Mitä jos on aina haaveillut oikeasta perheestä. Kihloista ja häistä jne. Ja selviääkin ettei puoliso aio koskaan kihloihin/naimisiin.
Kun odotin esikoistamme oli puhetta, että ristiäisten yhteydessä kihlat. Nyt jo kolme lasta. Jos ei edes toisen onnelliseksi tekemiseen ei voi sormuksen sormeen pistää , niin mistä tämä kertoo? En todella aio kerjätä, enkä niinole tehnyt. Kertonut kyllä, että se olisi suurin haaveni.
Kun odotin esikoistamme oli puhetta, että ristiäisten yhteydessä kihlat. Nyt jo kolme lasta. Jos ei edes toisen onnelliseksi tekemiseen ei voi sormuksen sormeen pistää , niin mistä tämä kertoo? En todella aio kerjätä, enkä niinole tehnyt. Kertonut kyllä, että se olisi suurin haaveni.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jos ajattelet noin kuten viestissäsi kerrot niin vastaus on kyllä. Kyllä, tuhlaat aikaasi. Ihmetyttää vain että mihin tällaisia kirkollisia "sopimuksia" kaipaat jos suhteenne kuitenkin on vakaalla pohjalla?
Sen takia kun eletään vaan kerran. Siksi haluaisi toteuttaa ne unelmat mitkä voi toteuttaa..
ainaki tulee olo, että miksei toinen halua sitoutua ihan kokonaan. Että mitä se oottaa. Että olenko minä vaan tälläinen välivaihe ja jos parempi ilmestyy eteen, ni eipähän ainakaan ole koskaan mitään kunnolla luvannut. Äh en tiiä. Sama tilanne mulla siis, paitsi että kihloissa ollaan ja lapsia 2. Mutta tästä ei ilmeiseti etene. enntä enpä tiiä. Ja en tosiaan halua pakottaa tms.
ennen vastustin avioliittoa ja kihlausta viimeiseen asti, nykyään olen alkanut nähdä asian hieman toisin...Olen ymmärtänyt että todistajien läsnöollessa toisen sormeen pujotettu sormus valoineen ja lupauksineen todella on sellainen suurin rakkaudentunnustus minkä toiselta voi saada. Tämähän edellýttää tietenkin sitä että toinen todella tuntuu "siltä oikealta" ja haluaa viettää lopun elämänsä hänen kanssaan.
Nykyiseni ei halua edes muuttaa yhteen kanssani, avioliitosta ei edes keskustella. Kaiken hauskan hän tekee poikamiesystäviensä kanssa, minulle on valíttu arjen riemut uusperhekuvioita harjoitellen (muttei silti halua yhteen muuttaa). Noo, ehkä välillä kanssani voi sentään piipahtaa lähikuppilassa. Sillä minut varmaankin saa pysymään tyytyväisenä...!?
Itselläni on juuri tuollainen välivaihe-olo, että minä en ole oikeastaan kovin vakavastiotettava elämänkumppani. Olen jatkuvasti itsekseni asiasta ymmälläni, loukkaantunut ja vähän yksinäinenkin.
Hänen mielestään asiat ovat hyvin. Kyllä kai kun hän saa minulta kaiken ja vähän enemmänkin. Mitäpä siinä enää edes sitten kaipaa?
Olen ajatellut viimeaikoina että lopetan tämän suhteen.
Kiitos että joku ymmärtää. Ja tosiaan ei ole kyse aina siitä etteikö ois nyt jo hyvä olo. Se on vaan jotenkin itselle niin suuri juttu, että joku on valmis sitoutumaan suhun loppuiäksi. Jotkut naiset vaan tarvitsevat semmoista..
vierasti ajatusta isoista häistä. Olimme kyllä kihloissa(muutaman vuoden), mutta kosintaa ei alkanut kuulumaan. Itse en asian perään kysellyt, ihmettelin vain mielessäni kun kaikki oli hyvin ja rakkautta riitti(lapsia 3 ;o) ).
Emme puhuneet juurikaan edes naimisiin menosta, mutta kerran sanoin että pienet häät olisivat mukavat, enkä välttämättä haluaisi kirkkohäitä. Mieheni putosi polvilleen ja kosi välittömästi. Hän kun oli kauhulla ajatellut "pakollista" kirkon käytävää... Ihme juttu, mieheni on tosi sosiaalinen, mutta jokin siinä kauhistutti!
Lapset on suurempi sitoomus kuin avioliitto!
Liitosta pääsee eroon hetkessä, äidin ja isän yhteys kuitenkin kestää koko (lapsen) elämän.. Avioliitto ei suhdetta millään muotoa "pelasta"
Onko se avioliitto muka joku sitoutumisen merkki jos sen tekee vain siksi että toinen haluaa. Itse olisin keskustellut asiasta ennen lasten hankkimista, siis miettinyt sen että tuhlaanko aikaani vai en. Jos lapset on jo hankittu niin ei kait sitä minkään sormuksen puuttumisen takia sentään erota, ennen lapsia sen olisi voinut ymmärtää.
Lapselle on etua jos vanhemmat avioliitossa. Samoin leskeneläke kannattaa ottaa huomioon.
Mistä ihmiset puhuu seurusteluaikanaan jos ei ihan perusjutuista? Jollekin on yllätys kun mies ei tahdo vihille ja toiselle ettei se koskaan tahdo lapsia jne..
Seurusteluaikahan on sitä varten, että toiseen tutustuu niin hyviin kuin huonoihinkin puoliin ja varsinkin mielipiteisiin ja mitä tahtoo elämältään ja mitä ei tahdo.
Pakko sanoa, että joskus tuntee itsensä niin kovin viisaaksi tässä seurassa..
Meillä ainakin oli selvää, että lapsi ei ole syy mennä vihille eikä mikään muukaan. Leskeneläke ei ole riittävä syy ikivanhaan instituutioon alistumiselle nykyaikana varsinkaan kun homotkin voi vain mennä ja rekisteröidä suhteensa.. Asiasta keskusteltiin varmaan suhteen aika alussa jo tosin ei noista homoista jotka taisi olla kriminaaleja vielä silloin..
Jos ajattelet miehesi kannalta asiaa niin jos hän on onnelline nyt niin miksi tahdot tehdä onnettomaksi vaatimalla vihille? Saman asian kaksi eri puolta..
Ja karkauspäiväkin meni sulla ohi suun keväällä jolloin olisi ollut lupa kosia. Tosin sen voi tehdä nykyisin kai muulloinkin ettei tarvitse odottaa neljää vuotta..
Siis oletteko te onnellisia muuten? Arki ja kaikki muut asiat sujuvat hyvin?
Mikä voisi miehesi puolelta olla sellainen vakaumus/pelko ettei voisi itseään sinulle luvata loppu elämäkseen? Itselleni tuli ainakin mieleen että on hän sinulle ainakin selityksen velkaa.
Isompi sitoomus nuo lapset ovat, kun kihla tai vihkisormus. Nyt on mielestäni myöhäistä valitella, lähteä olisi tuosta syystä pitänyt ennen lasten tekoa, jos asia on noin tärkeä. Nyt ei tuo enää saisi olla syy isästä eroamiseen. Kyllä ne lapset on reilusti isompi side ja mielestäni sen rikkominen on pahempi juttu, kun muista sitoomuksista kieltäytyminen.
Jos muuten asiat ovat suhteessanne kunnossa, nauttisit perhe-elämästänne näin. Voithan sinäkin kosia, jos asia on sulle niin tärkeä. Tai voit suoraan kysyä, miksi miehesi on naimisiinmenoa vastaa, etenkin kun lapsia on jo, eli hän on kanssasi valmis sitoutumaan.
Asia olisi ollut kuitenkin ollut parempi puhua läpi ja esikoisen ristiäisten jälkeen, jos kerran alkuperäinen suunnitelma ei pitänyt. Sen jälkeen on tullut pari lasta lisää, joten kovin painokkaasti et häitä ole vaatinut, ainakin siltä vaikuttaa...
Täällä joku mainitsi leskeneläkkeen yhtenä pointtina avioliitolle. Sekin on tärkeä juttu jos mies kuolee ensin. Sehän on lasten etu että vaimo saa myös leskeneläkettä jos mies kuolisi vaikka nuorena, pystyisi paremmin elättämään lapsensa. Ja onhan siinä vielä sekin, että lapset voisivat periä isänsä jos isä sattuisi kupsahtamaan, olisi lapsille tulevaisuuden turvaa (paitsi jos ei ole mitään perittävää). Juridisesti sillä on siis paljonkin merkitystä oletteko aviossa vai ette.
Muuten avioliitto ei takaa ikuisesti yhdessä pysymistä sen enempää kuin avoliittokaan. Antaa ehkä lapsille turvallisemman tunteen, että isä ja äiti edes yrittävät olla tosissaan.