Kun tapaa jonkun

Olen vasta tavannut todella mukavan ihmisen. Jaamme saman ajatusmaailman ja mielestämme olemme molemmat samalla aaltopituudella keskenämme. Hän vaikuttaa kaikin puolin ihanalta ja mukavalta, olisin kiinnostunut tapaamaan häntä jatkossakin kuten hän minua. Tässä on vain yksi mutta. En tunne häntä kohtaan mitään muuta kuin kiinnostusta. Onko tuo ihan tavallista, meinaan silloin kun on vasta tavannut jonkun ja katsoisi, että tuleeko tästä vielä jotain?
Yleensä aina olen ollut se aloitteellinen osapuoli ja kiinnostuksen kanssa on ollut lähes poikkeuksetta ihastuminen, mutta tällä kertaa hän on ollut se aloitteellinen, enkä ole ihastunut. Ainakaan vielä.
Onko ihan typerää, että lähden häntä tapailemaan vaikka ei ole minkäännäköistä tunnetta mukana? Tekevätkö kaikki niin? Kuten sanoin, hän on mielestäni erittäin kiinnostava ja haluan tutustua paremmin, mutta minua arveluttaa se, että olenko vain "katsotaan miten käy" asenteella liikkeellä.

Kysyisin, että miten te koette uuden ihmisen kanssa tapailun? Onko heti tunnetta mukana, vai syttyykö ne vasta jälkikäteen? Kannattaako minunkin vain odottaa jos se tunne täältä nousisi pintaan? Pelkään, että jos ei niin käy ja hän tuntisi minua kohtaan jotain, niin särkisin hänen sydämensä :(
51140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

että, jos ei ole tunnetta jo eka tapaamisella tai muutamien tapaamisten jälkeen ni sit sitä ei ole ollenkaan eikä tule. Kirjotit, että se ihminen on kiinnostava ja haluaisit tutustua paremmin. Siinähän on tunnetta jo ihan tarpeeksi. Jos ei tuollasta edes ole ihmisen kohdalla heti niin tuskin sitä myöhemminkään tulee.

Äänestä
  • Niin kai. Positiivisin mielin molemmat ollaan ja kattellaan... Itseasiassa olen aivan hemmetin innoissani hänestä. Kai se on sitä, kun olen tottunut olla se aloittaja ja ihastunut tyyppi niin kerrankin mua lähestytään niin... Uusi tilanne ja epäilyttää pikkuisen. Ainahan ne uudet jutut ja uusilla tavoilla tehdyt asiat mietityttää, kaiketi. Kiitos vastauksesta!

    Äänestä

  • naikkonen kysyy.. kirjoitti:

    Niin kai. Positiivisin mielin molemmat ollaan ja kattellaan... Itseasiassa olen aivan hemmetin innoissani hänestä. Kai se on sitä, kun olen tottunut olla se aloittaja ja ihastunut tyyppi niin kerrankin mua lähestytään niin... Uusi tilanne ja epäilyttää pikkuisen. Ainahan ne uudet jutut ja uusilla tavoilla tehdyt asiat mietityttää, kaiketi. Kiitos vastauksesta!

    Tiedän heti ensitapaamisella mikäli nainen ei kiinnosta minua. Oikeastaan melkein ensimmäisellä vilkaisulla.

    Jos tapaan kiinnostavan naisen, niin en minä ensitapaamisella siihen ihastu. Tapaamisen jälkeen saatan ajatella että olipa kaunis ja mukava nainen, mutta siinä vaiheessa minulle on ihan yksi lysti mitä tapahtuu ja tavataanko uudelleen. Ei vain ole minkäänlaista kolahdusta vielä tapahtunut, paitsi tieto siitä että mikäli tapaan tämän naisen useammin, tulen varmasti ihastumaan.

    Toisella tapaamisella saatankin olla paljon hermostunempi kuin ensitreffeillä. Toisilla treffeillä on jo jotain pelissä, kun olen päättänyt viedä hommaa eteenpäin.

    Äänestä

  • Kiinnostuksesta kirjoitti:

    toisille treffeille. Nimittäin nainen on voinut vetää sinusta jo johtopäätöksensä niiden ensitreffien perusteella eli jos silloin et vaikuttanyt kiinnostuneelta, niin saatoit kyllä myös sen takia menettää pelin.

    Äänestä

on jo hyvä syy jatkaa tapaamista. Itse toisinaan viehätyn jostain ensitapaamisella, mutta en sanoisi että ikinä varsinaisesti ihastun ensi tapaamisella. Jos tuo viehättyminen perustuu vain ulkonäköön, niin se voi mennä ohi kun tapaa pari kertaa eikä toinen olekaan niin kiinnostava sisäisesti. Eli oikeastaan minusta vahva kiinnostus on parempi alku kuin tuollainen hetkellinen ihastuminen. Varsinainen ihastuminen vaatii minulta useamman tapaamisen ja suhteessa etenemisen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

naikkonen kysyy.. kirjoitti:

Olen vasta tavannut todella mukavan ihmisen. Jaamme saman ajatusmaailman ja mielestämme olemme molemmat samalla aaltopituudella keskenämme. Hän vaikuttaa kaikin puolin ihanalta ja mukavalta, olisin kiinnostunut tapaamaan häntä jatkossakin kuten hän minua. Tässä on vain yksi mutta. En tunne häntä kohtaan mitään muuta kuin kiinnostusta. Onko tuo ihan tavallista, meinaan silloin kun on vasta tavannut jonkun ja katsoisi, että tuleeko tästä vielä jotain?
Yleensä aina olen ollut se aloitteellinen osapuoli ja kiinnostuksen kanssa on ollut lähes poikkeuksetta ihastuminen, mutta tällä kertaa hän on ollut se aloitteellinen, enkä ole ihastunut. Ainakaan vielä.
Onko ihan typerää, että lähden häntä tapailemaan vaikka ei ole minkäännäköistä tunnetta mukana? Tekevätkö kaikki niin? Kuten sanoin, hän on mielestäni erittäin kiinnostava ja haluan tutustua paremmin, mutta minua arveluttaa se, että olenko vain "katsotaan miten käy" asenteella liikkeellä.

Kysyisin, että miten te koette uuden ihmisen kanssa tapailun? Onko heti tunnetta mukana, vai syttyykö ne vasta jälkikäteen? Kannattaako minunkin vain odottaa jos se tunne täältä nousisi pintaan? Pelkään, että jos ei niin käy ja hän tuntisi minua kohtaan jotain, niin särkisin hänen sydämensä :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu