ei ymmärrä

Joidenkin nimimerkkien jutuista päätellen liittoja ei siis tarvita ollenkaan, niistä ei ole työntekijälle mitään hyötyä, samat edut tulee kuulumatta liittoonkin, liity YTK:n se on halvempi jne. jne. jne....

Jokin aika sitten eräs ystäväni kävi työpaikkahaastattelussa jossa pomo kysyi suoraan että "oletko liitossa?", johon sai vastauksen "KYLLÄ ja AKT:ssä". Pomo sanoi että haastattelu päättyy tähän, hän ei palkkaa liittoon kuuluvia, piste.
MIKSI NÄIN? Miksi työnantaja ei palkannut liittoon kuuluvia? Jos kerran liitoista ei ole työntekijöille mitään hyötyä, niin mitä haittaa jäsenyydestä olisi ollut työnantajalle?
Osaisiko joku liittojen vastustaja kertoa syyn? Esim. Proo?
9439
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Näinpä se taas nähtiin.

Työnantajat eivät pidä liitoista. Näin se vaan on, liitot kun voivat vaikeuttaa yrityksen toimintaa. Kaikki työnteon estäminen on tietysti ikävää toimintaa. Ja mahdottoman kallista. Miksi maksaa ylimääräistä jostakin riesasta?

Liitoton työntekijä on niin paljon parempi firman kannalta. Liitoton työntekijä ei turhaa ärise pikkuasioista.

Tulisikin suosia liitottomia työntekijöitä ainakin kovemmilla palkoilla kuin riitaahaastavia liiton takana piileskeleviä työntekijöitä.

Äänestä
  • Minä siis en ole liittovastainen.

    Monasti vaan tietyt liitot ovat ajastaan jääneitä ja ajavat vääriä (sosialistia) asioita. Tätä vastustan.

    Mutta esim. korkeasti koulutettujen liitot ovat ihan jees asia.

    Liittojen takia Suomessa vallitsee ylisolidaarinen, sairas tulojakauma. Eli äänekkäät kapinaliitot ovat vaatineet jäsenilleen liian suuret tulot.
    Suomessa koulutettu saa liian vähän hyötyä/rahaa koulutustasostaan, siksi vastustan liittoja jotka ajavat kommunismin malliin tasaisia tuloja.

    Tuloeroja tulee olla -kohtuullisesti. Suurin paine olisikin nyt korottaa koulutettujen tulot EU-tasolle. Työläisten palkat ovat jo tutkitusti kohdallaan. Siksi en ymmärrä SAK:n huutelemista.

    Äänestä

  • Aivan, jos työnantaja ei noudata sovittuja pelisääntöjä niin silloin varmasti liitto puuttuu asiaan, eli siis sen takia työnantajat eivät halua että työntekijät ovat liitossa.

    Totta puhuit siitä että liitoton työntekijä on parempi firman kannalta, sille voidaan sanella aivan omat, firmalle edulliset työehdot.
    Tämä kuljetusfirma mistä aikaisemmassa viestissä kerroin, ei mm. maksa lainkaan ylityökorvauksia eikä anna vuosilomia ainakaan uusimmille työntekijöille, eikä myöskään maksa sairausajan palkkaa.... lienee aika selvä ettei se halua että työntekijät ovat liitossa, vai mitä?

    Äänestä

  • lm® kirjoitti:

    Aivan, jos työnantaja ei noudata sovittuja pelisääntöjä niin silloin varmasti liitto puuttuu asiaan, eli siis sen takia työnantajat eivät halua että työntekijät ovat liitossa.

    Totta puhuit siitä että liitoton työntekijä on parempi firman kannalta, sille voidaan sanella aivan omat, firmalle edulliset työehdot.
    Tämä kuljetusfirma mistä aikaisemmassa viestissä kerroin, ei mm. maksa lainkaan ylityökorvauksia eikä anna vuosilomia ainakaan uusimmille työntekijöille, eikä myöskään maksa sairausajan palkkaa.... lienee aika selvä ettei se halua että työntekijät ovat liitossa, vai mitä?

    Laittakaa aina firman nimi esille jos työnantaja ei noudata liittojen välisiä sopimuksia. Saadaan asiat kuntoon joko liiton avulla tai ......!! Ja toiseksi älkää ihmeessä kysykö proolta mitään, sehän on itse työnantaja joka ei noudata sopimuksia, asia on tosi tyyppi tiedetään ja......!!!!

    Äänestä

  • Mestaaja kirjoitti:

    en viitsi laittaa firman nimeä, kysessä on kuitenkin kymenlaaksossa toimiva suurehko kuljetusfirma.
    Jos laittaisin kaikkien niiden firmojen nimen tänne jotka tiedän että eivät noudata alan tes:iä voisin heti heittää kymmenen nimeä, valitettavasti.

    Proota epäilin jo heti alussa työnantajaksi, aikaisempi vastaus vaan vahvisti epäilykseni.

    Äänestä

  • Mestaaja kirjoitti:

    Laittakaa aina firman nimi esille jos työnantaja ei noudata liittojen välisiä sopimuksia. Saadaan asiat kuntoon joko liiton avulla tai ......!! Ja toiseksi älkää ihmeessä kysykö proolta mitään, sehän on itse työnantaja joka ei noudata sopimuksia, asia on tosi tyyppi tiedetään ja......!!!!

    EN ole työnantaja.

    Eipä ole varaa olla yrittäjä Suomessa.

    Oma firma olisikin ihana asia muttei puolisosialistisessa Suomessa firmat menesty.
    Yritysten määrä on koko ajan laskussa.
    Työpaikat siis vähenevät.

    Tämä johtuu siis liian vasemmistolaisesta politiikasta.

    Äänestä

  • proo kirjoitti:

    Siis Kelassa töissä, ihmekkös siellä niin vittumaisia ihmisiä onkin!!

    Äänestä

  • Mestaaja kirjoitti:

    Siis Kelassa töissä, ihmekkös siellä niin vittumaisia ihmisiä onkin!!

    En tod. ole kelassa töissä.

    Kela tosiaan on tehoton laitos, yksi järjestelmämme suuri häpeäpilkku.

    Äänestä

  • proo kirjoitti:

    En tod. ole kelassa töissä.

    Kela tosiaan on tehoton laitos, yksi järjestelmämme suuri häpeäpilkku.

    proo-kela,kela-proo,proo on kelassa töissä tunnen sen hintin, kela-proo,proo-kela. se homo älähtää johon iso kalu kalahtaa, kela-proo,proo-kela. buahhahahahaaaaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lm® kirjoitti:

Joidenkin nimimerkkien jutuista päätellen liittoja ei siis tarvita ollenkaan, niistä ei ole työntekijälle mitään hyötyä, samat edut tulee kuulumatta liittoonkin, liity YTK:n se on halvempi jne. jne. jne....

Jokin aika sitten eräs ystäväni kävi työpaikkahaastattelussa jossa pomo kysyi suoraan että "oletko liitossa?", johon sai vastauksen "KYLLÄ ja AKT:ssä". Pomo sanoi että haastattelu päättyy tähän, hän ei palkkaa liittoon kuuluvia, piste.
MIKSI NÄIN? Miksi työnantaja ei palkannut liittoon kuuluvia? Jos kerran liitoista ei ole työntekijöille mitään hyötyä, niin mitä haittaa jäsenyydestä olisi ollut työnantajalle?
Osaisiko joku liittojen vastustaja kertoa syyn? Esim. Proo?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu