Olen joutunut sellaiselle kurssille elämässä, jota en varmasti tule läpäisemään.
Pitkän elämäni aikana ei ole vastaavaa kouluttajaa tullut eteen. Kaikki mitä teen tai sanon on väärin ja virheellistä, mikään ei kelpaa, mitään en osaa.
Kaikki temput on kokeiltu ja nyt alkaa olla sellainen tunne, että taidan reputtaa suosiolla tämän kurssin.
Alussa ihan ajattelematta luotin, että olen sellainen kuin olen ja se kelpaa, en tiennyt että pitäisi jotenkin tapoja tai luonnetta muuttaa ihan miniän takia. Omana itsenäni olin kelvannut aina siihen saakka, mutta nyt ei mennyt läpi.
Kun olivat virallistamassa liittoaan, poikani ja hän, huomasin, että minun on yritettävä vain olla mieliksi ja unohdettava itseni ja omat tapani hänen seurassaan.
Ei mennyt läpi sekään, ei kelvannut käytös eikä puhetapa, kommentit ja mielipiteet.
Mielistely onkin mitä helvetillisin tapa pitää ihmissuhteita yllä, ei sovi pirtaani ja aloin todella vierastaa ja halveksia itseäni.
Nyt sen vähäisen ajan, mitä heidän kanssaan vietän, yritän puhua kuin miniäni, toimia kuin miniäni, otan kaikessa mallia häneltä ja seuraavalla viikolla toistan hänen sanomisiaan ominani.
Mutta voi helvetti, hänen mielipiteensä ja toimintatapansa onkin muuttunut viikon aikana täysin päinvastaiseen ja nyt olen taas pahasti hakoteillä.
Muutama vuosi tässä karusellissa pyöriessä, olen tullut siihen tulokseen että olkoon koko roska ! Tämän kurssin elämänkoulusta minä jätän suosiolla suorittamatta.
Pitkän elämäni aikana ei ole vastaavaa kouluttajaa tullut eteen. Kaikki mitä teen tai sanon on väärin ja virheellistä, mikään ei kelpaa, mitään en osaa.
Kaikki temput on kokeiltu ja nyt alkaa olla sellainen tunne, että taidan reputtaa suosiolla tämän kurssin.
Alussa ihan ajattelematta luotin, että olen sellainen kuin olen ja se kelpaa, en tiennyt että pitäisi jotenkin tapoja tai luonnetta muuttaa ihan miniän takia. Omana itsenäni olin kelvannut aina siihen saakka, mutta nyt ei mennyt läpi.
Kun olivat virallistamassa liittoaan, poikani ja hän, huomasin, että minun on yritettävä vain olla mieliksi ja unohdettava itseni ja omat tapani hänen seurassaan.
Ei mennyt läpi sekään, ei kelvannut käytös eikä puhetapa, kommentit ja mielipiteet.
Mielistely onkin mitä helvetillisin tapa pitää ihmissuhteita yllä, ei sovi pirtaani ja aloin todella vierastaa ja halveksia itseäni.
Nyt sen vähäisen ajan, mitä heidän kanssaan vietän, yritän puhua kuin miniäni, toimia kuin miniäni, otan kaikessa mallia häneltä ja seuraavalla viikolla toistan hänen sanomisiaan ominani.
Mutta voi helvetti, hänen mielipiteensä ja toimintatapansa onkin muuttunut viikon aikana täysin päinvastaiseen ja nyt olen taas pahasti hakoteillä.
Muutama vuosi tässä karusellissa pyöriessä, olen tullut siihen tulokseen että olkoon koko roska ! Tämän kurssin elämänkoulusta minä jätän suosiolla suorittamatta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
vaikka tietenkin kaikkensa haluaisi nuorten eteen tehdä ja pitää hyvät suhteet.
Minä olen reputtanut tuon kurssin, maksan siitä hintaa sillä että en saa nähdä ainoaa lapsenlastani lainkaan.
Kallis hinta mutta ei voi mitään , avominiä,toistaiseksi ainakin, ei ole ihan tältä planeetalta. Itseäni voin syyttää vain siitä että poikani ei uskalla elää kuten haluaisi, lapsen suhteen siis, tuoda minulle joskus kylään, tutustumaan. Olen kasvattanut poikani liian kiltiksi, avokki uhkaa lähteä lapsen kanssa, jos minulle tulevat käymään.
En ole tehnyt mitään pahaa, ja myös poikani kärsii tilanteesta kovastikin.
Elän nyt kuitenkin niin että olen silloin tällöin puhelinyhteydessä poikaani, näe en lainkaan.
Asian kanssa oppii elämään kun kovasti opettelee...
KOSKAAN todellakaan katsoneet tosisanne peiliin??? Oletteko koskaan TODELLAKIN miettineet ja pohtineet omaa käytöstänne millaista se on ollut ja on,kun tilanne tuollaiseen pisteeseen on päässyt! Kai ymmärrätte ettei se sattumalta tahi tyhjästä ole sellaiseksi mennyt!Katsokaa peiliin ja miettikään asioita,sen jälkeen keskustelkaa ASIALLSIESTI JA SUORAAN miniöittenne kanssa ja PYYTÄÄ käytöstänne anteeksi.Tuollainen tilanne EI TULE tyhjästä ettei mummolaan voi mennä tai poikaa ei näy!
Meillä oli sama tilanne,että poikaa ei näkynyt eikä liioin miniää tai lastenlapsia.Otin asian puheeksi.Syy selvisi ja se olin minä ja minun typerän käytökseni.En ollut sitä ajatellut,että se vaikuttaisi.Kun jälkeenpäin mietin asiaa ihan itsekseni,tajusin,että olin käyttäytynyt törkeästi.Liiaksi puuttunut.Se oli suurin virheeni.En kunnioittanut poikani perhettä ja miniää lapsenlasteni ÄITINÄ.Ei se teidän poika miniän takia yhteyttä äitiinsä jätä pitämättä!Kyllä se on ihan teidän nyt peiliin katsottava ja lopetettava se voivottelu ja marttyyrimainen surkuttelu siellä kotona.Omaa syytänne.Selvittäkää asianne ja nostakaa kissa pöydälle.Nöyränä.Sillä vaikka olemme kuinka vanhempia ihmisiä,vaikka kuinka olisimme aikanamme omat lapsemme kasvattaneet emme kaikke tiedä,emmekä voi tietää ja ajatkin on muuttuneet.Nöyryyttä ja kunnioitusta.Kunnon rajat ja pääset poikasi perheen "naapuriksi".
Ei ole omakohtaisia kokemuksia, mutta sivusta läheltä olen seurannut yhtä samansuuntaista tapahtumasarjaa.
Sukulaiseni miniäksi osui Mari (nimi muutettu). Sukulaisnainen eli anoppi on ammatiltaan opettaja, asiallinen, hiukan aranpuoleinen nainen, joka harrastaa kuorolaulua, kulttuurimatkustelua ja kieltenopiskelua. En ole koskaan nähnyt sukulaiseni käyttäytyvän huonosti, kaiken kaikkiaan hän on jo kotoa perinyt hyvin sovinnaisen viileänkohteliaan esiintymistavan.
Hänellä ja miehellään on pojan lisäksi kaksi aikuista tytärtä.
Jo ensimmäisellä tapaamiskerralla Mari kiukutteli koko ajan: kahvi oli laihaa, tee oli väärää laatua, kesken iltapäivävierailun Mari sulkeutui vessaan melkein tunniksi kiukuttelemaan.
Samanlaisia kaikki vierailut sen jälkeen, kun pariskunta oli mennyt naimisiin. Häät olivat vain nuorille tuttaville, niihin ei kutsuttu ollenkaan sulhasen vanhempia morsiamen halun mukaan (kertoi sulhanen). Marin isä oli jättänyt perheen, kun Mari oli ollut pieni, äiti eli uuden miehen kanssa jossain ulkomailla (kuulemma).
Kun lapsi syntyi, poika, joka oli sukulaisperheeni ensimmäinen lapsenlapsi, isovanhempia ei kutsuttu käymään eivätkä nämä väkisin tupanneet.
Kun perheen nuori isä sairastui vakavasti ja joutui muuttamaan palvelutaloon, Mari otti avioeron. Hän oli silloin raskaana, mutta sanoi, että lapsi on jonkun muun kuin aviomiehen siittämä.
Lapsi on kyllä ihan sukulaisperheeni miehen näköinen, samoin kuin ensimmäinenkin lapsi.
Marilla on nyt menossa aika mones liitto, mutta molemmat hänen poikansa on huostaanotettu. Sukulaisperheeni olisi mielellään auttanut kaikin mahdollisin tavoin, mutta ei kun ei.
Otti näistä miniöistäkään aina selvää. Sukulaisperheeni on kyllä aika onneton, kun näyttää, että huostaanotetuista pojista ei näytä kasvavan kunnon nuoria aikuisia. Perheellä olisi halua ja mahdollisuuksia pitää lapsenlapsia pitkäänkin luonaan, mutta äiti kieltää. Isähän on melkein kokonaan vuoteenomana lopun ikäänsä.
Sukulaisperheeni on varmasti katsonut peiliin monta kertaa. He ovat ihan tavallisia kilttejä ihmisiä, mutta eivät koskaan saaneet miniänsä kanssa edes mahdollisuutta.
Ovat varmaan katsoneet peiliin!
Jokainen tapaus on yksilöllinen. On julmaa sanoa, että omaa syytänne.
Jos sinun ongelmasi ovat selvinneet peilitempulla, niin se ei merkitse että toisen perheen kuviot olisivat yksi yhteen samalla konseptilla ratkaistut.
Kyse on vuorovaikutuksesta ja ne jutut ovat monimutkaisia.
Niin,enhän sitä toki tarkottanutkaan,että KAIKKI ongelmat ratkeaa vain peilin avulla.Tarkoitin sitä,että AINOASTAAN itseään voi muuttaa,ei toisia.Ja usein,kun omaa käytöstään muuttaa,muuttuu myös toisen reagointitapa!Tottakai joskus on sellaisia ikäviä tilanteita,että vaikka kuinka toinen kaikkensa yrittäisi jne.tilanne säilyy ikävänä hamaan loppuun asti eikä mitään parannusta tule.Silloin se on todella surullista ja kurjaa kaikille.
Ja liian usein myös monilla jää asiat puhumatta,kissa nostamatta pöydälle.Asioista vain voivotellaan ja surkutellaan selän takansa ja kirjoituspalstoilla,mutta kaikkia mahdollisia toimenpiteitä asian parantamiseksi ei ole tehty.
Ja taaskin tähdennään,että EN SIIS YLEISTÄ ja tarkoita,että tämä pätisi yksinomaan sataprosenttisesti KAIKKIIN tilanteisiin. Olen monissa elämän tilanteissa vaan huomannut nämä seikat monen ihmisen kohdalla toimiviksi ja ainakin niitä kannattaa yrittää.