Olen ollut jo kuusi vuotta suhteessa varattuun mieheen. Joitakin kertoja olen turvautunut ammattiapuunn, jotta pääsisin irti ja löytäisin mahd. Vapaan miehen. Hyvät neuvot "jätä se" ovat turhia. Hän on saanut minut pysymään uskollisena itselleen epämääräisillä lupauksilla ja "porkkanoilla" sekä uhkauksilla, ettei ole takaisin tulemista jos käyn vieraissa.
Suhteesta en voi puhua kuin parhaalle luttoystävälleni ja elämä tuntuu kuluvan hukkaan ja omanarvontunto on nollassa, kun olen suostunut kynnysmatoksi. Meillä on yhteisiä asioita ja huumoria mutta saan myös raivokohtauksia, koska tiedän hänen elävän toisessakin suhteessa.Onko kukaan ollut samanlaisessa koukussa ja kuinka päästä jaloilleen ilman että täytyy saada "uutta tilalle".Tiedän että olen säälittävä mutta tieto ei auta.
Suhteesta en voi puhua kuin parhaalle luttoystävälleni ja elämä tuntuu kuluvan hukkaan ja omanarvontunto on nollassa, kun olen suostunut kynnysmatoksi. Meillä on yhteisiä asioita ja huumoria mutta saan myös raivokohtauksia, koska tiedän hänen elävän toisessakin suhteessa.Onko kukaan ollut samanlaisessa koukussa ja kuinka päästä jaloilleen ilman että täytyy saada "uutta tilalle".Tiedän että olen säälittävä mutta tieto ei auta.
Vastaukset 60
Vanhimmat
Olen ollut reilun neljä vuotta suhteessa mieheen, joka on tässä välillä mennyt jopa naimisiin. Tilanteen olisi pitänyt olla selvä jo aika päiviä sitten, ja viimeistään papin aamenen jälkeen, mutta ei.
Olen tehnyt erotyötä ainakin kahteen kertaan; silloin kun avioliiton solmiminen oli väistämätön tosiasia, ja toisen kerran hiljattain, kun olin näkevinäni omaa hölmöyttäni suhteessa häneen ja muihin miehiin.
Vapaita kait olisi, mutta kun kukaan muu ei ole mitään. Kukaan muu ei ole hän.
Mua ei ole uhkailtu eikä muutenkaan väkisin pidelty, mä olen kestänyt ihan ilman pitelemättäkin. Hän ei kontrolloi minua, haluan itse pitää kontrollin. Minulta ei ole vaadittu mitään, ei uskollisuutta eikä sitoutumista. Olen näin tehnyt pyytämättä.
Joskus tuntuu että olen aika säälittävä tapaus. Joskus ikävissäni suunnittelen lopettavani tämän kaipaamisen. Mutta ei tarvitse kuin nähdä kuka soittaa, niin olen jälleen sulaa vahaa.
Kait ja varmaan tämä tämän laatuisena on elämäni rakkaus. Se, miten joku toinen tämän mahdollisesti näkee, ei perusasiaa muuta miksikään: minä rakastan häntä, ja rehellisesti sanoen elän "mutta jos kuitenkin" fiiliksellä. Eihän sitä koskaan voi tietää.
Ei kannata tuomita. Ei kaikkien elämä mene saman käsikirjoituksen mukaan.
Juuri noin tunnen itsekin. Joskus ajattelen, että tämä on tosi rakkautta minun puoleltani. Annan aina toivon viedä eteenpäin enkä ole avoin muille suhteille. Järjen kanssa tässä ei ole tekemistä. Vaan niin kuin laulussakin sanotaan "järjen veit ja minusta orjan teit".Ja kaipa se rakkaus kestää kaikki , uskoo ja toivoo. Ehkä saa olla kiitollinen kaikesta tuskasta huolimatta, että on löytänyt itsestään kyvyn rakastaa näinkin järjettömissä olosuhteissa.
kuin sanani.
Kun pääsen hänen syliinsä, tämä tuska ja ikävä on sillä kuitattu. Yritän toisinaan miettiä, miksi hänelle ja minulle kävi niinkuin kävi.
Pitäkööt muut typeränä tai muuten arvostelukyvyttömänä, mutta.. kun lueksii täällä muitten avio- ja avo-ongelmista, tulee ymmärtäneeksi, ettei saman katon alla yhteiselokaan aina ole tae kestävästä rakkaudesta. Kukaan ei voine väittää, että onni asuisi pelkästään yhteisessä osoitteessa, lähimmän omaisen kanssa, papin aamenen tuomana.
Ei sillä, jos -- tämä on pelkkää kuvitelmaa -- noita elementtejä minulle tarjottaisiin, en kieltäytyisi. Ajatus jäädä nukkumaan hänen kanssaan aamuun on suloinen ja kirvelevä. Ehkä, ehkä ei. Kenenkään ennustuksia en tähän kaipaa.
Ei voi muuta kuin hämmästellä ihmisten suunnatonta typeryyttä. Ensinnäkään tuo teidän moraalittomat kakkosnaisjutut eivät liity mitenkään avoimeen suhteeseen eli tälle palstalle, ellai vaimo tiedä niistä eikä ole antanut suostumustaan. Sain kuitenkin sellaisen käsityksen että tämä on taas ihan normaalia pettämiskamaa suostuvaisten patjojen kanssa. Teidän pitäisi mennä tuonne pettämis ja uskottomuus palstoille. kakkosnainen ei ole ikinä suhteessa suhteessa olevaan mieheen eikä näinollen omaa mitään oikeuksia.
Sitten mä ihmettelen kuinka te voitte palvoa noinkin vastenmielisiä ja kunniattomia miehiä jotka pettää kaikkia?. Tuollaisia sikoja pitäisi sylkeä naamalle. No, eihän kaikilla ihmisillä olekkaan moraalia eikä mitään itsekunnioitusta.
Tiedoksi mies ei ole teihin rakastunut tms vaan käyttää teitä vain panopuuna. Hän rakastaa vaimoaan ja haluaa perheensä pysyvän yhdessä eikä sen vuoksi eroa. Omaa kuitenkin hillittömän seksuaalivietin joka pakottaa sen purkamaan paineensa suostuvaisiin naisiin. Tai haluaa muuten vaan pettämisen tuomaa seikkailua ja jännitystä elämäänsä. Te ette itserakkaudessanne pysty hyväksymään tosiasiaa mikä on silmienne edessä, ollut näköjään jo vuosia.
Siinähän kärsitte, olette kaiken tuon ansainneet.
"Kait ja varmaan tämä tämän laatuisena on elämäni rakkaus. Se, miten joku toinen tämän mahdollisesti näkee, ei perusasiaa muuta miksikään: minä rakastan häntä, ja rehellisesti sanoen elän "mutta jos kuitenkin" fiiliksellä. Eihän sitä koskaan voi tietää.
Ei kannata tuomita. Ei kaikkien elämä mene saman käsikirjoituksen mukaan."
Hienosti sanottu.
Oliko mies alussa varattu vai vapaa? Musta olisi varsinkin hirveän epäreilua sua kohtaan jos mies oli ensin sun kanssa ja sitten jonkun muun ja naimisiin. Jokatapuksessa tilanne on epäreilu jos toisilla on ja itsellä ei, mutta kaikki aikanaan tietty.
Eihän sitä koskaan tiedä... sulle toivoisi tosin jotain parempaa. Säkin jos jatkat, niin voihan jossain jutella muidenkin kanssa tai katsoa jos
-sopivaa- sattuu -vaikka ei iskulla olisikaan. Itsekin näin vaan epäsopivia vuosikausia, yksi päivä aloin näkemään ne kaikki upeat miehet kun katsoin tarpeeksi pitkälle. Ei heti löydy mutta jos joskus...
Aina ei usko muuhun, mutta jossain voi silti olla muuta. Zemppiä kuitenkin minne sitten pyritkään -tuonne tai tänne suuntaan. :)
Jos jatkat samaa, niin sillä mennään. Silti voi elää muuta elämääkin. Ehkä joskus huomaa että miehen hohtoa hiipuu ja muuta kohoaa jostain ...
Mutta joskus on hyvä näin. Jos se on sitä mitä etsii
Enhän minä tätä tilannetta etsinyt, päinvastoin, aina olin tarkka siitä, etten lähde varattuihin. Sillä syyllä heivaan vieläkin muita yrittäjiä pois,ihan pätevä ja toimiva syy, kun tietää, mitä on olla suhteessa varatun kanssa. Kellekään tällaista ei toivoisi, ei edes itselleen, mutta elämä riepoo tahtonsa mukaan. Tietenkin, on minulla vapaus valita, tehdä omat ratkaisuni, väärätkin, en siis väitä, että olen pelkkä raasu, jota toiset vie kuin pässiä narussa, mutta silti tuntuu, että reitti on jo valmiina, teenpä niin tai näin.
Joku tuolla alkoikin jo epäilemään, että vartaloni muoto olisi jotenkin syynä siihen, että minua käytetään hyväksi. Epäilys siitä,että elämäni jäisi elämättä näin, on esitetty hyvin tietävästi ja varmasti. Ei vaan pidä paikkaansa sekään. Ikää minulla on jo todennäköisesti sen verran, että jos kuolisin tänään, ei jäisi montaa haluamaani asiaa tekemättä. Tälläkin hetkellä olen varma, että olen tehnyt täysillä sen mitä olen tehnyt,halunnut, saanut ja antanut.
Jollain oli epäilys, että olen vain panopuu, jonka kanssa ei kuitenkaan lapsia haluta tehdä. Tietääkö tuo joku, haluanko minä tai mieheni lapsia ?
Joku oli tietävinään senkin, että mies lupailee eroavansa,ja homma toimii sen varassa, ennakoiden vain suurta pettymystä. Kerron teille yhdessä ja erikseen, että meitä pitelee yhdessä yhteisymmärrys,yhteenkuuluvuuden tunne, joka on olemassa yhtä paljon katseessa kauppatorin toiselta laidalta toiselle,kuin nenä nenää vasten. Outoa, ja monelle kokematonta, joten tyrmäys tulee tuostakin pelkästeen sen takia, ettei jollain toisella ole moista tunnekokemusta elämässään ollut.
Voihan se olla, että miehestä loppuu joku päivä hohto, tai minusta, kuka tietää, vannomaan en mene suuntaan enkä toiseen. Tänään veto kuitenkin on,hohde, jonka sieluni näkee vaikka mies ei olekaan lähelläni. Takuita ei ole kellään muullakaan elämästään, ei vaikka niin haluaisikin uskoa.
Tavallaan tyhmää kirjoitella täällä. Jollekin voi tulla ajatus, että olisin hakemassa oikeutusta, synninpäästöä,hyväksyntää, tai kenties, että tarpeeksi haukkuja saatuani tulisin järkiini ja jättäisin rakkauteni. Eihän se niin ole, tästä niin harvoin tulee puhuttua, tätä niin harvoin yleisölle jäsentää, että tämä pohdinta ärsyttävyydessään on tavallaan tarpeen.
Mitä tarvetta se taas tyydyttää, että näitä joku tuntematon lukee, en tiedä, yhtä vähän kuin sitä, miksi joku näkee oman elämäntapansa ja tyylinsä niin erinomaisena, että tyrkyttää sitä ainoana oikeana jollekin toiselle.
Olisi vielä tarjottavana lisää kiviä synnittömille heiteltäväksi, mutta ne pidän toistaiseksi vielä itselläni.
Niin, joskus elämässä tuntuu että reitti on valmiina tekipä niin tai näin.
No tuskinpa mikään vartalon muodosta on kiinni. Hyvä jos oot tehnyt elämässä paljon, itse en ole tehnyt juuri mitään mitä oon halunnut... kai sitä voi jostain sen alottaakin. Mutta oon tavallaan vielä nuorehko, ehkä se selittyy sillä.
No ei sun muiden kommenteista tarvii välittää, ainahan ihmiset palstoilla puhuvat ikävää p:tä toisista ja jopa haukkuvat mikä on törkeää.
En itse ollut tyrkyttämässä mitään elämän mallia. Lähinnä kyse oli siitä -jos- joku (kuka tahansa) itse haluaa muutakin kuin kärsiä jonkun ukkomiehen kanssa (jos joku kärsii, jos), eikä löydä ulospääsyä. Ei se ole reilua että ukkomies pitää haaremia tyyliin ja toinen on vielä yliuskollinen! Mitä se ukkomies naisille tekee. :(
Ei kukaan ole "synnitön". En mä mielestäni kiviä heitä, jos tuli sellainen tunne, se on väärinkäsitys.
Kiitos sinulle nimim. irrottaututua kirjoituksistasi. Kaunista luettavaa kun sen ymmärtää. Itse salasuhteessa 6v ja olen nauttinut
elämää täysillä kaikkine tunneskaaloineen ja edelleen haluan elää näin.
Olen saanut paljon arvostelua osakseni, mutta en
anna sen häiritä. Olen tullut vahvemmaksi rakkauteni myötä.
Kaikille salasuhteesta nauttiville nostan hattua!
Olkaa onnellisia tänään, koska huomisesta ei kukaan tiedä....
oman elämänsä ainoa arvoitus..
Jos ei tiedä, mitä oikeesti tahtoo, käy niin, että riippuu kuin joulukuusen koriste jossain... ja joulu on kerran vuodessa.
Avoin suhde ei ole tätä...
Tätä on siis jatkunut jo kuusi vuotta? Onko se niin ihana mies ja sä niin epätoivoinen, että sä olet purematta niellyt kaikki epämääräiset lupaukset ja "porkkanat" ja vielä edelleen haaveilet, että eiköhän se joskus muutaman kymmenen vuoden päästä EHKÄ eroa siitä naisestaan. Se ei selvästikään välitä susta tarpeeksi, että olisi MIES ja todellakin olisi sanojensa takana.
Sun on vaan kasvatettava se selkäranka ja pistettävä lopullisesti stoppi koko jutulle. Valehtelet sitten vaikka, että sä olet löytänyt mukavan sinkkumiehen ja olet hänen kanssaan mielummin, kuin jonkun varatun petturin kanssa.
sä sanot että on kasvatettava selkäranka ja seuraavassa virkkeessä ohjaat valehtelemaan. Mikä se sellainen selkäranka on ? Mulla on jo sen verran selkärankaa, että kidun mielummin kuin valehtelen ja kidun.
koittanut kasvattaa selkärankaa ja irrottautua.Usko pois.Käyn nytkin terapiassa ja saan purkaa turhautumistani ammattiauttajalle. Yksin oleminen onkin ehkä minun vaikein kotitehtäväni enkä halua "vaihtaa" mieskandidaatteja kuin sukkiani. Varsinkin, kun minulla on lapsia, joille en halua esitellä mieskavalkaadia.Tämän miehen lapseni ovat oppineet tuntemaan.
Olisi kiva perustaa samanhenkisten ryhmä, joissa voitaisiin toisiamme tukien koittaa päästä omille jaloille.AA-kerhon merkeissä; onko netissä siihen reittejä?
Kaikki moralisointi on ihan paikallaan; tämähän on syntiä ja synnin palkka on helvetti, jolta elo tuntuu silloin, kun en voi olla häneen yhteydessä.Ehkäpä ihmiset tarvitsevatkin tällaisia sylkykuppeja unohtaen omat pikkurikkeensä. Mutta KUKAAN ei periaatteessa ole suojassa ulkopuolisilta ihastumisilta.Varsinkaan pitkässä parisuhteessa.Onnea vain tyytyväisille pariskunnille; hoitakaa suhdetta ja olkaa kuulolla, jos intuitiot kertoo suhteen rypyistä. Kaikki kriisit on otollisia maapohjia sille, että joku muu tulee ja "ymmärtää" teidän kahdenkeskeisiä parisuhdeongelmia.Onhan se parisuhde aina kahden kauppa.
Ajatuksesi päästä purkamaan vyyhteä on hyvä. Netissä voi olla reittejä, tai sitten teemme reitin itse. Onko sulla jo tehtynä jotain turhanpäiväistä sähköpostiosoitetta, jota voisimme käyttää sen aikaa, että päästään siirtymään täältä.
Tosin, oman mausteensa antaa myös nuo kivien heittelijät..
Joku avoimessa suhteessa elävien nettiyhteisö olisi myös perustettavissa, ja sinne olisi tervetulleita kaikki, ketkä asian tuntevat omakseen. Mitä mieltä olet ?
Pistä suhde poikki, opettele elämään ilman häntä ja jossain vaiheessa huomaatkin, että elämä on näemmä sittenkin jatkunut, vaikka se sun naiiviuutta hyväkseen käyttävä nulju ei olekaan enää kuvioissa mukana.
Voithan sä kokeilla vaikka tukiasemaa..
http://www.tukiasema.net/
Mutta niin, onko sillä miehellä siis paljonkin ryypyjä omassa suhteessaan? Oletko sä kysellyt koskaan ja onko hän kertonut. Onko sillä lapsia, pihtaako oma muija, eikö kommunikaatio toimi, tuleeko paineita muun suvun puolelta, eikö uskalla ottaa eroa?
Kuuluuko sun ja sen suhteeseen muutakin, kuin paneminen jossain sun luona, tai hotellissa iltahämärässä? Eikä sun tarvitsekaan vaihtaa mitään mieskanditaatteja kuin sukkia. Tämä kanditaatti nyt on vaan ihan vääränlainen. Kun ei ole munaa pistää omaa suhdettaan poikki, niin pitää sitten salasuhdetta yllä naiseen, johon uppoaa kaikki valheelliset sanat kuin veitsi sulaan voihin. Eikös sulla ole yhtään likainen olo?
Olen jo melkoisen pitkällä tässä irrottautumisessa.Nämä kirjoittelut ovat olleet ihan terapiaa siinäkin prosessissa.On vain kuin koittaisi irrottaa omaa sydäntään pois rinnasta.Mutta olet ihan oikeassa siinä, että elämä jatkuisi ilman häntäkin. Saisin ehkä itsekunnioituksenikin takaisin. Vähitellen ja voisin antaa anteeksi; varsinkin itselleni. Kaikki tekevät virheitä ja ns. vääriä valintoja. Toivon pääseväni taas jaloilleni. Olen kuitenkin ihan hyvännäköinen ja asiallinen nainen. Ulkoisestikin kaikki kunnossa; työ ja terveet fiksut lapset. Koitan parhaani!
Voidaanhan jatkaa vyyhdinpurkua täälläkin, saavat sitten fariseukset oikein pöyhistellä rintaansa. Kai siihen täytyisi varautua, jos tämä suhde tulisi julkikin. Kiviä piisaa mutta jos nei ei tapa niin lujittaa.
Käyn tosiaan psykologilla ja koitan saada itsetuntoani vahvemmaksi ja voimia irtiottoon.
Jos jollain on vaimo, tyttöystävä tai ei aikaa tai kiinnostusta tarpeeksi tai joku ei toimi niin varmasti katselisin muuta salaa ovelammin jos huvittaa vaikka esittäisi uhkavaatimuksia ...olisi jo liikaa moinen uhkaus tilanteeseen nähden. Tosin varattuihin en koskisi. Oikeastaan vaatimuksen esittäjän vaatimuksen ollessa kohtuuton, häipyisin kuitenkin itse jo... jos miehen logiikkansa ei riitä siihen että mikä on kohtuullista, niin onko myöhemminkään mitään järkeä missään. Ei tämä mikään haaremi ole, luuleeko mies niin. Uskollisuutta suomalainen mies haluaa, mutta jos ei itse ole uskollinen niin ei toiselta voi vaatia
En tiedä, ehkä joku osaa päästä yksin vapauteen tällaisista, mutta jos ei yksin pysty niin tuttuja, ystäviä ja muu tilalle. Ehkä sillä pääsee isrti jos ei enää jaksa.
Saa toki uskoa suhteeseen, mutta miksi vaivautua siihen jos toinen ollut aina varattu
Ehkä itsensä jälleen rakennus kannattaa koko ajan ja uskoa olevansa hyvä sekä sellainen ettei roiku rakkaus ajatuksessa liikaa, koska se voi olla harhaanjohtavaa. Kannattaa miettiä mitä miehen päänsisällä lopulta liikkuu, rakkaus kuolee jos toisessa ei olekaan haaveihmisen piirteitä vaan tummempia sävyjä...
Tapa ja tottumus, saako toiset tottumukset tilalle?
Jos jatkaa, miksei silti voi nähdä muutakin elämää
pullukoille käy usein näin. Seksiä saa, koskapa siitä on miehillä ylitarjontaa. Muusta ei.
Lapsia ei sulle silti suostu tekemään, ja ne jäävätkin tekemättä osaltasi, samoin sen myötä elämä elämättä. Paljosta siis luovut.
Sääliksi käyt. Ihan totta.
tuntui kuin olisin omaa tarinaani lukenut. Kaikki tunteiden vuoristoradat... Joskus olin vastaavassa tilanteessa, pyysin jopa miestä lopettamaan suhteemme. Ei hän sitä tehnyt. Minunhan se olisi pitänyt tehdä niin en olisi hänen mukaan kärsinyt erosta niin paljon. Teinkö sen vai tekikö hän sen, jääköön sanomatta. Ei kukaan kestä rajattomasti sellaisen suhteen mukanaan tuomaa yksinäisyyttä.
Tosiasia on, ettei miehet niin helposti eroa vaimostaan. Sille ei voi mitään. Vaikka tekisit koko elämäsi kaikkesi tai vähimpäsi. Pahimmillaan ko suhde voi tarjota sinulle vain lapsettomuuden. Vaan kukin tekee mitä elämällään haluaa. liian kovaa hintaa ei rakkaudestaan kannata kenenkään maksaa.
....Sinun tarinasi on kuin omasta elämästäni myös, erotuksella vuodet. Sitä ei voi muut ymmärtää kuin ne jotka ovat sen saman tunnekuohun kokeneet henkilökohtaisesti.. Sitä ei oikein pääse niin helposti irti toisesta, jos siinä on se todellinen yhteys välissä. Nyt meidän "salasuhde" on ohi ja se paljastuikin jo suhteen ollessa voimissaan, mutta kuitenkin.. Vielä tänä päivänäkin ihanat asiat, eleet ja sanat tulevat omiin mieliin ja sitä miettii, että tekikö sitä väärin ja jäi siihen liittoon, jossa nykyjään on... Ja olen siis mies ja joku puhuikin siitä, että miehet eivät helposti lähde suhteesta ja se pitää paikkaansa. Itsellä oli mielessä myös toisen talous ja jaksaminen, vaikka muuten itsekäs paskiainen olikin...
Te hiirenaivoiset, jotka tulette tänne syyttelemään toisia selkärangattomuudesta yms. niin älkää jaksako jauhaa ja pönkitellä omaa hyvyyttänne, koska te ette ole moista kokenut. On tuskaisen raastavaa olla rakastunut kahteen yhtä aikaa ja sitä harva tahallaan pitkittää ja tahallaan haluaisi jotakin satuttaa.. Yrittäkää itse ymmärtää sitä tilannetta niin, ettekä olisi heti niitä kiviä heittelemässä.
Tajusin asian itsekin vasta kun tilanne tuli omalle kohdalle.... Se ei ole helppoa ja voi pilata elämää vuosia tapahtuneiden jälkeenkin ja itsellä varmasti lopun elämääni. Terapeutit ovat onneksi olemassa. =) Ja niitä tosiaan on joutunut käyttämään selvitäkseen asioista... Että niin helppoa se JÄTÄ VAIN sanonta on toteuttaa.. Elämä nakkelee ihmistä kuin riepua välillä ja itse kuulun siihen rieputukseen joutuneeksi.
liittonsa ja murehtii siis vaimonsa jaksamista. "Salaheilan" murheet jäävät varjoon, eivätkä ne ole yhtään sen vähäisempiä. Olin heilana ehkä miehen kannalta hyvä vaihtoehto, jos nyt niin voi sanoa. Olen siis itsenäinen omillani suht mukavasti elävä nainen, en tarvinnut miehen mukana mitään materiaa. Mutta ne raastavat tunteet... elämää välillä kuningatar ja näkymätön nainen.
miten lapsettomuus on pahinta mitä suhde voi tarjota? Mistä lapsettomuus nousee niin suureksi uhaksi, että se lyö ohi sen, että joutuu kieltämään itseltään elämän sellaisen ihmisen kanssa, jota tässä ja nyt tuntee rakastavansa enemmän kuin omaa elämäänsä? Miksi lapsettomuus olisi pahempaa, kuin elää ilman rakkaintaan,pakolla pistää jäihin tunteensa, haaveensa, kokemuksensa siitä onnesta, jonka joku tietty ihminen tuo mukanaan?
Ei lapset tuoneet rakkautta, eivät tehneet sitä pysyväksi sitäkään suhdetta, jonka pappi aamenellaan siunasi.
Minusta on huomattavasti pahempaa, se, että joudun katsomaan rakkaani selkää, kun hän lähtee, kun tiedän hänen tullessa ajan olevan rajallinen. Kaikista pahinta tässä pahassa on se, että tiedän senkin, ettei hän, mies jota rakastan ole onnellinen vaimonsa kanssa. Ehkä helpommin päästäisin irtikin, jos tietäisin, että heillä kaikki on hyvin.
En pysty itkemään sellaisen perään mitä ei ole, en siis tajua lapsettomuuden nostamista tähän, itken sellaisen perään, joka on olemassa, syvästi ja koskettavasti.
Kakkosnaisia, jokainen tekee kuten haluaa.Itte olen nainen, naimisissa ja omaan suhteen myös varattuun mieheen.Enkä tunne siitä edes syyllisyyttä. Kaikilla on mukavaa, eikä täällä olla kuin kerran. Panopuu jutut voi jättää omaan arvoonsa.
Kaikki edes lapsia? Ja voivatko he saada niitä, se ei ole itsestäänselvyys...?
lapsettomuus-kysymys on ehkä siksi tässä vilahdellut, koska jonain päivänä et voi enää saada lapsia. Ei varmaan nämä miehetkään halua rakkaalleen mitään peruuttamatonta. Se on toki todellakin jokaisen oma asia, haluaako niitä edes. Tuskin täällä kukaan niitä on toiselle tuputtamassa. Kunhan keskustellaan.
minäpä olen hoikka ja kaunis.salarakas komea ja 10v.nuorempi.kihloissa.ja minun salarakkaana jo 8vuotta.aina silloin kun ei ole parempaa mulla kierroksessa.sääliksi käy sitä naista..varmaan aika tyhmä.kun ei älyy.mut ei kai sitä voi älytä.mies aika kettu:).pettääköhän kaikki miehet vaimojaan,kihlattujaan.ilmankos en ota vakituista miestä.
mistä sä tiedät mun kantani lapsiasiaan? Mistä sä tiedät, että mun elämäni suurin katastrofi tulee olemaan se, että joku päivä olen huomannut, ettei mieheni pukannutkaan minua tiineeksi ?
Miten sä voit ennustaa asiaa, josta et tiedä yhtään mitään? Anteeksi vain, olet ehkä melkoinen velho mielestäsi, mutta pieleen menee, ja pahasti.
