Miehet rakentavat talot, tekevät raskaimmat ja vaarallisimmat työt, hoitavat maanpuolustuksen ja khota myös lastenhoidon, jos akat vielä inkuttaa siitä. Kyllä me miehet hoidetaan!
Muijat osaa vain pelleillä ja käyttää järjetöntä "logiikkaa", kun eduskunnassa kaikki vastuu on miehillä. Lisäksi miehen velvoite on iskeä nainen, tehdä aloite ja olla kiinnostava koko parisuhteen ajan.
Muijat osaa vain pelleillä ja käyttää järjetöntä "logiikkaa", kun eduskunnassa kaikki vastuu on miehillä. Lisäksi miehen velvoite on iskeä nainen, tehdä aloite ja olla kiinnostava koko parisuhteen ajan.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Lapsikuolleisuus lähtee jyrkkään nousuun, jos heidän hoitonsa pelkästään miesten vastuulle jää.
Esimerkkejä elävästä elämästä:
1) Lapsi oli vähällä hukkua laskuojaan, koska isän huomio kiinnittyi niin täydellisesti näköpiiriin ilmestyneeseen kurvipimuun, että hän unohti kolmivuotiaansa.
2) Isä keskittyi niin täydellisesti kaverien kanssa jutteluun, että tunti vierähti, ennen kuin hän muisti yht'äkkiä katsella ympärilleen: ei kai se parivuotias vain ole juossut auton alle?
3) Isä puki itselleen villasukat, lähtiessään talvella ulos taaperoikäisensä kansa, mutta ei lapselleen. Kovan kuumeenhan se lapsi siitä sai.
Nämä isät (kaksi eri henkilöä) ovat hyvin vastuuntuntoisia ja lapsiaan rakastavia miehiä, eivät mitään alkkiksia. Luvattoman helposti heille kuitenkin sattuu tuollaista.
Sitäpaitsi: kukaan ei "vaadi" sinua tekemään aloitteita. Ihan omasta tahdostasi niitä teet, omia tarpeitasi tyydyttääksesi, et naisten vaatimuksesta.
tapahdu ikinä yhdellekään naiselle. Ei ikinä. :D Naisiahan tässä nimittäin ollaan, ei ihmisiä, jolle sattuisi ihhimillisiä mokia.
Ja kaiken kukkuraksi mies maksaa kaiken, kylpylät ja kasvohoidot, trendivetimet sun muut sellaiset :) Kyllä naisille on koittanut onnepäivät kun sinun kaltainen nössömies tulee vastaan ja hoitaa ihan kaiken naisen puolesta, sitä se tosirakkaus nykyään on. Hoidetaan lapset ja talous, imuroidaan sieltä täältä ja pyykätään. Pidät naisen tyytyväisenä makuuhuoneenpuolella, ulkoilutat koiran..
Juuri sinun kaltainen mies joka ei pidä puoliaan on se ihannemies; me voidaan keskittyä cosmon lukemiseen ja siihen, miten pokataan baarissa se tosimies ja illan päätteeksi tehdään kaikki cosmon seksi-temput hänen kotonaan :)
mun ihannemies ole tuollainen :) en kannata aina yleistää,,,,
"Miehet hoitavat elämän"
Miehet usein kantaa ja hoitaa, opettaa elämän alkeet uusille ihmisille?
Ihmiset kantaa elämää. Ei talot, rautatiet, radiomastot tai sanomalehdet. Ihmiset.
Olet unohtanut jotain helvetin oleellista. Suhteessa siihen mitä olet saanut omalta äidiltäsi, voitko koskaan antaa hänelle (tai kenellekkään muulle naiselle) samassa suhteessa takaisin?
Kerroppa se.
"Miehet rakentavat talot"
-Taloja voi nykyään ostaa, mutta anyway.
Useimmilla suomalaisilla miehillä on sellainen paatunut käsite että jos nainen kysyy miten voisi rakentamisessa auttaa niin vastaus on jotain kylmää siihen luokkaan että akat eivät osaa tms.
Hyvä siinä on sitten oppia rakentamaan kun ei saa edes opetusta! Ja kerroppa vielä kun olet talojasi rakennellut nin kuva valitsi yhteen sopivat maalit, sisustuksen...yms yms!?
"tekevät raskaimmat ja vaarallisimmat työt"
-Nykyään on monta naista noissa raskaissa ja vaarallisissa töissä mutta heitähän sitten jätkäporukoilla haukutaan feministeiksi ja epänaisellisiksi, kivaa varmaan? Etkä voi valittaa että miehet tekevät kaikki työt vai teetkö itse töitäsi kenties alasti? Niin, montako miesompelijaa tunnet?
"hoitavat maanpuolustuksen"
-Milläköhän vuosisadalla elät? Nykyään on aivan oikeutettua naisenkin värväytyä armeijan leipiin.
Ja onhan siellä armeijassakin kokkeja ja sairaanhoitajia joilla tarkoin ajateltuna on aika tärkeä virka ja he ovat uskoakseni useinmiten naisia. Naisilla vain saattaa olla muita syitä jättää tulemasta. Kuten esim. kuukautiset ja poikkeava vartalon muoto, ja ystävättäreni joka on käynyt armeijan kertoi että nuoret jannut pilkkasivat ja kiusasivat häntä siellä. Jaa taas se, kun palaat kotiin niin miehet ajattelevat oletko feministi tai ainakin olet todella epänaisellinen.
