olen elänyt pitkässä parisuhteessa yli kymmenen vuotta. Alussa erosimme pari kertaa mutta jotenkin aina ajauduimme takaisin yhteen. Minulle mieheni ei ollut se elämän suuri rakkaus, ei ole kyllä ollut ketään muukaan. Perusasiat ovat ihan hyvin eli töitä on, rahaa riittävästi ei liikaa, velkaa, oma koti, autot, lapsia jne. Mies on kuitenkin mielestäni liian kova juomaan ja juo salaa nurkan takana toisinaan. Minä hoidan kodin ja lapset, mies käy vain töissä ja rakentaa kotia. Minulla ei ole yhtään vapaa-aikaa yksin, aina täytyy raahata lapsia mukana.
joitain vuosia sitten melkein erosimme, mies löysi toisen mutta tuli katuen takaisin. Lapsia ajattelin ja otin takaisin, mutta anteeksi en anna ikinä.
Pitkään on sisälläni ollut tunne että tätäkö tämä elämä on, vankina oloa omassa kodissa? Seksiä meillä on harvoin noin kerran kuukaudessa, miehen aloitteesta, minun aloitteet ei saa vastakaikua. Huvitti tai ei, niin en uskalla kieltäytyä, koska sitten ei taas tiedä missä kuussa on seuraava kerta. Minä haluaisin kokea niin paljon enemmän intohimoa, haluan olla nainen jota halutaan ja jota rakastetaan. Haluan tilaa itselleni, tällä hetkellä alkaa tuntua että happi loppuu.
täytyykö tässä vain tyytyä tähän? Paraneeko todella rutinoitunut parisuhde enää? Alkaa tuntua että avioero on ainoa ratkaisu.
joitain vuosia sitten melkein erosimme, mies löysi toisen mutta tuli katuen takaisin. Lapsia ajattelin ja otin takaisin, mutta anteeksi en anna ikinä.
Pitkään on sisälläni ollut tunne että tätäkö tämä elämä on, vankina oloa omassa kodissa? Seksiä meillä on harvoin noin kerran kuukaudessa, miehen aloitteesta, minun aloitteet ei saa vastakaikua. Huvitti tai ei, niin en uskalla kieltäytyä, koska sitten ei taas tiedä missä kuussa on seuraava kerta. Minä haluaisin kokea niin paljon enemmän intohimoa, haluan olla nainen jota halutaan ja jota rakastetaan. Haluan tilaa itselleni, tällä hetkellä alkaa tuntua että happi loppuu.
täytyykö tässä vain tyytyä tähän? Paraneeko todella rutinoitunut parisuhde enää? Alkaa tuntua että avioero on ainoa ratkaisu.
Vastaukset 4
Vanhimmat
yhteisä ystäviä meillä ei juuri ole, kummallakin on ihan omat kaverit, minä siedän hänen kavereitaan, mutta hän haihtuu paikalta jos minun ystäviä tulee kylään. Meillä ei ole mitää yhteisiä harrastuksia, emme käy missään yhdessä. Minä hoidan yksin kaikki lasten vanhempainillat kevätjuhlat jne. Ainoa yhdistävä tekijä on lapset koti ja velat.
Onko hän edes hyvä isä lapsilleen? Vaikuttaa aika välinpitämättömältä ja sinähän sen kodin ja lapsistakin näytät huolehtivan aina yksin.
aika huono isä on, tärkeysjärjestyksessä työt on aina ykkösenä. Ei osallistu lasten harrastuksiin vienteihin, ei osallistu lasten esim pyörällä ajon tai uinnin opettamiseen. Kun joutuu olemaan lasten kanssa laittaa piirretyt pyörimään ettei tule liian raskasta. Yrittää kyllä kuitenkin omalla tavallaan olla hyvä isä, ikävä kyllä minusta liian harvoin.
ja mitä toivot elämältäsi. Vaikuttaa siltä, että elät jo nyt yksinhuoltajaelämää, tavallaan. Arki pyörii kuin olisit yksinhuoltaja.
Yksin lasten kanssa ei välttämättä ole helppoa ja se ei sovi kaikille, joten jos et kestä sitä, että elämässäsi ei ole miestä jatkuvasti, sitten ei auta kun kestää ja yrittää jollain vippaskonstilla saada ilmaa tuohon suhteeseen.
JOs tuntuu, että kestät itsenäisen elämän yhdessä lastesi kanssa, silloin suosittelen rohkeaa hyppyä ihan uuteen.
Eron jälkeen sellaisen sopivan puoliskon löytäminen EI ole helppoa ja se pitää myös kestää. Toiveet vaan ei kohtaa helposti, laaditaan listoja mitä sen jonkun pitää olla ja sitten petytään puolin ja toisin millaisia oikeasti olllaan ja se uuden suhteen löytyminen voi tosiaan kestää vuosia.
Yksinhuoltajaelämässä on valtavasti myös hyviä puolia ja vahvuuksia. Ei se totaalikurjaa ole :) Vastaat yksin rahoista, taloudesta, menoista ja tekemisistä eikä asioista juurikaan tarvitse jatkuvasti olla neuvottelemassa ja sopimassa.
Ollako yhdessä vai ei: Monimutkainen kysymys, johon ei ole olemassa yhtä oikeaa vastausta.