Särkynyt..

Särkynyt...
Kerron tarinani. Jospa löytyisi hyviä neuvoja. Olen ollut suhteessa 6vuotta ja ollut onnellinen. Mieheni on ollut myös onnellinen. Meillä ollut ylä ja ala mäkeä. On meinatu erota ja kuitenkin on jatkettu. ollaan voitu unohtaa ja antaa anteeksi asioita jotka olisivat voineet rikkoa suhteemme. Nyt on ollut 1vuosi tosi onnellista aikaa. Noh..nyt viikko sitten lähdin ulkomaille viikoksi (sovittu loma kaverini kanssa) ja mieheni oli perjantaina lähtenyt baariin. sieltä oli mukaan tarttunut 10vuotta vanhempi nainen joka oli liimautunut kiinni. mieheni estelyistä huolimatta nainen oli päässyt tavoitteeseensa. (mieheni oli tosi humalas). Tiedän että humala ei ole pelastus pettämisessä. Mutta todella haluisin uskoa parempaan ja et mieheni puhuu totta koska kertoi kaiken heti. Soitti ja kertoi. Heh...kiva loman alku minulle. No nt tänään mieheni kanssa juteltu ja jätin hänet mutta tuska on kova!!! Haluisin uskoa häntä...hän oli tosi rikki ja oli varannut jo viime viikolla a-klinikalle ajan että saisi itsensä hoidettua kuntoon..jäisi älytön juominen pois. Kovasti oli päättänyt lopettaa juomisen kokonaan. Itkien lähti..Olisi halunnut vielä yrittää ja uskoa parempaan tulevaisuuteen yhdessä. Mitä ihmettä teen???? Oliko oikeaa jättää???!!! Sekava tarinani mutta sekaisin olen nyt itsekkin. Todella tyhjä ja särkynyt olo sisimmässäni.
5594
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Älä hyvä ihminen ota vaivoiksesi alkoholistia. Lopeta vielä kun voit! Nimittäin ihminen, joka tuohon aineeseen on langennut on sille altis lopun elämäänsä. Ja hyvin harva kuivilla pysyy ja jos pysyy yleensä sitä seuraa pitkä, synkkä aika.
Mitä tulee a-kerhoon niin tämä on vähän verrattavissa samaan eli aikoinani olin kihloissa suuren rakkauden kanssa. Pikkuhiljaa hänestä alkoi ilmetä väkivaltaisia piirteitä. Hän hankkiutui sitten psykologille koska näitä asioita oli ollut myös edellisissä suhteissa. Vaan kuinkas kävi; paskat siitä mitään apua ollut. Jatkui vain ja siinä vaiheessa minä häivyin. Mitä nyt olen jälkeen kuullut niin uudessa suhteessa sama meno jatkuu :( sääli sitä naista.

Äänestä

olisi minullakin, että jätä suhde alkoholistin kassa. Kyllähän tuo voi olla rankkaa erota, mutta vielä rankempaa olisi tulevaisuus. Jos hankkisitte lapsia, niin miehesi lähtisi jo kohta vieraisiin ja olisi muutoinkin joku surkea alkoholisti isä. Se on niin tiukka elämänvaihe, ettei se tahdo onnistua normaaliltakaan kaverilta. Nekin oireilevat seksin ja huomion vähyyttä ja etsivät jonkun rakastavan kakkosen.

Äänestä

Jos nyt otat hänet takaisin häneltä menee motiivi lakata juominen. Koska hän saa palkinnon ennen kuin on tehnyt työn.
Ja en usko että kun hän oikeasti ottaa itseensä niskasta kiinni, ja lakkaa juomisen, en usko että hän enää sun kanssa haluaa ollakaan.
Koska juopot etsivät mahdollistajaa, ja rakastuvat ihmiseen joka halua pelastaa heidät, he etsivät anteeksiantajaa.

Mutta jos hän on kunnossa hän etsii sellaisen naisene joka ei ole nähnyt häntä pohjalla.

Anna ukon olla koska nuo jutut pitää miehen selvittää itselleen ennen alkamista seurustelemaan, ei nainen voi miestä auttaa tai pelastaa, muuta kuin sillä että on kauempana jolloin mies ottaa tavoitteen raitistua ja voittaa nainen takaisin.