Lopetatko inttämisen, jos sanon että olen melkein viiskymppinen, enkä todellakaan halua lapsia enää.
Aivan sama oletko hoikka vai pullukka. Säälittävä tapaus kertomuksesi perusteella sinä itsekkin. Miksi oikeastaan säälit rakastajasi naista? Naihan mies sitäkin. Jotenkin tuntuu sairaalta touhulta tuollainen elämä. No jSaokainen taaplaa tyylillään..
enpä kaipaa sääliäsi:)nautin tilanteesta aina kun mahdollista.
anteeksi kun hiillyin. Aloin vaan tuntea vastustamatonta halua takertua tuohon, jotta tulee esille, se, ettei prototyypit pelaa tässäkään asiassa. On jo joissain muissa keskusteluissa tullut esille, ettei elämä ole eikä mene prototyyppien mukaan.
Vaimo ei aina ole se kultainen pikku enkeli, joka syvästi rakastaa miestään, kärsii marttyyrinkruunu kiharoillaan kun mies pitää jalkavaimoa, joka hänkin on tietyn tyyppinen.
Tietysti, täällä on niin monen ikäisiä, monenlaisen elämän kokemuksen omaavaa, ettei keskustelu sinänsä ole tasaväkistä. Viisikymppinen nainen tietää ehdottomasti enemmän ainakin omasta elämästään mitä alle kolmekymppinen sivustakatsoja.
juttu, mitä monet eivät ymmärrä, minäkin nautin salarakkaastani, varatusta miehestä. En koe syyllisyyttä, vaikka aikoinani tarkkaan punnitsin mihin ryhdyn, silloin myös syyllisyys rynni voimalla esiin. Mutta kun en halua olla ns hotellipalvelun tarjoaja kenellekään miehelle niin nyt olen tyytyväinen. En siivoa toisen jälkiä kyllästymiseen asti, kokkaa ja puunaa, punnitse sanojani sen vuoksi, että seuraa viikon murjotus kun herra ei kestä jne. Minua ei ole koskaan kiehtonut perinteinen naisen malli kodinhengettärenä, kun mies tulee kotiinsa kuin hotelliin. Tätähän se on, vielä nykypäivänäkin, olen elänyt yhden pitkän liiton periaatteessa ihan modernin miehen kanssa ja seurustellut useammankin kanssa, mutta silti se tahtoo lipsua siihen, että mies menee lenkille ja minä laitan meille ruoan tyyliseksi jutuksi. Ja jo astianpesukoneen täyttö/tyhjennys aiheuttaa sodan, koska herraa ei huvita osallistua kotitöihin edes 5 min panoksella.
Olen nätti, en mikään ryhävalas, omistan asuntoni ja tienaan tavallisesti. Ottajia olisi, mutta enään en huoli kodinhoitajan ja paapojan virkaa. Olen rakastunut, ollut jo kauan, mutta en koe mustasukkaisuutta, mies rakastaa minua ja vaimoaan, mutta eri tavoin. Nautin elämästäni, nautin miehestä, nautin ystävieni seurasta ja harrastuksista. Monen mielestä olen vain halunnut rusinat pullasta ja se on totta, mutta tiedän myös sen toisen puolen ja siksi olen valintani tehnyt. Muutaman kerran mies on nostanut eron aiheeksi, mutta kun olen ilmoittanut, että luokseni ei muuta niin asia kuivuu kasaan.
Välillä halveksin miestä selkärangattomuudesta, ettei lähde jos kerta haluaa, niin minäkin aikoinani lähdin. Helppoa ei ole erota, mutta yksi elämä, itseäni ei tyydyttänyt nuiva suhde.
Nyt koen eläväni rikasta ja monipuolista elämää, salarakkaana juu, mutta täysin omasta halustani. Saa moralisoida, mutta minua ei kiinnosta. Tympii vain kaikki jotka haluavat tuputtaa mallejaan ainoina oikeina, elämä vie joskus kovallakin kädellä ja joskus yllättäviin suuntiin. En minäkään nuorempana ajatellut ikinä tallaista vaihtoehtoa, tällä hetkellä en pois vaihtaisi.
Hylkäsin nuorena kihlattuni. Molemmat menimme tahoillamme naimisiin. Jatkoimme silti läpi vuosikymmenien yhteistä suhdettamme. Se tarjosi molemmille jotakin, vaikea selittää.
Minä olen huomattavasti paremmin kouluttautunut ja johtavassa asemassa kansainvälisessä firmassa. Emme siis pysty kovin usein tapaamaan face to face. Mutta toisinaan sentään voimme viettää aikaa yhdessäkin. Ja sosti kulkee ja tietysti muu sähköinen liikenne, olin sitten missä tahansa.
Suhteemme on vaikea puolisoillemme, asiasta ei pahemmin puhuta. Mutta kiireinen elämä ei vielä ainakaan ole pysäyttänyt meitä lopullisesti.
ja vielä: molemmilla on lapsia, sattumalta yhtä montakin.
Suhde on kestänyt tuoreena 30 vuotta. Että sellaista.
Mielestäni se kertoo paljon miehen luonteesta ja arvomaailmasta (siitä kuuluisasta "selkärangasta")jos mies elää avioliitossa ja toisaalla toimii kuin olisi poikamies.
Vaikka olisi maailman upein ihminen, niin itse en voisi kunnioittaa tallaista miestä.
Saati että ryhtyisin suhteeseen tällaisen kanssa.
Jos on naimisissa oleva perheellinen ihminen ja harrastaa tapailuja tai salasuhteilua, niin ilman muuta tämä on perheeltä pois.
Jonkinasteista egoismia myös edellyttää ryhtyä suhteeseen toisten kärsimysten kustannuksella.
silmukka kaulan ympärillä odotella kuka potkaisee jakkaran jalkojen alta. Pois,vielä kun pääsee.
Tiedän yhden tuttavanaisen, jolla oli kymmenen vuotta suhde naimisissa olevaan mieheen.
Hän panosti tähän mieheen todella paljon elämäänsä ja tunteitaan.
Käsittääkseni tämä nainen rakasti miestä aidosti ja oli syvästi kiintynyt tähän. Suhteessa edettiin miehen ehdoilla, koska tämä mies oli alusta alkaen kertonut olevansa naimisissa ja ettei tule eroamaan.
Silti tuntui naisen puheista päätellen että hän toivoi että mies eroaisi ja he voisivat yhdessä aloittaa yhteisen elämän ilman salailua.
Tämä nainen päätti, että mikäli sanoisi lähtevänsä lopullisesti mies valitsisi hänet, koska ei haluaisi luopua suhteesta, jonka ainakin tämä nainen koki erittäin antoisana molemmille.
