Olen 21v, neuropsykologi kysyi miksen tahdo mennä töihin, yksinkertaisesti sanottuna ei ole mitään mistä pitäisin. Kaikki on liian maallista touhua. Töissä ollaan suurin osa elämästä, eiköhän pitäisi olla töissä mikä miellyttää. Ja muuta niin koko aika menee siellä, sitten tullaan kotiin eikä jakseta tehdä mitään ja seuraavana päivänä sama juttu koko elämän läpi.
Neuropsykologi sanoi että semmoista se ihmisten elämä on, niin jos kerran neuropsykologikin sanoo noin, on todella huolestuttavaa tämä ihmisten eläminen.
Sitten ihmetellään miksi ihmiset on masentuneita ja tekee itsemurhia.
Onhan niitä muitakin vaikuttajia myös.
Ja jos sanotte jotain niin muuta kuin että "laiska paska, mene töihin"
Neuropsykologi sanoi että semmoista se ihmisten elämä on, niin jos kerran neuropsykologikin sanoo noin, on todella huolestuttavaa tämä ihmisten eläminen.
Sitten ihmetellään miksi ihmiset on masentuneita ja tekee itsemurhia.
Onhan niitä muitakin vaikuttajia myös.
Ja jos sanotte jotain niin muuta kuin että "laiska paska, mene töihin"
Vastaukset 28
Vanhimmat
olen 20-vuotias ja ainakin kirjoittamasi tekstin perusteella samassa tilanteessa kuin sinä. En halua mennä töihin. Tuntuu, että koko elämä menee sillä tavoin aivan hukkaan. Ei ole enää elämää, vaan ainoastaan työelämää. Mutta miten muuten täällä voi tulla toimeen? Se on ahdistavaa, ettei ole muuta vaihtoehtoa.
Jos vielä liikuskelet tällä palstalla, niin olisi kiva jakaa ajatuksia kanssasi. Tuttavapiiristä kun ei kovin montaa sellaista löydy, jotka olisivat samaa mieltä asiasta...
Omaisuutta jolla elää.
Ilmainen asunto jne.
Muiden siivellä elämistä en hyväksy.
että voidakseni olla menemättä töihin minun pitäisi voittaa lotossa tai jotain muuta "ihmeellistä". Mutta se ei oikein ole mahdollista. Eikä tuo toisten siivellä eläminenkään kovin helposti onnistu; se tietää ilmaista työtä (saa vain tuet), eikä rahat siitä huolimatta riitä oikein edes ruokaan, koska jo vuokra on niin kova.
Sitä vain toivoo, että olisi jokin keino kuinka saavuttaa tuollainen elämä. Mutta kuten sanottu, mahdotonta se taitaa olla.
Minua taas 35-vuotiaana huolestuttaa juuri tuo nuorten asenne. Kaiken pitää olla kivaa ja itse valittavissa, onks pakko jos ei haluu jne. Yhteiskunta ei vaan kestä kuin tietyn määrän vapaamatkustajia.
Kuitenkin minä näen asiat niin, että mistään ei osaa nauttia jos ei välillä joutuisi vähän kokemaan kurjuutta ja kovuutta. Edesmennyt mummoni joskus tokaisi että pitäisi tulla taas välillä sota tms. joka opettaisi nykyihmisiä vähän nöyremmiksi ja vaatimattamammiksi. Silloin vähän kummastelin tuota tokaisua mutta nykyään alan ymmärtää sitä yhä paremmin.
Eikä töistä tarvitse pitää. En minäkään pidä omastani mutta kun työnantaja on siitä valmis minulle maksamaan 40 tuhatta vuodessa niin kyllä minä voin sen eteen 37 tuntia viikossa olla töissä ja tehdä sen mitä pyydetään.
Minun haaveeni olisi pieni, vanha mökki kaukana ihmisistä. Voisin elää vaatimattomasti. Miksi tekisin niin paljon töitä, että saisin rahaa? Mitä sillä rahalla sinällään tekee, kaikki omaisuus jää tänne kuitenkin. Mitä hyötyä on siitä rahamäärästä, jos elämä kuluu vain työntekoon. Mieluummin tekisin jotain muuta työn edestä: pitäisin vaikka kasvimaata yms.
