Ritchie Blackmore ystävineen heitti taas eilen Finlandia-talolla mukavan keikan. Tupa oli täynnä ja tunnelma sen mukainen. Yleisö ilmeisesti piti näkemästään ja kuulemastaan, ainakin mitä aplodien ja töminän määrästä voi päätellä. Yhteislaulu ja käsien heiluttelu sujui mallikkaasti ja siitäkös Candice Night piti. Hän kiitti myös lämpimästi eturivin väkeä siitä, että olivat pukeutuneet renessanssiajan asusteisiin.
Keikka ei tosin ollut ihan yhtä hyvä ja reipashenkinen kuin vuonna 2006. Tunnelmaa ja vauhtia pudotti Blackmoren sairastuminen jonkinlaiseen kurkkutulehdukseen (sairastumisesta kertoi Candice keikan alussa), mutta hyvin mies siitä huolimatta hoiti soitto-osuutensa. Sormet kävivät yhtä vikkelästi kuin ennenkin ja soitto oli jopa hieman hienostuneempaa kuin viime keikalla. Keikan puolivälissä Ritchien ääni katosi lähes kokonaan, joten puheesta ei tullut oikein mitään. Samaa kurkkutautia oli muuten laajemmaltikin liikeellä täällä Helsingin leveysasteella.
Setti oli kokonaan elektroakustisvoittoinen ja tuttua valkoista Fender Stratocasteria ei lavalla tällä kertaa näkynyt. Liekö juuri tuo sairastuminen verottanut voimia ja siitä johtuen mies ei jaksanut reuhtoa Stratonsa kanssa.
Mutta ei se mitään. (Elektro)akustiset kitarat soivat todella kauniisti Ritchien hyppysissä ja bändi teki parhaansa kompatakseen maestro Blackmorea. Hyvin yhteissoitto sujuikin, vaikka puoliksi uusi bändi oli vielä jonkinlaisessa sisäänajovaiheessa. Uusi naisviulisti korvasi edeltäjänsä hienosti, joten ainakin se valinta osui nappiin.
Basistin valinnassa taisi kuitenkin tulla jokinlainen moka. Mies kyllä soitti osuutensa hyvin, joskin eleettömästi ja liian pienellä teholla. Lavakäytös herätti kummastusta, sillä mies vain tuijotti bassoaan ja lattiaa lähes koko keikan ajan. Apaattinen ja poissa oleva olemus ei ollut omiaan ainakaan tällä keikalla. Päässä ollut hattu oli vissiin Nuuskamuikkuselta lainassa.
Mutta eipä parane ihmeemmin valittaa, sillä tällaista herkkua on harvoin saatavilla. Kappalevalinnat osuivat nappiin ja uuden levyn biisejäkin kuultiin ainakin kolme kappaletta. Toast to tomorrow sai porukan iloiseksi ja siinä olisikin loistava käännöskappale Suomen tanssikansalle. Biisin tempo ja sävel ovat kuin tehty tanssia varten.
Lauluosuudet tuntuivat paremmilta kuin aiemmin, kiitos Candicen entistä rohkeamman ja voimakkaamman äänen käytön. Syytä olikin käyttää ääntään, sillä nyt ei enää taustalla olleet nuo voimakasääniset sisarukset (kaksoset?).
Maukasta huttua oli siis tarjolla, joten sääli niitä, jotka eivät halustaan huolimatta päässeet konserttiin. Tänään on juuri nyt menossa Tampereen keikka, joten toivottavasti samaa tai vielä parempaa meininkiä riittää heillekin.
Keikka ei tosin ollut ihan yhtä hyvä ja reipashenkinen kuin vuonna 2006. Tunnelmaa ja vauhtia pudotti Blackmoren sairastuminen jonkinlaiseen kurkkutulehdukseen (sairastumisesta kertoi Candice keikan alussa), mutta hyvin mies siitä huolimatta hoiti soitto-osuutensa. Sormet kävivät yhtä vikkelästi kuin ennenkin ja soitto oli jopa hieman hienostuneempaa kuin viime keikalla. Keikan puolivälissä Ritchien ääni katosi lähes kokonaan, joten puheesta ei tullut oikein mitään. Samaa kurkkutautia oli muuten laajemmaltikin liikeellä täällä Helsingin leveysasteella.