Nainen ilmoitti miehelle ettei haluaa jatkaa kaksoiselämää. Vaan siis yhdessä tämän miehen kanssa. Ehkä ihmisillä on tämä tarve olla jollekkin ihmiselle se tärkein ja ensimmäinen.
Mies vastasi sähköpostitse : "Hyvää jatkoa".
Kymmenen vuoden suhde loppui siihen, eikä mies ottanut enää yhteyttä.
Ei todellakaan tunnu siltä, kun katsoi tätä naista, että pitäisi moralisoida häntä.
Käy niin todella paljon sääliksi.
Poissa tolaltaan oleva nainen lähettelee nyt nimppari ja synttärionnitteluja miehelle sähköpostitse, joihin mies ei vastaa.
Puhelinnumeron mies on muuttanut salaiseksi.
Mitä on seuraanut ja tuntenut näitä naisia joilla on/tai on ollut useiden vuosien suhde varattuun mieheen, niin lähes poikkeuksetta heillä on lapsuudessaan ollut etäinen isä-suhde tai ei isää lainkaan.
Toistavatko he aikuisena samaa emotionaalista mallia -- eli haikailevat paljon poissaolevaa miestä, ja hänen kiintymystään, heidän täyttä mielenkiintoaan kuitenkaan täysin sitä saamatta -- kuten pikkutyttönä aikoinaan ovat tottuneet.
näihin salarakkaiden miehiinkin, eli näihin jotka ovat suhteessa ja pettävät. Isä on ollut henkisesti poissaoleva, etäinen eikä esimerkillinen. Ja samaa mallia siirretään etäänpäin nyt omille lapsille.
nyt kaikkea pistäisi lapsuuskokemusten piikkiin, vaikkakin tämä on sosiaalitanttojen luvattu maa. Sitä kun rakastuu niin jotta paukkuu, ajattelee vain sydämellä, järjellä ei mitään saumaa.
Tosiaan kun katselee näitä toisten naisten Elämän Suuremman Rakkauden kohteeksi valitsemia ukkolötjäkkeitä (joita rakastetaan niin että "paukkuu") niin heti huomaa että "järjellä ei mitään saumaa".
tuttavanaisesi kohtalo sai minut miettimään sitäkin mahdollisuutta. Olen kiitollinen näistä relistisista kuvauksista.Ehkäpä niiden avulla pilvilinnat haihtuvat tuhkana tuuleen.Todella sääli, jos toinen on aidosti rakastanut. Voisi puhua tosirakkaudesta, jos nyt sellaista onkaan.Olen muuten saanut paljon apua näistä kirjoituksista ja kertomuksista oman salasuhteeni käsittelyyn. Ehkä juuri tällainen avautuminen antaa mahdollisuuden tarkkailla tilannetta kuin ulkopuolinen.
Olin lähes 40 vuotta naimissa miehen kanssa joka ei sietänyt läheisyyytä. KUn hän sitten löysi kaukoidästä itseään 32 vuotta nuoremman naisen ja halusi tämän kanssa nainisiin, minun oli lähdettävä.
Nyt sinkkuna haluan kokea mitä miehen läheisyys on.
Olen löytänyt itseäni nuoremman miehen joka on tahollaan naimisissa mutta kokee intohimoa vain minun kanssani. Jotenkin katson että nykyinen tilanne johtuu mieheni torjuvasta asenteesta, en aio
mennä naimisiin mutta nautin nyt kaikesta siitä mitä
ilman jouduin olemaan aviossa ollessani.
Sitä läheisyyttä kannattaa kokea vapaan ihmisen kanssa, koska olet nyt itsekin vapaa .
Todellista läheisyyttä lähelläkään eivät ole seksi- ja salataapamiset.
En halveksi sinua, mutta halveksin tuota mitä harrastat. Koska voisit löytää sen aidon oikean suuren rakkauden. Etkä varastettuja hetkiä varatulta mieheltä, jonka seksitarpeita nyt tyydytät.
Naiset jotka heilastelee ukkomiesten kanssa unohtavat usein tämän, että ukkomies elää täyttä elämää ja arkea oman perheensä kanssa ja ottaa yhteyttä kun tarvitsee mielestään breikkiä (älyttömän itsekästä mutta totta) ja ansaitsee "vieraan naisen läheisyyttä".
Ukkomiehen kanssa oleva taas käyttää tosi paljon aikaansa haaveiluun ja muisteluihin "todelölisesta läheisyydestä" ukkomiehen kanssa, ja oma elämä on vaan tapaamisten haikailua ja odottelua siinä välillä, että koskahan se taas pääsis...
Älä nyt helsvata vieköön toistamiseen hukkaa elämääsi sekundaan kun voisit saada priimaa!
ole oikea tapa. Intohimosta puhuminen johtuu varmasti että pääsee välillä vieraisiin. Tuskin sinulla asian kanssa mitään tekemistä.
Nämä jotka kerran sekaantuu varattuihin, tekee sen yleensä sen jälkeen aina. Vapaat ei muka tunnu miltään. Kun vonkaa toisen omaa niin siinä on visiin sitä jännitystä ja tunnetta maksimissaan. Miks muuten tommoset suhteet kariutuu kun ne tulkee päivänvaloon, eikä ookkaan enää yhtään jänskää.
Suurin illuusio näillä ukkomiesten kanssa "seurusteleville" on tää että ne toitottaa ettei ukkomiehellä ole "muita" kuin hän vain. Ai niin, ja tietty se vaimo.
Yleensä näillä retkuilla on muitakin joihin on tämä kuuluisa "henkinen yhteys kun sen oman vaimon (jonka kans oltu sata vuotta kuiteskin) kans ei ny oikein pelaa. Niin että sääliä ja ymmärrystä antakaa heille.
Ja aina löytyy narrattavia joka ymmärrystä ja lämpöä antaa.
Kas joskus illuusiokin on parempi kuin ei mitään muuta kun tyhjä elämä? Vai mikä hitto niihen vetää.
Lukioaikoina oli likkaporukka joka vonkas muitten poikakavereita työkseen. Aina siinä norkoilemassa ja sitten kun onnistuivat toisen oman saamaan, niin ei kelvannu.
Nykyään nää samat likat heilastelee ukkomiesten kanssa.
Ja miks ei saisi muka syyllistää?
Onks nämä jotain uhreja tämänsorttiset naiset jotka tollasta tekee? Ei saisi sanoa mitä mieltä on, ettei tommoset loukkaannu.
Useimmilla ukkomiesten kans hauskaa pitävillä ei ole minkäänlaista omantunnontuskia. Aivan röyhkeetä menoa , ja hoetaan: kerran täällä vaan eletään!
Juu, kerran täällä vaan eletään, niin miks sitä kertaa ei voi elää niinkuin kunnon nainen.
Haukkuu oman tiensä kulkijoita, saaden pyhitystä omille paheilleen.
Joo, voihan sen toki noinkin määritellä mikä on kunnollinen nainen. Ne on niin tylsiä!!! Kunnollinen mies on helpompi määritellä, eiks niin?
