Ajattelin jakaa ongelmani kun en enää tiedä mitä tekisin.
Oma elämäni on mallillaan, minulla on ihana aviomies, olen pienen hetken töissä ulkomailla ja teen jotakin mitä olen aina halunnut ja haaveillut tekeväni.
Ystäväni elämä on toisin, hän ei ole opiskellut, vaihtaa miestä kuin rukkasta, on pari lasta, epävakaa päätöksiltään ja ajatuksiltaan.
Olen aina ollut vakaa häneen verrattuna, hän tekee päätöksiä, muuttaa jonnekin, aloittaa koulun, lopettaa koulun, aloittaa työt, lopettaa työt, ottaa lemmikkejä, antaa ne pois kun kyllästyy, eroaa miehestä, ottaa uuden, ottaa uuden ja eroaa.. Seuraan hänen elämäänsä sivusta ja pyörittelen päätäni.
Olen yrittänyt puhua hänelle nopeista ratkaisuista mitä hän tekee, hän väittää miettivänsä kaikkea tarkkaan, mutta kyllä minusta näyttää siltä ettei hän mieti, hän vain tekee eikä koskaan ajattele seuraamuksia mistään.
Tunnen ja koen että hän on kateellinen minulle. Hänen silmissään minun elämäni on täydellistä ja jatkuvasti saan kuulla kuinka hirveää ja kamalaa hänen elämänsä on.
Hän kerjää sääliä. "Kyllä ahdistaa taas kun kaikki matkustelevat ja minä vain istun neljän seinän sisällä lasten kanssa"
"Minä olen aivan saamaton ihminen, en ole käynyt mitään kouluja eikä minulla ole enää mitään elämässäni, ei ole tulevaisuutta"
Hän puhuu asioista noin, ja saa minut sitten vähättelemään omaa elämääni ja asioitani.
En ole pitkään aikaan voinut iloita mistään hänen kuullensa, koska hän menee heti hiljaiseksi ja kohta alkaa itkeä omaa hirveää elämäänsä, saa minut vähättelemään omaani ja keksimään huonoja puolia omasta elämästäni.
Olen nyt töissä ulkomailla, ja olen tulossa Suomeen 2kk päästä.
Pari viikkoa sitten hän jutteli minulle ihan normaalisti chatissa, kyseli kuinka "hieno elämäni" täällä menee jne.
Kohta hän kertoo, että hän aikoo tehdä itsemurhan.
Ei näe enää mitään syytä elämässä, aikoo jättää lapsensa miehilleen ja päättää päivänsä.
Tiedän hänellä olleen ongelmia lapsuudessa, mutta hänellä on tuossa iässä vielä koko tulevaisuus edessään, olemme molemmat 25 vuotiaita!
Yritin sitten puhua hänelle, että minä en näe mitään syytä miksi hän tekisi noin, ja että kaikki varmasti järjestyy vaikkei siltä vaikuttaisikaan.
Olen itkenyt silmäni punaisiksi miettien että menetän hänet, ja hän vain kertoo kuinka se on hänen päätöksensä tehdä niin jos tekee.
Parin päivän päästä tästä, hän vaikutti taas aivan normaalilta. Olen nyt aivan valtavan vihainen hänelle.
Minulla on vahva tunne, että hän on vertaillut elämiämme ja kokenut että paras keino kostaa minulle ja yrittää pilata minun elämääni täällä, on puhua tuollaisia.
Olen Australiassa saakka, enkä ole tulossa takaisin ennenkuin 2kk päästä. En pääse täältä Suomeen mitenkään, ja hän päättää sitten kertoa juuri kun lähtö on ovella, että minä aion tappaa itseni ennenkuin tulet takaisin.
Suututtaa, vihastuttaa, inhottaa! Kuinka voin enää ikinä olla normaali hänen seurassaan, luottaa häneen? Mitä helvettiä minä sille voin tehdä kun olen täällä! Mitä helvettiä hän tulee avautumaan minulle tuollaisesta, kun tietää etten voi tehdä mitään!
Voin olla väärässäkin, mutta en usko enää että hän tekisi itselleen mitään, hän haluaa vain häiritä minun elämääni. Otin töistäkin vapaata kun olin niin huolissani, ja nyt hän käyttäytyy kuin olisi vain ollut hieman väsynyt silloin kun tämän kertoi.
Olen menettänyt luottamukseni tähän ihmiseen täysin. Hän on manipuloiva akka joka ei kestä sitä että toisilla menee paremmin kuin hänellä, eikä hän kestä seurauksia mitä hänen valinnoillaan on.
Mitä voin tehdä hänen kanssaan? Olen tuntenut hänet lapsuudesta saakka ja pidän hänen kolmesta lapsestaan todella paljon sekä vietän aikaa heidän kanssaan. Voinko vain katkaista välit?
Mitä jos hän tekee itselleen jotain, olenko minä siihen sitten syypää jos en enää toimi terapeuttina?
Olen niin kyllästynyt kuuntelemaan ja toimimaan terapeuttina. Hän jatkuvasti hehkuttaa poikaystävistään tai sitten siitä kuinka hirveää hänen elämänsä on.
