Okei pitkästä tarinasta lyhyt versio.
Eli tunnen erään tapauksen jonka ensimmäinen suhde meni jokseenkin ketuiksi ja hän sai
siipeensä siinä aika pahasti. Ja on joskus sanonut että ei jatkossa enää halua kenenkään
kanssa minkäänlaista suhdetta vaan on mieluummin omissa oloissaan ja rauhassa. Minähän kaiken järjen vastaisesti ihastuin poikaan ja nyt pitäisi saada hänen ajatusmaailmansa muuttumaan.
Hyviä ideoita miten?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Melko kinkkinen tilanne. Toisaalta tekisi mieli kunnioittaa ihmisen halua olla itsekseen, mutta minkäs sitä tunteilleen mahtaa. En kyllä toisaalta usko, että hän haluaa loppuelämäänsä yksin olla. Luottamus naisiin vain pitäisi jotenkin palauttaa. Lähesty häntä vaikkapa kaverimielessä ensin, ja viettäkää yhdessä aikaa, tehkää kivoja juttuja, keskustelkaa kaikesta maan ja taivaan väliltä, ja yritä sitä kautta vahvistaa hänen luottamustaan. Anna ymmärtää että olet luotettava ihminen kaikessa mitä teet. Vastaa puhelimeen kun hän soittaa, älä peru tapaamista jne. Ja muutenkin käyttäydy fiksusti ja vastuuntuntoisesti, vaikka et sitä aina oikeasti olisikaan =P Hiljaa hyvä tulee...
Sun pitää tehdä hänelle selväksi, että nyt on kyseessä SINÄ ja HÄN, eikä HÄN ja hänen exänsä.
Siipeensä saanutta, petettyä ja luottamuspulaista ihmistä on alussa hyvin vaikea saada uskomaan, koska kaikki tuttavuudet yleistetään exän perusteella.
Pitkäjännitteisyyttä ja aikaa vaatii tuollainen. Kuten parisuhteet yleensäkin. Ei sen kummempaa ideaa, kuin että ole hänen luottamuksensa arvoinen. Tadaa!