Alexandria - pysykää erossa kys. yrityksestä!

Huijattu

Pari vuotta sitten soittivat puhelimeeni ja erehdyin menemään Alexandriaan juttelemaan raha-asioista. Tarkoituksena oli jutella itselle tärkeistä raha-asioista (mm. lyhytaikainen säästäminen asunnon käsirahaa varten). Olen tottunut luottamaan ihmisiin, mikä oli ehdottomasti virhe.

Tarjoilivat kahvia ja juttelivat mukavia (saivat asiakkaan luottamaan heihin). Sen jälkeen alkoi luento eläkkeen kurjuudesta jos ei itse aloita eläkesäästämistä. Keskimäärin 10% tuotto-odotus on ihan mahdollinen ja itse asiassa jopa alakanttiin arvioitu. Kuluista eivät maininneet mitään kun katseltiin montako sataa tonnia olisi säästössä 60-vuotiaana.

Eiköhän laiteta nimi papereihin. Allekirjoita vielä tällainen lappunen jotta ollaan selitetty sulle nää kulut ja muut ehdot. Kyllähän ne käytiin pikaisesti läpi, mutta eipä tällainen keltanokka niitä osannut suhteuttaa kun on ensimmäistä kertaa liikkeellä.

Sitten päästiin asiaan, lyhytaikaiseen sijoittamiseen. Jaaha, säästöaika 4 vuotta, ilmiselvästi paras ratkaisu on säästövakuutus jossa minimiaika on 5 vuotta. Taas vedettiin pässiä narusta.

Viimeistään siinä vaiheessa olisi pitänyt hälytyskellojen soida kun suosittelivat ottamaan ylimääräistä lainaa ja sijoittamaan lainarahat heidän tuotteisiin! Aika hurja neuvo vasta-alkavalle sijoittajalle! Onneksi en vipuun mennyt, ei lainanottokaan ollut ajankohtaista sillä hetkellä.

Kotona huomasin jotta ei välttämättä ollutkaan hyvä idea. Eläkevakuutuksen tajusin perua, sillä en tiennyt oliko sopimus hyvä vai huono ja siihen olisi pitänyt sitoutua lähes loppuelämäksi. Ei muuta kuin mailia Alexandriaan. Kovan selittelyn ja pyytämisen jälkeen sain sopimuksen peruttua. No myyjä kuitenkin sai ylipuhuttua sijoittamaan säästyneet rahat siihen jäljelle jääneeseen säästövakuutukseen. Säästövakuutuksen jätin voimaan kun sopimuksen pituus oli paljon eläkevakuutusta lyhyempi.

Reilun tonnin maksettuani tajusin lopulta että Alexandrian säästövakuutuskin oli huono idea sillä kulut ovat suuret. Taas mailia Alexandrialle. "Voi voi, jos lopetat nyt säästämisen niin et saa mitään takaisin." Paperit esille. Tosiaan, täällähän oli mainittu jotta pitää maksaa vähintään 13 (muistaakseni) kuukausierää, muuten ei saa mitään takaisin. Ja jos päättää sopimuksen ennen kuin 5 vuotta tulee täyteen, niin ei saa kaikkia rahoja takaisin (4 vuoden jälkeen saa 80% takaisin, aiemmin vain muutamia kymmeniä prosentteja). Jos en siis maksaisi 9 lisäerää, niin en saisi koskaan mitään takaisin! Melko reilua...

En suosittele noita Alexandrian tuputtamia Skandia-vakuutuksia kenellekään. Tässä vielä kärvistellään 3 vuotta jotta saa rahat takaisin. Virallisesti minua ei kai huijattu, mutta hyvin hämärällä alueella liikutaan. Olen erittäin onnellinen että ymmärsin perua eläkevakuutuksen ennen kuin olin maksanut siihen mitään. Ei käy kateeksi niitä jotka kyseiseen vakuutukseen ovat kiinni jääneet.

Jos tästä jotain pitäisi oppia, niin:
- älä luota sokeasti näihin kaupustelijoihin (sanovat olevansa riippumattomia sijoitusneuvojia, mutta myyvät tuotteita joista saavat itse parhaimmat voitot)
- lue aina tarkkaan kaikki paperit mihin laitat nimesi alle
- mieti asiaa yön yli, varsinkin suurissa päätöksissä (eläkevakuutus), myyjät eivät ehkä tykkää mutta sinulla on siihen täysi oikeus
- vertaile aina kaupiteltavaa tuotetta muiden firmojen tuotteisiin
- vertaile ehdottomasti kuluja muiden yhtiöiden kuluihin!
- jos et ymmärrä jotain asiaa, kysy selvennystä. Jos et sittenkään ymmärrä, älä osta koko tuotetta
- älä sitoudu pitkäksi aikaa jos ei ole pakko (harkitse vakuutustyyppisiä sijoituksia tarkkaan, niistä ei pääse helposti eroon!)
- mieti miksi jotain tuotetta tarjotaan. Onko se paras ratkaisu sinulle vai olisiko asiassa raadollisempikin puoli: ehkä kaupittelijat itse saavat kyseisen tuotteen myymisestä parhaimman palkkion.
- ota yrityksestä selvää etukäteen. Pikainen googlettaminen olisi heti paljastanut että Alexandriassa on jotain hämärää.
- suosittelen myös opiskelemaan ainakin perusteet sijoittamisesta ennen tuotteiden ostamista
- kysy muidenkin mielipiteitä (mutta älä luota niihinkään sokeasti)

Ja vielä: Eläkevakuutusta ei kannata hankkia missään nimessä vielä, sillä muutaman vuoden päästä tuleva lakimuutos voi parantaa tuotevalikoimaa ja asiakkaan oikeuksia huomattavasti!

121

46345

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • siissaa

      siis Aleksandria on Skandia lifen asiamies.....ja ehkä harhaanjohtavaa myyntiä....siksi on olemassa www.vakuutusvalvonta.fi jonne kannattaa kertoa kohtelusta että tälläiset firmat poistuu....turha täällä ruikuttaa...

      • 14+8

        juu juu, ei kai sentään

      • Kuulemiin.

        MInulle soitti Alexandrian geelitukka. Vastasin ja pyysin kertomaan palveluistaan oikein perusteellisesti. Laskin luurin pöydälle, kävin paskalla ja keitin kahvit. Tulin viiden minuutin päästä takaisin, pulina luurissa jatkui yhä. Sanoin: "En minä teidän asiakkaaksenne rupea, sen verran huonoja kokemuksia olen kuullut teistä. Olen Seligsonin asiakas ja suosittelen sitä teillekin. Sitten, kun teidän palkkionne ovat luokkaa 0,45 %, kuten Seligsonilla, voitte palata asiaan. Kuulemiin".

      • ootäijä
        Kuulemiin. kirjoitti:

        Oot kyllä aika epeli! Laitoit oikein kesätyöläiselle jauhot suuhun! :DDD Onkos sulla ollut rankka lapsuus vai miksi tästäkin piti vittuilla?

      • REIL

        ÄLKÄÄ IHMEESSÄ SOTKEUTUKO MOISEEN ALEKSANDRIAAN,,,, TÄYTTÄ PPPP,,,LUVATAAN MAAT JA TAIVAAT LOPPUTULOS SURKEA ASIAKKAALLE .LUVATTIIN VUODEN TUOTTO TAIVAITA IHAN HUIPUTUSTA ,,,MITEN EKSYIN,,, HUIJARIT PITÄISI EHDOTTOMASTI LAILLA KIELTÄÄ,,,MM.AASIAN TÅMÅN VUODEN TUOTTO SÄÄSTÖPANKKI 45% ALEKSANDRIA 7-8%TAPPIO ,,,ODOTA SEURAAVAAN TULOSKAUTEEN ,,,TOUKOKUU 2018 EN LUOTA EN KERTA KAIKKIAAN LUOTA P-PUHEISIIN TÄYTTÄ HUIPUTUSTA,,,HUIPUTUSTA USKOKAA NÄMÄ JOPA OY,TÄKÄYTTÄVÄT ELI OMA YHTIÖ ......ÄLKÄÄ SOTKEUTUKO EN KERRO NIMEÄ JOENSUUN ALEKSANDRIA "PÄÄLLIKKÖ" SUKUN.ALK. .VVVVEEELLÄ.

    • AdaFlink

      ... puulaakista soitettiin mullekin pari vuotta sitten. Heillä lienee periaatteena toimia suosittelumarkkinoinnin keinoja käyttäen.

      He lähestyivät minua niin, että kertoivat veljeni antaneen tietoni heille (mulla on salainen puh.numero). Jouduin kaksi kertaa kysymään firman nimeä, koska se varmaankin tarkoituksella mongerrettiin epäselvästi (ei pääse netistä kaivamaan tietoa). Lisäksi kysyin heidän tuotteistaan ja sain ympäripyöreän vastauksen, että "kaikenlaista sijoittamista taivaan ja maan välillä". Heillä oli kova hinku saada mut keskustelemaan "sijoittamisesta" henkilökohtaisesti ja mahdollisimman pian kahvien merkeissä. He ehdottivat aikaa jo heti seuraavalle päivälle, vaikka heillä kuulemma on hirvee kiirus, koska heidän palveluitaan suorastaan revitään käsistä. Tämän puhelimessa läyryävän naisen mukaan olen etuoikeutettu ohittamaan jonoja, koska veljeni on minua suositellu, joten olen siis eräänlainen VIP. Voi luoja sitä imeilyä ja nuoleskelua.

      Kysyin reippaasti, jotta mitä se mun veli nettoaa, jos saatte mut puhuttua mukaan? Vastaus oli, että se saa pienen siivun.... Mulle tuli kieltämäti mieleen heti verkostomarkkinointi.

      No kun eivät saaneet mua kahvittelemaan, niin kysyivät, jotta onko mulla kavereita, keiden tiedot voisin antaa heille, että myös he saisivat kuulla tästä mahtavasta mahdollisuudesta. En antanu kaverien tietoja. He pyysivät, jotta voivatko he soittaa minulle vielä uudestaan. Sanoin, jotta siitäs soitatte, mutta eriasia on viittinkö vastata.

      Motkotin veljelleni, jotta miks´ perkeleessä se on menny antamaan mun salasen numeron ja pyysin sitä selostamaan vähän tarkemmin tota hommaa. Ei se osannu sanoa yhtään mitään. Se sano, että kaikki on melko sekasta, eikä hän oikeestaan ymmärrä niistä papereista yhtään mitään. Sen piti kaivaa ne mulle, mutta mihin lie ne hävittäny, kun ei oo löytyny.

      Juttu haisi aivan alusta asti melkoisesti. Mulle riitti ja hälytyskellot soi, kun jouduin tivaamaan firman nimeä pariin kertaan ja tuotteista ei haluttu kertoa mitään puhelimessa, vaan olis pitäny mennä niitten kahvikesteihin.

      Ja mitaan ette voi...

      • juttelemassa käynyt

        Olen ollut Sampo-pankin asiakas siitä lähtien kun alunperin olin 80-luvulla Säästöpankin asiakas ja lama-ajan asiakasjaossa kulkeuduin ensin Postipankkiin, sitten Leoniaan joka muuttui Sampo-Leoniaksi ja lopulta Sampopankiksi. Pitkästä asiakassuhteesta huolimatta jo viime vuonna soittivat kuvaamasi kaltaisen puhelun ja halusivat välttämättä että tulisin pankkiin juttelemaan raha-asioista, tämähän paljastui samantyyliseksi eläkevakuutuksen- sekä asuntolainan tyrkytyskampanjaksi. En ryhtynyt kumpaankaan.
        Olen pysynyt Sampo-pankin asiakkaana tuosta huolimatta.
        Vakuutukseni ovat Pohjolassa mikä on kai samaa firmaa OP-pankin kanssa, kävin hoitelemassa auton vakuutusasioita keväällä Pohjolassa missä samalla yritettiin taas tyrkyttää "mahdollisuutta" tulla keskustelemaan pankkiasioistakin, jopa oikein innostuttiin kun kuulivat että olen Sampopankin asiakas ja juuri silloin Sammon verkkopankissa oli niitä kuuluisia ongelmia, soitettiin jopa perään ja tarjottiin aikaa tulla juttelemaan konttoriin mutta puhelimessa ei haluttu antaa mitään tietoja vaan olis väen vängällä haluttu konttoriin juttelemaan, en ryhtynyt tähänkään.

        Mikä perkele se on nyt tuommoinen raivoisa markkinointityyli että puolipakolla yritetään tyrkyttää eläkevakuutuksia jne. koko elämän aikaisia kusetuksia, joku kuluttajaviranomainen saisi kieltää tuollaisen toiminnan.

      • OP-pankista
        juttelemassa käynyt kirjoitti:

        Samanlaista OP-pankista. Jostakin saaneet puhelinnumeroni. En asioi OP-pankissa, mutta silti yritetään taivutella pankkiin neuvottelemaan raha-asioista. Aivan hakuammuntaa, kun tarkemmin kyselin.

        Samanlaista sontaa kuin lehtien puhelinmyynti. Hyi saatana!

      • TÄÄLLÄ!
        OP-pankista kirjoitti:

        Sampo-pankista ovat soitelleet niin per**leesti. Kovasti kiinnostas antaa nauvoja. Kai tuota käyttää aika lailla jokainen toimija. Ja onhan se ärsyttävää, mutta olen kyllä kieltämättä tämän hetkiseltä pankiltani saanut hyviäkin nauvoja! Ei ole siis Sampo.

      • Itsekin siellä käynyt

        Alexandria on pankkiiriliike ja sen toimintaa valvotaan. Alexandria saa puhelinnumeronsa yritysten alta tai fonectasta, ei niitä mistään kadulta kysellä. Ja se on varmaan veljesi vika että on sun numeron antanu.
        Kävitkö paikan päällä? et ilmeisesti. Ei ole kovin rakentavaa alkaa dissaamaan yhtiötä jota ei itse edes tunne.

      • Joopa joo

        Tota noin... Ensinnäkin ne jotka soittelee asiakkaille ja varaa aikoja ei saa puhua puhelimessa mistään ratkaisuista/vaihtoehdoista, koska ei ole saanu koulutusta siihen. Ja on ihan oma häpeäsi jos et jo entuudestaan tunne kyseistä yritystä. "Varmaankin tarkoituksella mongerrettiin epäselvästi (ei pääse netistä kaivamaan tietoa)". Ehkä siinä puhelimessa voi kysyä sitä firman nimeä?!

      • Optiasta
        OP-pankista kirjoitti:

        Samanlaista OP-pankista. Jostakin saaneet puhelinnumeroni. En asioi OP-pankissa, mutta silti yritetään taivutella pankkiin neuvottelemaan raha-asioista. Aivan hakuammuntaa, kun tarkemmin kyselin.

        Samanlaista sontaa kuin lehtien puhelinmyynti. Hyi saatana!

        soitellaan kans. Sammossa olen joskus käynyt (oli muuten hyvä käynti) Nordeassakin oli hyvä juttu mutta Optian virkailija ei osannut vastata juuri mihinkään mun kysymyksistä. Joka pankissa käytiin jut noi eläkevakuutus jutut läpi. Mulla on nyt Sammossa sellainen hyvä sijoitusasiantuntija, joka toimii itsekin sijoittajana, niin häneltä olen saanut parhaat vinkit ja tosi hyvän palvelun. Riippuhan se paljon millainen se pankin ihminen on, ei varmaan niinkään ole siihen pankkiin sidonnainen.

      • buukkarin kaveri
        Itsekin siellä käynyt kirjoitti:

        Alexandria on pankkiiriliike ja sen toimintaa valvotaan. Alexandria saa puhelinnumeronsa yritysten alta tai fonectasta, ei niitä mistään kadulta kysellä. Ja se on varmaan veljesi vika että on sun numeron antanu.
        Kävitkö paikan päällä? et ilmeisesti. Ei ole kovin rakentavaa alkaa dissaamaan yhtiötä jota ei itse edes tunne.

        AAA luottoluokan antanut firma ei valvo mitään muuta kuin että liikevaihto on kohdallaan ja onhan se noilla kuluilla ihan varma että se on ja pysyy kohdallaan. Palkkaus firmassa on TÄYSIN PROVIISIO-palkkainen. Se joka sieltä soittelee saa 20e/hlö joka käy paikalla, jos paikalla käy vähintään 15hlö niin tulee muutaman satasen bonus päälle. 30asiakasta kun on käynyt niin palkka on jo lähemmäs puoltoista tonnia (siis 2viikossa!)

        Jos päätät tehdä vielä säästösopparin millä pistät kuukaudessa 100e sisään 10 vuoden ajan (yhteensä siis 12 000) niin siitä tämä "sijoitusneuvoja" saa reilun 3% (ellei enemmän) siivun (eli ihan tolkuttomasti). Niin ja kauppatilanteessa sen soittajan palkkio tuplaantuu eli jos se käynnistä sai 20e niin kaupasta tulee toinen 20e.

        Joku varmaan miettii mistä helvetistä ne rahat tulee palkkojen maksuun? Haiseeko täällä pyramidi... No kai se logokin jotain vihjailee, mutta meitä kun pidetään niin helvetin tyhminä.

      • ENENÄÄTARVINEUVOJA
        TÄÄLLÄ! kirjoitti:

        Sampo-pankista ovat soitelleet niin per**leesti. Kovasti kiinnostas antaa nauvoja. Kai tuota käyttää aika lailla jokainen toimija. Ja onhan se ärsyttävää, mutta olen kyllä kieltämättä tämän hetkiseltä pankiltani saanut hyviäkin nauvoja! Ei ole siis Sampo.

        ehkä siks kun nordean rahastosalkku menee paremmin.

      • ffhhkk alex and riia
        Itsekin siellä käynyt kirjoitti:

        Alexandria on pankkiiriliike ja sen toimintaa valvotaan. Alexandria saa puhelinnumeronsa yritysten alta tai fonectasta, ei niitä mistään kadulta kysellä. Ja se on varmaan veljesi vika että on sun numeron antanu.
        Kävitkö paikan päällä? et ilmeisesti. Ei ole kovin rakentavaa alkaa dissaamaan yhtiötä jota ei itse edes tunne.

        sä oot siellä reppana töissä

      • wefwefd
        Joopa joo kirjoitti:

        Tota noin... Ensinnäkin ne jotka soittelee asiakkaille ja varaa aikoja ei saa puhua puhelimessa mistään ratkaisuista/vaihtoehdoista, koska ei ole saanu koulutusta siihen. Ja on ihan oma häpeäsi jos et jo entuudestaan tunne kyseistä yritystä. "Varmaankin tarkoituksella mongerrettiin epäselvästi (ei pääse netistä kaivamaan tietoa)". Ehkä siinä puhelimessa voi kysyä sitä firman nimeä?!

        niin, kaikki jotka tuon firman tietävät, pysyvät sieltä kaukana

    • ole...

      Huijattu! Aivan. Kaikki lukee varmasti noissa mainitsemissasi papereissa. Ja saman tyyppisestä jutusta oli juuri Nordeakin oikeudessa. Ketä kannattaa siis uskoa?

    • Kävin siellä

      Hehän saavat asiakkaita sillä tavalla, että joku antaa tuttaviensa puhelinnumerot. Minulla on salainen numero, mutta joillekin ei ole ilmeisesti valjennut mitä se tarkoittaa.

      Kävin Alexandriassa, kun sattui olemaan aikaa.. mutta kyllä on päällekäyvää...

      Pankeilla on tietysti samoja juttuja, mutta noin päällekäyvää ei ole, ei ainakaan mun kohdalla. Lisäksi omassa pankissa tiedetään asiakkaan raha-asiat. Mutta miten käyttävät joku Alexnadria tietoja joita heille on annettu? Sehän ei ole virasto, kuten vielä pankin voi ehkä mieltää..

      Osakesäästämiset samoin eläkesäästämiset jäivät mielestä, onneksi mietin itse asioita.