Ei kiinnosta enää kuunnella kuinka "rakastunut" hän taas on, ja katsoa kuvia uusimmasta miehestä. En yksinkertaisesti enää välitä, ei ne suhteet kuitenkaan kestä eikä minua kiinnosta tuhlata energiaani hänen miehiinsä.
Sitten itketään kun hän jätti miehen/mies jätti hänet, ja miten paska jätkä tämä olikin.
En jaksa enää!
Hän on äärettömän työläs ystävä, olen tullut siihen lopputulokseen, että häntä ei voi kestää tavallinen ihminen, vaan hän tarvitsee ammattiapua.
On aivan järjettömän raskasta olla ihmisen kanssa jonka mielialat ja tekemiset vaihtelevat noin paljon, en ole terapeutti enkä jaksa enää, mikään ei kuitenkaan kelpaa! Häntä ei voi auttaa normaali ihminen, kuinka saan hänet terapiaan ja apuun!?
Oma elämäni on mallillaan, minulla on ihana aviomies, olen pienen hetken töissä ulkomailla ja teen jotakin mitä olen aina halunnut ja haaveillut tekeväni.
Ystäväni elämä on toisin, hän ei ole opiskellut, vaihtaa miestä kuin rukkasta, on pari lasta, epävakaa päätöksiltään ja ajatuksiltaan.
Olen aina ollut vakaa häneen verrattuna, hän tekee päätöksiä, muuttaa jonnekin, aloittaa koulun, lopettaa koulun, aloittaa työt, lopettaa työt, ottaa lemmikkejä, antaa ne pois kun kyllästyy, eroaa miehestä, ottaa uuden, ottaa uuden ja eroaa.. Seuraan hänen elämäänsä sivusta ja pyörittelen päätäni.
Olen yrittänyt puhua hänelle nopeista ratkaisuista mitä hän tekee, hän väittää miettivänsä kaikkea tarkkaan, mutta kyllä minusta näyttää siltä ettei hän mieti, hän vain tekee eikä koskaan ajattele seuraamuksia mistään.
Tunnen ja koen että hän on kateellinen minulle. Hänen silmissään minun elämäni on täydellistä ja jatkuvasti saan kuulla kuinka hirveää ja kamalaa hänen elämänsä on.
Hän kerjää sääliä. "Kyllä ahdistaa taas kun kaikki matkustelevat ja minä vain istun neljän seinän sisällä lasten kanssa"
"Minä olen aivan saamaton ihminen, en ole käynyt mitään kouluja eikä minulla ole enää mitään elämässäni, ei ole tulevaisuutta"
Hän puhuu asioista noin, ja saa minut sitten vähättelemään omaa elämääni ja asioitani.
En ole pitkään aikaan voinut iloita mistään hänen kuullensa, koska hän menee heti hiljaiseksi ja kohta alkaa itkeä omaa hirveää elämäänsä, saa minut vähättelemään omaani ja keksimään huonoja puolia omasta elämästäni.
Olen nyt töissä ulkomailla, ja olen tulossa Suomeen 2kk päästä.
Pari viikkoa sitten hän jutteli minulle ihan normaalisti chatissa, kyseli kuinka "hieno elämäni" täällä menee jne.
Kohta hän kertoo, että hän aikoo tehdä itsemurhan.
Ei näe enää mitään syytä elämässä, aikoo jättää lapsensa miehilleen ja päättää päivänsä.
Tiedän hänellä olleen ongelmia lapsuudessa, mutta hänellä on tuossa iässä vielä koko tulevaisuus edessään, olemme molemmat 25 vuotiaita!
Yritin sitten puhua hänelle, että minä en näe mitään syytä miksi hän tekisi noin, ja että kaikki varmasti järjestyy vaikkei siltä vaikuttaisikaan.
Olen itkenyt silmäni punaisiksi miettien että menetän hänet, ja hän vain kertoo kuinka se on hänen päätöksensä tehdä niin jos tekee.
Parin päivän päästä tästä, hän vaikutti taas aivan normaalilta. Olen nyt aivan valtavan vihainen hänelle.
Minulla on vahva tunne, että hän on vertaillut elämiämme ja kokenut että paras keino kostaa minulle ja yrittää pilata minun elämääni täällä, on puhua tuollaisia.
Olen Australiassa saakka, enkä ole tulossa takaisin ennenkuin 2kk päästä. En pääse täältä Suomeen mitenkään, ja hän päättää sitten kertoa juuri kun lähtö on ovella, että minä aion tappaa itseni ennenkuin tulet takaisin.
Suututtaa, vihastuttaa, inhottaa! Kuinka voin enää ikinä olla normaali hänen seurassaan, luottaa häneen? Mitä helvettiä minä sille voin tehdä kun olen täällä! Mitä helvettiä hän tulee avautumaan minulle tuollaisesta, kun tietää etten voi tehdä mitään!
Voin olla väärässäkin, mutta en usko enää että hän tekisi itselleen mitään, hän haluaa vain häiritä minun elämääni. Otin töistäkin vapaata kun olin niin huolissani, ja nyt hän käyttäytyy kuin olisi vain ollut hieman väsynyt silloin kun tämän kertoi.