Liity meihin "kerran täällä vaan eletään"- tyyppeihin, joiden mielestä on oikeus ottaa kaikki irti elämästä. Meidän tunnussana, josta meikäläiset tunnistat on yleensä motto: Carpe diem. Se on latinaa ja tarkoittaa : tartu hetkeen!!!
Tämä kaikki irti elämästä tarkoittaa yleensä omien nautintojensa toteuttamista hinnalla millä hyvänsä. Koska kyllähän mulla on oikeus kun mäkin oon ihminen ja kärsiny niin helkkaristi. Mitä siitä jos vaihteeksi joku muu kärsii siitä että mä "elän", hei oikeesti, väliäkös tuolla. Katsos kerran täällä vaan eletään! Jihuu!
Mitäs jos me kaikki oikein kimpassa alettaisiin toteuttaa tuota! Maailma olisi ihana paikka! Rasittaa nuo moralisoijat jotka yrittää muka väittää että kannattaa olla joku "kunnollinen". He, heh! Ja suoraselkäinen!! Hahah! Ja luotettava!! Nyt mä räjähdän jo räkäseen nauruun!!
Me kaikki elettään vaan kerran! Mitähän kivaa tänään keksis, että ittelle tulis kiva fiilis. Salasuhteet on kyllä ihan pop!! Ja ukkomiehet kivoja! Carpe diem!
Ja seuraava sukupolvi kun ne ottaa meistä mallia, niin niilläkin on hauskaa!! Nekin tajuu meitä seuratessaan että hei, mä elän vaan kerran.
mutta ihan pakko myöntää, että toisinaan olen itse ajatellut noin. Minkä helvetin takia minun pitäisi kärsiä ja jättää ihminen, jota rakastan koska eipä vuosia sitten kukaan minun tunteitakaan ajatellut. Ex-poikaystävän pano tuli paksuksi kertakeikan jälkeen. Itse kuulin siitä sattumalta aivan muualta.. Muija jatkoi suhdetta oman miehensä kanssa ja kasvattivat käenpojan yhdessä. Äijän aina ollessa kännissä baarissa se parkui ko. asiaa kovaan ääneen..
Oletko oikeasti noin lapsellinen ja kypsymätön kuin minkä vaikutuksen annat tekstissäsi? Saatko oikesti iloa ja tyydytystä tehdessäsi kaikenlaista pahaa muille ihmisille? Tuleeko sinulle hyvä olo, kun panet varattuja miehiä? Tuleeko sulle hyvä olo, kun olet ilkeä ja loukkaat muita ihmisiä? Koetko mitä suurinta iloa muitten epäonnistumista, kyyneleistä ja pettymyksistä? Tekstisi perusteellä sinusta saa sellaisen kuvan, että olet häikäilemätön ihminen, jonka toiminta ajaa kaikessa vain omien itsekkäitten tarpeitten tyydyttämistä.. muitten tunteista viis!!
Kerroit kärsineesi tosi paljon. Et ole ilmeisesti osannut käsitellä noita tunteita pois, koska sinusta on tullut empatia kyvytön ja kylmä ihminen. Sinussa on valtavasti vihaa, tuskaa ja muita padottuja negatiivisia tunteita. Sinua minä tekisin henkistä työtä itsesi kanssa, jotta voisit vapautua kuormastasi. Onko sinulle koskaan tullut mieleen karman laki "Sitä niittää mitä kylvää"? Elämä heijastaa meille takaisin sen mitä me teemme muille ja elämälle. Niin kauan kuin jatkat pahan viljelemistä, voit olla varma, ettei elämääsi astu onnellisuus, rauha ja ilo.
Meillä on ikuinen kuolematon sielu. Me eletään täällä lukuisia ja lukuisia elämiä. SE miten kaikki tapahtuu sitä en sinulle selvitä, koska et sitä voisi ymmärtää. Kuljet sellaisessa pimeydessä, ettet näe ja tajua, että olet yksi jumalan soluista, jossa on kaikki maailman kaikkeuden perintö.
Voin suositella sinulle luettavaksi seuraavia kirjoja: W.W. Dyer Hyväksy itsesi ja uskalla elää, Dyer Löydä Henkinen minäsi, Ekchart Tolle Läsnäolon voima, Harville Hendrix Kaikki se rakkaus mikä sinulle kuuluu. Muun muassa nämä kaikki kirjat pitäisi löytyä kirjastosta.
Rakkaudella kaikkea hyvää sinulle:)
Itse olin rajusti rakastunut ukkomieheen 6 vuoden ajan. Kaiken lisäksi olimme niin "moraalisia", ettemme harrastaneet seksiä, vaan olimme henkisesti hänen kanssaan yhtä. Kirjoittelimme ja näimme muuten. Miten hienoa se sielunkumppanuus tavallaan oli ja olin aivan varma, etten ikinä löydä hänen kaltaistaan. Se oli myös totaalisen raastavaa ja mieletöntä ikävää. Hän ei luvannut minulle mitään ja yritimme molemmat päästä siitä vuorotellen irti.
Sitten sain viimein aikaan päätöksen, että etsin "puolipakolla" itselleni vapaan miehen ja niin teinkin. Hassua täsä kuviossa on, että löysin enemmän kuin samankaltaisen, vähän vielä parannetun version tuosta miehestä. Se varmaan johtui siitä, että monen vuoden haaveilun ja ikävöinnin jälkeen tiesin, että mitä olen hakemassa ja sitten kolahti oikein kunnolla. Tiedän, että todella haluan jakaa tuon miehen kanssa myös vanhuuteni.
Ohjeeksi sinulle antaisin, että tee itsellesi selväksi, että millaista vapaata miestä olet vailla ja sitten vain etsimään. On paljon helpompaa irrottautua kun on jotain säpinää meneillään. Tämä ohje ei koske sellaisia tapauksia, joissa ollaan "oikeassa" suhteessa ja toista pitää kunnioittaa, eikä pettää.
Arvostan edelleen paljon tuota avioliitossa olevaa miestä. Hän ei koskaan sanonut minulle, että sitoisi minua, vaan toivoi tilanteemme selkiytyvän muuten. Arvostan myös itseäni kun emme päätyneet sänkyyn asti, vaikka kuinka häntä rakastin. Olen tavallaan myös hyvin tyytyväinen tuosta ajasta, sillä näin millaisen miehen halusin. Sain elämääni myös hienon ja vahvan henkisen kokemuksen. Nyt voin sitten rauhassa keskittyä omaan parisuhteeseeni ja tiedän myös, että pidän miehen niin hyvänä, ettei tarvitse häntä myöhemminkään kenenkään kanssa jakaa.
Ihmisellä on kyky rakastaa ja kiintyä moneen ihmiseen elämänsä aikana.
Monilla saattaa olla pohjimmillaan alitajuinen sitoutumisen pelko joka ajaa "vaihtopenkillä" elämiseen. Voi selittää tällöin itselleen, että kyllä joo minä olisin hyvä kumppani ja onnistuisin luomaan kivan patisuhteen JOS tuo vain...(ja tässähän pettää itseään kun järki sanoo ettei niin valitettavasti tule käymään).
Osoittaa jotenkin rajoittunutta ajatustoimintaa kokea näin, että tämä yksi (joka ei ilmiselvästi sitoudu), olisi juuri se sopivin.
Samoin ihmiselle on annettu luovuutta ja mielikuvitusta, ainakin useimmille.
Jos ihastuu johonkin voi mielessään kuvitella ja haaveilla asioita -- mutta ei niitä aina kannata toteuttaa hinnalla millä hyvänsä, tai vain siksi että se toinen osapuoli osaa taitavasti ruokkia tunteita.
Mielikuvituksettomat tyypit ajautuu paljon useammin tekoihin. Sellaiset on jotenkin pelottavia. Että nähdään vain yksi "kohtalo" itselle. Ja roikutaan tässä.
Pelottavaa tässä on se, että nämä tunteet jotka eivät kumpua aidosta vastavuoroisesta kiintymyksestä vaihtuvat nopeasti kostonhimoksi.
Tällöin hylätyksi joutuessaan kostetaan yleensä tälle toiselle hänen perheensä kautta. Ja kiljutaan kurkku suorana : käytit minua hyväksesi, sika!".
Tällöin myös yllättäen muistetaan kumppanin vaimon oikeudet seuraavasti: "Soitin sen raskaana olevalle vaimolle. Kyllä sillä on OIKEUS tietää millaisen miehen kanssa on naimisissa".
Vähät siitä että juuri itse polki vaimon oikeuksia yhdessä tämän miehen kanssa heilastellessaan aikoinaan seitsemännessä taivaassa autuaasti unohtaen että jossain on ihminen -- johon tämä miekkonen on aikoinaan luvannut sitoutua ja josta pitää huolta.
Sitten on tietysti nämä "minä nautin kun kärsin ja riudun, koska itsesäälihän antaa tyydytystä ja näinollen minun ei tarvitse ponnistella tilanteesta pois,
koska TUOLLA toisella osapuolella on onnen avaimet taskussaan, eikä niitä luovuta vaikka olen PYYTÄNYT että pliiis lopetetaan jookos".
Lääkärit määräävät joskus ns. Plasebo-lääkkeitä.
Tällöin kyseessä on lume-lääke, eli lääke ei sisällä vaikuttavia lääketieteellisiä aines-osia, vaan sen teho perustuu siiheen että potilas USKOO lääkkeen auttavan.
Plasebo-rakkaudessa on sama juju.
Vaikka suhde olisi realistisesti ajatellen täysin toisen osapuolen ehdoilla ja hyväksi toimiva, niin plasebo-rakastunut USKOO että suhde on maailman ihaninta. Ympäristön on turha sanoa : avaa silmäsi tai muuta vastaavaa. Asia on näin, niin kauan kuin hän USKOO että näin se on.
Tahdonvoimalla ja lujalla uskolla voi tosiaan luoda itselleen henkisen vankilankin.
Sääli miten paljon energiaa se sitoo.
Ajatellen jos "plasebo-rakastunut" käyttäisi tunne-energiansa vastavuoroiseen ja hedelmälliseen ihmissuhteeseen.
Tosin ennen parantumista, on käytävä läpi henkinen vieroituskuuri. Eli kasvettava itsekin aikuisemmaksi.
Tekstissäsi oli paljon ajattelemisen arvoista asiaa....
Mies ei eroa ikinä ja sinä olet aina kakkonen hänen elämässään. Lapsia et tule saamaan, etkä naimisiin pääsemään koskaan.
Miehellehän tuo on ihanne tilanne, vaimon kanssa viettää mukavaa perhe elämää ja sinulta saa seksiä. Voisiko mies muuta toivoa??
Jos tyydyt tuohon, niin ok!
Tai sitten kerrot vaimolle suhteestanne ja jos vaimo on fiksu, niin potkii tuollaisen pettäjä äijän pihalle, jolloin hän on sinun.
sä ettei miehellä ole määräysvaltaa edes itseensä? Eihän se niin mene, että mies siirtyy kuin kiertopalkintopokaali seuraavalle ottelun voittajalle, vaan hyvin todennäköisesti kun mies oivaltaa saaneensa vapautensa, hän siitä myös pitää kiinni.
Avioliitto ei liene mikään omistussuhde, vaikka kahden kauppa onkin.
sellaista, että on joku ihme avioliitonrikkoja.
Antaa hiippareitten selvittää eka välinsä.
Ja sitten jos jannu päättää olla vapaa mies ja erota oikeesti, niin juttu on ihan toisella tasolla. Realistisella tasolla eikä millään päiväunelmien "kulta onks sun paha olla"-lässytys tasolla.
mitään on varmaan mentävä eteenkin päin. Tilan ja ajan antaminen toiselle on hermoja raastavaa,mutta se kannattaa tehdä. Ettei sortuisi vahtaamiseen ja kyttäämiseen, siihen samaan mitä on jo ollut.
Pitää elää niinkuin opettaa; jos edelleen on kyse avoimesta suhteesta, ei saa tarrata ja alkaa tukahduttamaan jos vasta on edellisestä kontrollista vapautunut.
Tapahtuu mikä tapahtuu, puntariin siinä joutuu, mutta kyllä miehellekin pitää antaa vapaus valita.
"mutta kyllä miehellekin pitää antaa vapaus valita."
Niinpä. Mutta tuon alkuperäisen kirjoittajan tekstistä kävi ilmi, että tämä mies oli valinnut alunperin tuon hoitonsa puolesta. Hänhän kertoi VASTA viikonlopun JÄLKEEN että oikeastaan hupsista keikkaa, olikin naimisissa. Ja vanha virsi (miten ihmeessä se vielä uppoaa johonkin) selityksenä: en uskaltanut ketoa koska ihastuin sinuun ja pelkäsin ettet sitten...
Joo, ihan aiheellinen pelko. Järkevä nainen olisi nostanut kytkintä siinä paikassa ja sanonut et meehän hemmo selvittään pääs ja avioliittos ja tuu VASTA sitten iskemään vapaita naisia. Sillä naisella on oikeus valita myös.
Tässä tapauksessa toi mies valitsi naisen puolesta siten, ettei kertonut totuutta. Ja miehen valinta oli houkutella tuo nainen suhteeseen aviossa olevan ukkomiehen kanssa.
Mutta kyllä nää hiipparit metkut osaa. Ja osaaa haistaa kehen uppoaa halpa sentimento.
Sori, tuli väärään osoitteeseen. Tämä oli vastaus Uskottomuus linkissä olleelle kirjoittajalle otsikkona "rakastan liikaa" tai jotain...ei jaksa enää sinne kirjoittaa samaa