      KOkemuksta on silti tullut osakesäästämisestä: pudotusta muutamassa kuukaudessa 10 %...30 %. Onneksi olen muissa käyttänyt talletuksia.

      • jatkoa

        Eiköhän nämä firmat saa parhaat asiakkaat juuri niistä jotka eivät tiedä asioista, ja jotka ovat tottuneet luottamaan ihmisiin.

      • Törkeää182

        Aleksandrian omistajat ovat rikkaita kuin rosvopääliköt

    • tosi tyhmä

      ihan vaan vinkkinä että kaikki pankit myy näitä samoja ettei kannata tyhmyyttään maksaa pankille että saisi muka suurta eläkettä...kyllä se eläke tulee kaikille ja sopasta lisää jos ei riitä ettei tarvi heittää palkasta tai muista tuloista rahojaan näihin pankkien "säästöihin". tyhmyydestä sakotetaan...

    • on rahhaa muttei mahhaa

      Kiitos neuvoista.

    • alkavan huijauksen uhri

      Joo, soittivat mullekin ja tarjosivat ilmasta raha-asioista neuvintaa ilmaan mitään sitoutumista. Kyll vaa aikunen ihminen tietää, ettei pankkimaailmassa mikään oo ilmasta ja ko guuglasin nii ymmärrän varmasti pysyy erossa!!!

      • Warren.B

        Teidänlaistenne idioottejen tuleekin pysyä erossa sijoittamisesta. Ainoa sopiva säästämismuoto on liki nollakorkoinen käyttötili. Ihan totta, jos ette mitään tuotteesta tiedä niin olkaa mieluummin hiljaa.

        Toivottavasti pärjäätte sillä 900€/kk eläkkeellänne!

      • K.Usetus
        Warren.B kirjoitti:

        kyllähän nää on nähty. Olen pahoillani, jos ei ole kaupaksi mennyt :)

      • sakura ra ra..huo
        Warren.B kirjoitti:

        Teidänlaistenne idioottejen tuleekin pysyä erossa sijoittamisesta. Ainoa sopiva säästämismuoto on liki nollakorkoinen käyttötili. Ihan totta, jos ette mitään tuotteesta tiedä niin olkaa mieluummin hiljaa.

        Toivottavasti pärjäätte sillä 900€/kk eläkkeellänne!

        eläkevakuutuskauppias warren b! että mä nauran

        t: ihan oikea investointipankkiiri

      • kaapo777
        sakura ra ra..huo kirjoitti:

        eläkevakuutuskauppias warren b! että mä nauran

        t: ihan oikea investointipankkiiri

        Ehkä olen sitten tyhmä kun säästän mutta olen tyytyväinen. Mitään pahaa en voi Alexandriasta sanoa. Rahaa säästyy, korkoa tulee maltillisesti ja varmasti tilanteeni on nyt parempi kuin jos en olisi sopparia heidän kanssaan tehnyt. Tämä näin lyhyesti, yleensä en jaksa kehua yrityksiä ja näin taitaa olla Alexandriankin kanssa eli ne muutamat jotka ei ole asiakkaita, haukkuu firmaa ne muutamat joiden sijoitukset eivät olekaan niin hyviä mitä asiakas luuli, haukkuu firmaa ja sitten taas me tyytyväiset asiakkaat ollaan hiljaa kotona :) Jotenkin luulisi että kun kyseessä on pirun iso firma että jos hommat ei oikeasti toimisi niin olisihan siitä jo isommat jutut kuin pari ketjua suomi24:ssä????

    • on???

      Sijoitusvakuutuksen otin silloin, kun vielä joutui maksamaan varallisuusveroa ja valuuttana oli markka. Tuolloin ei näet sijoitusvakuutuksia otettu huomioon tuota 1% riistoveroa laskettaessa. Mutta kirjoittelusta päätellen tässä Skandian sijoitusvakuutuksia tai eläkevakuutuksia verrataan johonkin Wincapita juttuun.

      Ihan hyvin Skandian rahastot ovat tuottaneet, mikäli muutenkin tekee sijoituksia ja osa itse päättää miten sijoitukset rahastossa jakaa (eikä laita Alexandrian omiin rahastoihin, jotka ovat tuottaneet melkein yhtä huonosti melkeinpä kuin... Nordean rahastot). Tärkein päätös on milloin olla korkopuolella ja milloin osakkeissa. Mutta auta armias, ellet ole ollut aktiivinen ja omatoiminen sijoituksesi suhteen. Tällöin turska on varmaan tullut tututksi. Ei mikään ihme jos kiukuttaa.

      Ja ihme homma, jos joku siellä ehdottaa ottaa lainaa sijoituksiinsa! Siis jos todellakaan et ole aikasemmin sijoitellut. Sijoittaminen lainalla on asia, jota yleensä todelliset sijoitusneuvojat toppuuttelevat tekemästä: riskit ovat aivan eri luokkaa kuin pelkällä omalla rahalla soheltamisessa.

      Mutta täytyypi vastapainoksi sanoa, että menee överiksi nämä kusetus-jutut. Pikemminkin on niin, että moni jolla ei ollut mitään kokemusta sijoittamisesta ottivat jonkin Skandian tuotteen (tietämättä mitä ostavat) kurssien ollessa korkeimmillaan. Huomatessaan, että sijoituksen arvo on laskenut, luulevat tulleensa kusetetuksi. Mitäs väliä sillä on näille henkilöille, että samaan aikaan on tapahtunut vuoden '29 kaltainen pörssiromahdus? Näköjään KOSKAAN ei näille kommentoijille tule mieleen katsoa mitä markkinoilla on tapahtunut 2007-2008 muutenkin. Ei ei, se johtuu niistä hallinnointipalkkioista. Jos et seuraa tapahtumia tai tiedä mihin olet sijoittanut tai miksi, niin älä sijoita.

      Ja vieläkin tämä marina jatkuu, vaikka Skandiankin rahastot ovat hyvin nousseet. (Ai niin, mutta tuskinpa seuraavat mitä pörsseissä on tapahtunut) Noh, kyllä ne kurssit saattavat vielä laskeakin.

      Ja sitten nämä kulut. Kyllä risoo, että hallintakulut on hulppeat. No, ostakaa sitten perinteinen sijoitusrahasto-osuus. Tai pikemminkin menkää ja ostakaa suoraan markkinoilta osakkeet. Arvo-osuustilin saa helposti perustettua omaan pankkiinne. Ja mikäli haluatte hajauttaa niin siitä vaan Kiinan markkinoille ostamaan osakkeita. Itse en tiedä mitä osakkeita pitäisi Kiinasta ostaa, joten siksi ostan rahastoa. Ja mikäli saan hyvän tuoton sijoituksistani, niin en paljoa välitä mitkä kulut siinä rahastossa on, jos vuosittainen tuotto on sellainen 7% - 10% pitkällä aikavälillä. Se nimittäin on todellisuudessa mahtava tuotto! Eikä se johdu siitä, että olisin loistava sijoittaja ja tuntisin markkinat, vaan siitä että salkunhoitaja osaa hommansa. Ainoa päätös jonka itse joutuu tekemään on se, onko pääpaino korko- vai osakepuolella. Ei muuta. Hyvin useinhan ihmiset ovat sellaisia, että kun heidän sijoituksensa tuottaa voittoa, HE ovat olleet visionäärejä. Kun taas sijoituksista tulee tappiota, se on sitten jonkun muun syy. Heitä on tuolloin vedetty nenästä!

      Ehkäpä näille ihmisille kannattaa sanoa että älkää ostako koskaan mitään osakkeita tai osakerahastoja tai muita sijoitusinstrumentteja. Kaikki ne ovat kusetusta. Kaikissa vedetään välistä. Ja ne voivat laskea! Voi tulla tappiota! Voitte menettää rahojanne! Eli, älkää koskaan sitten ostako osakkeita tai osakerahastoja.

      Silloin teitä ei kuseteta.

      • sijoitusneuvojat itse

        Sijoitusneuvojat saavat usein provisiopalkkaa, eli mitä enemmän he myyvät sitä enemmän tienaavat. Sijoitusrahastojen tuotot eivät yleensä ylitä markkinoiden tuottaja ja ovat siten hakuammuntaa. Päälle tulevat näissä vielä kalliit palkkiot, joita sijoitusneuvojat perivät. En suosittele, mutta kun tienaavat noinkin hyvin, niin asiakkaita heillä kuitenkin riittää.

        Koulutusta heillä voi olla kovin vaihtelevaa, ekonomista vaikka ylioppilaaseen. Tosin nyt on yleistymässä sijoitusalan tutkinnot, ja kannattaakin kysellä mikä on sijoitusneuvojan koulutus tehtävään, jos sellaisen luokse on mennyt.

      • Olipa kerran
        sijoitusneuvojat itse kirjoitti:

        Provisiopalkka myyjillä ja sijoitusneuvojilla on aina huono. Nämä neuvojat puhuvat mitä tahansa että asiakas sijoittaisi rahansa heidän rahastoihin ja he saisivat siitä provisionsa. Saako tällaiselta rahan ahneelta ihmiseltä parhaan tai puolueettoman neuvon???

      • jarppaW
        Olipa kerran kirjoitti:

        Provisiopalkka myyjillä ja sijoitusneuvojilla on aina huono. Nämä neuvojat puhuvat mitä tahansa että asiakas sijoittaisi rahansa heidän rahastoihin ja he saisivat siitä provisionsa. Saako tällaiselta rahan ahneelta ihmiseltä parhaan tai puolueettoman neuvon???

        Mulle soitti äsken joku pimatsu todellakin "mongertamalla ja nopeesti". No, kysyin et anteeks.. millä asialla olette, etten osta mitään. Vastaus oli, että sijoitus asioilla.. -millaisessa asemassa olette, eläkkellä, yrittäjänä, töissä... Sanoin olevani johtavassa asemassa. -olisitko kiinnostunut sijoittamisesta? vastasin että pankkiirit hoitaa mulla sen puolen. Kysyin minkä nimisen laitoksen kanssa olen tekemisissä ja vastauskin tuli selkeesti. Sanoin että käyn kattoo juorupalstoilta mitä siitä puhutaan. -jokaisestahan siellä kirjoitellaan oli kommentti. -voitaisiinko palata loppuviikosta asiaan? Sanoin että olen uskovainen ja menen kirkkoon silloin kun minulla on tarve, enkä tykkää siitä että uskoa tullaan ovelleni tuputtamaan.

