Miten te etä-vanhemmat olette järkeilleet sen asian,että lapsi on vain esim. joka toinen viikonloppu luonanne?Mulle on vieläki arki kauhean vaikeaa,kun ei olekkaan lapset enää siinä pyörimässä.Muutenkin on jokseenkin hankala se yhtälö,että kun erotaan niin lapset jää toiselle,toinen jää yksin.Eli toinen on vapaa ja toinen joutuu vastaamaan lähes yksin kaikesta.Vähän kärjistettynä,mutta ymmärtänette mitä tarkoitan.Ei se toisen vapaus ole kuitenkaan mitään ihanaa vapautta,vaan pakollista.Vanhemmat jos ovat väleissä,niin yhdessä tietysti huolehtivat,mutta usein on niin,että vastuu jää toiselle.
Asiallista kommenttia kiitos.
Asiallista kommenttia kiitos.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Asun yksin lasten kanssa ja käyvät isällään joka toinen viikonloppu. Omalta osaltani voin sanoa, että on aika rankkaa, kun lapset purkaa kaikki tunteensa pääsääntöisesti minulle. Arjen pyöritys ilman toista vei myös enemmän aikaa ja välillä väsyttää. Lapsia on kolme. Nyt on tullut esiin, että lapset eivät oikein viihdy isällään. Lähinnä kai siksi, että isä asuu naisystävällään muulloin eikä oikein itsekään pidä kotiaan kotina eikä viihdy siellä. Olen sanonut lapsille, että yritämme keksiä keinoja ja että on hyvä, että kertovat myös isälle itselleen. Alunperin oli tarkoitus, ettäisä muutti lähelle, että lapset voisivat koska vain käydä itsekin. nyt se enää käy, kun hän ei ole siellä kuin sovittuina aikoina. En oikein mielestäni voi puuttua asiaan, tämä on isän ja lasten välinen asia. Minä voin vain yrittää lohduttaa lapsia, jos heillä on kova ikävä isäänsä.
Minä olen huomannut sen, että nyt kun lasten isä ei asu meillä, niin arjen pyörittäminen on ollut paljon helpompaa ja voimia on riittänyt.
Miehestä nimittäin on ollut enemmän haittaa kuin hyötyä, koska hän näkee arjenpyörittäminsen niin eri tavalla kuin minä. Hän oli aina käskemässä, patistamassa ja arvostelemassa tekemisiäni, mutta ei itse juurikaan mitään tehnyt.
Tottakai minussa on 50 % myös vikaa, oikeastikin. Loppuajasta itsekin lopetin juuri tekemästä mitään. Miksi tehdä mitään, kun saa osakseen vain arvostelua?
Lisäksi, jos piti lapsia komentaa, hänen ensin komensi minua esim: Ota nyt tuosta niskavilloista kiinni tai vie tuo ulos.
Mitä järkeä? Olisi itse mennyt lapsen luo ja kasvattanut. Miksi pitää minua välikätenä?
Nyt molemmat voivat pyörittää omaa arkeaa juuri haluamallaan tavalla.
Meillä lapset näkevät isää tosi paljon ja hän käy meillä kylässä ja mekin käymme siellä kylässä. Meillä on hyvät välit ja varmasti pysyvät sellaisina, kun emme asu saman katon alla. Olemme niin erilaiset luonteet. Arki toiminut sen takia.
Mutta tosiaan, nyt tuntuu, että elämä ja oma koti on omassa halussa. En halua edes tänne mitään uutta miestä. Taidan tyytyvä kevyempiin suhteisiin jatkossa.
Oh, huomasin vasta, että etävanhempi kyselee neuvoja. Sitä aina olettaa, että lähivanhemmat ovat enemmän äänessä palstoilla.
Mitä olen katsellut exääni, hän vaikuttaa kiireiseltä. Hänellä on aina työ ja harrastukseet vieneet arjesta ison osan. Mutta varmasti hänestä tuntuu orvolta silloin, kun havahtuukin kaipaamaan lapsia ja seuraa. Silloin hän tulee käymään meillä kylässä. Kyllä se passaa. Eilenkin kävi kylässä. Tarjosin ruuan, kahvit ja hän auttoi lasten nukuttamisessa.
Eli kylässä saa käydä tottakai. Hänhän on edelleen osa perhettä, kunhan ei vain jää pitemmäksi aikaa oleilemaan/asumaan. Sitten alkaa minua ahdistamaaan.
käydä meillä koko ajan. Hän jätti minut, löysi uuden ja elää tämän kanssa. Minähän vain itkisin perään, jos hän kävisi yhtä mittaa. Ei se ole hyväksi lapsille ainakaan meillä, että aina kun isä käy, niin äiti itkee! minusta hänen on hoidettava suhteet lapsiinsa itse. En ole tiellä enkä mitenkään haittaa, mutta en halua häntä omaan kotiini enää.
Samaa olen miettinyt, että oppiiko tällaiseen elämään joskus, turtuuko tunteet? Varsinkin kun toinen ei edesauta lasten näkemisiä, vaan on jopa sitä mieltä, että toisen vanhemman näkeminen ja luonaolo on jonkinlainen rasite lapsille. Kaikilla ei onnistu tuollainen kylässä käynti. Joku ehkä luulee, että "etä-vanhempi" sen kun harrastelee ja puuhailee itsekseen. Ei onnistu, jos olo on surullinen ja ikävä raastaa aina, kun lapsista erossa. Elämästä puuttuu juuri se arjen eläminen lasten kanssa, kaikki lasten elämään kuuluvat isot ja pienet asiat. Sitä ei kaikki ymmärrä, ennenkuin itse kokee.