Mutta tuo tulee toistumaan jos otat hänet nyt takaisin.
Itse tein sen virheen että otin pettäjän takaisin kun hän "lupasi" parantaa tapansa. Mutta meni noin puoli vuotta niin sama tapahtui.

Ja asiat kiertää aina samaa rataa miesten kanssa, ei ne muutu. Ja jos muuttuu niin ei ainakaan sen vuoksi että nainen niin haluaa tai sanoo, tai nainen auttaa. Muista seuraava sanonta:
EI KANNETTU VESI KAIVOSSA PYSY!

Äänestä
  • ..hän kyllä muistaa sut vielä raitistuttuaan jos olet hänelle se oikea. Älä suhtaudu eroon lopullisesti ja pelolla, vaan ota se niin että jokainen tarvitsee aikaa parantaa omat haavansa.
    Ehkö sinä rakastat miestä mutta haluat aikaa parantaa oma pettymyksesi...kauanko menee että lakkaat haluamasta seksi miehen kansssa jos nyt jäät..onko sinusta vielä jatkamaan suhdetta.
    Minusta ei olisi kyllä pitkään aikaan naimaan miestä jonka tiedän olleen jonkun toisen eukon käsittelyssä vastikään.

    Ja anna tautien itämisajan mennä myös.

    Äänestä

  • rakastaa ja kaipaa kirjoitti:

    ..hän kyllä muistaa sut vielä raitistuttuaan jos olet hänelle se oikea. Älä suhtaudu eroon lopullisesti ja pelolla, vaan ota se niin että jokainen tarvitsee aikaa parantaa omat haavansa.
    Ehkö sinä rakastat miestä mutta haluat aikaa parantaa oma pettymyksesi...kauanko menee että lakkaat haluamasta seksi miehen kansssa jos nyt jäät..onko sinusta vielä jatkamaan suhdetta.
    Minusta ei olisi kyllä pitkään aikaan naimaan miestä jonka tiedän olleen jonkun toisen eukon käsittelyssä vastikään.

    Ja anna tautien itämisajan mennä myös.

    Ei se niin mene. Ei voi syyttää muita, on siinä mies ihan yhtä lailla vastuussa, humalassa tai ei. En kattelisi kauaa...sori vaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mira- kirjoitti:

Särkynyt...
Kerron tarinani. Jospa löytyisi hyviä neuvoja. Olen ollut suhteessa 6vuotta ja ollut onnellinen. Mieheni on ollut myös onnellinen. Meillä ollut ylä ja ala mäkeä. On meinatu erota ja kuitenkin on jatkettu. ollaan voitu unohtaa ja antaa anteeksi asioita jotka olisivat voineet rikkoa suhteemme. Nyt on ollut 1vuosi tosi onnellista aikaa. Noh..nyt viikko sitten lähdin ulkomaille viikoksi (sovittu loma kaverini kanssa) ja mieheni oli perjantaina lähtenyt baariin. sieltä oli mukaan tarttunut 10vuotta vanhempi nainen joka oli liimautunut kiinni. mieheni estelyistä huolimatta nainen oli päässyt tavoitteeseensa. (mieheni oli tosi humalas). Tiedän että humala ei ole pelastus pettämisessä. Mutta todella haluisin uskoa parempaan ja et mieheni puhuu totta koska kertoi kaiken heti. Soitti ja kertoi. Heh...kiva loman alku minulle. No nt tänään mieheni kanssa juteltu ja jätin hänet mutta tuska on kova!!! Haluisin uskoa häntä...hän oli tosi rikki ja oli varannut jo viime viikolla a-klinikalle ajan että saisi itsensä hoidettua kuntoon..jäisi älytön juominen pois. Kovasti oli päättänyt lopettaa juomisen kokonaan. Itkien lähti..Olisi halunnut vielä yrittää ja uskoa parempaan tulevaisuuteen yhdessä. Mitä ihmettä teen???? Oliko oikeaa jättää???!!! Sekava tarinani mutta sekaisin olen nyt itsekkin. Todella tyhjä ja särkynyt olo sisimmässäni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu