitaan jo sitten lukemisen lisäksi jo älyäkin.
Miten voi Suomessa olla puolue missä on edustajia ja ministereinä Ylioppilaita????
Ilmankos päättäjät sitten tekevätkin niin tyhmiä päätöksiä kun eivät ole kuin ylioppilaita vailla ammattia. Siis ei voi muutakuin ihmetellä tämän suomen maan menoa, alkaa tämä touhu vaikuttamaan suomessa kohta siltä että kohta pitää varmaan ulkomailta alkaa töitä etsimään. Ja sitten muuttaa pois suomesta
Kun en noita kouluja ole käynyt. Käymättömyydestä kun meillä päin pääsee hullujen huoneelle varsinkin jos äidilläsi on nakkikioski ja itse olet työtön. Armejan erikoispitkän sotimisen jälkeen unohdinkin sitten jo mahdolliset ongelmat ja sittenhän ne alkoi uudelleen.
Minulla on kavereita joilla ei tutkintoja ole, mutta elävät normaalisti työelämässä. Mikäli ilman sotimista pelkän yo:n tutkinnolla pääsee ministeriksi, niin minun pitäisikin nähtävästi olla diploomitykärin papereilla armeijan ylipäällikkö.
8 egeä per päivä.Eikä mitään töppösormien pyörittelyä vaan raakaa kaalimaan kitkemistä.
http://www.kierratys.net/ie_index.htm
tuolla saa sosialisti toteuttaa itseään eli työn sankaruutta. entiset työttömät kyykyttää ja riistää nykyisiä työttömiä.