Hankalan tädin

Lähisuvusta ovat kaikki minua vanhemmat kuolleet jo pois, jäljellä vain tätini. Siksi haluaisinkin ylläpitää häneen läheisiä ja hyviä suhteita.

Mutta olemme koko ajan nokat vastakkain. Kumpikaan ei ymmärrä toista. Väärinymmäryksiä kasaantuu ja vanhoja revitään esiin.

Hän katsoo esim. oikeudekseen käyttäytyä niin kuin haluaa, ja nimitellä minua miten haluaa -"koska on vanhempi, eikä aio muuttua".

Silti hän olettaa, että minun pitää huomioida häntä enemmän ja osoittaa, että välitän hänestä.

Kun yritämme viettää aikaa yhdessä, hän olettaa saavansa päättää kaikesta. Hän ei ole tottunut neuvottelemaan ja sopimaan mistään toisten kanssa vaan tuntuu olleen aina tottunut päättämään muiden puolesta.

Hän on samalla siis määräilevä kontrollifriikki, mutta toisaalta epäitsenäinen ja läheisriippuvainen, ei uskalla matkustaa yksin, edes vieraaseen paikkaan bussilla kaupungissa, tms. Hän ei esim. koskaan tule minun luokseni kotiini vaan minun on aina mentävä hänen "reviirilleen".

Yksi ongelma on se, että ilmaisemme itseämme hyvin erilailla. Minä olen enemmän asialähtöinen, sanon asian suoraan. Tätini on taas tunneihminen, jonka mielipiteet saattavat muuttua kymmenen minuutin välein. En kuulema ymmärrä edes hänen sähköpostiviestejään, vaan jos kommentoin hänen viestiinsä kirjoittamaa asiaa, olen kuulema ymmärtänyt väärin.

Tädissäni on paljon hyviä piirteitä ja tiedämme että välitämme toisistamme, mutta yhdessä oleminen on pelkkää piinaa. Olen tehnyt joitain myönnytyksiä, vaikka yleensä en koe olevani väärässä siinä, että suhteessa pitää olla tasapuolisuutta ja -arvoisuutta. Hän taas ei suostu muuttamaan käytöstään eikä myöntämään omia virheitään, joten olemme umpikujassa.

Onko kellään samanlaisia kokemuksia, ja miten tästä pääsee eteenpäin?
5910
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hankalaa sanoa mitään yleispätevää, sen kuitenkin kokemuksesta voin todeta, että kuolema korjaa yllättävän vauhdikkaasti näitä vanhan polven sukulaisia ja sitten on ikävä. Ota vastaan ainakin suurin osa näitä hankaluuksia ja nauti tästä jäljellä olevasta ajasta. Minulla oli hyvinkin hankalat isä ja täti, eikä kumpaakaan enää ole, suru ja ikävä vain.

Äänestä
  • Helppo on neuvoa asioissa, joita ei itse ole joutunut kokemaan. Pois täältä keskustelupalstalta ja tosiystävien pariin!

    Äänestä

Olisiko mahdollista pitää tätiisi yllä "kahvikuppikontaktia"? Että tosiaankin vain kävisit ainoastaan kahvittelemassa silloin tällöin, ja puheenaiheet pysyisivät kohtalaisen kepeinä?

En tiedä, uskon laillasi suhteiden ylläpitoon ongelmista huolimatta, vaikka luulenkin, että pääsisin helpommalla, jos jopa omat vanhempani kuolisivat pois. (Ks. seuraava keskustelunavaus.) Toivon vain, etten itse aikanani ole vanhana yhtä vaikea.

Äänestä

Vanhat ihmiset usein kuolemaa lähestyessään (mikä saattaa kestää 1-50 v.) käyvät marttyyreiksi. He katsovat, ettei heillä ole ihmissuhteissaan enää mitään menetettävää.

Sinä voit joko ottaa saman kannan, siis että he menettävät senkin, mikä heillä vielä on menetettävää (lue: et pidä yllä kontakteja) tai sitten laupiaan kannan: kestät vanhuksen oikutteluja. Hän on kumminkin vain harmiton vanhus, ja käyttää viimeisetkin vallanrippeensä häneen. Voit sallia sen, tai sitten et. Tai voit olla sallivinasi. Jos hänellä ei ole todellista valtaa elämääsi, olet kumminkin turvassa.

Suo vanhukselle oikuttelunsa, jos se on silkkaa oikuttelua ja marttyyriutta. Jos se on todellista vallankäyttöä, olet samassa veneessä kuin minä, ja todella kusessa.

Äänestä

'Hurskastelua' otsikolla kirjoittaneelle: ilmeisesti kommentoit Emmiinan viestiä(?). Olen eri mieltä kanssasi. Emmiina on oikeassa; oli suhteet vanhempiin mitkä tahansa, seisot heidän kuoltuaan kuin kuilun reunalla ja tajuat miten merkityksetöntä kaikki arkinen riitely ja muut pikkuasiat ovat. Arjessa vaan ei pysty aina suhtautumaan näin filosofisesti.

Kommentit marttyyrivanhuksista ei ihan osuneet naulan kantaan siinä, että eivät kuvaa tätiäni ja suhteemme on monisyisempi.

Ja kahvittelusuhdetta ehdottanut kirjoittaja: olen samoilla linjoilla ja yrittänyt toteuttaa sitä, mutta yllättäen sekä minä että tätini olemme tyytymättömiä pinnalliseen suhteeseen. Kuitenkaan emme pääse tästä eteenpäin...

On mukava katsella televisiosta näitä tosi-tv ohjelmia, jossa ratkotaan suhdeongelmia ja tapahtuu mahtavia läpimurtoja - todellisuudessa vaan tuntuu, että teet niin tai näin, mikään ei muutu. Olisi mukava kuulla onko tosielämässä jollekin sattunut koskaan joku mahtava läpimurto ja viestintä olisi alkanut pelata?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


käyttöopas? kirjoitti:

Lähisuvusta ovat kaikki minua vanhemmat kuolleet jo pois, jäljellä vain tätini. Siksi haluaisinkin ylläpitää häneen läheisiä ja hyviä suhteita.

Mutta olemme koko ajan nokat vastakkain. Kumpikaan ei ymmärrä toista. Väärinymmäryksiä kasaantuu ja vanhoja revitään esiin.

Hän katsoo esim. oikeudekseen käyttäytyä niin kuin haluaa, ja nimitellä minua miten haluaa -"koska on vanhempi, eikä aio muuttua".

Silti hän olettaa, että minun pitää huomioida häntä enemmän ja osoittaa, että välitän hänestä.

Kun yritämme viettää aikaa yhdessä, hän olettaa saavansa päättää kaikesta. Hän ei ole tottunut neuvottelemaan ja sopimaan mistään toisten kanssa vaan tuntuu olleen aina tottunut päättämään muiden puolesta.

Hän on samalla siis määräilevä kontrollifriikki, mutta toisaalta epäitsenäinen ja läheisriippuvainen, ei uskalla matkustaa yksin, edes vieraaseen paikkaan bussilla kaupungissa, tms. Hän ei esim. koskaan tule minun luokseni kotiini vaan minun on aina mentävä hänen "reviirilleen".

Yksi ongelma on se, että ilmaisemme itseämme hyvin erilailla. Minä olen enemmän asialähtöinen, sanon asian suoraan. Tätini on taas tunneihminen, jonka mielipiteet saattavat muuttua kymmenen minuutin välein. En kuulema ymmärrä edes hänen sähköpostiviestejään, vaan jos kommentoin hänen viestiinsä kirjoittamaa asiaa, olen kuulema ymmärtänyt väärin.

Tädissäni on paljon hyviä piirteitä ja tiedämme että välitämme toisistamme, mutta yhdessä oleminen on pelkkää piinaa. Olen tehnyt joitain myönnytyksiä, vaikka yleensä en koe olevani väärässä siinä, että suhteessa pitää olla tasapuolisuutta ja -arvoisuutta. Hän taas ei suostu muuttamaan käytöstään eikä myöntämään omia virheitään, joten olemme umpikujassa.

Onko kellään samanlaisia kokemuksia, ja miten tästä pääsee eteenpäin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu