Lainaten itseäni vähän tästä alempaa..
On aina ihmetyttänyt, mistä päättelette, että mies vaimoaan rakastaa vaikka pettääkin? Voihan se rakkaus tosiaan loppua (ks. avioerotilastot), joten miten sitä muka pettävässä suhteessa olisi enemmän?
Kun kuuntelee miesten syitä siihen, että mieluummin pettävät kuin eroavat, niin kyllä sieltä löytyy ihan samoja syitä kuin esim. naisilta, jotka sietävät pettämistä: Taloudelliset kytkökset, lapset, pelko (ja se on miehille todellinen; niin moni nainen erotilanteessa tekee isyyden äärimmäisen vaikeaksi), tietty status, nähty vuosien vaiva jota ei haluta todeta todeta turhaksi, toveruus, se että tietää mitä on , mutta ei sitä mitä edessä olisi jne. Rakkaus, jos sitä enää ylipäätään on, tulee useimmalla aika listan pohjalla. Eikö ole näin? Se on varmasti petetyn vaikea myöntää, mutta vaikeahan tilanne on muutenkin kun kohdalle kolahtaa..
Se on keskiajalle palaamista, ettäkö mies biologisista syistään olisi muka kyvytön uskollisuuteen. Itsepetosta ajatella niin, ja toisaalta myös miehen paapomista ymmärrykseltään vähäisempänä. Epäilen, että tuon kaltainen ajattelu näkyy myös arjessa ja osaltaan myös johtaa pettämiseen.
En siis pyri ottamaan kantaa puolesta enkä vastaan, ihmisen motiivit tomilleen on niin moniulotteiset että naurettavaksi tekee itsensä, joka täällä suoraviivaisia johtopäätöksiä kenestäkään tekee. Mutta miten se ajatusprosessi kulkee, että siihen päätyy??? Se kai pitäisi ensin ymmärtää, että voisi ennalta ehkäistä, tai edes varautua. Sekä omalta että puoliskonsa osalta..???
On aina ihmetyttänyt, mistä päättelette, että mies vaimoaan rakastaa vaikka pettääkin? Voihan se rakkaus tosiaan loppua (ks. avioerotilastot), joten miten sitä muka pettävässä suhteessa olisi enemmän?
Kun kuuntelee miesten syitä siihen, että mieluummin pettävät kuin eroavat, niin kyllä sieltä löytyy ihan samoja syitä kuin esim. naisilta, jotka sietävät pettämistä: Taloudelliset kytkökset, lapset, pelko (ja se on miehille todellinen; niin moni nainen erotilanteessa tekee isyyden äärimmäisen vaikeaksi), tietty status, nähty vuosien vaiva jota ei haluta todeta todeta turhaksi, toveruus, se että tietää mitä on , mutta ei sitä mitä edessä olisi jne. Rakkaus, jos sitä enää ylipäätään on, tulee useimmalla aika listan pohjalla. Eikö ole näin? Se on varmasti petetyn vaikea myöntää, mutta vaikeahan tilanne on muutenkin kun kohdalle kolahtaa..
Se on keskiajalle palaamista, ettäkö mies biologisista syistään olisi muka kyvytön uskollisuuteen. Itsepetosta ajatella niin, ja toisaalta myös miehen paapomista ymmärrykseltään vähäisempänä. Epäilen, että tuon kaltainen ajattelu näkyy myös arjessa ja osaltaan myös johtaa pettämiseen.
En siis pyri ottamaan kantaa puolesta enkä vastaan, ihmisen motiivit tomilleen on niin moniulotteiset että naurettavaksi tekee itsensä, joka täällä suoraviivaisia johtopäätöksiä kenestäkään tekee. Mutta miten se ajatusprosessi kulkee, että siihen päätyy??? Se kai pitäisi ensin ymmärtää, että voisi ennalta ehkäistä, tai edes varautua. Sekä omalta että puoliskonsa osalta..???
Vastaukset 13
Vanhimmat
että ei se vaihtamalla parane. Mitä uutta luulet löytäväsi uudesta eletystä suhteesta kun aika ajaa senkin ohi? Aina voi unelmoida, mutta aika tekee tehtävänsä jokaisessa suhteessa. Miten olisi muka joku uusi ihastus jotain taivaallisen kulumatonta. Itsevalhetta
"On aina ihmetyttänyt, mistä päättelette, että mies vaimoaan rakastaa vaikka pettääkin?"
Minua taas on ihmetyttänyt jo jonkin aikaa, miksi seksi ja rakkaus sotketaan itsepintaisesti toisiinsa. Se, että kiksauttaa jonkun kanssa ei ole osoitus rakkaudesta. Se on osoitus ehkä himosta, ehkä turhamaisuudesta tai persoudesta ihailulle, mutta rakkauden kanssa sillä on harvoin mitään tekemistä.
Miksi sinulle muuten on tärkeää todistella, että pettävä mies ei voisi rakastaa vaimoaan?
tärkeää todistella yhtään mitään, mutta ehkä herättää puntaroimaan mikä motiiveista milloinkin eniten painaa.
Paljonko rakastat, oikeasti, jos seksin nimissä toista tietoisesti loukkaat, ja tiedät loukkaavasi? Missä kohtaa tuossa muka seksi ja rakkaus ovat toisistaan erillisiä?
Niin, laulussakin sanotaan, että "it's a thin line between love and hate".
Osa uskottomuuksista on varmaankin (tiedostamatonta) kostoa puolisolle koetuista laiminlyönneistä tai loukkauksista. Mutta varmasti paljon on seksuaalista uskottomuutta, joka tapahtuu ilman, että puoliso juuri käväisee mielessä ;)
Se on enemmänkin itselle sallittua "hemmottelua" tyyliin "olen ansainnut tämän huomion, pienen hetken, irtioton arjesta jnejne", kielletty pikku synti, joka tehdään koska panettaa. Sillä hetkellä ei ajatella seurauksia, varsinkin kun on varmistettu oma impulsiivisuus vetämällä kunnon perskännit alle.
En ymmärrä tätä suurta haloota seksuaalisesta pettämisestä aikana, jolloin seksistä on tehty arkipäiväinen nesteidenvaihtorituaali. Uskallan väittää, että suurin osa yhdynnöistä tapahtuu kyllä aivan muista syistä kuin rakkauden palosta.
On lauantaisaunaseksiä, krapulaseksiä, yhdenillanseksiä, fuckbuddyseksiä, pikkujoulupanoja, "siinävainkäviniin"-seksiä ja niin edelleen ad nauseaum. Seksiä tarjotaan yksinäisyyteen, hellyydenkipeyteen, tylsyyteen, vaihdantavälineenä, mainosten huomionherättäjänä ja kaikenlaisten turhien tuotteiden menekinedistäjänä.
Seksi iskee päin pläsiä heti aamulla bussipysäkillä ihmisen pään kokoisina tisseinä jäätelömainosjulisteessa, ilmoituksina iltapäivälehden loppuosassa ja suorasukaisina trailereina uusimmasta prostituoitujen arkipäivästä kertovosta sarjasta.
Seksi ja rakkaus eivät tänä päivänä todellakaan kuulu yhteen erityisen eksklusiivisesti.
toisestakin suunnasta.
Nykyinen käsitys rakkaudesta poikkeaa siitä, mitä se on historiassa ollut. Nykyään avioliitto pyritään solmimaan pääsääntöisesti rakkaudesta, ei niinkään järkevistä syistä. Toki sitä yritetään perustella järkevinkin syin.
Seksuaalisuus taas puolestaan on ollut seikka jota jokainen kulttuuri pyrkii säätelemään. Se perustuu ihan yhteiskuntajärjestyksen ylläpitämiseen. Jos kaikki naisivat miten mieleen juolahtaisi, siitä voisi syntyä melkoinen sekasorto.
Totta on että nykyihmiset alkavat kyynistyä seksin suhteen. Jos elämän tapa perustuu nopean tyydytyksen saamiseen ja nautinnon haluun, ei ole ihme että seksistäkin tulee pelkkää "elämystä". Ensin riittää pienet jutut, sitten peli kovenee että saataisiin taas samat kiksit. Seksiriippuvuus ei ole enää mitenkään erikoista.
Nämäkin asiat ovat niitä omia valintoja, haluaako elää tällaista pinnallista elämää. Silloin jos haluaa parisuhteen on sovittava tämä elämäntapa myös puolisolle, eli on oltava yhteiset arvot. Yksipuoliset päätökset repivät lopulta rikki sen toisen osapuolen ja suhteen.
Minulle seksi on se erityinen tapa osoittaa välittämistä, hellyyttä ja rakkautta juuri sille tärkeimmälle ihmiselle eli miehelleni. Siksi en harrasta sitä kenenkään muun kanssa. Samaa odotan myös mieheltäni. Jos hän paneskelisi muita, niin mitä erityistä meillä olisi enää seksissä?
Oletko muuten koskaan kuvitellut miltä tuntuu olla sellaisen miehen kanssa yhdynnässä jonka mieli on muualla. Kun mies muistelee omia kiihottavia kokemuksiaan jonkun toisen kanssa.
