Niinpäniin... Omista kokemuksista voin kertoa, että kaukosuhteet sukkaa.. Joillakin se kestää ja joillain ei, riippuu ihan ihmisten persoonista.
Mulla yksi kaukosuhde takana. Mies mahottoman mustasukkainen. Joka vkl nähtiin, minä matkustaessa sinnepäin. Hän ei voinut tulla tänne, koska vihasi vanhempiani ja siskojani. Sokea olin, kun en läheisiäni kuunnellut, mietin vain kokoajan, että kai rakkaallani on syy olla pitämättä heistä, kaikki ei voi miellyttää kaikkia.
Sitten alkoi se painajainen. Minulta loppui rahat, emmekä sen vuoksi nähneet hirvein usein. En käynyt töissä, hain aina kaupungilta pulloja varastoon.
Mies oli mustasukkainen. Tapaamisemme vähenivät joka toiseen viikkoon. Arvaattekin jo varmasti, että mitä tapahtui. Syyttely ja syyllistäminen. Hän oli kovin itsetuhoinen ihminen ja yritin olla tukena hänelle koko ajan. Kunnes itse sairastuin masennukseen, en enään välittänyt mistään enkä kestään. Voimani oli joka puhelun jälkeen lopussa, kun vain itkin ja sanoin hänelle ettei minulla ole ketään toista. Kunnes sain tietää, että hänellä oli niitä enemmänkin kuin yksi. Ensimmäisen hän tunnusti. Tekosyy: "Halusin kostaa sinulle, koska sinä teit saman minulle". Menin tolaltani ja tyhmänä ihmisenä annoin hänelle anteeksi. Ystäväni asui samalla paikkakunnalla hänen kanssaan jonka kautta kuulin myös muista naisista. Yritin puhua hänelle näistä asioista, tuloksetta. Aina kun avasin suuni tuli nyrkistä.
Siitä lähti toinen alamäki. minusta tuli hiljainen eikä hänen kanssaan uskaltanut puhua mistään. Kun hän ei ollut tyytyväinen, en ollut minäkään nyrkkien avuin.
Joka kerta kun olin hänet jättämässä, tuli itsemurhauhkauksia. Loppujenlopuksi en vain jaksanut, annoin asiat olla. joka lyönnin jälkeen tuli mieleen: "Kai mä tän sit ansaitsin"
Puolitoista vuotta tätä menoa. Paloin aivan loppuun, en jaksanut tehdä yhtikäs mitään, opiskelut lopetin enkä töihin voinut mennä. Jos en ollut juttelemassa hänen kanssaan messengerissä tasan kello 11 aamulla, oli mulla toinen mies. Jos en vastannut puhelimeen heti, oli mulla toinen mies.
Hän soitti viimeisen puhelunsa heinäkuussa 2006 ja ilmoitti jättävänsä minut. Mitä tein? Huokaisin helpotuksesta. Siitä hän herneet nokkaansa ottikin, luuli että itken ja vingun häntä takaisin.
Vaihdoin puhelinnumeroani, msnosoitteeni, melkeinpä kaiken ettei hän saa minuun minkäänlaista yhteyttä.
Erosta on kulunut kohta kaksi vuotta, ja vieläkin on parantumisprosessi päällä. Elämä kuitenkin parempaan suuntaan menossa, työt, kotoa pois muuttaminen.:) Miestä en ole ottanut, luottamus vielä niin alhainen.
Vieläkin mietin hänen viimeisiä sanojaan minulle.
"Nice rotting eyes".
Mulla yksi kaukosuhde takana. Mies mahottoman mustasukkainen. Joka vkl nähtiin, minä matkustaessa sinnepäin. Hän ei voinut tulla tänne, koska vihasi vanhempiani ja siskojani. Sokea olin, kun en läheisiäni kuunnellut, mietin vain kokoajan, että kai rakkaallani on syy olla pitämättä heistä, kaikki ei voi miellyttää kaikkia.
Sitten alkoi se painajainen. Minulta loppui rahat, emmekä sen vuoksi nähneet hirvein usein. En käynyt töissä, hain aina kaupungilta pulloja varastoon.
Mies oli mustasukkainen. Tapaamisemme vähenivät joka toiseen viikkoon. Arvaattekin jo varmasti, että mitä tapahtui. Syyttely ja syyllistäminen. Hän oli kovin itsetuhoinen ihminen ja yritin olla tukena hänelle koko ajan. Kunnes itse sairastuin masennukseen, en enään välittänyt mistään enkä kestään. Voimani oli joka puhelun jälkeen lopussa, kun vain itkin ja sanoin hänelle ettei minulla ole ketään toista. Kunnes sain tietää, että hänellä oli niitä enemmänkin kuin yksi. Ensimmäisen hän tunnusti. Tekosyy: "Halusin kostaa sinulle, koska sinä teit saman minulle". Menin tolaltani ja tyhmänä ihmisenä annoin hänelle anteeksi. Ystäväni asui samalla paikkakunnalla hänen kanssaan jonka kautta kuulin myös muista naisista. Yritin puhua hänelle näistä asioista, tuloksetta. Aina kun avasin suuni tuli nyrkistä.
Siitä lähti toinen alamäki. minusta tuli hiljainen eikä hänen kanssaan uskaltanut puhua mistään. Kun hän ei ollut tyytyväinen, en ollut minäkään nyrkkien avuin.
Joka kerta kun olin hänet jättämässä, tuli itsemurhauhkauksia. Loppujenlopuksi en vain jaksanut, annoin asiat olla. joka lyönnin jälkeen tuli mieleen: "Kai mä tän sit ansaitsin"
Puolitoista vuotta tätä menoa. Paloin aivan loppuun, en jaksanut tehdä yhtikäs mitään, opiskelut lopetin enkä töihin voinut mennä. Jos en ollut juttelemassa hänen kanssaan messengerissä tasan kello 11 aamulla, oli mulla toinen mies. Jos en vastannut puhelimeen heti, oli mulla toinen mies.
Hän soitti viimeisen puhelunsa heinäkuussa 2006 ja ilmoitti jättävänsä minut. Mitä tein? Huokaisin helpotuksesta. Siitä hän herneet nokkaansa ottikin, luuli että itken ja vingun häntä takaisin.
Vaihdoin puhelinnumeroani, msnosoitteeni, melkeinpä kaiken ettei hän saa minuun minkäänlaista yhteyttä.
Erosta on kulunut kohta kaksi vuotta, ja vieläkin on parantumisprosessi päällä. Elämä kuitenkin parempaan suuntaan menossa, työt, kotoa pois muuttaminen.:) Miestä en ole ottanut, luottamus vielä niin alhainen.
Vieläkin mietin hänen viimeisiä sanojaan minulle.
"Nice rotting eyes".
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuon tyyppinen luonnehäiriö joka miehelläsi viestisi perusteella on ei parane ajan myötä. Se vain pahenee. Haukut itseäsi tyhmäksi ja tyhmää onkin antaa pahoinpidellä itseään kerta toisensa jälkeen. Nyt näytät kuitenkin tehneen viisaan valinnan ja karistanut hänet elämästäsi. Ero koskee aina, mutta mieluummin yksin kuin huonon kumppanin kanssa. Onneksi olkoon ja tsemppiä jatkossa.
Toivoo: Seppo
Hyvä että pääsit eroon tuommosesta .Itsellä on kokemuksia vastaavasta. Ensio