Olin yli 20 vuotta naimisissa ja kuten niin monella muullakin, liitto alkoi olla pelkkää arkirutiinia. Itse olen kovin sosiaalinen ja äkkipikaiseksikin mainittu, ex-mieheni taas rauhallisuuden perikuva, kotona ei riidelty vaan puhuttiin asiat aikuisten lailla järkevän rauhallisesti. Suhteemme vaikutti ainakin ulospäin ideaalilta, olimme niinsanottu täydellinen pari...jotain vain puuttui.
Miehelleni alkoi väkijuomat maistua entistä enemmän ja vaikka viinankäyttö ei haitannut varsinaisesti perhe- eikä työelämää, minulle tuli jonkinlainen vastenmielisyys häntä kohtaan. Kaikki intohimo oli tiessään. Kovasti yritin miehelleni puhua miten minua häiritsee joka iltainen tissuttelu, mutta hän ei sitä ymmärtänyt kun ei kerran ole väkivaltainen ja hoitaa työnsä jne.
Noin kaksi vuotta sitten tapasin miehen johon ihastuin välittömästi, aluksi oli vain pelkkää pikku flirttiä puolin jos toisin, kului kuukausia ja muutamia suukkoja lukuunottamatta ei mitään tapahtunut. Yhtenä iltana sitten kun mieheni muutaman paukun jälkeen nukahti sohvalle jäin oikein ajattelemaan tilannetta ja minulle kirkastui jotain..."kaiken se kestää, kaiken se kärsii"...ja paskat. Minulla ei ole kuin yksi elämä ja sitä en aio näin loppuun elää. Soitin tälle toiselle miehelle, teimme treffit ja sänkyynhän sitä loppuillasta päädyttiin. Seuraavan viikon elin kuin huumassa, joka minuutti kroppani huusi päästä tämän miehen syliin.
Kului kuukausi ja toinenkin kaksoiselämää eläen kunnes päätin ottaa härkää sarvista ja ilmoitin miehelleni että haluan erota. Nyt on vuosi kulunut erostamme, olemme hyviä ystäviä ex-mieheni kanssa, koskaan en hänelle kertonut tästä toisesta miehestä (jonka kanssa sivumennen sanoen seurustelen edelleen).
Kadunko syrjähyppyäni? No en todellakaan, huomasin että minulle on vielä muutakin varattuna tässä elämässä kuin se arkirutiinien puuduttama liitto joka oli loppuun katsottu. Jos pidätte minua itsekkäänä ihmisenä, se ei minua heilauta sillä olen mieluummin itsekäs ja onnellinen kuin onneton marttyyri joka pitää epätoivoisesti kiinni tunteesta joka kukoisti joskus nuorena...
Miehelleni alkoi väkijuomat maistua entistä enemmän ja vaikka viinankäyttö ei haitannut varsinaisesti perhe- eikä työelämää, minulle tuli jonkinlainen vastenmielisyys häntä kohtaan. Kaikki intohimo oli tiessään. Kovasti yritin miehelleni puhua miten minua häiritsee joka iltainen tissuttelu, mutta hän ei sitä ymmärtänyt kun ei kerran ole väkivaltainen ja hoitaa työnsä jne.
Noin kaksi vuotta sitten tapasin miehen johon ihastuin välittömästi, aluksi oli vain pelkkää pikku flirttiä puolin jos toisin, kului kuukausia ja muutamia suukkoja lukuunottamatta ei mitään tapahtunut. Yhtenä iltana sitten kun mieheni muutaman paukun jälkeen nukahti sohvalle jäin oikein ajattelemaan tilannetta ja minulle kirkastui jotain..."kaiken se kestää, kaiken se kärsii"...ja paskat. Minulla ei ole kuin yksi elämä ja sitä en aio näin loppuun elää. Soitin tälle toiselle miehelle, teimme treffit ja sänkyynhän sitä loppuillasta päädyttiin. Seuraavan viikon elin kuin huumassa, joka minuutti kroppani huusi päästä tämän miehen syliin.