Ja vaikeuksia on elämässäni kyllä ollut. Olen nyt nauttinut, kun vietän lomaa opiskelujen päätyttyä. Elämäni ei kaiketi ole mitään erikoista ja monien mielestä se on varmaan tylsääkin, mutta minä olisin näin onnellinen. Eikä se kuitenkaan mielestäni ole paljon vaadittu. En tarvitse hienoa autoa, kallista kesämökkiä ja paljon uusia vaatteita.
Vanhemmat ihmiset vain ovat oppineet siihen, että ei ole elämää ilman työtä eikä ole tärkeä ihmisenä, jos ei tee töitä. Mutta nykyään ei työntekijöitä yrityksissä yleensä edes arvosteta, joten kyllä se arvokkuus ihmisenä on mielestäni hankittavissa muualtakin.
Ja vielä tuosta sanomastasi "Kuitenkin minä näen asiat niin, että mistään ei osaa nauttia jos ei välillä joutuisi vähän kokemaan kurjuutta ja kovuutta". Niin, välillä. VÄLILLÄ on hieman eri asia, kuin koko elämän ajan.
, en työntekoa tai jotain pientä "epämukavuutta" tyyliin vettä kengässä.
Mutta olet oikeassa, en ole mitenkään liian vaatimaton koska olen tehnyt elämässäni kohtuullisen hyviä valintoja ja tarvittaessa ponnistellut kovastikin saavuttaakseni päämääräni. Ja olen ylpeä niistä.
Miksikö haluan ansaita rahaa? Jotta voin antaa lapsilleni saman mitä itsekin olen saanut vanhemmiltani ja isovanhemmiltani. Mukavan kodin kivalta ja rauhalliselta alueelta, kasvimaan omalta pihalta, pienen mökin korpikuusen katveesta jossa levätä ja rentoutua silloin kun tuntuu jne. Näiden eteen olen valmis kohtaamaan hieman "kurjuuttakin" työnteon muodossa. Ei niitä aikanaan saa mukaansa, mutta onneksi on ihania lapsia joille aikanaan saa hyvin mielin työllään ansaitun omaisuuden jättää.
Elämäntapaintiaaniksi voi toki ruveta jos haluaa mutta täytyy muistaa ettei anna omien (itsekkäiden) päätösten liikaa vaikuttaa saati sitten pilata jälkikasvun elämää. Pysyy sitten mieluummin yksinäisenä ja lapsettomana jos haluaa askeettisen elämän. Täytyy kuitenkin muistaa että nuorena (ja elämää kokemattomana) joutuu tekemään isoja päätöksiä, jotka vaikuttavat usein koko loppu elämän. Silloin kannattaa valita viisaasti ja miettiä että ehkä katsantokantani saattaa muuttua iän myötä ja elämäntapaintiaanius ei enää vanhempana niin kiinnostakaan.
paljon, ja nämä ovat todellakin vaikeita asioita. Etenkin tuo lapsien teko. Toisaalta sitä haluaisi jälkikasvua, mutta sitten kun ajattelee tarkemmin, niin minusta tuntuu siltä, ettei lapsia tälläiseen maailmaan ole järkeä tehdäkään. Ei siis ole sitäkään syytä tehdä töitä, että jäisi jotain lapsille. Ehkä juuri siksi se tuntuu niin merkityksettömältä.
Ymmärrän, että se kuinka vaikeaksi työnteon koen, kuulostaa typerältä. Ja yritän itsekin muuttaa asennettani, mutta se on todella vaikeaa. Niin kuin teillekin toisin ajatteleville olisi vaikeaa ruveta ajattelemaan samalla tavalla kuin minä. En tiedä miksi näin on edes käynyt, mutta työnteosta (etenkin kun on kyse pitkistä päivistä) on tullut minulle ylitsepääsemätön ongelma. Koko elämä muuttuu mahdottomaksi, jos olen miltei koko ajan töissä. Se purkautuu ahdistuksena, jota seuraa se etten kykene menemään töihin. Ja se taas masentaa lisää, kun tuntee sitten huonoksi itsensä. Kierre siis.
