Mikä siinä on niin vaikeaa? Miten se aina tuntuu menevän jotenkin pieleen. Alussa on ihanaa nähdä, mutta muutaman viikon kulutta tapahtuu jotain outoa, vaikeudet lisääntyy ja jossain vaiheessa todetaan että mukana ei olekaan tarpeeksi tunteita että ensimmäisistä vaikeuksista selvittäisiin. Miksi on niin helvetin vaikeaa päästä alkua pitemmälle? Miksi ei voi vaan satsata ja katsoa mihin se riittää...
Jos jollain on elämänviisaus, joka auttaa tähän niin olet sankarini!
huoh...johonkinhan tämäkin piti purkaa.
Jos jollain on elämänviisaus, joka auttaa tähän niin olet sankarini!
huoh...johonkinhan tämäkin piti purkaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
"mutta muutaman viikon kulutta tapahtuu jotain outoa, vaikeudet lisääntyy ja jossain vaiheessa todetaan että mukana ei olekaan tarpeeksi tunteita että ensimmäisistä vaikeuksista selvittäisiin."
Mun mielestä ongelmista ei selvitä tuntemalla vaan järjellä. Tunteet määrää kannattaako ongelmaa yleensäkään alkaa purkamaan...
Eikös jo otsikkokin ole luotaan työntävä? Jokainen ihminen on oman laisensa,pitäisi kuunnella toistakin.Ehkä liika itsekeskeisyys sekä toisen aliarvioiminen johtaa tiettyihin ongelmiin,sekä asenne..ei tästä kuitenkaan tule mitään..on selvä,että vastapuoli puoliksi jo juoksee karkuun,etsii vikaa molemmista,itsestään,vaikenee,tunnelmat latistuu,vaikka olisi edelleen kuinka ihastunut.
kemiaa ja ihastusta. Tuntuu että monet liikaa luottaa siihen ettei niiden lisäksi tarvita muuta, ja sitten kun toinen ei osaakaan lukea ajatuksia petytään, loukkaannutaan, vetäydytään. Jos tosissaan suhdetta haluaa se vaatii kärsivällisyyttä ja omistautumista suhteelle.
Kun toista ei alussa vielä tunne (vaikka ihastuessaan kuvitellaankin toisen tietävän ja näkevän kaiken ym.) syntyy helposti väärinkäsityksiä ja niitä pitäisi sitten aktiivisesti pyrkiä oikomaan avoimella ja rehellisellä puheella ja kuuntelemisella ja toisen kunnioittamisella.