      • -Teukka-

        "Ja mikäli saan hyvän tuoton sijoituksistani, niin en paljoa välitä mitkä kulut siinä rahastossa on, jos vuosittainen tuotto on sellainen 7% - 10% pitkällä aikavälillä. Se nimittäin on todellisuudessa mahtava tuotto!"

        Koska se salkkunhoitaja ei kuitenkaan pitkällä aikavälillä voita sitä indeksiään, niin kuluista kannattaisi olla kiinnostunut. Jos kulut ovat esim 2% isommat, kuin indeksirahastossa, niin 7% vuosittaisen tuoton sijaan saisit 9%.

        20 vuodessa pääomien ero on yli 30%(!)

    • esko 52

      näin on
      meinasin tehdä vanhanaikaiset
      onneksi hiffasin,ja otin väyriset
      ja tulin toisiin tuumiin
      olivat niin agressiivisia ja heti olisi pitänyt päättää
      se herätti epäilyt
      ja mulle jäi 200000 eskoa itelle,joka nyt sijoitettu 2 yksiöön stadissa
      sen osaa helpommin ,asunnon ostamisen
      ja saan 900 eskoa per kk tuloja
      suositteleln

    • make stadista

      sijoittaminen vaatii oikeasti talonpokaisjärkeä ja asioihin perehtymistä kuten hyvin kirjoitettiin hesarin talous siviulla 1.3-2010 lukekaa se
      säästää rahaa ja opettaa
      ei voi ola kuin ahne ja tyhmä jos uskoo että osaamatta ja tekemättä kovasti duunia asiansa eteen voi tienata
      sijoituksilla
      ei ne ole kultamunia munivia hanhia , vakka sijoitusneuvojat niin kertoo ne saa liksan siitä mitä myyvät sulle
      perehtykää alaan ensin mitä ja miten haluatte sijoittaa
      pöressiä ei hallitse kukaan koskaan näin on marjat
      joitain asioita voi oppia eri yrityksien tuloksista kun niihin perehtyy kunnolla
      rahastoissa on joskus järkeä, kuten tässä keskustelussa selviää
      mutta ei kannata lähteä kelkkaan jonka suuntaa ja nopeutta ei tiedä

    • abram isak

      Alexandriasta soittelivat minullekin. Heidän esityksensä oli kyllä hyvin epäuskottava. Minä sijoitan oman pankkini kautta heidän omiin rahastoihinsa 100 euroa kuukaudessa. Tarkoituksena on, että annan eläkkeelle jäämisen kunniaksi itselleni lahjan. Näkee sitten suuriko se on sitten 10 vuoden päästä. Viimeisen 5 kk tuotto on ollut 8 % eli vuosituotto tulee olemaan riittävä.

      • Eläkeukko-epäilijä

        Soitti vakuuttava nuori miesääni ja tivasi lupaa soittaa uudelleen, kun olin kiireinen, ensi viikolla, asiana ei suinkaan pankin vaihto, vaan sijoitusasiapohdinnat noin tunti kahvin ääressä. Nyt tiedän kieltäytä entistä jyrkemmin. Jos vielä vainoavat, ilmoitan poliisille puhelinhäirinnästä. Olen jo vanhus, miksi meitä jahtaavat? Tietysti siksi, koska luulevat olevan paremmin hölmäytettävissä kuin nuoria.

      • omatoiminen sijoitta
        Eläkeukko-epäilijä kirjoitti:

        Minulla pelkästään hyviä kokemuksia. Minäkin jo pian eläkeiässä. Muutama vuosi sitten soittivat minullekin Sampopankista, aiheena sijoittaminen. Menin juttelemaan kun pyysivät. Minulla on ollut siellä vain muutama satanen tilillä..(ollut semmonen "ylimääräinen" tili). Ehdottivat sijoittaa se rahastoon. Sijoitin. Olen hyvin tyytyväinen sen kehitykseen.

        Mutta, täytyy sijoittaa vain se raha jota ei tarvitse, joka on "ylimääräistä", koska rahasto- ym. sijoittamiseen kuuluu aina riski menettää osa tai kaikki.

        Rahastosäästämiseen kuuluu myös kurssien heilahtelu, välillä ollaan plussalla, välillä miinuksella.

        Sitten innostuin kokeilemaan netissä itsekin sijoittaa. Merkitsin eräästä rahastosta pienen osuuden...ja sitten tuli se romahdus pari vuotta sitten. Tuossa omassa merkitsemässä ensin tuotto oli mahtavaa, mutta romahduksen seurauksena reilut puolet menetin, mutta nyt ovat kurssit taas huimassa nousussa ja kääntyneet plussan puolelle.

        Ja vielä se, että sillä, mihin suuntaan kurssikäppyrät kulloinkin menevät, ei ole mitään väliä. Ainoastaan kaksi hetkeä, tai pistettä ratkaisee saatko tuottoa vai tappiota. Se hetki jolloin olet rahastoja merkinnyt, verrattuna siihen hetkeen jolloin niistä luovut. Miten käyrät liikkuu siinä välillä, ei ole mitään merkitystä.

        Esimerkiksi ne, jotka laman iskiessä ja kurssien tippuessa myivät alhaisella kurssilla, tekivät emämunauksen!!! Silloin he realisoivat tappionsa.

        Silloinhan niitä juuri olisi pitänyt merkitä lisää, halvalla... kaikki liikenevä raha sijoittaa silloin. Nyt ovat kurssit nousseet ja plussalla. Huipulla ollessa kannattaisi sitten myydä, tai kun on odotettavissa taas uusi lasku. Aina löytyy niitä jotka kuitenkin ostavat....

      • en kannata heit
        Eläkeukko-epäilijä kirjoitti:

        Soitti vakuuttava nuori miesääni ja tivasi lupaa soittaa uudelleen, kun olin kiireinen, ensi viikolla, asiana ei suinkaan pankin vaihto, vaan sijoitusasiapohdinnat noin tunti kahvin ääressä. Nyt tiedän kieltäytä entistä jyrkemmin. Jos vielä vainoavat, ilmoitan poliisille puhelinhäirinnästä. Olen jo vanhus, miksi meitä jahtaavat? Tietysti siksi, koska luulevat olevan paremmin hölmäytettävissä kuin nuoria.

        että käykääpä kaivaan ojaa tai mettähommissa niin tiedätte mitä työ on.

      • rheqwrqetjjt

        eli teet normaalitilisiirron heidän huijarirahastoihin tuplakuluilla

    • huhhuhhuh

      täällä kyllä osataan mollata. jokainen vakuutus ja pankki nykyään käyttää buukkaajia jotka soittavat asiakkaille, olitpa minkä yrityksen asiakas vaan tai et ollut, kumpi on asiakkaalle kannattavampi: se että myyjä saa 40e siitä että hankkii asiakkaan ja kaupan vai siitä että hänellä on 2000-3000e kuukausipalkka eikä se sido mininkään tulokseen. pankit käyttävät aivan samalla tavalla rahaa ja vakutusyhtiöt jokaisen työntekijän palkanmaksuun,joko provisona tai sitten kiinteänä. jos 360e on helkutisti yhdestä kaupasta on minun mielestä 3000e helkutisti myös kun ei vaadita edes tulosta. itsellä on vapaaehtoinen eläkevakuutus, ilman sitä olisi minun eläkepäivät aika kuivia, näkkäriä ja puuroa vaan saisi vedellä naamariin. sitä ei voi katkaista ennekuin täytän 63 v mutta siihenhän se idea perustuu miten te luulete että millään yrityksellä on varaa pyörittää bisnestä jos heillä ei ole jtn pääomaa? ja sen lisäksi sehän on tarkoitettu eläkkeellä käytettäväksi. jos laitat eläkettä varten esim 100e kuussa säästöön se on 3e päivässä, toiset laittaa 4e päivässä tupakkiaskiin, kumpi on parempi?

    • svennis

      alexandriaan tyytyväinen ja tuotto plussalla jo reilusti,,,,kaikki vaan on maltista kiinni ja siks nää mollaajat joilla menee paskat housuun, kun vuoden kahden jälkeen hieman miinuksella,,,no ei se minulta ole poissa jos munattomia riittää,,,itselle kelpaa raha vaikka se tulisi asiantuntijan sijoitusten kautta,,,kelpaa,,,

    • sokea apinakin

      osaa tehdä valinnan korkojen ja osakkeiden välillä. Ei tarvitse maksaa kenellekään mitään välissä.

      Rahastoihin sijoittavat rahastot vievät kuluja kahteen kertaan.. Plus "pienet" palkkiot siihen päälle.

    • T. Haatana

      Ko. firmaan töihin pääsyvaatimuksena on ainakin täälläpäin ollut tunnettuus, eli jos olet/olit pärjäävä, tunnettu urheilija, niin töihin vaan!
      Kun alla ei ole mitään talouteen, vakuutuksiin ym. vivahtavaakaan työkokemusta tai koulutusta, niin ei kovin vahvoilla olla isoja asioita myymässä...

    • karua hommaa

      myyntityö on karua hommaa

    • sukanvarsi

      eläkevakuutusta ei omista vakuutuksen ottaja vaan vakuutusyhtiö :)

      parempi sijoittaa vaikka sukanvarteen.

    • s

      Tiedän kokemuksesta että "sijoitusneuvojina" toimii henkilöitä, joilla ei ole kaupallisen/taloudellisen alan koulutusta. Sijoitusneuvojakoulutuksessa (Alexandrian oma sellainen) oli samaan aikaan ex-jalkapalloilija ja lähihoitaja. Jokainen voi itse päätellä, onko asiantuntemus riittävää.

    • Hyvä!

      Aloitus on hyvä ja mielenkiintoisesti kirjoitettu ihmiskohtalo, faktaa sisältävä mutta samalla myös viihdyttävä. Annan arvosanaksi 9 1/2.

    • Varo

      VAROKAA Aleksandriaa. Valehtelevat ja huijaavat. Väittävät hoitavansa rahojasi, mutta eivät tee mitään. 3v sitten annoin heille hoidettavaksi 10 000€, joka on nyt 2000€ pakkasella.

      Itse aloin sijoittaa toisella 10 000, joka on 3000€ voitolla.

      En siis tiennyt sijoittamisesta mitään 3v sitten. Minkä takia saivat huijattua rahani.

      VAROKAA TÄTÄ FIRMAA!

      Heidän neuvoja - ei ole mitään hätää vaikka Kreikka kaatuu, sitten ostetaan vain lisää osakkeita.

      Ei sitä voinut tietää, että osakkeet romahtavat, jos Kreikka kaatuu.

      • hiljainenhissu

        Jännä juttu koska minulla taas Alexandria on tehnyt koko ajan tasaista voittoa . Ettei vaan olisi taas käynyt niin että on valittu korkean riskin rahasto ja sitten itketään kun rahat palaa? Näitä on minun kaveripiirissä useampiakin - ja ne ei ole Alexandrian asiakkaita vaan ihan pankin asiakkaita! Riski on riski... siksi minä otin toiseksi alhaisimman riskin rahaston Aleksandrialta eikä ole tarvinnut katua . Ei hernettä siis jos näin on mutta sana "RISKI" pitää ymmärtää - minä sanoin sijoitusneuvojalle suoraan että en halua riskeerata että haluan nukkua yöni rauhassa ja tyydyn siihen että potti kasvaa hissukseen ja kasvaa ajan mittaan korkoa koron päälle . Hyvä näin.

    • Tane2

      Kyllä on peruspankeissakin sijoitusneuvojina entisiä lentoemoja ja urheilijoita. EIhän tässä mitään ihmeellistä ole. Sitäpaitsi urheilijat ovat erittäin ahkeria ja kunnianhimoisia sekä tunnollisia työntekijöitä.

      Turhaan entiset katkerat ja kateelliset Alexandrian työntekijät valitatte. Alexandriasta saa oikeasti hyvää ja laadukasta asiakaspalvelua eikä tuotteetkaan ole sen huonompia kuin kivijalkapankissa. Alexandria on hyvä ja luotettava vaihtoehto kivijalkapankeille.

      • Anonyymi

        Minulla on melko hyviä kokemuksia Alexandria pankista.

    • Lol sulle!

      Sinä voit sitten antaa niitten ahkerien ja tunnollisten doping-pyöräilijöiden sijoittaa rahasi. Minun miljoonani ovat "hieman" asiantuntevammissa käsissä. :)

    • lankaan lentänyt

      Alkoi pelottamaan7ahdistamaan kun luin näitä juttuja. Olen tehnyt sijoitussopimuksen viideksitoista vuodeksi kyseisen liikkeen kanssa, joka kuukausi menee tietty summa. Onko minun mahdollista erota, siis lopettaa rahojeni sijoittaminen ja miten se tapahtuu???

      • Valitettavasti...

        tässä on nyt kyseessä sellainen organisaatio, josta ei kukaan lähde ulos omasta tahdostaan, kun on kerran paperiin nimensä laittanut. Jos se on 15 vuotta, niin sitten se on 15 vuotta eikä päivääkään vähemmän. Vastaavia samanlaista täyttä sitoutumista vaativia organisaatiota, joista ei pääse eroon, ovat mm. DNA ja Helvetin enkelit.

      • elli81

        Uskotko kaikkeen mitä täällä kirjoitetaan? Itselläni on mitä luultavasti samanlainen säästömalli käytössä. Kävin viikko sitten ensimmäisessä katsauksessa ja en voi olla kuin tyytyväinen. Lukemani perusteella täällä ei edes tiedetä mistä puhutaan. Samalla ihmittelen miten Alexandrian tuotteista ylipäätänsä valitetaan, minulle tehtiin kyllä hyvin selväksi mikä yritys hoitaa varainhoitoa (rahastot yms.) ja mikä yritys kyseisessä säästötuotteessa tarjoaa vakuutuksen. Tänne eksyin koska ystäväni oli käynyt tapaamisessa ja kyseli minulta samasta asiasta, koska oli lukenut täältä kaikkea negatiivista. Hymyssä suin näitä täällä lukee. Suosittelen menemään vaikka googleen ja hakemaan sieltä heidän yhden yhteistyökumppanin SEB. Sitten voit miettiä miten niitä sun sijoituksia hoidetaan :) Itse ajattelin nauttia 20vuoden päästä saamistani säästöistä/tuotoista. Itse en keksi yhtään syytä miksi en suosittelisi tätä kaverillenikin.

      • Mikardis

        Älä pelkää , äläkä usko kaikkea mitä täällä kirjoitetaan, minulla on kokemusta säästämisestä , sijoittamisesta, osakkeista, ei ne vois toimia jos ne olisi huijareita sinä saat lainaakin helpommin tarvittaessa , kun sinulla on säästösuunnitelma jo valmiina ja saathan sinä rahasi takasin kun aika on , ajattele monelta kantilta tätä asiaa , äläkä ahdistu turhaan.

      • fkgkgk
        elli81 kirjoitti:

        Uskotko kaikkeen mitä täällä kirjoitetaan? Itselläni on mitä luultavasti samanlainen säästömalli käytössä. Kävin viikko sitten ensimmäisessä katsauksessa ja en voi olla kuin tyytyväinen. Lukemani perusteella täällä ei edes tiedetä mistä puhutaan. Samalla ihmittelen miten Alexandrian tuotteista ylipäätänsä valitetaan, minulle tehtiin kyllä hyvin selväksi mikä yritys hoitaa varainhoitoa (rahastot yms.) ja mikä yritys kyseisessä säästötuotteessa tarjoaa vakuutuksen. Tänne eksyin koska ystäväni oli käynyt tapaamisessa ja kyseli minulta samasta asiasta, koska oli lukenut täältä kaikkea negatiivista. Hymyssä suin näitä täällä lukee. Suosittelen menemään vaikka googleen ja hakemaan sieltä heidän yhden yhteistyökumppanin SEB. Sitten voit miettiä miten niitä sun sijoituksia hoidetaan :) Itse ajattelin nauttia 20vuoden päästä saamistani säästöistä/tuotoista. Itse en keksi yhtään syytä miksi en suosittelisi tätä kaverillenikin.

        Vähän ihmetyttää itseäkin näin kolmen vuoden kokemuksella alexandriasta... ei mitään pahaa sanottavaa, kulut on kuluja ja ne tehtiin selväksi ja sain vielä vertailla rauhassa hintoja ja tuottoja pankin vastaaviin... valintani oli alexandria ja kaikki ok... jotenkin tuntuu että kaikesta keksitään negatiivista ja vielä liioitellaan kaupan päälle... en tiedä sitten onko sijoitettu liikaa omaan tuloon nähden tai vedetty jollain kauhean riskin rahastolla joka kusee kun taloudellinen tilanne nytkin heikko tms...???

      • Anonyymi

        Tee kirjallinen irtisanoutuminen.
        Onko sopimus tehty määräaikaiseksi, silloin kait se ei ole mahdollista.

    • sijoitan itse.

      joo soiteltuha nsieltä on muttan koskaa tapaamisiin mennyt lihottamaan jonkun toisen palkkapussia. hiihasta vetävät messuilla yms mutta ei kiinnosta.

    • 13+12

      Ne olivat soittaneet 84-vuotiaalle puolisokealle ja -kuurolle isälleni ja olivat vaatineet jotain valtakirjaa pankkiin että saavat käyttää vapaasti tiliä.
      Isälläni on tilillä n. 300 000 euroa.

      Suorastaan törkeitä. Onneksi isä sattui mainitsemaan asiasta ennen kuin antoi mitään valtakirjoja.

      • jone2

        300 000€ eiroa pankkitilillä?
        Vuodessa tulee 10 000€ takkiin inflaation vuoksi. Pankkitilillä korko kun on 0,1% luokkaa.
        Ei viisasta?!

    • Jarmo Asikainen

      Fineen tai Fivaan voi olla yhteydessä, jos kokee saaneensa epäasiallista kohtelua. Käytännössä kannattaa varautua siihen, ettei valitus menesty, mutta mahdollisuus on olemassa.

      Kohtuuton sopimusehto kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välillä on lainvastainen, vaikka asiakas on sopimuksen allekirjoittanut.

      Jarmo Asikainen
      Lappeenranta

    • hurma

      Älä manaa pelkästään Alexsandriaa, niitä samoja sijoitus juttuja on kaikilla pankkiriliikkeillä, myös Nordealla, monien vuosien sijoitusputkia, eläkevakuutuksia, rahastoja, ei edes alle vuoden tehdä, 4-10v , Nämä asiat eivät ole lyhyen tähtäimen asioita, eikä mitään hämärää tarvise olla, sijoittamista ja säästämistä, Jos sinua ei ole petetty älä levitä hämäräpuheita.

    • Ihmiskunnalle

      https://bittiraha.fi/ =(Bitcoinin osto sivusto)
      https://vircurex.com/welcome/index?alt=frc&base=btc&locale=en&referral_id=186-28988 =(Eri Crypto Valuuttoja.
      http://freico.in/ = Freicoin, Tämänhetkinen hinta 13senttiä per kappale ja sijoittajia on alkanut tulemaan lisää.

      Kannatan pieniin cryptovaluuttoihin sijoittamista, arvon nousu voi nousta 1000-100000%

      Esim: https://www.bitstamp.net/ Bitcoin hinta on 4 vuodessa noussut huimia määriä ja perästä alkaa tulemaan jo muitakin kuten Litecoin($ 47.23) Ja Namecoin ($ 14.53)
      Ps: Kannatan Freicoin sijoittamista. Pienillä summilla voi nostaa paljon Freicoinin päivän % nousua eli tienesti voi olla lähempänä kun arvaatkaan. FRC/BTC
      Vircurex.com

    • Lasse Koivuinen

      Minulle soitettiin Alexandriasta viime joulukuussa. Olin heti kiinnostunut asiasta, koska minua kiinnostaa sijoittaminen ja olen pohtinut rahastojeni siirtämistä omasta pankista pois liian huonon tuoton vuoksi. Työkiireiden vuoksi saatiin tutustumiskäynti sovittua vasta tammikuulle.

      3.1.2014 kävin sitten Alexandrian Helsingin konttorilla. Minut otti vastaan erittäin mukavanoloinen mies. Hän kysyi heti aluksi maistuuko minulle kahvi, tee tai glögi. Otettiin molemmat kupit kahvia ja sitten alkoi itse rupattelu. Tiesin jo entuudestaan, että säästämisasioista aiotaan puhua, mutta silti olin vähän epäileväinen koko käynnin suhteen.

      Hän kertoi ensin itsestään, että on 42-vuotias senior banker ja koulutukseltaan ekonomi. Tämän jälkeen hän alkoi kartoittaa talouttani kysymällä muutamia kysymyksiä. Minulle painotettiin, että jos ei halua vastata, voi tietysti jättää vastaamatta. Kartoituksen jälkeen hän esitteli omasta mielestään minulle parhaiten sopivia säästökohteita. Katsoimme paria sopivaa rahastosijoituskohdetta tarkemmin.
      Niissä kulut olivat jonkin verran pienemmät kuin oman pankkini minulle kauppaamissa rahastoissa. Ensimmäisessä viime vuosien tuottokin ylti reippaasti yli oman rahastoni. Toinen rahasto oli kehittynyt aika samassa suhteessa nykyiseen rahastooni verrattuna. Olin tietysti huomattavasti kiinnostuneempi ensimmäisestä vaihtoehdosta.

      Olin varannut tapaamiseen aikaa noin 45 minuuttia, mutta nyt oli kulunut vasta noin puoli tuntia. Vartti juteltiin sitten niitä näitä, puheenaiheena mm. yleinen taloudellinen tilanne ja harrastukset. Lopuksi minulle annettiin esitteet minulle sopivasta rahastosta. Asiantuntija pyysi minua tutustumaan niihin rauhassa kotona ja pohtimaan sijoittamista kyseiseen rahastoon. Sovimme, että hän soittaa minulle parin viikon kuluttua ja kysyy kiinnostaako vielä silloin kyseinen rahasto.

      Eilen hän sitten soitti ja sovimme uusintatapaamisen ensi viikolle. Tällöin hän kertoo lisää vielä kyseisestä rahastosta ja yleensäkin asiakkuudesta Alexandriassa. Voin myös halutessani kirjoittaa kauppapaperit silloin tai vielä pohtia asiaa lisää.

      Todennäköisesti teen heidän kanssa kaupan tuosta rahastosta. Täytyy kuitenkin sanoa, että olin positiivisesti yllättynyt siitä, miten hyvää henkilökohtaista palvelua Alexandriasta saa. Olin myös kuvitellut, että tuolla ensimmäisellä käynnillä minulle tyrkytetään kaikkea puoliväkisin. Asiantuntija ei kertaakaan käynnin aikana tyrkyttänyt minua tekemään kauppaa. Ainoa asia mitä hän pyysi oli, että edes miettisin asiaa. Hän painotti sitä, että tällaisissa asioissa täytyy aina olla miettimisaikaa.

      Onneksi en antanut ennakkoluuloilleni valtaa, vaan menin käymään Alexandriassa!

      Lasse Koivuinen, yrittäjä, Helsinki

      • Samaakaikilla

        Edellinen kirjoitus oli hyvä.Eli kaikkialla on paljon henkilöstä kiinni millaisen kokemuksen saa. Rahastot eivät ole TER:ltään paljonkaan kalliimpia kuin pankeissa olevat yhdistelmärahastot ja semmoisen rahaston valitsee vain ne henkilöt, jotka eivät halua nähdä vaivaa valitsemalla halpoja indeksirahastoja / korkorahastoja esim. seligsson.
        On totta että kun myyvät provisiopalkalla ei välttämättä etsitä asiakkaalle halvinta ratkaisua varsinkaan jos suositellaan sijoittamaan aina vakuutuskuoreen, joka ainakin SEB: lifellä on törkeän kallis verrattuna pankkeihin. Jonkun yrityskorkopaperin tai maltillisen rahaston tuotto (5-6%/v ) jää aika vaisuksi jos vakuutuskuoresta menee kuluja 1,75 1%/v=2,75% esimmäisenä viitenä vuonna maksetusta maksusta eli sijoituksesta yhteensä 5 vuonna 13,75% kun vastaava on esim.Nordean selectassa 4,25% 5 vuoden aikana sijoituksesta. Tai Tapiolan rahasto-omavaraan jossa kuluja menee vain hallinnoinnista 0,8%/v. Saman tuoton saa huomattavan paljon pienemmällä riskillä korkorahastosta. Lisäksi minusta meklarit ja muut myyvät semmoisia tuotteita, mistä asiakkaat eikä meklarit itsekään ymmärrä mitään. Kysykääpä huvikseen seuraavan kerran, että miten sijoituswarrantti on rakennettu suhteessa pörssinoteerattuun warranttiin. Jos warrantin riski on rajattu pörssissä warrantin arvoon niin miksi asiakas menettää koko pääoman sijoittamalla alexandrian sijoituswarranttiin vaikka vain osa sijoituksesta on warranttia?
        Sijoittamisessa pitää aina olla kolmiulotteinen lähestyminen: tuotto suhteessa riskiin ja millä kuluilla sijoittaminen tapahtuu. Toinen pointti on hyvä muistaa että missä haluaa sijoitusten olevan, suomessa vai ulkomailla. Tänä päivänä korostetaan monesti miten ulkomailla tapahtuva varainhoito on sitä parasta. Itse ainakin haluan varainhoitoni tapahtuvan ja rahojani säilytettävän suomessa.
        Yhteenvetona voisi sanoa että varainhoito on kaikkialla yhtä hyvää, tuurista riippuu kuka on paras minäkin vuonna, kulut ja tapa toimia on ainoita eroja varainhoitotalon välillä. Kun mainostetaan että joku on ollut paras varainhoitaja, ei asiaa mitata tuotolla vaan kaikilla muilla kriteereillä. Se palvelu mikä asiakkaalle näkyy on konttoreiden / palvelupisteiden palvelu eikä varainhoitajan erinomaisuus instituutioiden palvelijana josta palkinnot on jaettu viime vuosina.

      • EiEnää
        Samaakaikilla kirjoitti:

        Noin tulisi myyjän toimiakin! Varmasti tekee kauppaakin tollanen kaveri. Keskittyisivät vain rahamiehiin ja ammattilaisiin, koska sopimuksen tegtyään nämä kaverit tiesivät mitä tekivät. Sen sijaan kuten minä en todellakaan tajunnut ja hukkaan meni noin 5the ja sain takaisin lopen 30the mitö olin heidön käsiin antanut. Pokkana möivät ammattipelurien tuotteet aloittelijalle. Täys kusetus muttei lain edessä. Kun neuvottelette, niin äänittäkää keskustelunne aina! Mua kusetettiin, mutta ei todistajia. Alexandrialla on myös varmasti huippukavereita joilla ei ole tarve myyä väkisin eli huijata. Ei kannata sekautua jos et ole oineasti tietoinen mitä teet.

      • amatöörisijoittaja
        EiEnää kirjoitti:

        Nykyään ainakin vaativat oikean koulutuksen (sekä tarjoavat koulutusta talon puolestakin), bongasin nääs ilmoituksen MOLin sivuilta mutta itsellä ei taustat riittäneet hakemaan, ala sinänsä olisi kiinnostanut :(

      • banggiiri ö
        amatöörisijoittaja kirjoitti:

        Nykyään ainakin vaativat oikean koulutuksen (sekä tarjoavat koulutusta talon puolestakin), bongasin nääs ilmoituksen MOLin sivuilta mutta itsellä ei taustat riittäneet hakemaan, ala sinänsä olisi kiinnostanut :(

        koulutus 3 päivää, jonka läpäisee lukutaidollinen, tosin jollain mennyt 6 kertaa ennenkuin sai kokeen läpi, mutta silti teki töitä oheessa , mutta sehän ei kerro koulutettavasta vaan kouluttajasta:)

    • kiinnostunut5

      Hei tietääkö kukaan että jos haet töihin rahoitus tai sijoitusalalle niin miten hakijan taustat tutkitaan?Luottotiedot varmaan tarkistetaan mutta mitä muuta?onko kokemusta`?

      • exbuukkari

        Alexandriaan pääsee ihan kuka vaan kellä luottotiedot kunnossa, ei tarvi mitään koulutusta, vain edullinen ulkonäkö ja täysi-käinen mielellään urheilutausta

    • alexandria sijoitus

      Miksi hölmöt menette noihin pankkejen koijauksiin mukaan. Luuletteko että pankit hyvää hyvyyttään haluaa tehdä teille voittoa? Ei te olette pelkkää tulonlähdettä niille. Miksi ette laita jotakin summaa uudelle tilille, esim 10 000e ja maksatte sinne satasen kuussa lisää 20-vuoden ajan? Lopputulos on aivan sama, kuin noilla kusetuksilla

    • LUURI KORVAAN!

      Sain juuri puheluita töihin ja soitin numeroon takaisin. Numerossa vastattiin "Alexsandria pankkiiriliike." Kysyin mitä soitto koski ja hän kertoi haluavansa esitellä palveluitaan. Kerroin etten tarvitse esittelyä ja sain välittömästi luurin korvaan!
      Käytös ei herättänyt luottamusta yritystä kohtaan.

      • Jurristikko

        Sain soiton Alexandria pankkiiriliikkeestä. En älynnyt kysyä mistä ovat numeroni saaneet. Minulla on telemarkkinointikielto puhelimessani, ja varsin vähän tulee näitä häirikkösoittoja.

        Nyt katkaisin puhelun vain ilmoittaen että ei kiinnosta - normaalimpi tapa olisi tietysti antaa luuri kissalleni joka voisi kuunnella markkinointipuhetta pitempään. Eikä yhtään säälitä tuhlata puhelinmyyjäraukan aikaa - minulla on telemarkkinointikielto, joten ihan oikein niille jotka eivät siitä välitä!

    • aleks4

      Aleksandrian omistajat ovat rikastuneet - asiakkkaat eivät.
      Omistajat asuvat Sveitsissä ehkä, missä rahat turvassa.

    • Paavolainen

      Minulla on ollut sijoitussalkku vuosia pankeissa, pankkia teollisuutta. Aina on tullut jotain osinkoa, kolme vuotta sitten soitettiin Alexandriasta en ollut kiinostunut mutta kun soittivat kolme kertaa menin käymään , akressiivisesti tarjottiin sijoituksia kiinostuin en missään tapauksessa halunut korkeaa riskiä no löytyi pienellä riskillä oleva sijoitus ruoka senhän hinta nousee jatkuvasti.
      Nyt kolme vuotta mennyt myös 3000€ ei oo kuulema ruuan hinta noussut tarpeeksi,
      onko minua huijattu vai olenko vain tyhmä.

      • 191

        Tyhmä vain.

        Ei kurssin nousemattomuus ole rikos.

    • sijoittaja

      En todellakaan suosittele Alexandriaa, pelkkää kusetusta. Vaikka rahastojen arvot nousisivatkin ovat kulut ihan järjettömät. Kannattaa lukea ne sopimukset. Onneksi itse huomasin ajoissa ja lopetin säästämisen sinne ja perehdyin itse sijoittamiseen, nyt ymmärrän vielä paremmin millaista kusetusta Alexandria on. Lukekaa esim. Paras Sijoitus-kirja. Passivisilla indeksirahastoilla olen tehnyt viimeiset vuodet yli 10 % vuosituottoa ja kulut ovat murto-osa Alexandrian kuluista.

      Mutta jotain hyötyä Alexandriasta oli, pääsin sijoittamisen alkuun ja otin selvää asioista.

      • hyötyyon

        eli on siitä hyötyä!

    • tyhmä123123123125412

      Sovin unenpöpperössäni jonkun ajan ja unohdin koko asian. Huomenna olisi varattu kahvit, mutta ajattelin jättää menemättä. Ei kai ne mitään laskuja lähettele perään? :D

      • Tyhmälle vast.

        Lähettää kyllä

    • Mirre4

      Minulla Alexandriasta positiivista sanottavaa. Indeksilainaan sijoitin, se tuottaa yli 6 prosenttia vuodessa, ei riskiä. Merkintäpalkkion voi vähentää verotuksessa. Samoin sijoitin myös Alexandrian kautta Kiinaan, sen tuotto vajaassa vuodessa samoin 6 prosenttia. Sen sijaan Osuuspankilla huonot rahastot ja kaikilla on merkintäpalkkiot. Osakkeita ostan pörssistä sopivaan saumaan, eipä rahoja kannata säästötileillä pitää. Henkilökunta hyvää, asiallista, mukavaa, kun pitävät yhteyttä pari kertaa vuodessa, kertovat uusista tuotteista, ei pakkosyöttöä. Olen tyytyväinen.

      • VoitotPankille

        Oletko vähentänyt kulut tuosta 6% voitosta? Se voi kuule Alexandria viedä tuosta vielä 5 %:a itselleen niin siinäpä sulla sitten on voittoa, joopa joopati joo!

    • Katkera

      Alexandria huijasi minulta noin 3500 euroa. Rahat oli noin vähän yli puoli vuotta kun huomasin,että tein pahan virheen kun laitoin sinne. Halusin ottaa rahat pois mutta siitä otettiin kyseinen summa ja alussa toimitus summa. Kun kävin sanottiin että ei häviä mitään ja voi nostaa rahat pois milloin haluaa eikä häviä mitään. Tuntuu käsittömältä että vähän yli puolessa vuodessa voidaan huijata noin paljon rahaa.
      Pitäkää ennen hyvät ihmisen ennen rahanne vaikka korottomalla tilillä ainakin pysyy raha tilillä eikä ainakaan häviä vaikka ei tule korkoa Se oli Eurooppa rahasto. Sellainen
      on Alexandria.

    • Kuluttajah

      Suosittelen Seligsonin passiivisia osakerahastoja. Yksinkertaisia ja kuluiltaan edullisia.
      Esim. Global Top Brands. Helppo laittaa verkkopankista menemään vaikka 50 euroa kuussa automaattisesti.

      • Setko

        Täysin huijausta ja myyjän omaa vatsa vaan kasvaa, kun tähän firmaan erehdytte sijoittamaan. Tule käymään niin tarjoan kahvit, jotain automaatti kuraa saat, mutta kylkeen tulee Fazerin sininen, niin se jäte kahvi ei maistu enää niin pahalta. Aina on kiire tehdä päätökset ja myyjä ei tarjoa muuta kuin sitä omaa tuotetta, josta hän saa vedettyä eniten välistä, tästä on sijoitusneuvonta valovuosien päässä. Mollaavat aina sinun omaa pankkiasi, kyselevät asiattomuuksia, kuten mikä on sinun palkkasi (kerro nyt palkkasi), millä ei ole mitään merkitystä, kun et hae lainaa heiltä, mitä ne eivät edes pysty tarjoamaan.

      • Setko

        Niin nämä kommentit on Alexsandria pankkiiriliikettä vastaan! Seligson on OK!

    • GHJ67

      Itse olen ainakin tyytyväinen ollut Alexandrian palveluihin ja asiakkaana on tullut oltua reilut viisi vuotta.

      • HeiHeiHUHHHUUH

        Miten tyhmä oikein olet?

    • Jakeliini

      "Mollaavat aina sinun omaa pankkiasi, kyselevät asiattomuuksia, kuten mikä on sinun palkkasi (kerro nyt palkkasi), millä ei ole mitään merkitystä, kun et hae lainaa heiltä, mitä ne eivät edes pysty tarjoamaan."

      Minun pankkia ei ainakaan mollattu ja tietysti kysyvät tuloja kun eivät ilman riittääviä pohjatietoja voi antaa sijoitusehdotuksia. Ihmehöpinä tällä "Suoli24" -palstalla! :O

    • keskeytän

      Nyt pari vuotta laittanut alexandrian Generalin rahastohenkivakuutukseen. Aion lopettaa nyt kesken. Kuluja ottavat käsittääkseni hirveän paljon, mutta toivon että n. 10 000 € sijoituksesta, mitä sinne yli 2 vuoden aikana laittanut, saisin edes jotain takaisin. Lisäksi Alexandrian kahdessa rahastossa mulla rahaa, joista toinen hieman plussalla ja toinen miinuksella. Ne ei ahdista niinkään, mutta tämä kk-sijoitus, pitkäaikainen alkaa ärsyttää. Olen sen luontoinen että sijoitan mieluummin kerralla enemmän, enkä mitään pitkäaikaisia kk-sijoituksia. Käsittääkseni tämän Generalin vision vakuutuksen voi lopettaa, mutta ottavat kyllä hirmumaksut välistä. Parempi sekin oppiraha, kun vaan pääsee ko. maksusta eroon. Muuten voin pitää rahojani heidän rahastoillaan.

      • masa-64

        Olen itsekkin käynyt jo todella monesti paikan päällä ja ei oikeestaan mitään pahaa sanottavaa ko. yrityksestä. En oikeastaan ymmärrä miksi helvetissä Alexandriaa haukutaan näin paljon. Antaa heidän tarjota meille palveluita ja rahaa he meidän maahan loppujen lopuksi tuo. Olen samaa mieltä että kannattaa olla hyvin tarkkana siitä mitä ostaa, koska kaikki heidän tuotteet eivät ole niin kultaisia mutta suurin osa oikein hyviä. Olen itse tehnyt kauppaa heidän strukeilla ja toistaiseksi hyvin menee. Sen lisäksi minulla on heidän kiinteistörahasto, se on tuottanut noin 5-8% joka vuosi, mikä riittää itselleni oiken hyvin. Jos haluaa nopeaa tuottoa niin sitten kiint.rahasto ei ole oikea :D Olen ymmärtänyt että kaikilla asiakkailla on siellä oma sijoitusneuvoja ja sama henkilö palvelee aina. Ainakin itse olen tavannut aina saman henkilön ja olenkin kiitollinen että minulle on sattunut rehellinen nuori mies hoitamaan asioitani.

      • Anonyymi
        masa-64 kirjoitti:

        "Olen ymmärtänyt että kaikilla asiakkailla on siellä oma sijoitusneuvoja ja sama henkilö palvelee aina." Joo, palvelee niin kauan kuin syydät riittävästi rahaa firmaan. Sitten jättää asiakkaan toisen häädettäväksi, ja tämä toinen valittelee, ettei halua valehdella mulle. Ensimmäinen sitten ilmeisesti valehteli, vai miten tämä on ymmärrettävä?

        Eipä se mitään, muutama tonni oppirahoja maksettu, ja kieltämättä helpotus päästä eroon. Nevö ögen.

    • keskeytän

      Onko kellään tietoa jos General PanEuropen vision rahaston lopettaa kesken, tuleeko kuluja paljon? Ehkä vastauksen saa seuraavalla tapaamisella jos en sitä ennen viitsi soittaa sinne. Jotenkin ei vaan kiinnostais laittaa 300 e niin pitkältä ajalta sinne. Tuleeko jotain ylimääräistä maksua jos vaan lopettaa maksamisen sinne? Jotenkin olen ymmärtänyt että kyllä sen rahasto henkivakuutuksen voi keskenkin lopettaa. Jos tuo oikeasti tuottaisi, ehkä 100 € kk olisi sopivampi summa

      • rahatpois

        Ei saa Generalin Visionista kaikkea sijoittamaansa pois millään.. Kolme vuotta olen "sijoittanut" ja tällä hetkellä rahastojen arvo n.9000 €.. Mikäli päätän sopimuksen nyt, on surrender value n.1000€.. Sen verran voin vaikuttaa rahastoihin tuotteen sisällä, että siirsin kaiken pääoman pois aleksandrian omista rahastoista.. Voi sijoittaa tuotteen sisällä esim usan rahastoihin, joissa suurempi tuotto ja pienemmät kulut.. "Sijoitus neuvoja" ei tästä mahdollisuudesta tietenkään mitään maininnut, vaan itse siirsin kaiken pois Aleksandrian rahastoista.. Eivätpähän enää ainakaan niillä rikastu.. Nyt jos saisin päättää, niin en koskaan enää sijoittaisi kyseiseen tuotteeseen. Todella kohtuuttomat ehdotbkun paperia ryhtyi tarkemmin lukemaan.. Ensimmäiset 28 kk rahat menee generalille, jonka jälkeen vasta alkaa oma pääoma kertymään.. Nyt toivon, että ulkomaisten rahastojen tuotto olisi niin hyvä, että saisin muutaman vuoden kuluessa omani pois.. Tästä tuotteesta vetää kyllä Aleksandria niin hyvät myyntipalkkiot, mutta asiakkalle ei käytännössä jää mitään.. Tuotetta myytäessä sanotaan, että koska vaan saa omansa pois.. Toki näin on, mutta vain 10 %..

      • malttia
        rahatpois kirjoitti:

        Kolme vuotta VAAN!! Eihän tuosta generalista kolmessa vuodessa hirveitä tuottoja voi saada. Pidä rahat sisällä ja katso tilanne vasta 5 vuoden päästä.. anna rahan tehdä työt

    • dhfghfgh

      Alexandrian ja vastaavien firmojen toimintaperiaate on "rahat pois pölkkypäiltä". Asiakkaat ovat heille hölmöläisiä joilta otetaan mahdollisimman suuret kulut. Ei se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa.

      • asuntorahasto-minituotto

        "Rahat pois pölkkypäiltä" tuntuu olevan mottona laajemminkin.

        S/FIM-asuntorahaston sivuilla on numeroina ja käyrinä hirmuisia vuosituottoja. Kertomatta jätetään. mikä osa prosenteista on vuokratuottoa.
        Taitaa valtaosin olla kuvitteellista asuntojen arvonnousua?

        Alkuvuodesta vähän sijoitin ja oli tähän asti miinuksella mutta nyt ½ % plussalla.
        Siis tosiaan alle prosentin. Enemmän olisi tullut Balanzian, Instabankin, TFBankin ja CollectorBankin säästötileiltä. BigBankistakin pitkistä määräaikaistalletuksista

      • kulutko_vievät_kaiken

    • eikiitosei

      Kyllähän tuolta on minullekin soitettu useaan otteeseen. Aina kieltäydyn tietenkin.
      Ajattelen, että jo minulla on rahaa vähän säästössä, niin on se outoa, että joku olisi valmis sitä heti sijoittamaan (minun säästöjäni). Siksikö olen säästönyt?
      Ei hyvänen aika mitä filunkia.

    • Rehti.Pertti

      "No myyjä kuitenkin sai ylipuhuttua sijoittamaan säästyneet rahat siihen jäljelle jääneeseen säästövakuutukseen. Säästövakuutuksen jätin voimaan kun sopimuksen pituus oli paljon eläkevakuutusta lyhyempi."

      Lainaa mulle kymppitonni, sijoitan sen ja saat viiden vuoden päästä 30 tonnii. Varmasti saat, laitanko tilinumeron, sinne voit rahat laittaa.

    • Tyytäväinen.asiakas
      • Näin.teen

        Katsoin videon, se vakuutti, luotettava yritys. Aion eläkesäästöni keskittää Alexandriaan, sitä on puoli miljoonaa euroa.

      • Anonyymi
        Näin.teen kirjoitti:

        Katsoin videon, se vakuutti, luotettava yritys. Aion eläkesäästöni keskittää Alexandriaan, sitä on puoli miljoonaa euroa.

        Oot hauska!

    • Hukkaperi

      Minä lopetin viiden vuoden jälkeen! Alexandriassa maksat tyhjästä erilaisia kuluja, jotka vaihtelevat tilanteen mukaan! Onneksi pääsin Alexandriasta eroon! 1500 euroa meni! Googlettakaa ja ottakaa selvää, niin löydätte hyvää tietoa! On muita rahastoja, joilla kohtuu kulut ja olen niillä tehnyt plussaa!

    • Anonyymi

      Pienet säästönsä menettänyt ja nyt niitä vähäisiä ei meinaa saada ulos kun aluepäällikkö ei tiennyt että kyseinen sijoitus maksetaan vain 2 kertaa Vuodessa ulos. Ja siinäkin täytyy tietää tarkkaan että kerkiää ajoissa ilmoittamaan koska rahansa haluaa.
      Kumma että muualta saa rahansa sijoituksista ulos jos jää työttömäksi, sairaus tai avioero, mutta tämä ei tunnu toimivan heillä. Minunkin tapaukseni oli leikkaus Kysymyksessä.
      Että miettikää minne rahanne panette, ei kannata kaveerata liikaa heidän kanssaan.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Hyvin tutulta kuulostaa. Varma tuotto, mutta kun olet muutaman vuoden pistänyt pankkiin 150 (vähimmäissumma) tai enemmänkin ja sitten et pystykään vajaaseen vuoteen maksamaan eriä (ei kyllä käynyt aloittaessa ainakaan minulle selväksi, ettei voisi pitää taukoa maksuista), niin kun olisit valmis jatkamaan, potkaistaankin pihalle "kun niin monta erää on jäänyt välistä". Ja takaisin saa ehkä 1/4 tai 1/3 "sijoituksistaan".

      Sopii varmaan varakkaille, jotka voivat sijoittaa tonnin-pari kuussa. Eiköhän heille ne espressot tarjota kultakupeista.

    • Anonyymi

      Joo, kovaa puhelun myyntiä on.

      • Anonyymi

        Minulle soitettiin ja informoitiin Alexandriasta, mutta ei myyty puhelimessa mitään. En tosin ostakaan puhelimitse.

    • Anonyymi

      Alexandria pankkiirilike haluaa sinut paikan
      päälle vain jotta uskoisit heidän hyvin kovan
      myyntikoulutuksen saaneita myyjiä. Jo
      ensimmäinen kontakti aulassa on hyvin
      a asiallisia. Sijoitustuotteista kerrottaessa mainitaan aina, että Alexandrialla on parhaat tuotteet ja näytetään yhden tai
      kahden vuoden parasta tulosta. Tuoton annetaan ymmärtää joka vuosi olevan
      korkealla tasolla. Kulut kerrotaan, mutta niitä koitetaan saada vähätellä. Alexandria kerää suurimman osan tuotosta, vaikka
      asiakas kantaa riskin. Mikään rahasto ei tuota huipputulosta joka vuosi,
      mutta Alexandrian korkeat kulut juoksevat joka vuosi, joten saatat
      tehdä sijoituksella jopa tappiota. Tämä syö suuresti myös kumuloitua
      tuottoa sijoitustuotteesta ja saa sen riskin kannalta asiakkaalle täysin kannattamattomaksi.

      En suosittele kenellekään. Suomessakin on ainakin 100 luotettavampaa, edullisempaa ja taatusti asiakkaalle parempaa vaihtoehtoa säästämiselle.

    • Anonyymi

      Taneli Koponen tee juttua tästä tai Kakkosen EAB stä. Vaikka taitosi ovat niin ja näin niin näistä vois löytyä jutunjuurta.

    • Anonyymi

      Koponen on pihalla ku lumi ukko.

    • Anonyymi

      Onko kytkyjä turkulaisiin liikemiehiin?

    • Anonyymi

      Mä olin joskus jotain kautta nähnyt mainoksen jostain Alexandrian aloittavan sijoittajan oppaasta tms, jonka latauksen yhteydessä kaiketi piti puhelinnumero antaa. Minulle soitettiin ja koitettiin kalastella heidän asiakkaaksi. Olin tuolloin opiskelija eikä minulla ollut hirveästi varaa sijoittamiseen, mutta aihe kiinnosti ja halusin perehtyä asiaan. Sovittiin, että mulle voisi soittaa myöhemmin vuoden parin päästä uudestaan. Tässä kohtaa kaikki oli ihan asiallista kunnes myöhemmin soitettiin takaisin…

      Myyjä koitti TODELLA hanakasti saada minua heidän asiakkaaksi ja juttelemaan asiasta lisää. En muista yrittikö saada paikan päällä käymään. Sanoin moneen kertaan, etten ole kiinnostunut heidän tuotteistaan ja lopulta soittaja raivostui minulle puhelimessa ja alkoi tiukkaamaan mitä mä oikeastaan muka tiedän heidän tuotteistaan edes! Todella epäammattimaista ja antoi minulle erittäin huonon kuvan Alexandriasta.

      Nykyään sijoitan ihan muuta kautta minimaalisin kuluin ja olen ollut tyytyväinen ja halutessani saan vaikka kaiken takaisin, jos niin haluan. Tuntuu kyllä juuri siltä, että he hamuavat tietämättömiä keltanokkia asiakkaikseen. Ilmeisesti näiden tapaamisten aikana on tarkoitus solmia sopimus. Vastuullinen toimija varmaan tietäisi, että sijoituspäätöksiä ei ikinä kannata tehdä perehtymättä asiaan.

    • Anonyymi

      Teit hyvin oikean analyysin yrityksestä. En ymmärrä, kuinka tuollainen yritys on päässyt edes pörssiin. Vääristelevät taseita ja tuloksia. Kyseen alaistan myös Fivan. Jos omistajan kuollut isä on ollut vuosia hallituksen jäsen, mitä se kertoo yhtiön moraalista ??!! 🙄🙄

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      4500 sijoitin 10v takaisin sain n 200€ paska huijari firma ohittaa nopeasti kaikki tärkeät asiat neuvotteluissa

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3810
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      78
      2017
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      544
      1617
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      85
      1288
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1087
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1018
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      873
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      798
    Aihe