Sillähän ei ole mitään väliä miten työssä viihtyy ja tai onko kutsumusala vaiko ei, ainoa seikka joka ratkaisee koulutukseen ja työpaikkahaun on palkka. Se on nykyihmisille ainoa itsetunnon mittari vallan ja kuuluisuuden lisäksi, myös identiteetin korvike. Mitä enemmän palkkaa sitä tärkeämmäksi voi itsensä tuntea. Tätä palstaa lukiessa saa juuri tuon käsityksen, kysymykset mitä olan opiskella ja mihin haen töihin, riipuu siitä missä on paras palkka. Mielestäni tuo on helvetin kieroutunutta ajattelua joka kertoo arvomaailman olevan henkilöllä täysin perseellään.
Onhan liksalla väliä mutta jumalauta että palkan vuoksi juostaan paikasta toiseen, kysellen ja kiljuen mistä enemmän, "mistä paremmin, paljon mulle heti helpolla ja nopeasti". viihtyvyyden ja muun vähäpätöisen seikan kustannuksella.
Onko palkka, eli kulutusvahvuus siis todellakin se kaikista tärkein seikka joka voitte kuvitella. Onko sitä rojua saatava niin helvetisti, joka päiväkö on satojen eurojen ostoksille päästävä vai onko kyse vaan elvistelystä ja identiteetin määrittämisestä ja egon lihottamisesta???.
Haistakaa paska koko valtion valta ja urpo kansa, joita ei kansalaisiki, siis yksilöiksi voine edes kutsua.
Onhan liksalla väliä mutta jumalauta että palkan vuoksi juostaan paikasta toiseen, kysellen ja kiljuen mistä enemmän, "mistä paremmin, paljon mulle heti helpolla ja nopeasti". viihtyvyyden ja muun vähäpätöisen seikan kustannuksella.
Onko palkka, eli kulutusvahvuus siis todellakin se kaikista tärkein seikka joka voitte kuvitella. Onko sitä rojua saatava niin helvetisti, joka päiväkö on satojen eurojen ostoksille päästävä vai onko kyse vaan elvistelystä ja identiteetin määrittämisestä ja egon lihottamisesta???.
Haistakaa paska koko valtion valta ja urpo kansa, joita ei kansalaisiki, siis yksilöiksi voine edes kutsua.
Vastaukset 6
Vanhimmat
tosin ikää piti tulla yli 40 vuotta ennen kuin sen ymmärsin.Nuorena olen erittäin kunnianhimoinen ja määrätietoinen urakehityksestäni.Kaupallisen keskitason koulutksen saaneenna ja hieman teknillistä myös halusin näyttää itselleni ja kavereilleni jotka kaikki korkeakoulutettuja että miehestä se on kiinne se urakehitys ja palkka.
Heti laman jälkeen suuntauduin eräälle erikoisalalle ja tein julmetusti töitä.Myös vapaa aikanani jota ei käytännössä juuri ollut.
Tulot ja asemat parani sekä tulosvastuu lisääntyi jatkuvasti.Tällä vuosituhannella tuloni kasvoi siteen että viimeiset 5 vuottaa vuosiaansiot jo 80,000 euron paremmalla puolella.Eli päihitin yhtä lukuunottamatta kaikki tuttavani tulotason ja aseman urakehitykselläni.
Mutta mutta.Haittapuolia rupesi viime vuosina olemaan useita.Pirstaleiset lomat perheen kanssa.Aina töissä ja lentokentillä.Lapsi kasvoi huomaamatta.Jatkuvat paineet budjeettien saavuttamiseksi sekä jatkuvat organisaatiomuutokset irtisanomisien kera.Projekteja rupesi tulemaan liikaa ja liian suuria hoitaakseen liian pienellä tuella.Josta eräs projekti johti 2-3 vuotta sitten lievään Burnouttiin ja lääkäri määräsi minut elämäni ensimmäiselle sairaslomalle.Verenpaineet olivat olle jo pitempään korkeat ja tiesin että jotain on tehtävä koska hommat ei olisi voineet jatkua näin.
No kaksi vuotta sitten organisaatiomuutokset johdatti siihen että myös minä sain kenkää viime vuonna.Olin helpottunut koska se oli minun pelastukseni ja sain ehkä 10 vuotta lisää elinaikaa.
Nyt olen kohta vuoden ollut samalla alalla huomattavasti vaatimattomassa työssä aikaisempaan verrattuna.Myös tulot tippui melkein puoleen.Mutta paluuta vanhaan elämään en kaipaa.Nykyään työt jää oven taakse kun lähden töistä ja nautin vapaa ajasta ihan eri tavalla.Tulevan lomani pystyn viettämään miettimättä töitä.Olen ruvennut harrastamaan asioita jotka työtahdin takia oli 15 vuotta jäissä.Myös poikani kanssa.Taloudellisesti perhee tulee toimeen ja elämän laatu parantunut 100%.Ei enää jatkuvaa väsymystä ja unettomia öitä. Eli vasta keskiikäisenä ymmärsin ettei raha ole tärkeintä vaan elämän laatu.
I'll buy that, sanoisi jenkki. Sopovasti rahaa ja vapaa-aikaa niin ollaan tasapainossa. Kyllä 50 k€ vuosituloillakin pärjää mutta ei tarvitse liikaa stressata töiden vuoksi. Ne on sentään vain töitä.
Työssä täytyy viihtyä (edes jonki verran) mutta vain rahalla voi maksaa laskuja ja lyhentää asuntolainaa.
Tietysti voi ryhtyä elämäntapaintiaaniksi, asua veneen alla ja hankkia rahaa keräämällä tyhjiä pulloja mutta turha silloin on vinkua jos rahasta tekee tiukkaa. Hölmöintä on lukea sitä, kun kutsumusammatissaan kirjastonhoitajana ei akateemisen loppututkinnon suorittaneena pääsekään yritysjohtajan palkoille.
Itse valitsin insinöörin työt - ei kutsumuksen vaan nimenomaan kohtuullisen hyvän palkan vuoksi. Tämä päätös tehtiin jo 16-vuoden kypsässä iässä eikä ole jälkeenpäin kaduttanut.
Summa summarum: Tärkein on palkka, toiseksi tärkein myös. Kolmanneksi tulee ehkä se mielekkyys ja viihtyminen. Hauskuutta voi näet hakea harrastuksista ja sillä työstä ansaitulla rahalla. Työ on vain työtä.
Pintaliitäjä kun noin kuvittelet, palkka ei ole tärkein ei koskaan, kunhan toimeen tulee se pitäisi riittää. Elämä ei ole pelkää työtä, työn on oltava jokseenkin milekästä. Minä en kykene vuosito9lkukka tekemään mitään mikä vituttaa joka päivä. Ei voi ola turhempaa elämän tuhlausta kuin työ johon ahdistaa mennä ja sinne on mentävä joka aamu. Sinulla on vuodessa 1kk vapaata ja viikonloput, jotka loppuvat kesken aina, sunnutaina jo ahdistaa maanantai. Sunnunbtai ei sii ole enää vapaata koska aamulla on mentävä kymmenenki tunniksi tuskan vankilaan.
niin mitä ihmettätäälläkin kaikki perus-ryhäset vinkuvat,ettei palkka riitämihinkään ja yritysjohtajat ja muut ketkulit vaan rohmuaa isoja liksoja. Nautiskelkaa sitten siitä pienipalkkaisesta työstänne ja siitä työn ilosta älkääkätäällä nariskomuiden suurista palkoista.
Elämä ei tietenkään ole pelkkää työtä vaan työ on vain työtä kuten mainitsin. Mutta jos sitä työtä pitää kerran tehdä (useimpien meistä pitää) niin mieluummin sellaista, jolla tulee toimeen. Ja mieluummin hyvin kuin huonosti.
En ole vielä täyttänyt neljää kymmentäkään ja ensimmäisessä työpaikassa olin 14-vuotiaana mutta kivaa työtä en ole vielä päässyt tekemään joten edelleen, tehdään sitä kurjaa työtä mieluummin paremmalla palkalla. Sairaalloinen ahdistus kannattaa hoitaa lääkärin ohjeiden mukaan jos sellaista ilmenee. Minulla työ ei ainakaan ole sellaista aiheuttanut.