Kun olet tietoinen vielä siitä ja pelkäät että miehesi koki jotain erityistä toisen kanssa, kenties vielä sellaista, jota sinä et voi tarjota hänelle (syy jonka vuoksi hän petti). Hyvä jos mies edes huomaa että kuka siinä nai hänen kanssaan.
Tuntuuko se jotenkin siltä, että se lisää teidän välistänne kiintymystä ja lähentää teitä entistä enemmän toisiinne?
en oikein tiedä, mummomuori, vastasitko minulle henkilökohtaisesti, vai oliko kommenttisi yleistä tajunnanvirtaa. Vastaamista hankaloittaa sen lisäksi se, että minä kirjoitin yleisellä tasolla ja sinä sotkit sekaan omia moraalikäsityksiäsi.
En usko että on hedelmällistä tai edes kiinnostavaa kirjoittaa aiheesta kovin omakohtaisesti. Kirjoitukseen tulee herkästi moralisoiva sävy ja keskustelu muuttuu inttämiseksi. Tällä palstalla on aivan riittävästi näitä "meidän isä on parempi kuin teidän isä" -keskusteluja (=ykköset vs kakkoset skabaa paremmuudesta).
On fakta, että nykyaikana seksi ei ole ollenkaan rajoitettu pelkästään sitoutuneeseen parisuhteeseen; eri tutkimusten mukaan jopa 30-50% suomalaisista pettää puolisoaan joskus elämässään. Jos näin suuri osa ihmisistä tekee jotain, voidaan sitä pitää käytäntönä, ei poikkeuksena.
Jos olisimme edes hiukan rationaalisia, lakkaisimme tohkeilemasta seksuaalisesta uskottomuudesta - tai sitten vaatisimme yleisen käyttäytymisen muutosta asiassa. Yhtäältä esineellistää seksi ja toinen ihminen ja toisaalla päivitellä uskottomuudesta on aivan hölmöä.
Tämä nyt tällaisena sivukommenttina. Olen muuten itse täysin uskollinen ihminen, mikä lienee lähinnä naurettavaa nykyään. Vähän kuin raittius ;)
On myös sellaisia parisuhteita kuin esim minulla, olen seurustellut useamman vuoden miehen kanssa joka on ollut jo yli 20 vuotta naimisissa. Rakastamme toisiamme mutta hän rakastaa myös vaimoaan, tosin eritavalla kuin minua. Minä olen hänelle nainen, hellyyden antaja, lohduttaja, intohimon kohde jne. Saan häneltä kaiken sen mitä nainen voi mieheltä emotionaalisella tasolla toivoa. Vaimo on hänelle ystävä ja kumppani jota hän ei missään tapauksessa haluaisi loukata mutta tunteilleen ei ihminen mitään voi. Olemme useaan kertaan yrittäneet lopettaa suhteen, koska tunnemme molemmat tekevämme väärin. Aina suhteissa ja pettämisessä ei ole kyse pelkästään seksistä vaikka se onkin (meillekin) hyvin tärkeää. Ei myöskään sen niin sanotun toisen naisen tai miehen elämä ole pelkkää ruusuilla tanssimista, kyllä minäkin haluaisin viettää juhlapyhät ja lomat hänen kanssaan mutta ymmärrän hyvin että ne kuuluvat perheelle. Kolme viikkoa kuukaudessa nukumme sylikkäin ja kun hän lähtee viikoksi kotiin, olen kuin mustasukkainen aviovaimo, sillä erotuksella että minulla ei siihen ole oikeutta...
on varmasti raastava.
Minä olen aina ollut ahne enkä kykenisi hukkaamaan päivääkään elämästäni elämällä ilman rakastettuani. Olen aina ihmetellyt ihmisiä, jotka siihen kykenevät - vuosia, jopa vuosikymmeniä.
Rakkaus on niin harvinainen lahja, että se pitää ottaa ehdoitta vastaan kun se kohdalle osuu.
olen kiitollinen sinulle ettet tuominnut vaan ymmärsit jollain tasolla. On niin helppo sanoa mielipiteensä asiasta kun ei siitä mitään tiedä. Ymmärrän vaimoja jotka tulevat loukatuiksi mutta aina ei kyse ole vain pelkästä seksistä, rakkaudelle ei mitään voi vaikka kuinka paljon vastaan tappelisi. Tunnen "mieheni" tuskan kun hän haluaisi antaa minulle kaiken ja vielä enemmän mutta samalla ei halua loukata ihmistä joka on häntä tukenut ja ollut hyvä vaimo. Rakkaus ei vaan aina katso aikaa eikä paikkaa...nyt joku ajattelee että onpas hölmö tullut höynäytetyksi mutta luulee väärin. Suhteemme ei ole enää ihan tuore mutta rakkaus ja intohimo on joka päivä hiukan suurempaa. Minä en kaipaa sormusta sormeeni
ollakseni jotain...on vaan niin paha mieli meidän kaikkien kolmen puolesta. En osaa sanoa kuka meistä nyt sitten olisi toistaan pahempi ihminen, kertokaa jos joku on niin viisas.
..oletuksia. Kun pettäjiltä kysytään miksi he pettivät, ei monikaan osaa vastata.
Ei vaakakupissa ole taloudelliset syys, vaimo ja lapset, vuosien työ, status, toveruus, sillä siksihän uskottomuuden vakaa tarkoitus on juuri pysyä salassa.
Miehen arvostavat ensisijaisesti työssä onnistumista, toisin kuin naiset, jotka asettavat perheen etusijalle. Kannattaakin nyt huomata, ettei etusijalla ole myöskään rakastajatar. Tuleeko sitten rakastajatar/rakkaus ennen perhettä, koska työssä onnistuminen tähtää eniten perheen hyvinvointiin, on vaikea uskoa.
Rakkaus voi loppua, ja varmimmin ja tuskallisimmin se loppuu uskottomuuteen. Vaimo on tosiaankin kaikki se mitä hänen ympärille on rakentunut. Onko siinä ajatuksessa edes mitään väärää? Kaikki se oli tehty perheen hyväksi, eli myös miehelle ja mies itselleen samalla.
Miten paljon kaipaa ja kiintyy läheiseen ihmiseen, onkin sitten persoonallisuudesta kiinni. Jos vaimo on vain välttämätön paha, niin mitä se kertoo miehen luonteesta. Ja mitä tulevasta.
olen ihmetellyt minäkin. Ehkä se tuntuu vain paremmalta edes yrittää ylläpitää mielikuvaa siitä, että on rakastettu. Itsetunnon valheellista kohotusta.
Olen samaa mieltä että status on miehille tärkeämpää kuin naisille. Miehet määrittelevät itsensä työn tai ammatin kautta ja menestys näytetään ulospäin omaisuutena ja perheellä. Perhe on tärkeämpi miehelle kuin vaimo - vaimo kuuluu perheeseen.
Eronnut mies menettää usein tosiaan elämäntyönsä, nainen ei, sillä hänen elämäntyönsä on lapset ja koti. Harva nainen näitä menettää erotessaan. Eronnutta miestä pidetään usein "surkimuksena".
Samoin ajattelen tuosta pettämisen perustelua biologialla. Kun toisaalta miestä on pidetty järkevämpänä, moraalisempana ja itseään paremmin hallitsevampana ja naista heikompana astiana (näinhän perusteltiin naisen kieltoa yhteiskunnalliseen osallistumiseen esim. äänioikeutta) niin se on ristiriidassa sen kanssa että mies ei voi mitään haluilleen.
Jos me uskomme miehen hillittömyyteen niin kyllä silloin jo odotuksena on että mies pettää, niin kai mies sen aavistaa. Eli lupa on puoliksi annettu, ei tarvitse kuin vedota että en minä sille mitään voinut!
Jotkut miehet oppivat ja havahtuvat huomaamaan mitä se rakkaus oikeastaan on. Toiset tarvitsee karvaan oppitunnin, toiset ovat oppineet sen jo aiemmin. - niin, on niitä jotka eivät sitä opikaan...
vilpittomästi on rakastunut solmii avioliiton ,ottaa sen myös todella vakavasti ,sitoutuu siihen aidosti puhtaasta sydämmestään ,ja kun vihki valan kuuntelee hyvin tarkkaan ja sisäistää sen ,"kaiken se kestää ,kaiken se kärsii ,ym. kunnes kuolema teidät erottaa" , niin ei tarvitse ihmetellä miksi avioliitot kestää ja kestää kaiken uskottomuudenkin pitkään ,jopa läpi elämän , koska ei elämä ole ruusuilla tanssimista muutenkaan ,siinä on todella ylä ja ala mäkiä ,tämä on se syy miksi ihmiset kestää elämän nurjaa puolta melkein loputtomiinkin , mutta onneksi nykyään on tullut jo perheneuvolat ja terapiat apuun ,voi myös katsoa totuutta silmiin jos ei jaksa enään petollista puolisoa ,voi vapautua elämänsä kiusaavasta riesasta lopullisestikkin ,mutta syy on yleensä siinä kun on todella sitoutunut avioliittoonsa ,silloin tekee kaikkensa sen eteen,ja suojellakseen sitä.