Minulla ei ole vaikeutta lähestyä miestä, ei ole vaikeutta jutella, mutta minun ongelmani alkavat kun mies osoittaa jonkinlaista kiinnostusta. Yleensä ahdistun ja heittäydyn vaikeaksi. Puhumattakaan jos sanotaan suoraan "haluaisin tutustua suhun enemmän, vaikutat mielenkiintoselta naiselta"..
Saatan vaikuttaa muutun tylyksi, oikeestaan tahtomattani. En tiedä mikä se on, mutta muutun. En siis ole seurustellut kovinkaan paljoa, tapaillut kyllä paljonkin.
Ja varmasti päästänyt ohitseni monta hyvääkin miestä. Nyt tahtoisin muutoksen elämääni. Haluaisin alkaa seurustelemaan, enkä tahdo tuon asian pilaavan mitään hyvää.
onko kenelläkään samanlaista ongelmaa? Voisiko joku neuvoa kuinka pääsisin ongelmastani eroon?
Saatan vaikuttaa muutun tylyksi, oikeestaan tahtomattani. En tiedä mikä se on, mutta muutun. En siis ole seurustellut kovinkaan paljoa, tapaillut kyllä paljonkin.
Ja varmasti päästänyt ohitseni monta hyvääkin miestä. Nyt tahtoisin muutoksen elämääni. Haluaisin alkaa seurustelemaan, enkä tahdo tuon asian pilaavan mitään hyvää.
onko kenelläkään samanlaista ongelmaa? Voisiko joku neuvoa kuinka pääsisin ongelmastani eroon?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ite olen nuori mies, mutta ongelmani on hieman vastaavanlainen. Jos kiinnostun aidosti jostain tytöstä, ja jos tämä alkaa jossain välissä ilmaisemaan omaa kiinnostustaan, kiinnostukseni lopahtaa. Vastaavasti kiinnostukseni muuttuu ihastukseksi jos tyttö ei ilmaise kiinnostustaan..
En ole mielestäni nirso naisten suhteen, mutta ongelmani on aiheuttanut sen, ettei vakavempia seurustelusuhteita ole ollut pitkään aikaan...
Aivan vastaava juttu. Mitä vaikeammin tavoteltava ja hankalampi toinen osapuoli on sitä enemmän kiinnostun. Ja vastaavasti jos tyyppi heti ylistää mua niin kiinnostus lakkaa saman tien!
Hyvä tietää et meitä on muitakin.
Ja musta tuntuu ettei oo tarpeeks sisukasta ihmistä joka sais mut vallotettua. Tai onko mun vallottaminen ees mahollista, kun miettii et kärsivällisestä ja tunteensa näyttävästä miehestä mä en kiinnostu.
haluaisin lääkkeen samaan ongelmaan. Aina kun huomaa että toisella saattais olla kiinnostusta niin se on joku automaattinen tylymoodi aina päälle.
jotenkin sitä ei ole varma pystyykö rakastumaan toiseen ja jos ei pysty niin ei halua tuottaa pettymystä. Eli tekee suhteen alkamisen mahdottomaksi niin ei toinen ainakaan pety yhtäpahasti.
Aivan rakastumaan ja uskaltaako sitä päästää ketään niin lähelle itseään kun se tarvitsisi.
Mietityttää onko jotkut vain tarkoitettu olemaan yksin?
Onko ketään kellä olisi ollut samanlainen ongelma ja ns. parantunut siitä? Eli siis kykenee terveeseen parisuhteeseen. Mikä auttoi?
Mistä tämä ongelma on lähtöisin?
Itseni kohdalla mietin että olisiko saattanut lähteä ihan ensimmäisistä ihastuksista, joista kiusattiin esim. koulussa ja oli helpompi kovettaa itsensä ja heittäytyä tylyksi. "no en kai mä nyt siitä tykkää!!" joka sitten on vain vahvistunut vuosien saatossa. Voisiko olla?
"Mistä tämä ongelma on lähtöisin?"
Omalla kohdallani todennäköisesti niinkin naurettavasta jutusta, kuin että eka todellinen rakastuminen meni päin helvettiä ja aloin masentelemaan sen jälkeen ihan itsetuhoisuuksia myöten.
Ei varmaankaan ns. huvittais ottaa toiste uusiksi.
kunnes tulee ihminen joka oikeasti vie jalat alta niin ei tarvitse paljoa miettiä haluuko olla sen kanssa vai ei.. itsekin tuollainen olen edelleen mutta pari tapausta on kohdalle sattunut kun en ole hetkeäkään miettinyt ettenkö seurustelemaan alkaisi.. valitettavasti jutut on loppuneet sitten ihan muihin syihin... :/