paljonko on liikaa

Kuinka paljon sallisitte kumppanillenne ex-petikumppaneita? Vai onko sillä mitään väliä?

Yleensähän porukka kai vetää rajan suurinpiirtein siihen mitä itselläänkin on ollut joten kertokaas vielä monen kanssa olette olleet?

Itse olen toivottoman mustasukkainen tyttöystäväni menneisyydestä. Ei kertonut tarkkaa lukua mutta 40-50 kuitenkin. Itselläni kun on ollut vain kymmenkunta. Tulee mieleen että seurustelen jakorasian kanssa. Hän yrittää kai parantaa oloani sanomalla usein ettei ole ketään rakastanut yhtä paljoa. Mutta se oikeastaan vain tekee kaiken pahemmaksi..mitä eroa on olla hänen rakastettunsa kuin kuka-tahansa-baarikärpänen?? Kaikki saa kuitenkin. Tulihan vuodatus
292607
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Ei yhtään. Itselläni ei ole yhtään petikumppani suhdetta ollut, mieheni on ensimmäiseni, ja hänelle minä olen ensimmäinen. :) On hyvä, että minuun ei ole kukaan muu päässyt koskemaan kuin mieheni ja miehen mielestä on hyvä kun olin koskematon, kun aloitin hänen kanssaan seurustelun :) Siinä sitten opeteltiin yhdessä, ja HYVIN ;)

Onnea sinulle tulevaisuuteen :)

Äänestä

Vaimoni ei ollut kenenkään kanssa ennen tapaamistani, tai oli kuulemma yksi ollut, mutta se ei ollut silloin oikein onnistunut. Niimpä hän on sängyssä ihan onneton. Olen yrittänyt kaikkeni ja kaikkea, mutta ei. Hän aina vetoaa siihen ettei osaa. Vaikka kuinka yritän häntä opettaa, ei oppi mene perille. Ei hyvä tämäkään.

Äänestä
  • Minä ainakin opin hyvin :) kokeilkaa seksioppaita, yms... edetkää hitaasti, siitä se lähtee.. Kukaan ei ole seppä syntyessään :)

    Äänestä

  • pamputtanut kaikki kulmakylän naiset ja harjoitellut kaikki temput? jos et olis häntääs heiluttanut, teillä olisi mukavaa opetella yhdessä. Nyt teidän sängyssä on kaikki ne kulmakylän naiset sinun kanssa ja noidut kuinka tumpelo vaimosi on niihin kulmakunnan naaraisiin verrattuna

    Äänestä

  • mies kirjoitti:

    pamputtanut kaikki kulmakylän naiset ja harjoitellut kaikki temput? jos et olis häntääs heiluttanut, teillä olisi mukavaa opetella yhdessä. Nyt teidän sängyssä on kaikki ne kulmakylän naiset sinun kanssa ja noidut kuinka tumpelo vaimosi on niihin kulmakunnan naaraisiin verrattuna

    onko pakko nussia jokaista joka vastaan kävelee? oma moka. itse olen epävarma ja huono sängyssä. jos mies ei halua tai jaksa olla kärsivällinen, ni ovesta ulos potkin.et ilmeisesti välitä naisestasi tarpeeksi, kun tuollaista ajattelet. toivottavasti naisesi löytää paremman ja tunteellisemman paskan kuin sinä, joka nait reikäjuustoakin. tämä viesti keskustelun aloittaneelle ruikulle.

    Äänestä

Tervehdys, itselläni petikumppaneita on tähän asti ollut 16. Ikää mulla on kohta 25 vuotta. Suurin osa näistä kumppaneista on ollut kuvioissa alle 18-vuotiaana, jolloin sitä ilmeisesti tykkäsi kokeilla kaikenlaista.

Tiedän, että nykyiselläni on petikumppaneita varmasti enemmän kuin itselläni, mutta yritän antaa sen olla häiritsemättä. Mennyt on kuitenkin mennyttä ja tärkeintä on se, että hän on tässä ja nyt vain minun kanssani. En itsekään haluaisi kenenkään tuomitsevan menneisyyttäni, joten miksi tehdä sitä itsekään? Jokaisella on oma elämä ja tässäkin on vain kyse toisen hyväksymisestä sellaisena kuin on.

Määritelkäähän mikä muuten on monta!

Äänestä
  • Siksihän tää oikeastaan häiritseekin että olen niin pahuksen katkera. Silläkin kuulemma puolet tapahtui 16-18vuotiaana. Itse olin silloin niin nörtti etten edes uskaltanut juuri puhua naisille joten en haluaisi ajatella että kun mä oon ollut epävarma ja hiljainen, tyttöystäväni on juossut levittämässä jalkojaan kaikille kulmakunnan karvanaamoille. Nyt ikää mulla myös se 25 vuotta..

    Tiedän ettei mulla oo mitään oikeutta tuomita hänen menneisyyttään, en vaan voi itselleni mitään

    Äänestä

  • epävarma kirjoitti:

    Siksihän tää oikeastaan häiritseekin että olen niin pahuksen katkera. Silläkin kuulemma puolet tapahtui 16-18vuotiaana. Itse olin silloin niin nörtti etten edes uskaltanut juuri puhua naisille joten en haluaisi ajatella että kun mä oon ollut epävarma ja hiljainen, tyttöystäväni on juossut levittämässä jalkojaan kaikille kulmakunnan karvanaamoille. Nyt ikää mulla myös se 25 vuotta..

    Tiedän ettei mulla oo mitään oikeutta tuomita hänen menneisyyttään, en vaan voi itselleni mitään

    ...epävarmuudestasi. Kuten sanoin, nykytilanne ratkaisee. Itse seurustelin lähes 7 vuotta miehen kanssa, joka ei millään pystynyt sulattamaan aikaisempia kokemuksiani, ehkä osittain sen takia koska itsellään oli ollut vain pari. Joka tapauksessa hän veti näitä asioita joka riidan yhteyteen.

    Riidat usein myös syntyivät esim. siitä, että nähtiin joku "vanha panoni" (kuten hänellä oli tapana kutsua) kaupassa tai vastaavassa ja näin ollen mieheni heitti jotain typerää, josta syntyi riita. Kivaa ei ollut sekään. Ja edelleenkään, itse en menneelle enää mitään voi. Luulin, että on parempi olla rehellinen ja puhua suoraan kuin salata totuus.

    Asia on nyt niin, etten enää edes seurustele tämän miehen kanssa, koska hermoni eivät enää kestäneet. Sen siitä saa kun typerillä menneiden miettimisellä myrkyttää muuten hyvän suhteen.

    Siksipä neuvon sinullekin, että älä myöskään myrkytä mielenterveyttäsi näillä ajatuksilla. Naisesi varmasti rakastaa sinua ja usko pois, naiset eivät mieti aikaisempia seksikokemuksiaan kun seurustelevat onnellisesti jonkun kanssa! Niillä ei ole mitään merkitystä!

    Tsemppiä, voin toki tsempata lisää jos sinusta siltä tuntuu... :)

    Äänestä

  • Maya kirjoitti:

    Niinhän mä yritänkin ja kyllä mä luotan että hän on ihan tyytyväinen.

    Mulla on vaan sama tilanne kun exälläs..näen punaista aina kun hän puhuu jonkun miehen kanssa tai mainitsee jonkun miehen nimen. En oo yleensä kommentoinut mitään, mutta vajoan hetkeksi murjottamaan..ja ainahan se on huomannut että joku vaivaa.
    Mä luulen että ajastaan pääsen tästä tunteesta eroon..ainakin toivon kovasti koska muutoin tyttöystäväni on ylivoimaisesti paras nainen jonka olen tavannut. Eikä pelkästään sängyssä..pitänee varmaan ostaa pullo punkkua himaan ja yrittää viritellä kunnon keskustelu jos vaikka saisin mielenrauhan. Tällä hetkellä kun niin paljon että se vituttaa, mutta en kuitenkaan juuri mitään.

    Äänestä

  • Maya kirjoitti:

    ...epävarmuudestasi. Kuten sanoin, nykytilanne ratkaisee. Itse seurustelin lähes 7 vuotta miehen kanssa, joka ei millään pystynyt sulattamaan aikaisempia kokemuksiani, ehkä osittain sen takia koska itsellään oli ollut vain pari. Joka tapauksessa hän veti näitä asioita joka riidan yhteyteen.

    Riidat usein myös syntyivät esim. siitä, että nähtiin joku "vanha panoni" (kuten hänellä oli tapana kutsua) kaupassa tai vastaavassa ja näin ollen mieheni heitti jotain typerää, josta syntyi riita. Kivaa ei ollut sekään. Ja edelleenkään, itse en menneelle enää mitään voi. Luulin, että on parempi olla rehellinen ja puhua suoraan kuin salata totuus.