Olen menettänyt luottamukseni tähän ihmiseen täysin. Hän on manipuloiva akka joka ei kestä sitä että toisilla menee paremmin kuin hänellä, eikä hän kestä seurauksia mitä hänen valinnoillaan on.
Mitä voin tehdä hänen kanssaan? Olen tuntenut hänet lapsuudesta saakka ja pidän hänen kolmesta lapsestaan todella paljon sekä vietän aikaa heidän kanssaan. Voinko vain katkaista välit?
Mitä jos hän tekee itselleen jotain, olenko minä siihen sitten syypää jos en enää toimi terapeuttina?
Olen niin kyllästynyt kuuntelemaan ja toimimaan terapeuttina. Hän jatkuvasti hehkuttaa poikaystävistään tai sitten siitä kuinka hirveää hänen elämänsä on.
Ei kiinnosta enää kuunnella kuinka "rakastunut" hän taas on, ja katsoa kuvia uusimmasta miehestä. En yksinkertaisesti enää välitä, ei ne suhteet kuitenkaan kestä eikä minua kiinnosta tuhlata energiaani hänen miehiinsä.
Sitten itketään kun hän jätti miehen/mies jätti hänet, ja miten paska jätkä tämä olikin.
En jaksa enää!
Hän on äärettömän työläs ystävä, olen tullut siihen lopputulokseen, että häntä ei voi kestää tavallinen ihminen, vaan hän tarvitsee ammattiapua.
On aivan järjettömän raskasta olla ihmisen kanssa jonka mielialat ja tekemiset vaihtelevat noin paljon, en ole terapeutti enkä jaksa enää, mikään ei kuitenkaan kelpaa! Häntä ei voi auttaa normaali ihminen, kuinka saan hänet terapiaan ja apuun!?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Luin kirjoituksesi. En väitä että mulla olisi oikeita vastauksia, kirjoitanpahan mitä mieleeni tulee.
Kateellinen ihminen haluaa toisen elämästä vain ne hyvät asiat, ei niitä huonoja puolia joita varmaan jokaisen ihmisen elämästä löytyy - jos ei nyt niin joskus myöhemmin. On helppoa yksisilmäisesti tuijottaa toisen ihanaa elämää ja vertailla omaan paskaan elämäänsä ja olla surkea olosuhteiden uhri!
Onko ystäväsi
Sorry, viesti karkasi ihan keskeneräisenä.
Onko ystäväsi itse tehnyt elämänsä päätökset vai onko hän ronkunut neuvoja ja sitten niitä noudatettuaan valittaa että en minä itse näin olisi tehnyt mutta kun toinen neuvoi. Itselläni joskus oli tämmöinen ystävä joka oli aina neuvoja pyytämässä ja tehtyään väärän valinnan hän puolustautui sillä että sinähän näin neuvoit tekemään.
On vaikeaa ja joskus mahdotonta vahtia toista ihmistä ettei hän pääsisi tekemään itselleen pahaa. Onko ystäväsi alkanut käyttää valtaa ystävyyssuhteessanne tasatakseen elämienne epämiellyttävyyksiä? Mitä te saatte tästä ystävyydestä? Sinä saat varmaankin huonon omantunnon ja pahan mielen koska elät "liian onnellista" elämää. Onko ystävälläsi muita ystäviä vai oletko ainoa hänelle?
Oletko ystävä vai terapeutti tai hoitaja hänelle? Netistäkin löytyy keskustelupalstoja, tukinet ym. joihin voi purkaa murheitaan, erilaisia palvelevia puhelimia ja sielunhoitopuhelimia löytyy, voisitko ohjata häntä ottamaan yhteyttä tämmöisiin:
http://www.eriparivanhemmat.net/puhelimet.html
Jaksamista.
ex ystävä :
Kiitos viestistäsi. Eli ystäväni on kyllä aina tehnyt omat päätöksensä, nopeat, äkkipikaiset ja typerät.. Hän ei kestä sitä millaiseksi hänen elämänsä on muuttunut, vaikka KAIKKI on seurausta hänen ihan omista valinnoistaan!
Vaikka neuvon häntä, yleensä hän ei kiinnitä huomiota neuvoihin, tekee oman päänsä mukaan ..
Hän ei näe hyvää mitä hänen elämässään on, ainoastaan ne negatiiviset asiat, ja vertailee koko ajan itseään ja omaa elämäänsä muihin, kuinka kaikilla muilla on asiat paremmin.
Minunkin elämäni näyttää varmasti täydelliseltä ulkopuolisen silmin, ei kenenkään elämä kuitenkaan sitä ole. En uskalla kertoa hänelle että olen jostakin asiasta onnellinen, koska hän on heti kateellinen ja kääntää sen heti kuinka hänelle itselleen ei koskaan tapahdu mitään.
Pitäisi vain osata olla "lohduttamatta" kun hän niin selkeästi kerjää sääliä. Pitäisi olla hiljaa ja kuunnella kuinka hän valittaa miten "HÄN" ei koskaan pääse mihinkään, jos olen juuri kertonut että olen lähdössä ulkomaille töihin.
Olen huomannut ettei hän koskaan ole oikeasti onnellinen jos hänen tuttavilleen tapahtuu jotakin mukavaa. Toinen kaveri saa hyvän työpaikan. Onnittelen ja olen ylpeä sekä iloinen hänen puolestaan, elän mukana ja olen vilpittömästi iloinen tästä.
Kaverini taas onnittelee ja on iloinen, mutta kohta alkaa tilittää kuinka hän ei ole päässyt kunnon töihin, ei ole koulutusta ja on niin saamaton..
Eli nyt ei puhutakaan enää kaverin saamasta hienosta työtilausuudesta, vaan lohdutellaan toista, että kyllä hänellekin vielä mukavia asioita tapahtuu.
Valmistuessani hän onnitteli, ja parin lauseen päästä alkoi itkeä kuinka hänestä ei koskaan tule mitään, hän ei ole käynyt kouluja ja on saman ikäinen kuin minä, elämä siis hukassa :p
Kaikki kääntyy siis häneen, kuinka hänen seurassaan voi itse iloita mistään, kun saa odottaa milloin hän alkaa valittaa omasta elämästään. :(
En oikein ole varma mitä saan tästä ystävyydestä, tuntuu, että parina viime vuonna olen ollut hänelle enemmänkin terapeutti. Hän on ollut enemmän tai vähemmän masentunut tänä aikana, ja tuntuu ettei mikään koskaan muutu.
Vuodesta toiseen valituksenaiheet ovat samat, mies jättää, hän jätti miehen, ei ole töitä, ei ole koulutusta, hän on niin yksinäinen, kaikki kaverit jättävät hänet jne. Sen sijaan että hän nousisi jorpakosta ja tekisi asioilleen jotakin, hän kiertää samaa kehää ja valittaa samoista asioista kerta toisensa jälkeen.
Nyt kun tätä rinkiä mennään kymmenettä kertaa ympäri, alan olla tähän kyllästynyt.
Mikään ei koskaan muutu, hän ei muutu, eikä tajua, että ei se kaikki paska elämässä voi olla muista kiinni, ja se itsesääli mitä hän harrastaa vain tuhoaa häntä.
Parhaimmillaan hän on todella ihana ja mukava kaveri, en vain tajua miten hän vetää itseään noin syvälle jorpakkoon. Miksei hän tee jotain elämälleen jos se on niin hirveää? Miksei hän yritä muuttua?
Olen pyytänyt että hakisi terapiaan, psykologille, mutta ei kuulemma halua puhua ventovieraille?
Mitä ihmettä tehdä, huippukiva kaveri kun on kaveri, mutta muutoin on kuin pahin vihamies :p
Ei kuulosta hyvältä. Eihän hän tietenkään halua puhua tuntemattomille... Kauanhan se tuntematon ei enää ole tuntematon kun pari kertaa on sen kanssa puhunut. Mutta ymmärrän että hänellä on tarve pitää sinusta kiinni koska tuntemattomammalle ei niin vaan kehtaa kiukutella. Apua hän tarvitsee mutta pakolla apua ei voi tarjota, jos tarjottu apu ei kelpaa niin sinulle jää tehtäväksi suojella itseäsi energiasyöpöltä. Eihän sitä tiedä jos hänet saisi johonkin ammattiauttajalle tai ryhmään suostuteltua, ei kannata luovuttaa helpolla. Voisi tehdä hyvää hänelle mennä johonkin ryhmään jossa on muitakin "huono-onnisia" elämänsä sankareita - ehkä se on niin vaikeaa siksi että hän "haluaa" olla itse kaikkein epäonnistunein ja säälityin. (?).
Anteeksi kyynisyyteni, voin olla väärässäkin. Mutta jos hän aina asennoituu "voi kun tein niin ja tein näin"... niin hän elää aina niissä epäonnistumisissa. Kunpa saisi hänet asennoitumaan siten että "seuraavalla kerralla teen toisella tavalla" tai siten että hän voisi ajatella että näistä kömmähdyksistäkin voi (ainakin joistakin) oppia jotakin ja yrittää jatkossa toimia toisella tavalla. On minunkin elämässäni kaikenlaisia vääriä valintoja enkä ole paljon menestystä kokenut mutta yritän iloita pienistä asioista.
Itse uskon Jumalaan ja saan apua rukouksesta. Aikoinaan luin Merlin Carothersin "Kiitoskirjat" jossa neuvotaan sitä miten kiitetään Jumalaa kaikista mahdollisista asioista. Kirjassa kerrottiin ihmeellisiä rukousvastauksia tällaisen menettelytavan seurauksena. Jos uskonasiat millään muotoa tulevat kyseeseen (tai vaikka eivät tulisikaan) niin neuvo ystävääsi lukemaan tuo mainittu kirja. Siitä saisi ainakin ajatuksen aihetta ja uusia näköaloja.
Voimia sinulle.
http://www.tukiasema.net/
https://www.terapiaa.fi/
http://www.terapiaryhma.fi/index.html
https://www.secure-tukinet.net/
http://www.terapiahuone.com/yksiloterapia/
http://www.hyvinvointipalvelut.fi/portal/palveluhakemisto/palveluntarjoaja/?id=1705
Sattumalta jossain määrin jopa ymmärrän ystävääsi
koska minullakin on lapsuuden aikaisia juttuja jotka vaikuttavat aikuisuudessa.
Eli ihmissuhteissa, työelämässä ja minullakaan
ei ole koulutusta.
En nyt ala omasta taustasta kertomaan, mutta vihdoin olen löytänyt niitä syitä miksi oma elämä on näin.
Ystäväsi ei vain tiedosta eikä ole käsitellyt
omia juttujaan ja siksi menee samaa kehää ympäri.
Kyse ei ole vain asioiden muuttamisesta vaan
siitä että ystäväsi pitäisi terapian myötä saada
ymmärrys miksi hän käyttäytyy näin(esim. ne miessuhteet, ei koulutusta jne).
Terapia vaatii aikaa ja luottamusta ja todellakin matkaa ihan sinne lapsuuteen ja lapsuuden ihmissuhteisiin ja mitä silloin on tapahtunut.
Erityisesti ne tiedostamattomat asiat painavat ja vaikuttavat eniten. Siksi varmaan ystäväsi
rämpii siinä samassa suossa.
Itse kirjoitan näin kun olen käynyt omia asioita
läpi. Luulen että kaverillasi on aika vakavia
juttuja taustalla.
Ehdottomasti terapiaan, kuitenkin juttelemaan
jonnekin.
Ja tosiaan, pitäisi löytyä henkilö jonka kanssa
synkkaa ja asiat vaativat aikansa!
Ne eivät selviä hetkessä.
No tiedät varmaan mitä tehdä jos ajattelet ystävästäsi noin pahasti - "manipuloiva akka". Et voi ainakaan auttaa niin kauan kun ajattelet noin.
En usko, että ystäväsi tahallaan alkoi uhkailla itsemurhalla. Kuulostaa, että ystäväsi on hyvin masentunut ja tarvitsee apua elämänsä järjestämiseen. Olet aivan oikeassa, ammattiapu varmasti auttaisi.
Puhu hänelle, kerro miltä sinusta tuntuu, kun hän ei anna sinun iloita saavutuksistasi. Kerro, että välität (jos välität) ja lähtekää vaikka yhdessä varaamaan aika terapeutille. Kerro hänelle, että sinä et voi olla aina se, jonka niskaan huolet kaadetaan, voit kuitenkin olla tukena muuten.
Vaikka, en minä mikään ammattilainen ole, mutta noin mie ehkä tekisin.
-Julia
Kiitos vastauksista, auttaa kun saa jotain perspektiiviä asioihin.
Olen pahoillani sanoista *"manipuloiva akka", mutta siltä minusta välillä tuntuu.
Esimerkiksi pari viikkoa sitten, hänen piti maksaa minulle lasku jonka maksoin hänen puolestaan, (hänellä ei maksun aikaan ollut rahaa, tai niin sanoi..)
Nyt hän aloitti kertomalla kuinka kusessa hän on taloudellisesti, on velkaa satoja euroja monille ihmisille, laskut maksamatta ja haluaisi vain juoda ne rahat mitä hänellä on.
Huolestuin tästä, ja sanoin, että ei sillä maksulla ole kiirettä, maksaa sitten kun pystyy.
Tästä helpottuneena, hän kohta ilmoitti lähtevänsä heti alkoon ostamaan viinaa :p
Hän ei missään vaiheessa itse kysynyt maksuaikaa, vaan sai minut ehdottomaan sitä aivan itse. Tästä syystä pidän häntä manipuloivana, hän osaa valita sanansa ja käsitellä minua niin, että jos jotakin tapahtuu jonka hän on tehnyt, saa hän tilanteen vaikuttamaan siltä, ettö minun närkästyessäni se onkin vain minun syytäni, olen liian "herkkä"..
Kommentit esimerkiksi uudesta kampauksesta "ai, tollanen, eikö toi ole vähän mummomainen?" "Just huomasin että et ole paljoa tainnu korkokengillä kävellä, näyttää jotenkin oudolta toi sun kävelys"
"ihan kun oisit raskaana!" "en kyllä itse olis tollasta ostanu"
Ostin uudet ihanat korkokengät, valkoiset, matala korko ja niittejä "ai, tollaset terveyskengät"
Vihkisormuksesta kommentoi "onko joku muovisormus?"
Kun olin Suomessa, hän tuli aina luokseni ja lähdimme baariin.
Ennen tätä oli kuitenkin aina show.
Hän tulee luokseni ilman baarivaatteita, kertoo, ettei löytänyt mitään mitä voisi laittaa päälle. Eihän hän voi lähteä baariin ilman kunnon vaatteita. (tietää suuresta vaatevarastostani). Hän puhuu ja valittaa kauan, ja lopulta kysyy vienosti, josko voisi lainata minulta jotain?
Enhän niitä kuitenkaan kaikkia voi käyttää samana päivänä.
No, monet kerrat olen vaatteita lainannut, ja viimein minulle riitti.
Sain ne takaisin yleensä 2kk jälkeen, likaisina, tai rikkinäisinä.