Tämä lapsikysymys ei tunnu monelle nuorelle olevan lainkaan itsestään selvä asia. Pari juttua on tässäkin hyvä pitää mielessä:
- Lapsentekoa voi toki lykätä myöhemmäksi jos ei ole asiasta varma. Kuitenkaan asiaa ei voi lykätä loputtomiin, naiset varsinkaan. Ja mitä myöhemmäksi lykkää, sen epävarmempaa lasten saanti ylipäätään on. Minun mielestäni ei ole yhtä oikeaa ikää lasten hankkimiselle. Nuorena lastensaannille on puolensa, samoin vanhana.
- Olisitko halunnut, että omat vanhemmat olisivat ajatelleen samoin? Oletko varma, että puolisosi on samaa mieltä kanssasi? Entä jos kaikki ihmiset alkaisivat ajattelemaan samoin?
Työnteon vastenmielisyydestä vielä sen verran että eivät kaikki työt ole yhtä vastenmielisiä. Ja moni asia tuntuu etukäteen paljon pahemmalta/ikävämmältä kuin loppujen lopuksi onkaan. Asiaa ei kannata turhaan murehtia etukäteen. Jos ei ensimmäisen työviikon jälkeen tunnu yhtään paremmalta niin sitten voi todeta ettei tämä ollut minun juttuni. Kyllä se vähemmän vaikealta ja jopa siedettävältä tuntuva juttu sieltä loppujen lopuksi löytyy. Asioilla on taipumus kuitenkin loppujen lopuksi järjestyä parhain päin. Tätä viimeksi mainittua nuoret kyllä tuntuvat käyttävän perusteluna täysin vääränlaisille asioille/päätöksille. Esimerkkinä pikavipit, laskujen maksamatta jättäminen, oman terveyden laiminlyönti jne. Eletään siis tässä hetkessä eikä välitetä tulevasta.
tekstistäsi, pitää yrittää muistaa, että asioilla on tapana järjestyä.
- Olisitko halunnut, että omat vanhemmat olisivat ajatelleen samoin?
Tämä on vaikea kysymys, koska kerta he ovat onnessaan lapsesta, en toki haluaisi ottaa sitä heiltä pois. Mutta heille syntyvä lapsi olisi ehkä voinut olla joku muu kuin minä.
- Oletko varma, että puolisosi on samaa mieltä kanssasi?
Kyllä ainakin sanoo olevansa. Viisi vuotta on vielä aikaa miettiä eri vaihtoehtoja (silloinhan sanotaan olevan se paras ikä tehdä lapsia), mutta ainakin tällä hetkellä toivomme, ettemme muuta mieltämme.
- Entä jos kaikki ihmiset alkaisivat ajattelemaan samoin?
Se voisi olla ihan hyvä juttu. Koska entistä vahvemmin minusta alkaa tuntua siltä, että ihmisten joutaisikin heittää veivinsä tältä planeetalta. Tai sitten meidän pitäisi muuttua paljon.
Lapset eivät pelasta meitä, päinvastoin! maailma liikakansoittuu yhä enemmän, luonto tuhoutuu. Lapsista tulee yhä parempaan elintasoon tottuneita itsekeskeisiä paskiaisia, hekö muka meidät hoitaa eläkeiässämme?
Oman elämä tavoite: hankkia vittumaisellakin työllä omaisuutta, jonka voi antaa lapsilleen. Onko tuo kovin upea tavoite? Lapset pahimmillaan dokaa ne kurkusta alas, tai kun saavat tavarat valmiina, ovat entistä nirsompia ja eivät opi itse hankkimaan elantoaan.
Mulla ei ole lapsia eikä tule. Omaisuutta en haali tippaakaan, vuokraan sen mitä tarvitsen (mökki, asunto).
Itse olisin kyllä veikannut pahimmiksi lintsareiksi 50v. naisia ja vasta tämän jälkeen alle 25-vuotiaita. Meillä ainakin töissä naiset ovat päivän-pari poissa milloin mistäkin syystä.
Itse taas olen ollut viimeisten 10 vuoden aikana poissa töistä n. 20 päivää ja niistäkin puolet lapsen sairauden takia.
http://www.talouselama.fi/docview.do?f_id=1377517&s=u&wtm=te-12062008
ei liity mitenkään alkuperäiseen aiheeseen. Jos teille sopii, niin muista asioista keskustellaan sitten eri keskusteluissa.
En vain ymmärrä sitä, miksi työn määrää ei voitaisi vähentää. Onko se rahan kahmiminen todellakin niin tärkeää? Vaikka olisi enemmän lomia, niin kyllä sillä palkalla (mitä useimmat saavat) tulisi hyvin toimeen, jos eläisi vähän vaatimattomammin. Ja eikö olisi mukava viettää aikaa enemmän vaikka perheen parissa?
Ja jos haluaa omakotitalon kotiseudultaan vaikkapa Vantaalta tai Espoosta niin silloin sitä rahaa tarvitaan. Kaikki eivät siis asu tai ole kotoisin maalta vaan haluavat aikuistuttuaan jatkaa samantyyppistä elämää samalla seudulla kuin mihin ovat lapsena tottuneet.
Mutta perheen parissa olisi kyllä mukavampaa viettää enemmän aikaa.
mitään väärää ole, että haluaa rahaa omakotitaloon. Tarkoitin kahmimisella (niin omaisuuden kuin rahan) lähinnä sitä, että pitää saada todella hieno omakotitalo, parempi auto kuin naapurilla jne. Tuohon "kilpajuoksuun" monet lähtevät. Vähemmälläkin tulisi toimeen aivan hyvin. Monet unohtavat sen, että meillä on yksi elämä, eikä se ole kovin pitkä.
olen 33v mies ja nuorena mulla oli samankaltaisia ajatuksia että työnteko tuntui mahdottoman vastenmieliseltä kun joutuu viettämään niin suuren osan ajastaan siellä vasten tahtoaan, joutuu "myymään" ainutkertaista elinaikaansa sellaiseen mistä ei oikeasti pidä ja se on pois sellaisesta mitä haluaisi oikeasti elämässään tehdä, verottaja vie siitäkin vähästä palkasta osansa jne.
Työttömänä ja rahattomanakaan ei ollut hyvä, monta asiaa mitä olisi halunnut tehdä sillä vapaa-ajallaan olisi tarvinnut olla rahaa ja työttömänä aloin pitkästyä, elämä tuntui valuvan sormien läpi hukkaan enkä saanut mitään aikaan, elämäni tuntui merkityksettömältä ja tunsin itseni arvottomaksi.
Pääsin sitten työelämäänkin kiinni, ensin määräaikaisia pätkätöitä ja nyt vakituisessa työssä ja totta on että meneehän työhön aikaa elämästä mutta ei tuo loppujen lopuksi tunnu niin vastenmieliseltä kuin nuoruuden ehdottomuudella tuli ajateltua. Tunnen saavani jotain aikaan ja rahaakin tulee paremmin kuin työttömänä. Työnantajakin tuntuu arvostavan työpanostani ja työkavereiden kanssakin tulee juteltua, työttömänä olin pääasiassa yksinäni koko ajan.
Erityisesti se kun työtön on työssäkävijöiden mielestä halveksittava laiskuri ja lintsari vaikkei oikeasti olisikaan niin tuntuu mukavammalta olla työssäkävijä ja saada sen mukainen arvostus.
Eikä töissä loppujen lopuksi menekään "koko" elämä, jäähän sitä vapaa-aikaakin, töissä ollaan 8 tuntia päivässä, loppupäivä jää omaa aikaa, viikonloput yleensä vapaita ja lomiakin on. Jos stressi käy pahaksi niin työterveyshuollosta saanee stressilomaakin ja voidaan vaihtaa tai katsoa työtehtäviä sellaiseksi että on helpompaa olla töissä.
Hakeudu vaan sinäkin töihin ihan luottavaisin mielin, suosittelen että katsot useamman viikon ennenkuin päätät pidätkö paikasta vai et, yhdessä viikossa et kerkeä kokea juuri mitään työpaikasta, eihän viikossa kerkeä opettaa jo talossa ennestään ollutta henkilöäkään uuteen työtehtävään kunnolla. Vähän pidemmällä ajalla kerkeät oppia työtehtävistä ja talon tavoista enemmän ja tutustua mukaviin työkavereihinkin paremmin ja siitä se lähteekin :)
auta. Aina tuntuu muuttuvan pahemmaksi vain töissä olo, vaikka on kulunut yli kuukausi.
>>Eikä töissä loppujen lopuksi menekään "koko" elämä, jäähän sitä vapaa-aikaakin, töissä ollaan 8 tuntia päivässä, loppupäivä jää omaa aikaa, viikonloput yleensä vapaita ja lomiakin on.>>
Vapaa-aikaa jää vähemmän. 8,5 tuntia töissä vielä työmatkat päälle. Eli vähintään yhdeksän tuntia menee töissä. Niinpä vapaa-aikaa jää vain viisi tuntia, mikä on ainakin minulle liian vähän. Ja nukkumista en laske vapaa-ajaksi, koska ei silloin voi tehdä mitä haluaa. Lomiakin on mielestäni liian vähän. Eläminen on tärkeämpää kuin työnteko.
etten sitäkään laske vapaa-ajaksi, kun on valmistautumassa töihin lähtöön. Se kuuluu ikäänkuin työhön, koska silloinkaan ei jää aikaa omille jutuille.
että onks tässä oravanpyörässä mitään järkee ja monet jättää vanhan työpaikkansa ja palaa nuoruuden ehdottomuuteen esim. burnoutin kautta. Ja se ehdottomuus onkin mahdollista ainakin jonkin aikaa koska omaisuutta on kertynyt ja lapsetkin yleensä jo isoja.
Mihin sinä tuhlaat aikaasi? Mihin sinä tarvitset niin paljon vapaa-aikaa? Jos makaat sohvalla tai jauhat paskaa kavereiden kanssa, niin mielestäni se vasta onkin elämän tuhlausta.
Tämä elämähän on pelkkää ajantuhlausta. Pitää vain jotenkin saada aika kulumaan koko elämän ajaksi, niin eiköhän sen pitäisi olla hyvää aikaa.
Kaikilla on oma mielipide mikä on tuhlausta, psykologi-lääkäri sanoi että elämäni kuulostaa tylsältä kun istun vain kotona, onhan se jokseenkin, mutta sanoin että eipä niidenkään elämä kuulosta jännittävältä. Että rämppää kodin ja työn välillä.
Minäkin vain oikeastaan odotan että aika kuluisi.
En nyt ala jokaiselle erikseen vastata, mutta olen silti samaa mieltä kuin alussa.
Onhan se niinkin että nuorilla on kapinamieli päällä ja vastustaa asioita, kun vanhemmat ovat juurtuneet asioihin eivätkä kyseenalaista mitään.
Asioiden ei tarvitsisi olla näin, mutta annetaan olla vain. Ensimmäiseksi koko ihmiskunnan pitäisi muuttua, lopettaa hölmöily ja monimutkaistaminen, mitä nyt ei ikinä tapahdu, me kuolemme sukupuuttoon ennen sitä.
Ja lapsista niin kyllähän äiti haluaisi ja minussa se tunnepuolikin haluaisi, mutta en voi millään olla ajattelematta järjellä minkälaiseen maailmaan ja oravanpyörään ne joutuisi. Kaikki asiatkin vain huononee koko ajan.
Naistakin olisi vaikea löytää kun pitäisi olla aika "tärähtänyt" mieli sillä niin kuin "minulla".
Kasvattaisinkin ne tarkasti ja outoon suuntaan, kun nykyään vanhemmat eivät oikein edes ole jälkikasvunsa kanssa, siinäkin on työ yhtenä syynä.
Mutta sanoo mitä sanoo ja ajattelee mitä ajattelee niin mitään ei voi tehdä eikä mikään muutu koskaan.
Tässä vain pitää yrittää jotenkin elää tyytyväisenä loppuelämä.
Hyvin sanoit asiat. Ei tuohon oikein osaa lisätä mitään. Ihmiset vain ovat... no, mitä ovat.
Sen verran kyllä voisin sanoa, että tuo nainen voi hyvinkin löytyä elämääsi. Olenhan minäkin onnistunut löytämään itselleni miehen, joka on asioista kanssani samaa mieltä.
Jos olet nainen ja tosissasi, niin helppohan sinun on sanoa, tämmöisillä mielipiteillä varustetut naiset on harvinaisia ja miehiä kolminkertaisesti. Naisilla on varaa valita parhain kun miehet joutuvat kilpailemaan, eli kilpailu on kovaa, ja minulla ei ole oikein mitään asiaa sinne.
jos joutuisin käymään neuropsykologilla. Menisin peilin eteen, katsoisin itseäni ja kysyisin itseltäni onko minulla todellakin päässä vikaa kun kerran joudun kallonkutistajan luona käymään?
Sen jälkeen tulisin siihen lopputulokseen että ei ole, lopettaisin teiniangstisen protestointini työntekoa vastaan, ottaisin itseäni niskasta kiinni ja lähtisin rinta rottingilla töihin tekemään työni mahdollisimman hyvin. Sen jälkeen oppisin arvostamaan myös itseäni ja saisin hyvin tehdystä tyästä arvostusta myös muilta. Ja jo olisi elämässä sisältöä eikä enää tarvitsi olla laiska paska, joka on huolestunut turhista asioista. Jatkakaa.
Minä huolestun siitä ettei muut huolestu mistään.
Niillä on päässä vikaa kun luulee että minulla on päässä vikaa.
Menen töihin ja mitäs sitten? Elämä maapallolla jatkuu samalla lailla, istun vain ja odotan että aika kuluu.
Ja juuri sinunlaisten ihmisten takia mikään ei muutu ja kaikki menee päin helvettiä.
No mikäs siinä, kyllähän täällä parannettavaa riittää. Ja kaiken maailman ideologeja on aikojen saatossa ollutkin, yleensä vaan valitettavasti toinen toistaan hullumpia.
Mutta kun joku tarpeeksi karismaattinen ideologi löytyy niin aina löytyy johdatettavia lampaita, joita viedään kuin pässiä narussa vaikka sitten luolaan odottamaan maailmanloppua tai tekemään joukkoitsemurhan hillittömien ryhmäseksiorgioiden jälkeen.
Onneksi minunlaisiani on suuri enemmistö. muuten menisi kaikki vituiksi joka mantereella ja maailmankolkassa. Mutta kukin tyylillää. Jatkakaa!
Niinpä.
Kirjoittanut: Rankkuri 21.6.2008 klo 00.00
Minä huolestun siitä ettei muut huolestu mistään.
Niillä on päässä vikaa kun luulee että minulla on päässä vikaa.
Menen töihin ja mitäs sitten? Elämä maapallolla jatkuu samalla lailla, istun vain ja odotan että aika kuluu.
Ja juuri sinunlaisten ihmisten takia mikään ei muutu ja kaikki menee päin helvettiä.
--
Niinpä. Miten jotkut voivatkin olla niin sokeita... Jos meitä "eri tavalla ajattelevia" löytyy enemmänkin, niin ehkä olisi mahdollista saada jotakin aikaiseksi. Se vaan edellyttäisi, että pitäisi toimia joukkona yhteisen hyvän eteen. Ja sellainenhan täällä tuntuu olevan vaikeaa...
Itse yli 40 v, työssä tylsässä merkityksettömässä konttorityössä. Herää yhä useammin kysymys itselleni, että tätäkö paskaa eläkeikään asti.
Olen harkinnut jättää´paskan työn ja muuttaa Lappiin erakoksi. Nyt saisi edullisesti vuokra-asuntoja esim. Kemijärveltä, olisi rauhallista, vois kasvattaa parran, kulkea ryysyissä ja vetää vaikkapa keskaria ihan rauhassa.