Nyt on ihan pakko purkaa sydäntä, kun on niin paha olla. Olen ollut mieheni kanssa naimisissa 7 vuotta ja tilanne ei aluksikaan ollut hyvä, mutta nyt vielä vähemmän.
Anoppi on reilu 50-vuotias, alkoholisoitunut ja muutenkin "sairas" ihminen. On sairaalloisen mustasukkainen pojastaan, etenkin sen jälkeen, kun olemme menneet naimisiin. Ihan lyhyinä esimerkkeinä, mm. ei onnitellut naimisiin menon johdosta, sanoo suoraaan halveksivansa ammattiani, ei laita minun nimeäni kortteihin jne jne.
Itse olen aina ollut asiallinen, kun olemme tavanneet, mutta nyt se alkaa olemaan ERITTÄIN vaikeaa, kun sisimmissäni tekisi mieli huutaa, että haistakoon paska, ja hyvää loppuelämää. Joka ikinen kerta kun tapaamme, hän arvostelee ja ilkeilee meille, mutta erityisesti minulle.
Mieheni on samaa mieltä äidistään, eli ei pidä tästä ollenkaan, vaan tapaa ja on yhteyksissä velvollisuudentunnosta sekä sen vuoksi, että yrittää pitää äitiään edes jotenkuten järjissään. Anoppi uhkailee myös tasaisin väliajoin itsemurhalla jne. Mielestäni (ja miehen mielestä) kyseessä on ilmiselvästi henkistä väkivaltaa käyttävä, narsistinen ihminen. Kiristää meitä tapaamaan itseään vaikkapa juuri itsemurhan uhalla.
Mitä neuvoja teillä olisi minulle antaa vaikkapa oman kokemuksen perusteella? Anopille asiallisesti ja ystävällisesti puhuminen ei auta, koska kyseessä ei ole normaalisti ajatteleva ihminen. Oikeastaan en keksi kuin kaksi vaihtoehtoa; joko kieltäydyn tapaamasta koko ihmistä tai sitten yritän joka tapaamisella niellä itkua ja pahaa mieltä hampaat irvessä. Molemmat vaihtoehdot tuntuvat pahalta. Jos lakkaisin tapaamasta anoppia kokonaan, mies tietysti tapaisi tätä edelleen, sitä en edes haluaisi yrittää estää.
Itselleni nuo tapaamiset vain ovat hyvin hyvin kuluttavia henkisesti, ja kurkussa on "pala" päiviä tapaamisen jälkeen. Olen yrittänyt olla provosoitumatta. Tapaamisen aikana se onnistuukin ainakin ulkoisesti, mutta paha olo purkaantuu jälkeenpäin. Jos joku osaisi auttaa, niin kiitos jo etukäteen!
Anoppi on reilu 50-vuotias, alkoholisoitunut ja muutenkin "sairas" ihminen. On sairaalloisen mustasukkainen pojastaan, etenkin sen jälkeen, kun olemme menneet naimisiin. Ihan lyhyinä esimerkkeinä, mm. ei onnitellut naimisiin menon johdosta, sanoo suoraaan halveksivansa ammattiani, ei laita minun nimeäni kortteihin jne jne.
Itse olen aina ollut asiallinen, kun olemme tavanneet, mutta nyt se alkaa olemaan ERITTÄIN vaikeaa, kun sisimmissäni tekisi mieli huutaa, että haistakoon paska, ja hyvää loppuelämää. Joka ikinen kerta kun tapaamme, hän arvostelee ja ilkeilee meille, mutta erityisesti minulle.
Mieheni on samaa mieltä äidistään, eli ei pidä tästä ollenkaan, vaan tapaa ja on yhteyksissä velvollisuudentunnosta sekä sen vuoksi, että yrittää pitää äitiään edes jotenkuten järjissään. Anoppi uhkailee myös tasaisin väliajoin itsemurhalla jne. Mielestäni (ja miehen mielestä) kyseessä on ilmiselvästi henkistä väkivaltaa käyttävä, narsistinen ihminen. Kiristää meitä tapaamaan itseään vaikkapa juuri itsemurhan uhalla.
Mitä neuvoja teillä olisi minulle antaa vaikkapa oman kokemuksen perusteella? Anopille asiallisesti ja ystävällisesti puhuminen ei auta, koska kyseessä ei ole normaalisti ajatteleva ihminen. Oikeastaan en keksi kuin kaksi vaihtoehtoa; joko kieltäydyn tapaamasta koko ihmistä tai sitten yritän joka tapaamisella niellä itkua ja pahaa mieltä hampaat irvessä. Molemmat vaihtoehdot tuntuvat pahalta. Jos lakkaisin tapaamasta anoppia kokonaan, mies tietysti tapaisi tätä edelleen, sitä en edes haluaisi yrittää estää.
Itselleni nuo tapaamiset vain ovat hyvin hyvin kuluttavia henkisesti, ja kurkussa on "pala" päiviä tapaamisen jälkeen. Olen yrittänyt olla provosoitumatta. Tapaamisen aikana se onnistuukin ainakin ulkoisesti, mutta paha olo purkaantuu jälkeenpäin. Jos joku osaisi auttaa, niin kiitos jo etukäteen!
Vastaukset 9
Vanhimmat
On todella vaikea tilanne sinulla ja miehelläi. Henkisesti sairas ihminen voi tehdä läheistensä elämän helvetiksi. Anoppisi käyttää valtaa häikäilemättömästi. Teidän tehtäväksenne jää tehdä siitä loppu. Yrittäkää yhdessä asettaa anopillesi tiukat rajat, miten käyttäytyä. Vastatkaa samalla mitalla, eli tehkää selväksi, ettei uhkailut nyt auta ja te tte enää jaksa. Asettakaa ehdot tapaamisille; Yksikin itsemurhauhkaus ja tapaamiset loppuu siihen. Yksikin sinuun tai mieheesi kohdistunut ilkeily niin tapaaminen päättyy siihen. Anoppisi käyttäytyy kuin pikkulapsi, joka vaatii myös rajoja kuin pikkulapsi.
Toki, jos vain suinkin jaksatte, yrittäkää ymmärtää, että hänellä itsellään on varmasti kaikista pahin olla, ei hän muuten käyttäytyisi noin. Ymmärrys ei tarkoita missään nimessä sitä, että menette mukaan hänen pyöritykseensä, vaan ymmärryksen avulla säästätte myös itseänne. Pyrkikää ajattelemaan hänestä hyvää. Palkitkaa häntä hyvästä, oikeanlaisesta käytöksestä ja "nuhdelkaa" huonosta. Hän on uhmaikäinen, kiukkuinen lapsi joka vaatii ja vaatii tulematta koskaan kylläiseksi. Ette voi koskaan täyttää hänen tarpeitaan. Niitä ei voi täyttää, kun kyseessä on ilmiselvästi totaalisen tyhjä, pohjaton ihminen. Jos jatkatte alistumista hänen pyöritykseensä, tuhoatte lopulta oman parisuhteenne. Voimia toivon teille.
Tilanne tosiaankin on vaikea. Jos toimisimme kuten neuvoit, eli "asettaisimme hänelle rajat", niin välit katkeaisivat pysyvästi (tätä on yritetty). Näin on jo käynyt lähes kaikkien hänen elämäänsä kuuluneiden ihmisten kanssa (ystävät, hänen omat sisaruksensa jne). Monilta ovat välit katkenneet häneen, kun ihmiset ovat kehdanneet "loukata" häntä. Hän voi ja loukkaakin kaikkia minkä kerkeää, mutta auta armias, jos joku sanoo yhdenkin poikkipuoleisen sanan hänelle, niin helvetti on irti.
Tilanne taitaa kyllä olla nyt minun osaltani sellainen, että on yksinkertaisesti astuttava takavasemmalle. Tuntuu, että tämä on sellainen umpikuja, ettei ulospääsyä ole muulla tavoin, vaikka tuntuu raskaalta "laittaa välit poikki". Mies ei myöskään haluaisi edes tavata äitiään, mutta ei pysty jättämään tätä. On sanonut, ettei äiti ole tuntunut äidiltä enää vuosikausiin ja että hän on jo oikeastaan täysin turtunut äitinsä käytökseen ja tempauksiin. Mies on nyt kanssani samaa mieltä, että ehkä on parasta etten enää tule pahoittamaan mieltäni.
Ja ilman muuta olet oikeassa siinä, että pahin olo on anopilla itsellään. Tämä on aivan selvää. Hän on todella katkeroitunut kaikille ja kaikelle. Jotenkin olen yrittänyt ajatella, että häntä pitäisi ymmärtää enemmän, mutta nyt alkaa olemaan mitta täynnä. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään ksitsofrenia, vaan hän on ollut (miehen mukaan) tällainen aina, vaikkakin käytös on koko ajan pahentunut. Nyt anopin projektina on ollut jo muutamia vuosia se, että haluaa mieheni ja minun eroavan. Huoh... Uskomatonta, että tuollaisia ihmisiä löytyy.
Minä en ole tekemisissä ihmisten kanssa, jotka aiheuttavat pelkkää pahaa mieltä. Vaikka kyseessä olisi oma äiti, niin yksin tuolla tavalla jäisi yksin.
Miksi pitäisi olla tekemisissä hankalien ihmisten kanssa? Sanokaa vaan että siitä vain, tapa ittse, sillähän tästä paskasta maailmasta päästään.