Kului kuukausi ja toinenkin kaksoiselämää eläen kunnes päätin ottaa härkää sarvista ja ilmoitin miehelleni että haluan erota. Nyt on vuosi kulunut erostamme, olemme hyviä ystäviä ex-mieheni kanssa, koskaan en hänelle kertonut tästä toisesta miehestä (jonka kanssa sivumennen sanoen seurustelen edelleen).
Kadunko syrjähyppyäni? No en todellakaan, huomasin että minulle on vielä muutakin varattuna tässä elämässä kuin se arkirutiinien puuduttama liitto joka oli loppuun katsottu. Jos pidätte minua itsekkäänä ihmisenä, se ei minua heilauta sillä olen mieluummin itsekäs ja onnellinen kuin onneton marttyyri joka pitää epätoivoisesti kiinni tunteesta joka kukoisti joskus nuorena...
Vastaukset 27
Vanhimmat
Niinpä...Naiset laittavat vireille 2/3 avioeroista.....teille ämmille ei mikään riitä, miehen pitäisi olla fiksu ja filmaattinen yms. Ai niin, teillähän on se saatanan yks rupinen elämä. Te ette ymmärrä miestä ja arki pitäisi olla yhtä juhlaa....vi#ulla te ajattelette eikä yläpäällä!
En sano, että olet itsekäs, mutta laiskaksi kyllä haukun sinua. Kyllästyit arkiruutiinien puuduttamaan avioliittoon, et jaksanut tehdä tarpeeksi töitä elävöittääksesi suhdetta, ja lopulta valitsit helpomman tien. Mietin myös sitä, että pitääkö sitä olla muka 24/7 ihan helvetin jännittävää? Kuten özzalan jo sanoikin, niin pitääkö sen arkielämän olla yhtä juhlaa niin että jokainen hetki on maailman paras? Jokaisella on tietty omat mielipiteensä, mutta mielestäni on aika kylmää jättää pitkäaikainen kumppani VAIN, koska suhteesta ei löydy enää sitä samaa jännitystä mikä löytyi joskus aiemmin. TEHKÄÄ JUMALAUTA ENEMMÄN TÖITÄ SUHTEIDENNE ETEEN!
ps.
hyvää kesänalkua
"Naiset laittavat vireille 2/3 avioeroista" -kirjoitustasi lukien (oletan sinun olevan jonkun ex-mies) en lainkaan tätä ihmettele.
"miehen pitäisi olla fiksu ja filmaattinen"- helpottaisi paljon jos mieskin hiukan yrittäisi eikä heittäytyisi kaljaa juovaksi sohvaperunaksi.
"te ämmät ette miestä ymmärrä"- mitähän nyt pitäisi sitten ymmärtää???
"teillä on se yks rupinen elämä"- jos elämä muuttuu kovin rupiseksi, kannattaakin hankkia uusi.
"Vitulla ajattelette ettekä yläpäällä"- jos viittasit siihen että naisilla on sellainen mitä kutsutaan tunneälyksi, olet aivan oikeassa.
Kaikesta korniudestasi huolimatta toivotan sinulle pitkää ja vähemmän katkeraa ja rupista elämää.
Kiitos asiallisesta kommentista. Kuten kirjoituksessani mainitsin, mieheni alkoholin käyttö aiheutti sen etten enää kokenut häntä haluttavaksi tai edes miellyttäväksi kumppaniksi. Voi et tiedä miten monta kertaa yritin suhteenparannuslomia yms rauhallisia hetkiä arkielämää piristämään, mutta kun romanttiseksi tarkoitettu kahdenkeskinen ja huolella valmisteltu koti-ilta alkaa sillä että toinen tekee ensi töikseen kotiin tultuaan kossupaukun, ei minun hermoni sitä kestäneet loputtomiin. Yritin myös asiasta kauniisti puhua mutta koska hän ei pointtiani ymmärtänyt, ei asiaan myöskään mitään muutosta koskaan tullut. En ole koskaan vaatinut elämän olevan yhtä juhlaa, mutta vaikka olinkin ollut yli 20 vuotta vaimo ja äiti, mielestäni minulla on oikeus myös olla nainen. En ole koskaan väittänyt miestäni huonoksi, päinvastoin nyt kun olemme eronneet välimme ovat todella hyvät, soittelemme päivittäin ja käymme toistemme luona kyläilemässä. Kerroin tarinan koska syrjähyppy avaa joskus ihmisen silmät, joko näkemään kuinka hyvä se oma puoliso voi ollakaan tai toisinpäin niin kuin minulla, huomasin että minulle on vielä olemassa jotain muutakin kuin se ikuinen viinan kanssa läträämisen katsominen.
kun ei tiedä, miltä toisesta tuntuu. Koskaan ei voi tietää...
Miks hemmetissä naisen aina pitäis olla suhteessa se, joka näkee vaivaa "elävöittääkseen" systeemiä jonkun vanhalle viinalle haisevan körmyn kanssa?!?! Eikös mieskin siinä osoita jonkin asteista leipääntymistä, kun alkaa pitää pulloa parempana kaverina kuin naistaan?? No joo, miehelle ehkä sitten riittää se pullo ja sohvalla makailu - mutta yhtälailla hän silti vetää yhteisen elämän lokaan kuin nainen, joka kertakaikkiaan kyllästyy katselemaan haisevaa ukkoa.
25 vuoden aikana ehti mieltymykset muuttua molemmilla omiin suuntiin, yhteistä säveltä ei enää löytynyt, etsimisestä huolimatta.
Yhtenä iltana kotiin töistä lähtiessäni ei auto käynnistynyt. Siihen osui paikalle mies, joka ihan ilman kiihtymistä ja jäkättämistä teki jonkun tempun mikä sai auton taas hyrisemään. Kiitoskahvillehan siitä lähdettiin. Nyt on kahviteltu yhdessä jo 6 vuotta ja päivä päivältä ollaan onnellisempia.
Exällekin kävi hyvin, löysi elämänsä uuden valon :D
Aikamoisen selityksen olet itsellesi virkannut oikeuttamaan pettämisesi ;)
En voi sanoa tuohon kuin että jotkut saattaisivat huomata avioliittonsa onnettomuuden ja/tai puolisonsa alkoholismin ilman sitä vierasta sonnia. Sinä ilmeisesti tarvitsit sen katalysaattoriksi.
Niin on hyvä kun käy.
En alunalkaenkaan halunnut selitellä enkä puolustella pettämistäni, sillä en katso että minulla on siihen aihetta. Halusin kertoa yhden tarinan aiheesta joka on monelle niin tuttu. Jos luulet etten huomannut avioliittoni huonoa tilaa ennen kuin "tämä vieras sonni" tuli kuvioihin, olet väärässä...siinä olet oikeassa että hän toimi katalysattorina sillä jos en olisi ihastunut häneen ja tehnyt niinkuin tein, olisimme ex-mieheni kanssa todennäköisesti tehneet toistemme elämästä helvettiä ennenpitkää. Luultavasti olisimme edelleen avioliitossa ja elämä jatkuisi samanlaisena, hän joisi koska on paha olla ja minulla olisi paha olla koska hän juo...valmis noidankehä josta emme kumpikaan osanneet ulos. Olen hyvin iloinen teostani, sillä ilman sitä en olisi eronnut ja olisimme molemmat ex-mieheni kanssa paljon onnettomampia ihmisiä kuin mitä nyt olemme. Toisen ihmisen pettäminen ei koskaan ole kunniakasta mutta mitään en kadu.
aivan kuten kommentoin, olet virkannut itsellesi selityksen, joka oikeuttaa pettämisen - tai itseasiassa tekee pettämisestä ei vain välttämätöntä vaan suorastaan siunauksellista.
Sitä kutsutaan itsepetokseksi, ihminen hyvä.
ei asioista kertomisen tarvitse olla mitään selittelyä. Ei minun ainakaan tarvitse selitellä mitään tekojani, ellen koe siihen aihetta.
Koetko itse tarvetta selitellä tekemisiäsi kun luulet muidenkin niin tekevän?
Itsepetoksen pahin seuraus on se, että sen ylläpitämiseen menee niin paljon energiaa, kun pitää jatkuvasti "puolustautua" niitä vastaan, jotka eivät suostu näkemään asioita itsepettäjän näkökulmasta.
Vaikka epäilen tämän olevan turhaa, väännän sinulle sittenkin rautalangasta, miten sinä selittelet ja virkkaat ja miksi se on pahasta sinulle. Jos vaikka suostuisit ottamaan siitä jotain pohdittavaksesi.
Kun kahden ihmisen suhde päättyy, kumpikin on ollut rakentamassa sitä epäonnistumista. Koskaan syy liiton epäonnistumiseen ei ole vain yhdessä puolisoista.
Teidän liittonne happani, ja sen sijaan että olisitte kyenneet käsittelemään ongelmianne, pakenitte kumpikin. Mies alkoholiin ja sinä vieraaseen petiin. Ja lopulta erositte.
Hyvä.
Juttu siis EI mene niin, että miehesi pilasi liittonne ja sinä olit oikeutettu/pakotettu pettämään, jotta olisit siitä pois päässyt. Te kumpikin olitte kehittymättömiä ja heikkoja, ja voi olla että toisin toimimalla liittonne olisi kasassa vieläkin.
katsotaan nyt miten miehen käy pullonhengen kanssa ja sinun tuon lohtupeniksen.
vaikka olit varmaankin tarkoittanut viestisi tuolle ex-vaimolle.
Itse sain hänen kirjoituksestaan aivan erilaisen vaikutelman kuin sinä, johtuu ehkä siitä etten ole katkeroitunut ja petetty.
Unohdit muutaman hyväksi havaitun kliseen kuten:
- onko lääkkeet ottamatta
- hae apua katkeruuteesi
- mitä täällä mäkätät, et varmaan saa miestä
- mene hoitamaan puutarhaasi, puutarhaolento
jnejnejne
Mutta hyvä yritys :D
Eihän tuo ed. kertomus ollut mikään meriselitys. Vaan yksinomaan kertomus siitä, miten nämä asiat menee. Mitä oikeutusta keneltäkään uskottomuuteen tarvitsee? Jos itsestä tuntuu, että nyt se on menoa, niin sitten se on. Jotkut katuu, toiset ei.
Uskottomuudessa onkin karkeasti ottaen kaksi suuntaa: Uskottomuus, jota ei kadu ja uskottomuus, jota katuu. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa on tunteita vielä puolisoonkin jäljellä. Edellisessä ei. Ja jollei ole tunteita jäljellä, niin ei mikään ihme, ettei koe syyllisyyttä tai tunne tekevänsä väärin.
Joskus pettäjä SANOO katuvansa (silloin jos jää kiinni), vaikka itseasiassa katuu vain kiinnijäämistään. Myös petetystä liitto saattaa vedellä viimeisiään, mutta loukkaantuu silti verisesti kuullessaan kumppanin uskottomuudesta. Vaikka petetty olisi halunnut eroa jo iät ja ajat, hän kuitenkin vetää herneen oikein kunnolla nenään. Juuri tämä on syy, miksi on hieman ajattelelmatonta kertoa uskottomuudestaan silloin, kun haluaa eroa.
Voi hyvä ihme, miten minä nyt tämän selittäisin niin yksinkertaisesti että jopa sinä sen tajuaisit. Siis: ex mieheni alkoholinkäyttö ei aiheuttanut liittomme lopahtamista vaan kuten jo ekassa viestissäni sanoin hänen tissuttelunsa vain lisääntyi lisääntymistään kun asiat olivat niin kuin olivat, hän hukutti pahan olonsa pulloon. En ole kertaakaan väittänyt etteikö meissä molemmissa olisi ollut vikaa suhteemme epäonnistumiseen. Meillä molemmilla oli vain erilainen tapa käsitellä asioita, minä todella yritin saada aikaan jonkinlaista muutosta mutta hänen äärirauhallisesta luonteestaan johtuen en saanut edes riitaa aikaiseksi saatikka jotain muuta. Luuletko oikeasti että yli 20 vuotta avioliitossa olleet ihmiset eivät ole kokeneet jo aikaisemmin ongelmia liitossaan? Elätkö jossain utopiassa kun luulet että aina kaikki korjaantuu kunhan vain on "vahva ihmnen" ja jaksaa yrittää? Nyt vaan meillä tilanne meni siihen että minulta loppui paukut yrittää enää ja hain sitä sylin lämpöä muualta. Tarinan ydin oli siinä että kun suhde tulee siihen pisteeseen kuin meillä että toinen voi pettää eikä kadu pätkääkään, on aika tehdä ratkaisu vaikka kuinka pahalta tuntuu, on turha roikkua epätoivoisesti jossain jota ei enää ole.
Apulantaa lainaten:
Tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista
Jonka raajat kuolleet on
Tän täytyy mennä näin
Vaikka tahtoisin kieltää, koittaa säilyttää
Mutta tiedän et on turhaa
Armoo viivyttää
ps: ex miehelläni meni eromme jälkeen välit poikki pullonhengen kanssa ja minulla menee "lohtukullini" (kuten kauniisti ilmaisit) kanssa oikein kivasti
Välttämätöntä on erota, kun suhde on loppu. Pettäminen ei ole koskaan välttämätöntä.
Ja sen "kullin" keksit omasta päästäsi, luepas uudelleen.
selitän sittenkin
Kirjoittanut: Panacea 12.6.2008 klo 19.00
Vaikka epäilen tämän olevan turhaa, väännän sinulle sittenkin rautalangasta, miten sinä selittelet ja virkkaat ja miksi se on pahasta sinulle. Jos vaikka suostuisit ottamaan siitä jotain pohdittavaksesi.
Kun kahden ihmisen suhde päättyy, kumpikin on ollut rakentamassa sitä epäonnistumista. Koskaan syy liiton epäonnistumiseen ei ole vain yhdessä puolisoista.
Teidän liittonne happani, ja sen sijaan että olisitte kyenneet käsittelemään ongelmianne, pakenitte kumpikin. Mies alkoholiin ja sinä vieraaseen petiin. Ja lopulta erositte.
Hyvä.
Juttu siis EI mene niin, että miehesi pilasi liittonne ja sinä olit oikeutettu/pakotettu pettämään, jotta olisit siitä pois päässyt. Te kumpikin olitte kehittymättömiä ja heikkoja, ja voi olla että toisin toimimalla liittonne olisi kasassa vieläkin.
katsotaan nyt miten miehen käy pullonhengen kanssa ja sinun tuon lohtupeniksen.
? Miten penis eroaa kullista?
ai niin, minä en ole aikaisemmin kirjoittanut riviäkään....hauska teitä on kyllä lukea!
Hih, hyvä kun olemme saaneet sinut viihtymään ja seuraamaan ketjua. Välillä vaan tunsin olevani erittäin huonon artikulaation omaava ihminen kun en saa yhtä ihmistä tajuamaan tuon taivaallista, no asiathan aina luetaan niinkuin halutaan ja hiusten halkomistahan tämä loppumetreillä sitten oli, kiva kuitenkin kun joku vielä tietää mikä on synonyymi:)
Penis ja kulli ovat termeinä sävyltään kaukana toisistaan. Kuten vaikka vagina ja pillu.
Huomaisit varmaankin eron, jos gynekologisi alkaisi puhua sinulle pillusi tutkimisesta. Tai ehkä et, mistä minä lopultakaan tiedän, minkälaiseen kielenkäyttöön olet tottunut :D
sana lohtu häivytti eron sanoille kulli ja penis. Lohtuvagina ja lohtupillu ovat ihan samanarvoisia, sanoo sen sitten gynekologi tai ei.
Hmmh. Minusta tietyt erot eivät häivy mihinkään...
Toisaalta se, että tällä palstalla sitä ei huomata, ei varsinaisesti hämmästytä minua.
äkkipikainen ,kunhan et sekaannu toisten avioparien elämään ,etkä ole tarjolla naimisissa oleville miehille , etsi muita kaltaisiasi vapaita itsekkäitä onnellisia sinkku miehiä ,muussa tapauksessa sinut tuomitaan huorana ja huonona naisena .
joku huonon kirjoitustaidon omaava henkilö.
Rakkaus kun osuu kohdalle, niin ei siinä sivilisäädyllä ole merkitystä. Jos joskus OIKEASTI rakastut, niin ymmärrät mistä puhun.
Kiitos aloittajalle siitä, kun valaisit vähän enemmän suhteestanne, ja siitä miten päädyit päätökseesi. Luulin aluksi, ettei kumpikaan teistä yrittänyt tehdä mitään suhteen laadun parantamiseksi, ja sen takia haukuin sinua laiskaksi. En enää pidä sinua laiskana. Jos kerran yritit, mutta miehesi ei yrittänyt, ei mitään oikein ollut tehtävissä. Tarvitaan molemmat osapuolet yrittämään, jos haluaa suhteen toimivan.
En ikinä kannata pettämistä, mutta ymmärrän pettämisesi lähtökohdat. Omat vanhempani erosivat myös aikoinaan faijan päivittäisen alkoholinkäytön takia. Ja mielestäni sinulla on oikeus olla myös nainen.
ps.
Mukavaa päivänjatkoa =)
niin paha ihminen ole. Nimittäin älysit kuitenkin erota jo muutaman kk jälkeen.
Jotkut pitävät sivusuhteita vuosia, ja piinaavat puolisoitaan seksin puutteella (kun itse saa sitä muualta), ja ovat henkisestikin muualla. eikä edes aikomusta ole silti erota.
En minä olisi sinua ensimmäisenä tuomitsemassa, hyvä että erosit, ja annoit miehellesikin mahdollisuuden löytää vielä onnen toisaalta.
Kerran petollinen, toisenkin kerran petollinen ..
siis tarkemmin kun ajattelee kuka ottaa itselleen petollisen kumppanin. Alapää kyllä johnkin asti asioita päättää tiedän itse kokemuksesta sitä sulkee sisäiset varoitusäänet onnen huumassa, mutta oikeen jos tosiaan pohtii niin jos tietäisin vastapuolen taustasta jotain petollista olleen jo ennenkin niin ottaisinko itselleni petolliseksi jo aiemmin osoittautuneen kumppanin.
Itse pääsin jo aiemminkin petolliseksi osoittautuneesta ihmisestä "naisesta" eroon pienen kalapaliikin jälkeen joka oli ihan turha ja jonnin joutava, mutta onneksi pääsin sillä ei petollinen ihminen tavoistaan pääse kun sen on oppinut. Kyllä olen ollut tyytyväinen että kohtalon kova koura läimäytti ajoissa että ukko herätys nyt.
Siis kun otat petolliseksi jo aiemmin osoittautuneen kumppanin niin älä ylläty jos et hänelle olekaan se ainoa ja oikea sinäkään joka petollisen kumppanin itsellesi otat. Yleensä kun kumppani pettää niin ei se ole hänelle ensimmäinen syrjähyppy ja tuskin viimeisesksi jää.
Voiko petolliseen ihmiseen luottaa elämässä muillakaan alueilla jos läheisiäänkin hän pettää.