Jos sanoin tästä, kertoi hän sen olevan vaatteen vika "en uskaltanut pestä ettei mene rikki, on niin huonolaatuinen"
Tai,
"kerran vain käytin toisessa paikassa, en tajua miten se noin meni". Jos kysyn maksusta, en koskaan saa sitä summaa mitä itse olen maksanut/vastaavaa tilalle, koska "sehän nyt oli sellainen vanha riepu/et koskaan edes itse käyttänyt sitä!"
Ja jos itse kokeilen asua joka hänen mielestään näyttää "liian hyvältä", alkaa hän kitistä siitä kuinka ruma ja lihava hän on minuun verrattuna, ettei nyt kehtaa lähteä kanssani minnekään ellen vaihda peittävämpiin vaatteisiin :p
En pysty enää auttamaan häntä, enkä halua.
Olen kyllästynyt siihen, että hän kommentoi jatkuvasti negatiivisia pikku piikkejä minusta, ihan "huomaamatta".
Sanoin tästä kerran, hän kertoi olevansa vain rehellinen, eikä tajua miksi hänen pitäisi teeskennellä ja miksei saisi olla se kuka on?
Tässä kaikessa on takana se, että parhaimmillaan hän on todella hyvää seuraa, ja me olemme tunteneet lapsuudesta saakka, asumme samalla paikkakunnalla, ja äitimme ovat ystäviä.
Totaalinen "eroaminen" tästä henkilöstä on jokseenkin mahdotonta ihan senkin takia että törmäämme jatkuvasti...
_____julia.
En voi lähteä ystäväni kanssa mielenterveystoimistoon apua hakemaan, mainitsin tosiaan viestissäni että olen ulkomailla, en PÄÄSE täältä häntä auttamaan. Siinä se ongelma onkin. On ok avautua jos on ongelmia, ja autan mielelläni, mutta kuinka voin häntä auttaa, ja kun mitään ehdotuksiani avusta hän ei hyväksy :p
Onpas ilkeä, "ystäväsi" siis. Aloin tässä miettimään, että itse kyllä luultavasti katkaisisin välit.
Tuo siun toinen viesti kuulosti aivan kamalalta. Tai siis se kuinka ystäväsi arvostelee sinuu.
Kohtahan sulla itellä menee itsetunto ja kaikki kun toine on koko ajan haukkumassa..
Tämä on siis itsellenikin todella sekavaa.
Parhaimpina aikoina, hän on siis todella mukava ja mahtava kaveri.
Hänen kanssaan on hauskaa, voi juoruta kaikesta, hän kuuntelee huolia ja kommentoi parhaansa mukaan, mutta välillä menee päin persettä..
Välillä tulee kommenttia joka jää oikein vaivaamaan ja nakertamaan itsetuntoa, välillä hän on kuin enkeli ja ihanin kaveri maan päällä.
Nyt on ollut niin paljon paskaa viimeaikoina, se on oikein kertynyt tähän ja se kyllä näkyy omissa fiiliksissänikin.
Eli on vaikeaa katkaista välejä kokonaan, näemme muutenkin toisiamme, välitän hänen lapsistaan ja toisaalta hän on joskus tosi kiva kaveri.
Pahimpina aikoina taas tuntuu, ettei hän muuta tee kuin manipuloi ja hankkii haluamaansa, valittaa omista ongelmistaan eikä kykene iloitsemaan muiden asioista.
Välillä mietin onko hän jotenkin jakautunut mieleltään, vaihtelee niin paljon mielialat ja käytös, sekä äkkipikaiset päätökset ovat todella outoja :P
Hankalaa, eikä hänelle oikein pysty puhumaan ilman että hän suuttuu, ja kääntää sen, että olen itse se omituinen ja yliherkkä..
Täytyy myöntää että minä en jaksaisi kaveerata tuolla tavalla käyttäytyvän ihmisen kanssa.
Olisikohan mahdollista vähän vetää rajoja ystävyydessä? Kuten esim. että ette enää tulevaisuudessa tapaisi ollenkaan toistenne kotona (ainakaan sinun luonasi) vaan jossakin kodin ulkopuolella? Ei tulisi sitä vaaraa että toinen on hamuamassa vaatekaapilla lainavaatteita?
Velvollisuutesi ei ole olla toisen pahantuulen puuskien likasankona. Oletko kysynyt häneltä että miltä hänestä itsestään tuntuisi jos sanoisit hänelle jonkin mainitsemasi ilkeyden? Tee selväksi ettet hyväksy piikittelyä ja ilkeilyä. Ellet voi jättää ystävääsi niin laita ainakin kunnon rajat hänen käytökselleen ja pidä niistä kiinni.
Jos uskot Jumalaan niin rukoile ystäväsi puolesta. Voit myös laittaa rukouspyyntöjä.
http://www.rukousystavat.fi/
Hei. Haluan vastailla minäkin, ja ymmärrykseni on teidän molempien puolella, vaikka en ystäväsi käytöstä hyväksykään.
Ensinnäkin on ihan selvä että ystäväsi voi tosi huonosti ja tarvitsee (tai hyötyisi varmasti) ammattiapua. Sinun ei tarvitse eikä kannata alkaa leikkiä hänelle terapeuttia vaan pistää rajat, jotka suojelevat ystävyyttänne.
Toivon että et katkaise ystävyyttä ennen kuin olet yrittänyt vielä pelastaa sitä. On traagista, että ihminen hylätään jos tulee jotain mielenterveysongelmia. Ja jonkinasteisista mielenterveysongelmista tässä on kyse. En usko että kukaan on vain paha ja itsekäs ja ilkeä ja kateellinen noin vain luonteeltaan, vaan sellaiseen on syitä, joita voi parantaa.
Kirjoittamasi törkeydet ystäväsi taholta ovat sellaisia, että niitä ei pidä sietää. Mieti rajasi ja kunnioita itseäsi. Minullakin oli aikaisemmin kaveri, joka päästeli suustaan välillä salakavalan tuntuisia piikejä ja vinoilua. Häkeillyin aina ja ohitin kommentit. Joskus palasin myöhemmin johonkin hänen sanomaansa, mutta hän käänsi asian aina kummasti päin tai kielsi kaiken. (Kaverini meni myöhemmin terapiaan ja minullekin selvisi vakavia syitä hänen alemmusskomplekeihinsa).
Nyt ymmärrän, että olisi pitänyt heti tarttua ilkeään kommenttiin ja sanoa vaikka että "kuulosti aika ilkeältä, oletko kateellinen vai miksi yrität pahoittaa mieleni?" tms. Jos piikittely jatkuu ja aina kerrot että se kuulosti loukkaavalta, niin pian voit myös sanoa, että olisi muuten kiva nähdä, mutta olet taas loukannut minua kummallisilla kommenteilla ja jos ei tyyli muutu, et jaksa enää tavata. Tämä olisi reilumpaa kuin vain hävitä.
Ystäväsi ei varmasti oikeasti tajua käytöksensä vaikutuksia. Ystävän tehtävä on olla peili. Kirjoitit aikaisemmin että
"Pitäisi vain osata olla "lohduttamatta" kun hän niin selkeästi kerjää sääliä."
Tästä sanoisin, että on luonnollista kaivata myötätuntoa kun masentaa. Vielä enemmän alkaa masentaa jos myötätuntoa ja lohdutusta ei saa edes ystäviltään.
Onhan se oikeasti järkyttävää ja traagista, että hän masentuu toisen onnesta! Siihen kannattaa puuttua, mieluummin kuin sivuuttaa. Koeta olla turhautumisesta huolimatta ystävä, peili. Älä ole kuitenkaan Vekkulan vääristävä peili, joka lohduttelee maalaamalla positiivisia näkymiä tyyliin kyllä se siitä ja kyllä onni sinuakin vielä potkaisee...
Ole rehellin ystävällinen peili, joka sanoo näkyväksi, oikeuttaa ja hyväksyy ystäväsi tunteet. Hänen ON paha olla! Sano esim että tulet surulliseksi kun hän on niin surullinen ja että on vakavaa että toisen onni nostaa esiin pahoja tunteita niin usein ja että ne tunteet kannattaa ottaa vakavasti ja tehdä niille jotain. Voit sanoa että et osaa auttaa, mutta haluat olla tukena jos ystäväsi yrittää muuttaa asioita.
Voit varmasti myös sanoa, että et tiedä mitä sanoisit, koska pelkäät ystäväsi suuttuvan. Ehkä voisit jopa pyytää häntä lukemaan tämän kirjoitusketjun, sillä se ehkä kertoo hänelle hyvin sinun kantasi. Ja vaikka vähän haukuit häntä, se oli asiallista ja aiheesta ja kaiken takana oli mielestäni koko ajan että olet hyvä ja vastuullinen ystävä.
Tuli vielä mieleen että ota vakavasti se itsemurhauhkaus. Vaikka hän ei olisis sitä oikeasti toteuttamassa, kertoo se todella pahasta olosta. Kerro hänelle mitä tunteita se herätti sinussa ja miksi olet vihainen. Ihan sama oliko kyseessä huomion haku vai luovuttaminen, voit sanoa hänelle että tämä oi viimeinen pisara ja todisteoianeistoa siihen, että hänen tulee hakea apua. Hänen lapsillaan on oikeus tasapainoiseen ja hyvinvoivaan äitiin. Piste.
Äläkä stressaa, että olet ulkomailla. Voit sanoa asian maililla. Se voi olla parempikin kuin suullisesti, kaikki tärkeä tulee varmasti sanottua. Ja etäisyys teidän välillä voi olla nyt hyvä, se voi auttaa sinua pakottamaan häntä muuttumaan.
Hmmm, noi oudot kommentit mitä hän sinulle sanoo, kuulostaa tutulta. Mulla on kans "ystävä", joka möläyttelee mulle ihan kummallisia asioita ja tekee ihan ihmeellisiä juttuja muka vahingossa. Monta kertaa oon joutunut hänen takiaan jotenkin "noloon" valoon. Hän esim. itse on todella laiha, ja sitten hän arvostelee muiden naisten muka "läskejä" perseitä, jotka ovat pienempiä kuin omani. Tosi asiassa mä herätän miehissä enemmän kiinnostusta normaaleilla muodoillani, kuin hän poikamaisella hoikkuudellaan. Hän sanoo juttuja, millä ei mun mielestä oo muuta tarkoitusta kuin jotenkin latistaa minua. Olen kans käynyt enemmän kouluja, mulla on parempia ja kestävempiä ihmissuhteita jne, mistä luulen hänen olevan minulle kateellinen.
