Alexsin lista kohta 6
Kirjoittanut: TeuvoSuni 4.6.2008 klo 07.33
6) - Suni on sunilaisten profeetta, jonka mukana Jumalan Pyhä
henki palasi maailmaan.. (sillä sunilaisuudessa uskotaan että
Jumalan Pyhä Henki poistui maailmasta alkukirkon vaiheiden jälkeen).
Missään en ole noin sanonut, koska kahdenkin läheisen ihmisen
viimeisistä hetkistä tiedän, että Pyhän Hengen hekin ennen kuolemaansa
saivat, mutta eivät enää viimeisillä elämänsä minuuteilla ole voineet
lähteä totuutta maailmalle julistamaan.
Teuvo Suni on kirjoittanut selvästi kirjassaan, että Jumalan Henki poistui maailmasta apostoli
Johanneksen kuoleman myötä, mutta nytkö Teuvo kiistääkin asian kun toteaa:
"Missään en ole noin sanonut, koska kahdenkin läheisen ihmisen
viimeisistä hetkistä tiedän, että Pyhän Hengen hekin ennen kuolemaansa
saivat,..."
Muuttuva oppi osoittaa, että mies alkaa nöyrtyä huomaamaan, ettei hänen kirjansa olekaan "totta joka sana". Hyvä niin! Parannushan on kaikkien tehtävä, jotka aikovat Jumalan armosta, uskon kautta, Jeesuksen tähden pelastua.
Muuttaako Teuvo Suni
8
265
Vastaukset
..On jatkuva muutos, kuin jehovalaisilla.
On vain liki parinkymmenen vuoden arvosteluperspektiivi.- Timoriepu
Häneltä puuttuu Jumalan antama nöyryys ( koettelemusten kautta saatu ), joka vaikuttaisi hänessä sen tunnustamista, että hän on vain vajavainen ihminen.
Hän ei ole minun nähteni koskaan myöntänyt olleensa väärässä. Sellainen on hänen mukaansa heikkouden tunnustamista itsessään ja sitä sanaa hän vihaa. Hän käsittää käsittääkseni niin, että vajavaisuus ja heikkous ovat saatanan ansoja, joihin Jumalan mies ei lankea.
Jumalan Sana sanoo kuitenkin, että Hän ( Jeesus ) on heikoissa väkevä. Se on eräs Jumalan paradokseista.- Asiile
tuossa jakeessa tarkoita sellaista, joka syntisyyttään vajavaisuudella puolustelee, vaan Jumala tahtoo riisua kaikesta lihallisuudesta, ja sitä kautta tehdä ihmisen heikoksi. Heikoksi eli Jeesuksen orjaksi, joka ei enää itse elä, vaan Jeesus hänessä elää.
- Timoriepu
Asiile kirjoitti:
tuossa jakeessa tarkoita sellaista, joka syntisyyttään vajavaisuudella puolustelee, vaan Jumala tahtoo riisua kaikesta lihallisuudesta, ja sitä kautta tehdä ihmisen heikoksi. Heikoksi eli Jeesuksen orjaksi, joka ei enää itse elä, vaan Jeesus hänessä elää.
En tosiaankaan.
- Asiile
sitä, että Pyhä Henki ei ole maailman Henki.
Maailman herra on Saatana, eli se henki, joka maailmassa vallitsee, on Saatanan henki.
Teuvo ei varmasti ole milloinkaan väittänyt, etteikö Pyhä Henki Jumalan omissa olisi vaikuttanut kautta aikojen.
Maailma ei voi vastaanottaa Pyhää Henkeä, Jumalan valittu ihminen sen sijaan saa Pyhän Hengen Jumalalta silloin, kun Jumala hänet uudestisynnyttää.- ymmärrä että
Teuvo ajattelee ja selittää, että Jumalan Henki poistui kokonaan maan päältä "sinne mistä oli tullutkin eikä jäänyt maan päälle hortoilemaan" eli Teuvon mukaan apostoli Johannes oli viimeinen Hengen saanut kristitty ja sitten seurasi n. 1900:n vuoden tauko.
Näin Teuvo Sunin mukaan on pääteltävissä että sekään Jeesuksen lupaus: Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään, ei ole missään toteutunut n. 1900 vuoden ajan Johanneksesta Lappeenrannan kirkkoon vuoteen 1985 jKr. Tämä ei ole Raamatun ilmoitusta, vaan sunilaisuutta.
Suni on "höllännyt" välillä tätä oppiaan kirjoittaen mm. kutakuinkin näin: Johannes oli viimeinen alkuseurakunnan Totuuden Hengen saaneista. Ja näin: Jeesuksen elämä jatkui hänen opetuslapsissaan ja heidän elämänsä heidän opetuslapsissaan.
Suuri kysymys onkin, kuinka uskon elämä jatkuisi apostolien jälkeen apostolien opetuslapsissa ilman Henkeä! Etkö jo huomaa miten mahdoton on sunilaisuuden oppi.
Yhdessä vaiheessa Teuvo on väittänyt, ettei Pyhä Henki ole Golgatan jälkeen tullut sisälle yhteenkään käsin tehtyyn temppeliin tai synagoogaan jne. Kun joku sitten osoitti Raamatulla, että alkuseurakunnan kristityt kokoontuivat temppelissä Teuvo muutti jälleen tarinaansa sanoen, että Jumalan Henki on kyllä voinut tulla em rakennusten sisälle kutsumaan pois omiaan, mutta saatana on pitänyt huolen siitä, etteivät opetuslapset ole voineet pitää niissä yhtään puhetta. Kun sitten joku osoitti Apostolien teoista, että Paavalikin piti pitkän puheen synagoogassa, Teuvo vaikeni.
Muuttuvaa harhaoppia on sunilaisuus. ymmärrä että kirjoitti:

Muuttuvaa harhaoppia on sunilaisuus.Saatana on sinut valheeseen vienyt, kun et ole edes lukenut kirjoituksiani,
vaan toistelet niitä valheita, joita muut Saatanan omat ovat totuudesta kirjoittaneet.
Opetuslapset saattoivat kokoontua temppelissä siihen hetkeen saakka,
kunnes hidasälyiset papit viimein tajusivat, mitä sanomaa
he siellä julistivat. Ja niin ylipappi Ananias viimein päätti
lopettaa totuuden julistamisen hänen temppelissään,
pidätti Paavalin ja toimitti hänet vankeuteen Roomaan:
"Hän yritti saastuttaa temppelinkin, mutta siitä teosta me otimme hänet kiinni."- totuuden julistaminen
TeuvoSuni kirjoitti:
Saatana on sinut valheeseen vienyt, kun et ole edes lukenut kirjoituksiani,
vaan toistelet niitä valheita, joita muut Saatanan omat ovat totuudesta kirjoittaneet.
Opetuslapset saattoivat kokoontua temppelissä siihen hetkeen saakka,
kunnes hidasälyiset papit viimein tajusivat, mitä sanomaa
he siellä julistivat. Ja niin ylipappi Ananias viimein päätti
lopettaa totuuden julistamisen hänen temppelissään,
pidätti Paavalin ja toimitti hänet vankeuteen Roomaan:
"Hän yritti saastuttaa temppelinkin, mutta siitä teosta me otimme hänet kiinni."tapahtui Golgatan jälkeen ja se kumoaa sinun oppisi.
Teuvo vaikeni- sanoilla tarkoitan, että lopetit vastaamisen aiheesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?691329Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11920Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79852Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.89749Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt50661- 53654
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46584Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot132569Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv40559Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.45537