Setti oli kokonaan elektroakustisvoittoinen ja tuttua valkoista Fender Stratocasteria ei lavalla tällä kertaa näkynyt. Liekö juuri tuo sairastuminen verottanut voimia ja siitä johtuen mies ei jaksanut reuhtoa Stratonsa kanssa.
Mutta ei se mitään. (Elektro)akustiset kitarat soivat todella kauniisti Ritchien hyppysissä ja bändi teki parhaansa kompatakseen maestro Blackmorea. Hyvin yhteissoitto sujuikin, vaikka puoliksi uusi bändi oli vielä jonkinlaisessa sisäänajovaiheessa. Uusi naisviulisti korvasi edeltäjänsä hienosti, joten ainakin se valinta osui nappiin.
Basistin valinnassa taisi kuitenkin tulla jokinlainen moka. Mies kyllä soitti osuutensa hyvin, joskin eleettömästi ja liian pienellä teholla. Lavakäytös herätti kummastusta, sillä mies vain tuijotti bassoaan ja lattiaa lähes koko keikan ajan. Apaattinen ja poissa oleva olemus ei ollut omiaan ainakaan tällä keikalla. Päässä ollut hattu oli vissiin Nuuskamuikkuselta lainassa.
Mutta eipä parane ihmeemmin valittaa, sillä tällaista herkkua on harvoin saatavilla. Kappalevalinnat osuivat nappiin ja uuden levyn biisejäkin kuultiin ainakin kolme kappaletta. Toast to tomorrow sai porukan iloiseksi ja siinä olisikin loistava käännöskappale Suomen tanssikansalle. Biisin tempo ja sävel ovat kuin tehty tanssia varten.
Lauluosuudet tuntuivat paremmilta kuin aiemmin, kiitos Candicen entistä rohkeamman ja voimakkaamman äänen käytön. Syytä olikin käyttää ääntään, sillä nyt ei enää taustalla olleet nuo voimakasääniset sisarukset (kaksoset?).
Maukasta huttua oli siis tarjolla, joten sääli niitä, jotka eivät halustaan huolimatta päässeet konserttiin. Tänään on juuri nyt menossa Tampereen keikka, joten toivottavasti samaa tai vielä parempaa meininkiä riittää heillekin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Niinpäs, Blackmores Night konsertti oli hyvä koska tuollaista kuulee ja näkee harvoin livenä ja Finlandia talo sopi hyvin tapahtumapaikaksi. Minua jäi harmittamaan kun Ritchie ei soitellut sähkökitaraa ja oli muutenkin vaisumman oloinen kun aiemmin mutta johtui varmaan sairaudesta. Candice lauloi kauniisti ja oli muutenkin suloinen kuten aina. Parhaita biisejä olivat Ghost of A Rose, Diamonds and Rust, Soldier of Fortune. Kannatti tulla katstomaan ja odotan uutta levyä vaikka Blackmores Night musiikki kaipaisi vähän uudistusta, biisit ovat aika lailla samankaltaisia mutta jaksavat ne silti kiinnostaa. Hyvin soitettua ja laulettua akustista ja kaunista musiikkia joka on maustettu mukavilla erikoisilla soittimilla.
Tulevalla Secret Voyage levyllä on biisi Rainbow Eyes ja voin vain kuvitella miten kauniisti Ritchien kitara ja Candicen ääni siinä biisissä kuulostavat.
Keikka oli todellakin kokemisen arvoinen, vaikkei se ihan täyteen lentoonsa noussutkaan. Siltikin Blackmore´s Night on jotain todella melodista ja kaunista tänä metelin ja mölinän aikakaudella.