Ja minun kun piti "vältellä" turkkilaisia miehiä.
Hupsis.
Niinpä siinä sitten kävi että kuukausien moikkailujen jälkeen rupesin pikkuhiljaa tutustumaan ystäväni turkkilaiseen kaveriin, miespuoliseen sellaiseen. Samoissa paikoissa ollaan pyöritty pitempään ja vaihdettu muutama sana aina törmätessä kun kerta on yhteisiä tuttavia.
Mutta muutama viikko sitten törmättiin sillä lailla että molemmat oli yksin liikkeellä. Kahvila oli täynnä ja menin hänen viereensä istumaan ja juttu lähti luistamaan. Pari tuntia höpötettiin. Vaihdettiin numerot. Nyt ollaan nähty melkein päivittäin, pusujakin on saattanut pari vaihtua. Molemmat sinkkuja ja vasta eronneita.
Olen menossa syksyllä turkkiin. Ihan vain lomalle. Tarkoituksena oli mennä yhden hyvän ystävän kanssa. Mainitsin tästä hänelle ja hän heti ehdotti että lähtisinkin hänen kanssaan kun en ole kerta kaverin kanssa vielä asiasta sopinut. Hänkin olisi menossa syksyllä sinne ja sanoi että hän olisi minulle hyvä matkaopas ja hän hoitaisi majoitukset sun muut.
Alituisena seikkailujenetsijänä ajattelin heti että mikäs sen mahtavampaa olisi kuin mennä turkkiin ihan paikallisen "tulkin ja matkaoppaan" kanssa - näkisi vähän turistiraamien ulkopuolellekin ja mikä mahtavinta - saisi tavata paikallisia ihmisiä ja nähdä heidän kotiseiniensä sisäpuolelle.
Mutta sitten. Tämä mies on perheenperustamisiässä. Sisaruksilla kaikilla on jo perheet eikä hän ole heistä nuorin. Hän on normaalin näköinen mies, ei mikään gigolo joka veisi vihille kenen tahansa suomiblondin. Hän puhuu minun esittelemisestä perheelle. Hän on esitellyt minulle valokuvia perheestä ja kertonut heistä turhankin paljon - ikäänkuin minusta olisi tulossa perheenjäsen.
Onko riskinä se, että mies kuvittelee että lähtisin hälle vaimoksi turkkiin? :/ Tai että tutustuisin perheeseen ja ihastuisin maahan niin että pienellä painostuksella suostuisin naimisiin?
Olen sanonut hänelle, että en halua naimisiin. Olen häntä myös jonkinverran nuorempi eikä minulla oman biologisen kelloni mukaan ole vielä perheenperustamisaika.
Enkä myöskään ole rakastunut. Hän on vain hyvä ystävä minulle. Haluaisin matkustaa hänen kanssaan mutta.. No, hän varmaan tekisi minulle paljon palveluksia kuten majoittaisi ystävien luo, kuskaisi sinne tänne, tulkkaisi, näyttäis kaikki paikalliset tutustumisenarvoiset paikat väh. 5:ssä eri kaupungissa.. mutta luultavasti hän vaatisi tästä jotain vastapalvelusta.
Olen tutustunut muslimimentaliteettiin työelämän kautta ja monesti palvelus on alistamiskeino.. toivottavasti hän ei ole yksi näitä.
En vielä luota häneen - en siksi että hän on muslimi, mutta siksi että en häntä tunne.
Onko kellään kokemusta tämmösestä? (matkustaminen turkkilaisen kotimaahan hänen kanssaan..)..ja mitä mieltä olette?
Argh, taas yksi "voinko luottaa turkkilaiseen" viesti mutta pliis tulkitkaa tämä jollain muulla lailla : D Oikeasti pähkäilen tätä asiaa, koska todella haluaisin taas matkustaa turkkiin ja hän olisi varmasti mukavaa matkaseuraa.

Vastaukset 19
Vanhimmat
Jos hieman haeskelet, niin täältä löydät tuhansia keskusteluja missä turkkilaiset todetaan reiluiksi ja luotettaviksi.
Jos ja kun pääset siellä nettiin, niin muista:
www.formin.fi
www.poliisi.fi
Onnea.
Jos et kerran ole varma ko. jannusta, niin mikset sitten lähtisi kyseiselle reissulle nimenomaan kaverisi kanssa ja mahd. tapaisit juipin siellä niillä ehdoilla kuin sinulle sopii. Toisaalta jos et kerran ole asiassa tosissasi, niin eikö olisi parempi tehdä asia aivan selväksi hänelle, sen sijaan että käyttäisit hänen toivoaan sinun suhteesi hyväksi siellä Turkin päässä? Näin ihan miehenä toivoisin, ettet juoksuttaisi ko. miestä turhaan. Rehellisyys maan perii.
"mutta luultavasti hän vaatisi tästä jotain vastapalvelusta"...
joo... tai voiskohan olla että annat vähän vääriä signaaleja? Jos haluat todellakin olla "vain hyvä ystävä" kannattaisi jättää nuo pussailut pois.
jos itse olet niin tyhmä että olet päivittäin tekemisissä jonkun miehen kanssa, pussailet ja lähdet kotimaahan suvulle esiteltäväksi, niin älä turhaan ylläty jos mies odottaa enemmän kuin ystävyyttä. Ja silloin kyse tuskin on mistään turkkilaisen miehen vaatimasta vastapalveluksesta. Miksi ylipäätänsä haluat olla turkkilaisen miehen kanssa tekemisissä jos ajattelet että "muslimimentaliteetista" tällä tavalla?
Toiset (tietämättömät)puolustavat muslimi miehiä henkeen ja vereen ja kukaan ei halua kuulla tosi kertomuksia naisilta jotka ovat kaltoin kohdeltuja ja alistettuja muslimi miesten toimesta.Suomalaisia naisia,joiden koteja on hävitetty,naisia pahoinpidelty ja henksitä väkivaltaa käytetty ja petetty.
Kuinka he lopultakin toimivat vääräuskoisia kohtaan täysin koraanin kehotuksen mukaan.
Käsittääkseni viestini ei ollut mikään muslimimiehien puolustus. :) Kommentoin tätä kyseistä tapausta. Ilmenikö siinä mielestäsi "Suomalaisia naisia,joiden koteja on hävitetty,naisia pahoinpidelty ja henksitä väkivaltaa käytetty ja petetty."? Jos oli niin olen todella pahoillani.
Vaikka pahaa tapahtuu myös muslimien toimesta, niin se ei tarkoita sitä että yksilön saisi tuomita muiden kuin omien tekojensa perusteella.
Yksilöä ei tietenkään saa tuomita muiden tekojen perusteella, mutta jokainen täysijärkinen ihminen ottaa huomioon tiettyjä seikkoja alkaessaan tekemisiin uuden ihmisen kanssa. Eli jokaisessa ihmisryhmässä on tiettyjä yhdistäviä tai ainakin siinä ryhmässä yleisiä käyttäytymismalleja, ajattelutapoja jne. Totta kai tällaiset pitää huomioida, eikä mennä ihan sokkona ajatellen, ettei saa varautua mihinkään, koska ei juuri tätä yksilöä tunne.
Yksilöiden väliset erot ovat aina suurempia kuin kultuurien väliset. Kukaan ei ole sellainen kuin kulttuuriset seikat/yleistykset antavat ymmärtää. Vai oletko sinä puukkoa heiluttava juoppo joka hakkaa akkaansa/ukkoansa?
Tästä sitten päättelemme seuraavaa:
Koska YKSI suomalainen mies juovuspäissään pahoinpitelee vaimonsa KAIKKI suomalaiset miehet tekevät niin?
Siis mistä ihmeestä teitä latipäitä oikein sikiää?
Kylla se nyt vaan on niin että kulttuuri määrää enemmän yksilön käyttäytymistä kuin päinvastoin.
Tottakai jokaisessa kulttuurissa on sekä hyviä että huonoja ihmisiä, mutta on myös faktaa että:
On huomattavasti suurempi mahdollisuus että muslimi pahoinpitelee vaimonsa, koska se on sallittua tai suorastaan koraanin vaatimus, kuin että normaali suomalainen mies sen tekee.
Tämä ei tarkoita että KAIKKI muslimit pahoinpitelevät tai että KAIKKI suomalaiset eivät pahoinpitele.
Kulttuuritausta selittää hyvinkin pitkälle kunkin yksilön toiminnan. Miksi esimerkiksi Afrikasta tulleet eivät raiskaa kotimaissaan, koska siellä rangaistukset yhä tänä päivänä ovat fyysisiä, kun taas meillä moisesta teosta saa EHDOLLISEN vankeusrangaistuksen. Tottakai he raiskaavat, koska heille moinen rangaistus ei ole rangaistus.
Toiseksikin on huomattavasti todennäköisempää että esimerkiksi irakilainen räjäyttää itsensä pommilla kuin että suomalainen näin tekisi.
Se että Suomessa on määrällisesti enemmän suomalaisia rikollisia ja muitä hörhöjä selittyy yksinkertaisesti sillä faktalla että Suomessa on ylivoimaisesti eniten suomalaisia.
Mutta on turha höpöttää tällaista YKSILÖ on yksilö huuhaata, sillä jokaisen toimintaan vaikuttaa henkilön oma kulttuuri.
"Tästä sitten päättelemme seuraavaa:
Koska YKSI suomalainen mies juovuspäissään pahoinpitelee vaimonsa KAIKKI suomalaiset miehet tekevät niin?"
Niin, tämähän se on sinunkin logiikkasi palstalla. Siihen voi vielä lisätä sen, että et todellakaan ymmärrä lukemaasi.
En aio väitellä kanssasi siitä kuka hakkaa akkaansa enemmän. Joka porukkaan sopii niitä kusipäitä kansallisuudesta tai uskonnosta riippumatta.
"Kulttuuritausta selittää hyvinkin pitkälle kunkin yksilön toiminnan."
Tämäkään ei pidä paikkaansa. Sulla on niin pimeitä väittämiä ja selityksiä niille, että ei kannata edes vastata.
Suomalaisena en tunnista olevani millään tavalla samanlainen kuin sinä. Olen yksilö ja sinä toinen. Suomalaisuus ei meistä ole samanlaisia tehnyt eikä se ole millään tavalla määräävä piirre minussa. Vahempani, kasvatukseni ja sosioekonominen taustani ovat elämäni elämän kera minusta muokanneet sen mikä olen. Jos sinä uskot olevasi "Kalevalan Väinämöinen", tule sillä uskolla autuaaksi;)
ölkjhg.
Kyllä olet 100% varmasti kulttuurillisesti lähempänä minua kuin esimerkiksi turkkilaista, väitä ihan mitä haluat.
Kuulut tosin Suomessakin yhä kasvavaan hyysärien joukkoon, joka mieluummin myy oman kulttuuriperimänsä kunhan vaan ei leimaudu rasistiksi.
Toivon että ettet joudu katumaan....
Ei pidä provosoitua ja yksinkertaistaa asioita turhaan. Ei puhuta kulttuurisista stereotypioista ja karikatyyreistä, vaan todellisista piirteistä. Kyllä: yksilölliset erot ovat suuria. Kyllä: kulttuuri vaikuttaa yksilöön, tiettyihin ajatusmalleihin ja toimintatapoihin voimakkaammin kuin toisiin. Kyllä: on havaittavissa kulttuurisia "klustereita" arvoissa, toimintatavoissa jne.
Toki voidaan sanoa, että yksilöiden väliset erot ovat suurempia kuin kulttuureiden väliset, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että kulttuureissa on eroja, jotka järkevä ihminen huomaa ja ottaa huomioon.
Mitä tiettyjen kulttuuristen piirteiden yleistettävyydestä yksilöihin tulee, tietyillä elämänalueilla on kaikissa kulttuureissa aivan selkeää, vahvaa yhdenmukaisuutta havaittavissa toimitatavoissa, arvoissa, arvostuksissa jne. Siis kulttuurien välisiä eroja ja kulttuurien sisäistä samankaltaisuutta. Sen sinäkin varmaan myönnät. Tällaisten kultturisesti "vahvojen" alueiden vaikutus yksilöön on suuri.
Kun väität, ettei kukaan ole sellainen kuin kulttuuriset seikat antavat ymmärtää, olet siinä mielessä väärässä, että totta kai on yleistettäviä asioita, jotka pätevät jopa useimpiin kulttuurinsa edustajiin. Kulttuuria ei tietenkään voi ajatella minään monoliittina, vaan lukemattomian osien summana ja hitaasti muuttuvana prosessina. Mutta kuten sanottua, jotkut kulttuuriset piirteet ovat vahvoja ja vaikuttavat voimakkaasti ihmiseen.
Otetaan esimerkki uskonnon puolelta (kulttuurintutkijat eivät oikeastaan tee eroa uskonnon ja kulttuurin välillä silloin kun se ei ole aivan välttämätöntä: uskonto on kulttuuria). Et tarjoa muslimille sianlihaa. Miksi? Koska yleistät. Oletat kyseisen henkilön kulttuurin vaikuttavan häneen, hänen arvoihinsa ja käyttäytymiseensä. Sianlihan syömiskielto on islamilaiselle kulttuurikompleksille eräs lukuisista "vahvoista", säännönkaltaisista ja siksi korkean yleistettävyysarvon omaavista motiiveista.
Jos ajatellaan monimutkaisia kulttuurisen vuorovaikutuksen kenttiä, vaikkapa perhesuhteita, voi järkeviä yleistyksiä yhä tehdä, sillä niitäkin säätelevät kulttuuriset säännöt: kiellot, käskyt, suositukset jne. Juuri esim. perhesuhteiden tai sukupuolten välisten suhteiden kohdalla kulttuurin vaikutus yksilöön on yleensä hyvin voimakasta, sillä ne ovat yhteisöllisyyden ja siten kulttuurin peruspilareita.
Kulttuurit muodostuvat ihmisistä, ihminen on kulttuurinen olento. Jos ihmisryhmillä ei olisi mitään yhteistä, heitä muista ihmisryhmistä erottavaa henkistä perintöä, emme edes puhuisi kulttuureista.
Outoja päätelmiä teet. Vai onko provosoitumista vastata viestiin? Kyllä sinä nyt loikkasit asiasta aika kauas. En ole väittänyt, että kulttuuri ei vaikuttaisi ihmiseen. Lue uudelleen ja yritä ymmärtää.
Kun puhutaan ihmissuhteista, kyllä siinä merkityksellisempiä on sen toisen yksilölliset piirteet kuin mitkään kulttuuriset seikat. Aika harva kait kuitenkin valitsee parinsa jollain kulttuurisella perusteella. Tutkitustihan parinmuodostuksessa on aina se jokin selittämätön juttu johon koko pariutuminen loppujenlopuksi perustuu.
Perheetkään eivät ole toistensa kaltaisia vaikka eläisivätkin samassa kulttuurissa. Niissäkin on yksilölliset eronsa. Mitää "normi tapausta" joka sopisi jonkin kulttuurin yleisiin piirteisiin kuin nyrkki silmään, et tule löytämään vaikka kuinka etsisit. Et yksilö- etkä perhetasolla. Yleistyksiä kyllä ja niitähän näytät jo löytäneen.
Nyt kyllä löit kirveesi kiveen. Minun kohdallani juuri tuo vertailu ei oikein toimi. Ei sitten missään mielessä. Mitä arvelet minun kenties joutuvan katumaan?
Erikoinen kysymyksenasettelu sulla. Voiko turkkilailseen luottaa? Eihän siitä ole olenkaan kysymys. Eikö mies ole ihan avoimin kortein pelannut, et vain osaa lukea häntä. Vaimoa etsii, ei Turkissa mitään kaveri-tyttöjä perheelle esitetä (ellei sitten satu olemaan jotakin erikoisen koulutettua ja vapaamielistä, mikä ei ole todennäköistä, koska poika on tullut Suomeen). Mikä riski sulla on, sehän on ihan selviö mitä odotetaan. Jospa itse olisit rehellinen ja kertoisit että turistiopas-pusukaverilinjalla lähdet. Jos vielä senkinjälkeen haluaa sut, niin silloin on ketunhäntä miehellä kainalossa, hän uskoo, että ruoka, ystävällinen perhe, tummat yöt ja merenranta lemmiskelyt pehmittävät sinut. Tai hän saa todistettua suvulle jotain. Mielestäni ongelma on sulla, roikut miehessä, joka haluaa perustaa perheen.
Sun pitäisi nyt kertoa miehelle, mitä haluat ja mitä et. Mitä tunnet ja mitä et. Turkkiin en sinuna missään tapauksessa lähtisi miehen kanssa kaksistaan. Vähintäänkin se on väärä signaali. Sano miehelle, että otat kaverisi mukaan tai että lähdet tällä kertaa kaverisi kanssa ihan kahden. Voihan pienen valkoisen valheen tässä vaiheessa päästää, tyyliin "kun oli jo sovittu" tms. Mutta paras vaihtoehto olisi tietysti puhua miehelle suoraan, ettei homma karkaa ihan väärille laduille. Myöhemmin se sitten muuttuu aina vain vaikeammaksi. Ole rehellinen, kyllä miehen se täytyy kestää ja sitä kunnioittaa.
Tiedät itsekin vastauksen kysymykseen "voinko luottaa turkkilaiseen." Mutta tällä hetkellä valintasi sanelee biologinen kello.
Pidä varas. Minä jäin koukkuun ja kolmekymmentä vuotta yhteistä taivalta takana.
Voinko kysästä mistä kaupungista kyseinen "herrasmies" on..kun on niin tutun kuuloinen tarina :(
lähtee matkaan ilman mitään huolia. Kunhan muistat vaan ostaa pelkän menolipun.