    Asia on nyt niin, etten enää edes seurustele tämän miehen kanssa, koska hermoni eivät enää kestäneet. Sen siitä saa kun typerillä menneiden miettimisellä myrkyttää muuten hyvän suhteen.

    Siksipä neuvon sinullekin, että älä myöskään myrkytä mielenterveyttäsi näillä ajatuksilla. Naisesi varmasti rakastaa sinua ja usko pois, naiset eivät mieti aikaisempia seksikokemuksiaan kun seurustelevat onnellisesti jonkun kanssa! Niillä ei ole mitään merkitystä!

    Tsemppiä, voin toki tsempata lisää jos sinusta siltä tuntuu... :)

    Kyllä se niin on, ettei kannata myöntää mitään, vaan todeta ympäripyöreästi, että kumppaneita on ollut muutamia. Jos siippa utelee lisää, pitää vain sanoa, ettei halua muistella asiaa ja että se on mennyttä.

    Kyllä siinä siipalla tukka pölähtää taakse, jos suoraan päin naamaa pamauttaa, että panoja on keskisuuren kirkonkylän verran.

    Liika rehellisyys on vain pahasta tässä asiassa. Kukaan ei halua, että se oma spesiaali kumppani muuttuukin harvinaisesta ruususta joka seinustaa "koristavaksi" horsmaksi.

    Äänestä

Kyllä naisella kuin naisella täytyy vähintään se 40 olla ennenkuin aloilleen asettuu. Sitten vasta tietää mitä on olla miehen kanssa. Eikä se vielä ole jakorasia. Ei se tavara siitä kulu.

Äänestä
  • Eikö se ole vain hyvä,että nainen on käynyt hieman enemmän miehiä läpi, tietää mitä on tarjolla ja mitä haluaa. Eikä ala muutaman vuoden päästä miettimään, sinkkuajan juhlaa. Itseäni ainakin haittaisi enemmän päinvastainen tilanne ja pelko siitä että haluaakin jossain vaiheessa lisää kokemuksia...

    Äänestä

  • Uros kirjoitti:

    Eikö se ole vain hyvä,että nainen on käynyt hieman enemmän miehiä läpi, tietää mitä on tarjolla ja mitä haluaa. Eikä ala muutaman vuoden päästä miettimään, sinkkuajan juhlaa. Itseäni ainakin haittaisi enemmän päinvastainen tilanne ja pelko siitä että haluaakin jossain vaiheessa lisää kokemuksia...

    En mene koskaan yhteen kenekään tuollaisen idiootin kanssa. Siksi juuri varatut miehet ovat parhaita koska heillä todella on jo perhe eikä he roiku sinussa kiinni turhanpäin. Ja toiseksi ei tarvitse täällä valitella että olen petetty!

    Äänestä

  • Uros kirjoitti:

    Eikö se ole vain hyvä,että nainen on käynyt hieman enemmän miehiä läpi, tietää mitä on tarjolla ja mitä haluaa. Eikä ala muutaman vuoden päästä miettimään, sinkkuajan juhlaa. Itseäni ainakin haittaisi enemmän päinvastainen tilanne ja pelko siitä että haluaakin jossain vaiheessa lisää kokemuksia...

    Juu. Itse olin nuorena (ikävuosina 18-26) aika vilkas seksin suhteen ja kumppaneita on kertynyt kai 60-70. Suurin osa oli yhden yön suhteita tuolloin nuorena.

    Kun sitten löytyi ensimmäinen tosirakkaus, loppuivat muut suhteet jo kauan ennen kuin tosirakkauden kanssa päästiin seksiin saakka. Tosirakkauden käveltyä tiehensä ei sitten enää kiinnostaneetkaan yhdentekevät miehet. Kun oli tarpeeksi kokeillut, tiesi myös, ettei kenelläkään ole pikaseksissä mitään ihmeellistä tarjottavaa, vaikka olisi kuinka "ihana" mies. Ei tarvinnut enää kokeilla kun oli jo kokeillut.

    Nyt olen löytänyt tosirakkaus2:n ja 100% varmasti vilkas menneisyyteni ei ole minkäänlainen uhka suhteellemme. Ei tulisi mielen viereenkään olla läheisissä tekemisissä kenenkään muun miehen kanssa.

    Miesystävälläni on suunnilleen samanlainen menneisyys mutta en pidä sitäkään uhkana. Uskon, että hän kokeneena miehenä tietää, mitä todella haluaa ja mikä on tärkeätä.

    Äänestä

Ne useat kymmenet seksikumppanit alkavat haitata siinä vaiheessa, kun niitä alkaa kävelemään vastaan vähän väliä. Kun baarissakaan ei voi kuselle lähteä ilman, että vähintään pari entistä hoitoa pyrkii juttusille tai, että jatkuvasti joku vastaan kävelevä mies tervehtii ja vinkkaa naisellesi silmää, on aika vaihtaa lyyliä vähemmän käytettyyn. Ei kukaan halua 100:lla omistajalla ollutta autoakaan, vaikka se päällisin puolin olisikin kunnossa.

Ei ole mieltä ylentävää seurustella useita kymmeniä seksikumppaneita omaavan henkilön kanssa. Silloihan on selvää, että melkein kuka tahansa saa ko. henkilön iskettyä, etkä itse siis ole ollenkaan erikoinen tai muita parempi. Miksi tämä henkilö siis olisi sinunkaan kanssasi kovin pitkään.

Äänestä
  • En haluaisi autoa jolla kaikki on ajanut..enkä tyttöystävää jota kaikki ovat koittaneet kun en oikeen tunne itseäni mitenkään erikoiseksi. Toisaalta olen melko varma että hän haluaa olla kanssani pitkään koska on puhunut paljon yhteenmuutosta yms. Itse en siihen kyllä ole lainkaan valmis, en ennenkuin tiedän mitä ajatella hänen menneisyydestään

    Äänestä

  • Siksi että minä olen niin seksikäs ja minulla on tiukka tavara, sitä ei kaikkien miesten kotoa löydy.

    Äänestä

seuraavalle tyttöystävä vakuuttaa taas ettei ketään ole rakastanut nii-iin paljon. Ei sinuakaan.

Äänestä

liikaa on yksikin, mutta jos se on hetken hairahdus, sen voisi sallia. Leskillä on luultavasti ollut se yksi, mikä vastaa täyttä nollaa. joka ymmärtää rakkauden, ei jaa itseään.

Äänestä

Onhan se ideaalia jos on nuori että on ensimmäinen mutta mitenkäs sitten kun on monta vuotta oltu yhdessä ja vaikka seksi sujuisi niin kyllä kaiketi tulee mieleen että millaista se olisi kokeilla jonkun muun kanssa.
Jos et ole ensimmäinen kumppani niin jokaisellahan on juttuja ollut ja se ei ole sinulta pois. Ei kannata miettiä mistä se joku tietty temppu on opittu vaan olla ajattelematta asiaa. Jos kaverisi on nyt kanssasi niin sinussa on jotain erityistä. Ja jos jonkun kanssa on onnellista on niin entiset siinä unohtuu. Vai haikailetko itse jotain entistä naista ;-)

Äänestä
  • parempi että kumppanillasi on kokemusta hieman, ettei nyt tässä suhteessa sinun kanssa tarvitse lähteä kokeilemaan.

    Äänestä

  • miesmies kirjoitti:

    parempi että kumppanillasi on kokemusta hieman, ettei nyt tässä suhteessa sinun kanssa tarvitse lähteä kokeilemaan.

    Toisaalta olisi kiva jos se ei olisi kokeillut vielä kaikkea, voisi yhdessä opetella ja säheltää. Mutta sama se kai on toisinkin päin joten turhaan rutisen..vaikka kumppaneita mulla on vähemmän, en silti keksi mitä sellaista haluaisin kokeilla jota en ole jo jonkun kanssa tehnyt. Kurjaa!

    Mutta vaikka siitä on keskusteltu, ei kumpikaan ainakaan vielä siihen todellisuudessa ole valmis.. meni vähän jo alkuperäisen aiheen vierestä, mutta eipä mua enää vitutakkaan niin paljon että jaksaisin kauheasti jatkaa rutinoitani

    Äänestä

Miksi vaivaat päätäsi moisella ajatuksilla. Keskity tähän päivään ja tähän suhteeseesi nyt. Mitä noita vanhoja jutskia pyörittämään. Jos sinusta tuntuu hyvältä hänen seurassa niin todennäköistä on että naisesikin tuntee olonsa hyväksi.

Äänestä

Ensin kiinnittäisin huomion ensimmäiseen lauseeseesi "Kuinka paljon sallisitte kumppanillenne ex-petikumppaneita?" Miten toisen elämää voi "sallia" tai olla "sallimatta"? Joko rakastat tai et rakasta, näiden toisten ollessa kohdalla, sinusta ei ainakaan romanttisessa mielessä ollut hajuakaan.

Sitten itse asiaan, eli sukupuolieroon. Nainen jos haluaa seksiä, hän sitä yleensä saa, ja niinpä kumppaneita usein on sen halutun verran.
Entäpä mies? Mies useimmiten ei saa seksiä läheskään kaikilta niiltä naisilta, joilta olisi halunnut. Ja sekös miestä harmittaa.

Ajatellaampa asia haluamistasolta: nainen on siis halunnut elämänsä aikana esim. sen 45 kertaa, ja mies n.1000. Mikä on ero? Se, että nainen on saanut haluamansa verran, ja tietää miltä se tuntuu, mies taas halunnut, mutta ei saanut ja on siitä erittäin katkera, ja näin ollen pitää naista "huonona".
Miehestä on vaikea tehdä "huonoa" tai "jakorasiaa" kun ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi naisia jotka miehen kanssa sänkyyn menisivät, sen sijaan on paljon miehiä, jotka menevät naisen kanssa sänkyyn aina tarpeen vaatiessa. Väistämättä käy niin, että keskevertoa laskiessa monilla naisilla on ollut enemmän seksikumppaneita kuin miehillä. Mies vain yksinkertaisesti on helppo nakki.

Itselläsi on ollut siis seksikumppaneita kymmenkunta, montaako olisit halunnut? Luultavasti useampaa, eli selvästi olet; kuten moni muukin mies: henkinen jakorasia, viimeisen päälle epäkelpo toimivaan parisuhteeseen, mistäs sinusta koskaan tietää milloin ajatuksesi laukkaavat vastaantulevien naisten säärissä, rinnoissa ja jalkovälissä? Voiko naisesi koskaan olla varma, että hän merkitsee sinulle enemmän kuin muut joita olet haikaillut? Mikä ero? Jokainen kohtuullisen näköinen nainenhan on kuitenkin halujesi kohde.

Äänestä

No huh huh, sä todellakin seurustelet JAKORASIAN kanssa. Mä en käsiäni tommoseen horoon likais.

Äänestä

Minä en ole oikein ikinä ymmärtänyt, miksi jotkut miehet ajattelevat, että jos naisella on ollut paljon seksikumppaneita / yhden yön suhteita, se tarkoittaisi sitä, että "antaa kenelle tahansa". Mitä luulette, montako iskuyritystä normaalinnäköinen ja muutenkin normaali nainen elämänsä aikana torjuu? Vaikka seksikumppaneita olisi ollut kymmeniä, se on silti todennäköisesti vain murto-osa kaikista yrittäjistä. Keskivertonaisella kun on yleensä huomattavasti enemmän valinnanvaraa kuin keskivertomiehellä.

Äänestä

kuuluu pikemminkin "VoiSINko rakastaa ihmistä, jolla on ollut 100 petikaveria". Ja siihen tietää vastauksen jokainen itse.

Äänestä
  • Ja siihen voisi esittää lisäkysymyksen, jonka pitäisi vastata todellisiin tunteisiin "entä jos en tietäisi?"
    Uhhh...kun tieto usein kerran lisää tuskaa, niin miksi kysyä ja kertoa?
    Jos odottaa joltakin 3-kymppiseltä naiselta joka ei ole seinästä reväisty, tai mennyt 17-vuotiaana naimisiin, vastausta "1", niin saa todella pettyä pahasti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

epävarma kirjoitti:

Kuinka paljon sallisitte kumppanillenne ex-petikumppaneita? Vai onko sillä mitään väliä?

Yleensähän porukka kai vetää rajan suurinpiirtein siihen mitä itselläänkin on ollut joten kertokaas vielä monen kanssa olette olleet?

Itse olen toivottoman mustasukkainen tyttöystäväni menneisyydestä. Ei kertonut tarkkaa lukua mutta 40-50 kuitenkin. Itselläni kun on ollut vain kymmenkunta. Tulee mieleen että seurustelen jakorasian kanssa. Hän yrittää kai parantaa oloani sanomalla usein ettei ole ketään rakastanut yhtä paljoa. Mutta se oikeastaan vain tekee kaiken pahemmaksi..mitä eroa on olla hänen rakastettunsa kuin kuka-tahansa-baarikärpänen?? Kaikki saa kuitenkin. Tulihan vuodatus

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu