kaukosuhde

Moikka,

Olen itse elänyt nyt vuoden verran kaukosuhteessa, jossa näemme parin kuukauden välein. Aikamoista vuoristorataahan tämä jaksaminen välillä on, mutta loppujen lopuksi se on melkolailla omasta päätöksestä kiinni miten jaksaa.

Itselläni aina välillä iskee järjettömiä suruaikoja, jotka saattavat kestää useita viikkoja. Tulee todella epätoivoinen olo, kunnes kyllästyy omaan murjottamiseensa ja vain _päättää_ lopettaa sen.

Ikävä on hyvä juttu ja sitä pitääkin tuntea. Mutta älä anna sen masentaa tai tehdä oloasi kurjaksi. Ajattele tyttöystävääsi lämmöllä, mutta nauti täysillä kesästä omien touhujesi keskellä. Vietä aikaa ystävien kanssa, tutustu kesän ohjelmatarjontaan. Älä jää kotiin murehtimaan.

Kesä on kivaa aikaa ja siitä voi nauttia vaikka rakas onkin kaukana. Näette sitten kesän jälkeen ja voitte nauttia toisistanne ylen määrin.

Tsemppiä sinulle! Pidä lippu korkealla ja mieli virkeänä. Kun luottamus on kunnossa puolin jos toisin, ei määräaikainen kaukosuhde ole ongelma. Voithan myös ilahduttaa tyttöäsi kesän mittaan esim. korteilla ja kirjeillä. Niitä kirjoittaessa itselleenkin tulee hyvä mieli. Kirjoita vaikka miten muistelet jotain kivaa yhteistä hetkeä tms. Jos ei kirjoittaminen ole mieluista hommaa, niin keksi jotain muuta. Lähetä vaikka valokuva teistä kehyksissä.

Tuommoisten ideoiden miettiminen on oikeasti aika hyvää oloa aiheuttavaa, kun toista miettii intensiivisesti ja miten häntä voisi piristää tai muistuttaa itsestään jollain henkilökohtaisella tavalla. Itselläni toimii hyvin ja miesystäväni höpsönä on aina ihan onneissaan pienistä ylläreistä.

Hyvää kesää!

Neljä vuotta olen ollut kaukosuhteessa. Ikävästä tulee tuttu, osa elämää. Verrattain kuukausi on todella lyhyt aika, vaikkei se sinulle siltä tunnu.

Koita vain keksiä jotain tekemistä itsellesi, harrasta, matkaile ja näe kavereita niin ikävän tunne hukkuu.

Itse olin tuossa edeltävänä keväänä/kesänä reilut viisi kuukautta ulkomailla, joten tiedän kokemuksesta, että kovillehan se tahtoo ottaa.

Mies kuitenkin suhtautui asiaan todella hyvin, vaikka alkuvaiheessa ikävä olikin hirveä, etenkin kun minulla ei koko aikana ollut ulkomaankodissani edes nettiyhteyttä... Puhelinlaskut kävivät kipurajalla, ja kun vuoron perään lennettiin kerran kuussa toista katsomaan, niin ei se todellakaan halvaksi tullut. Ja kotimatka lentokentiltä yksikseen kotiin ei ollut kovinkaan mieltäylentävää.

Meidän kohdallamme ainakin asiasta puhuminen ja kavereiden kanssa vietetty aika auttoi kummasti. Yhteisistä tapaamisistakin pyrittiin tekemään enemmän lomankaltaisia. Ikävä ei tietenkään hävinnyt minnekään, mutta se oli helpompaa, kun saattoi muistella kaikkea kivaa, mitä yhdessä vieraalla maalla tehtiin ja koettiin.

~ nainen 24 & mies 25