Työnjohtajan kanssa pidettiin iltapäivällä palaveri varaston tilasta. Ilmoitin että vittuilut ja kiire alkaa pikkuhiljaa riittämään. Ilmoitin että en tarvitsee paljoakaan VÄÄRÄÄ arvostelua kun olen valmis lähtemään firmasta helvettiin. Heti seuraavana aamuna työnjohtaja oli minua vastassa, ohjasi muotti pihalle ja kysyi että miksi helvetissä muottipiha on aivan "sekaisin". Ei voinnut sanoa muuta kun että, painu vittuun ja lähdin kävelemään.
Dokalla taas
Hullun kanssa
2589
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
itse reagoin aivan samalla tavalla kun työnjohdossa tuulee aivan liikaa korvien välissä.
ja rakennusalan yritys. Kuulostaa kuin oltaisiin naisvaltaisella työpaikalla.