Miksi niin monet naiset aina muuntelevat totuutta. Onko heidän liian vaikeata myöntää totuutta vai mikä se syy on, kun ei miehet usko kuitenkaan niitä lööperi-tarinoita. Esim. moni nainen valittuaan monta huonoa miestä alkaa keksimään kaikenlaisia tarinoita. Missään kohtaa sitä totuutta ei saa tämänkaltaisista ihmisistä irti, että oma arvostelukyky on pettänyt ja on tullut tuijotettua vääriä asioita. (usein ulkonäkö tms.) Eivät myönnä, vaikka jo tietäisivät "nuorena" hölmöilleensä ja olisivat ottaneet opiksi. Miksi näin?
Naiset ja
totuus..
5241
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
et esim yhden illanjutut alle parikymppisenä ois saaneet jäädä kokematta. Ei niinkään et ne nyt muuten kaduttais, mut eipä niistä mitään oo saanut. Ei kokemusta, eikä mitään muutakaan. Eli siis ihan sama, oisko niitä ollut vai ei. Ihan merkityksetöntä.
Vakavasta seurustelusta nyt taas ei oo ku yksi kokemus, mutta se ei todellakaan kaduta. Siitä suhteesta oon oppinut niin paljon - ennenkaikkea itsestäni. Vaikkei se ihminen ollutkaan mun loppuelämänkumppani, niin ei ollut tarkoitettu, niin mitä sitten... Sain kuitenkin ystävän ja lapsia.
Mä en koe itse olevani missään määrin täydellinen eikä mulla sentakia oo varaa haukkua eikä arvostella ketään. Kivoja miehiä kaikki, mut lopulta vaan pari jotka on ees hiukan pidemmäksi aikaa tulleet elämääni ja joiden kanssa on ollut jotain yhteistä.
Mä en koe itse olevani missään määrin täydellinen eikä mulla sentakia oo varaa haukkua eikä arvostella ketään.
en taas ymmärrä. Ketä sun ois pitäny arvostella?
"Esim. moni nainen valittuaan monta huonoa miestä..."
En voi arvostella ketaan. Ei miesten tarvi silti olla huonoja, vaikka ne ei olleetkaan mulle sopivia.
pointtia mutta ei se mitään.
Saat anteeksi.
Muiden naisten puolesta en tietenkään voi vastata, mutta en mä koe muutelleeni totuutta miesten suhteen ainakaan tietoisesti. On mulla muutamia sellaisia epämiellyttävästi loppuneita suhteita, joista en kyllä voi syyttää kuin ihan itseäni...
Eräskin tyyppi oli rikollinen, väkivaltainen, petturi luonteeltaan ja minä vain kuvittelin että kyllä se mun kanssa on tosissaan. Arvaa oliko? ;) Mun olis pitänyt nähdä kaikki merkit ajoissa, mutta naiivisti vaan halusin uskoa että kaikki muuttuu hyväksi. Tuo oli siis täysin mun omaa tyhmyyttä ja hyväuskoisuutta. Alkuun oli ehkä vaikea nähdä omaa osuutta tuossa kaikessa, mutta nykyään pystyn myöntämään toimineeni keskenkasvuisesti.
Onhan se joskus vaikea myöntää itselleen ikäviä asioita ja tuohon minäkin oon syyllistynyt. Totuutta en oo kuitenkaan muutellut vaan kaikin keinoin sulkenut silmäni sellaiselta, mikä on hävettänyt. Omaa virheellisyyttään on vaikea hyväksyä ja varsinkin jos sortuu samaan virheeseen kerta toisensa jälkeen, voi joku kokea helpommaksi tieksi kaunistella totuutta ja ehkä alkaa jopa itsekin uskoa siihen. Se on kuitenkin todellisuuden pakoilua ja johtaa vain henkiseen erkaantumiseen omasta itsestään.