Olen tavallaan samaa mieltä kanssasi. Siksi olenkin nyt päättänyt, etten enää halua tavata anoppia. Mutta enhän tietenkään voi kieltää miestäni tapaamasta häntä (enkä haluakaan). Vaikka mies ei pidä äidistään ja puhuu hänestä hyvin tunteettomasti, ei hän silti "voi" jättää tätä yksin. Ongelmana on sekin, että samalla välit menisivät miehen siskoon, joka taas on ikävä kyllä samankaltainen äitinsä kanssa (tosin huomattavasti lievempi versio) ja näin ollen hänen puolellaan.
Jaksamista sinulle.
Mutta siltikin, mieti, mihin oikein tarvisit moisia ihmissuhteita. Jos miehesi sisko on samankaltainen äitinsä kanssa, miksi olisit hänenkään kanssaan tekemisissä? Paljon vähemmällä pääset, kun teet sen päätöksen, että ignooraat kummatkin. Ei sinun tarvitse epäystävällinenkään olla, riittää, kun olet itsepintaisen välinpitämätön, et kuuntele anoppisi juttuja tai kommentoit niihin vain tyyliin: "ihanko totta? Miten mielenkiintoista. Jaa-a, vai niinkö, sepä mukavaa."
Ei se sukulaisuus velvoita yhtään mihinkään, ja tässä tapauksessa et ole edes verisukulainen. Ja vaikka olisitkin, ei tuollaista tarvitse sietää, eikä kuunnella.
Juu, näin olen tähän asti toiminutkin, eli en ole koskaan mennyt riitelyyn mukaan. Mutta tilanne on mennyt niin pahaksi, etten pysty tapaamaan anoppia lainkaan, koska olen tapaamisten jälkeen niin hajalla henkisesti. Loukkaukset ovat olleet todella ilkeitä ja vaikka kuinka yritän olla välittämättä niistä, niin paha mieli on silti monta päivää tapaamisten jälkeen. Miestä hävettää äitinsä käytös, muttei voi asialle mitään.
Minä siis aijon olla tapaamatta anoppia, mutta mies tapaa edelleen. Oletan, että kohta on helvetti irti, kun anoppi saa tietää, etten enää tule häntä tapaamaan. On tämä kyllä rankkaa ja toisaalta aivan naurettavaa. En koskaan uskonut, että aikuisella iällä joutuisi tällaiseen uskomattomaan tilanteeseen.
Meillä vaimon vanhemmat asuvat 150 km päässä, joita nähdään noin 6 kertaa vuodessa. Ei ongelmia tavata heitä. Minun vanhemmat asuvat 400 km päässä, joten osaavat käyttäytyä silloin kun nähdään. Jos äitini kohtelisi vaimoani huonosti, niin vierailut loppuisivat kokonaan. Nyt kaikki menee hyvin ja neuvot joita me molemmat saamme jaksamme ottaa vastaan...
lähellä, aivan kivenheiton päässä, eikä meillä ole mahdollisuutta muuttaa.:( Ja vaikka asuisi kaukanakin, niin ei lyhyestäkään vierailusta tule mitään, kun anoppi alkaa jo ovelta haukkua minua. Sitä jatkuu koko vierailun ajan, kesti se sitten 15min tai koko päivän...
En ole aiemmin kirjoitellut tänne mutta luettuani tekstisi päätin kirjoittaa.
Tilanteesi tuntuu hyvin tutulta. Oma äitini on myös narsisti tai jotain sinne päin, aina haukkumassa puolisoani ja puhumassa sukulaisille ja muille hänestä pahaa. Rajojen laittaminen hänelle ei onnistunut, syytökset ja muu manipulointi jatkui vaan.
Ymmärrän miehesi tuntemukset, koska kyseessä on oma äiti. Miehesi kannattaa lukea hieman psykologian kirjoja tai käydä juttelemassa asioista. Ihmisellä tuppaa olemaan jokin kummallinen tapa uskoa omista vanhemmistaa aina hyvää, vaikka nämä käyttäytyisivät kuinka huonosti ja ilkeästi.
Olen itse työstänyt tätä samaa asiaa. Loppujen lopuksi te itse pilaatte oman parisuhteenne, sitä ei kukaan muu aiheuta. Se että mies on tekemisissä äitiinsä ja puoliso ei, johti veljeni tapauksessa siihen, että veljeni otti eron vaimostaan (naimisissa 4 vuotta) ja saa nyt aviottoman lapsen uuden naisystävän kanssa. Anoppi ylistää tätä uutta naista. Kannattaa siis punnita asioita kaikessa rauhassa ja muistaa, ettei kannata olla tekemisissä manipuloivien tai ilkeiden ihmisten kanssa, EI vaikka ne olisivat omat vanhemmat.
Minä löysin mielenrauhan kun muutimme puolisoni kanssa toiseen paikkaan ja muutin puhelinnumeroni salaiseksi. Välimatka avaa silmät. Voimia ja jaksamista!