Myös hän pyrkii maksimoimaan kurjuuttaan ja olen hänelle vain terapeutti. Aina kaikki puheenaiheet kääntyvät lopulta häneen ja hänen huonoihin ihmissuhteisiin. Toisaalta hän myös kuvittelee välillä itsestään liikoja.
Mä olen toistaiseksi pistänyt välit tähän ihmiseen poikki, sillä mun jaksaminen on jotenkin nyt ylittynyt. En jaksa kuunnella ongelmia, mitkä on tapahtunut 10-vuotta sitten ja jatkuvaa vihaista vuodatusta milloin mistäkin. Ja voin rehellisesti sanoa, miten mun oma elämänlaatu on parantunut. Missään nimessä en halua jättää ystäviäni pulaan ja olen kyllä valmis kuuntelemaan ja keskustelemaan, mutta tuo mun latistaminen on nyt loppu! Kehoittaisin suakin ottamaan ystävääsi hieman etäisyyttä.
Tuskinpa tuo kuvailemasi mitään ystävyyttä on - tosi ystävyyshän on aina molemminpuolista. Nyt teillä on kummallisen vino tai lommoinen suhde - sinun roolisi on vain täyttää hänen kulloistakin tarvettaan.
Ehdota ihan reippaasti hänelle kognitiiviseen terapiaan pyrkimistä. Miten hän muuten saa asiansa kohdalleen?
Eräästä Satakunnan Kansasta olen joskus saksinut tällaisen neuvon, jota pidän mielessäni:
Lopuksi metafora, jota käytän lähes jokaisessa hoitosuhteessa: Istut veneessä peilityynellä järvellä, kun nousee yllättäen myrsky, joka kaataa veneesi ja joudut veden varaan. Myrsky on jo vienyt veneesi, siihen et voi enää turvautua. Mitä sinä teet? Jäätkö paikallesi odottamaan, milloin vajoat veden alle ja hukut? Vai katsotko ympärillesi, minne voisit pelastautua, missä on lähin kaislikko, ranta tai kivi, jolle voit uida?
Tällaisessa tilanteessa jokainen yleensä yrittää pelastautua, mutta mikä saa meidät kuivalla maalla hukuttamaan itsemme ahdistuneisuuteen. Sen sijaan voisimme pohtia, mitä minun pitää juuri nyt tehdä, että pääsisin vapaaksi tästä hirveästä olotilasta tai vaikeasta tilanteesta. Ellemme tee mitään, hukumme - kuivallakin maalla!
pykoterapeutti Pirjo Riuttala
Neuvoisin Sinua, alkuperäinen, ottamaan mahdollisimman paljon etäisyyttä ystävääsi - jos et kerran voi erota (asuu lähellä) hänestä.
"Ystäväsi" - ei todellakaan ole mikään ystävä, vaan ilkeä, sinulle kateellinen ja mustasukainen piikittelijä,joka persoonallisuushäiriöisenä ihmisenä koukuttaa sinua minkä ehtii. Tyypillistä näille tällä tavalla vinksahtaneille yksilöille.
Välillä on ihana, suurenmoinen ja maailman paras kaveri ja toisen kerran suusta tulee vaan pelkkää moskaa ja arvostelua. Näinhän se menee. Pidä varasi ja elä omillasi omaa elämääsi.
Hän kenties yritää saada esim. milenterveytesi järkkymään. Kokemusta on nimittäin tällaisista ihmisistä.
Yrittää pahoittaa sinun mielesi, aina, kun vaan "haistaa", että olet jossain asiassa ns. vahvoilla. Hänellä itsellään on paha olla, huono itsetunto,huono koulutus tms.
Ota tosiaan etäisyyttä. Älä lainaa rahaa (ei hullu ole se,joka pyytää,vaan se joka maksaa...), älä lainaa niitä vaatteita, vaikka sinulla niitä paljon onkin. Varsinkin,kun saat ne rikkinäisinä ja rispaantuneena takaisin. Siinähän huomaat - symboliikan kautta - miten hän arvostaa sinua ja omaisuuttaasi - repii ja rikkoo - ja sitten vähät välittää.
Siis älä lainaa tai anna rahaa. Älä lainaa tai anna vaatteitasi. Älä lainaa tai anna muuta omaisuuttasi. Älä maksa hänen baari- tai taksilaskujaan. Ylipäätään pidä omat rahat itselläsi ja hän pitäköön omansa.
Näethän, olet vain hyötykäytön kohde ja hän on julma huvittelija kustannuskellasi. Naureskelee kotona omalle "fiksuudelleen" ja sinun hölmöydellesi. Älä ole liian kiltti. Se ei vaan sovi tähän maailmanaikaan. Kilttiä jymäytetään aina.
Katso vaikkapa sivut: www.narsistienuhrientuki.info. Sieelä hyvät keskustelusivut,joissa paljon opettavaisia tarinointa elävästä elämästä.