"khota myös lastenhoidon"
Khota? Niin! Katsos älysit!!! Kun mies ja nainen YHDESSÄ hankkivat lapsen, heidän tulisi myös YHDESSÄ sitä hoitaa. Elät tosiaan kaukaisella vuosisadalla jos lapsenhoito edelleen kuuluu sinusta vain naiselle!
"Muijat osaa vain pelleillä ja käyttää järjetöntä "logiikkaa","
Sovinistiko olet?
"eduskunnassa kaikki vastuu on miehillä"
Mahdatkohan tietää kuka on Tarja Halonen?
Tuskin! Naisille on vain vaikeampi päästä eduskuntaan kun on tällaisia vanhoillisia miehiä kuin sinä jotka epäilevät heidän kykyjään ilman näyttöä. Joissain ulkomaissa on alettu ottaa naisia paljon kun on älytty että heistä saa kauniita käyntikortteja mutta Suomessa ollaan vielä kaukana tästä. Hyvä että miehet nyt 2000-luvun ovat alkaneet ymmärtää mikä nainen on!
"Lisäksi miehen velvoite on iskeä nainen, tehdä aloite"
Velvoite? Tässä nykymaailmassa, jossa sinä et tunnu elävän. Ei ole enää minkäänlaista "velvoitetta" ylipäätään seurustella taikka mennä naimisiin! Jos ajatuksesi ovat tuollaisia ja pidät naisia osaamattomina ämminä niin ehkä on parempikin että olet yksin. Minun mielestäni flirttailu on sitäpaitsi hauskaa :D Sitäpaitsi suomalaiset miehet ovat niin ujoja että vaikka kuinka puhuvat niin harvoin he sitä aloitetta tekevät. Niin, ellei sitten kännisenä luokse örveltäminen ole se aloite?
"olla kiinnostava koko parisuhteen ajan"
Eikä naisen sitten tarvitse? Mieti vähän lausettasi...."koko parishteen ajan"? Pidätkö parisuhdetta jonain helvettinä joka vain riistä sinulta ja jossa joudut esittämään kiinnostavaa!?
Tosiaankin parempi että olisit yksin.
"Taloja voi nykyään ostaa, mutta anyway.
Useimmilla suomalaisilla miehillä on sellainen paatunut käsite että jos nainen kysyy miten voisi rakentamisessa auttaa niin vastaus on jotain kylmää siihen luokkaan että akat eivät osaa tms."
Taloja voi ostaa, mutta joku ne kuitenkin rakentaa. Nykyään kuitenkin vielä useammin mies maksaa enemmän talosta kuin nainen. Juntit kyllä sanovat, ettei nainen osaa, mutta junttien määrä on vähentymässä myös Suomessa. Itse ainakin kyseisin mitä hän osaa tehdä, koska en todellakaan alkaisi koko taloa yksin tekemään (tosin ei kyllä ole mitään aikomusta alkaa itse rakentamaan).
"Ja kerroppa vielä kun olet talojasi rakennellut nin kuva valitsi yhteen sopivat maalit, sisustuksen...yms yms!?"
Useimmiten tämän tekee nainen siitä syystä, että naiselle tällä on enemmän merkitystä kuin miehelle. Itse kyllä haluaisin oman taloni sisustaa, koska mielestäni minulla on keskimääräistä parempi maku.
"Nykyään on monta naista noissa raskaissa ja vaarallisissa töissä mutta heitähän sitten jätkäporukoilla haukutaan feministeiksi ja epänaisellisiksi, kivaa varmaan?"
Mitä tekemistä feminismillä on "miestentöiden" kanssa? Epänaiselliseksi varmaan niinkuin sisustussuunnittelijana olevaa miestäkin naismaiseksi. Kannattaako näistä välittää ja ovatko ne loppujen lopuksi kovinkaan loukkaavaksi tarkoitettuja? Tuskin.
"Milläköhän vuosisadalla elät? Nykyään on aivan oikeutettua naisenkin värväytyä armeijan leipiin."
Niin oikeutettua, mutta ei pakollista niinkuin miehillä.
"Naisilla vain saattaa olla muita syitä jättää tulemasta. Kuten esim. kuukautiset ja poikkeava vartalon muoto"
Miehilläkin olisi varmasti syitä jättää tulematta, mutta mepä emme saa jättää tulematta. Ellemme yksinkertaisesti jätä tulematta ja mene linnaan tai sivariin.
"Jaa taas se, kun palaat kotiin niin miehet ajattelevat oletko feministi tai ainakin olet todella epänaisellinen."
Intin käyviä muijia ei kyllä yleisesti ajateltuna pidetä edes kovin epänaisellisina. Itseasiassa joidenkin mielestä se jopa lisää naisen seksikkyyttä. Tosin yleensähän nämä naiset ovat rumia jotka inttiin menevät. Eihän sinne usein mennä vapaaehtoisesti jos omistaa elämän ellei siitä hyödy mitään.
"Khota? Niin! Katsos älysit!!! Kun mies ja nainen YHDESSÄ hankkivat lapsen, heidän tulisi myös YHDESSÄ sitä hoitaa. Elät tosiaan kaukaisella vuosisadalla jos lapsenhoito edelleen kuuluu sinusta vain naiselle!"
Jos edellä mainitulla tavalla mies tekee kaikki nuo työt niin mielestäni on hyvin oikeutettua, että silloin edes lastenhoito on enemmän naisen vastuulla. Tosin itse kyllä kannatan sitä että jos kaikki voidaan laittaa puoliksi niin laitetaan silloin kaikki puoliksi.
"Mahdatkohan tietää kuka on Tarja Halonen?"
Halosella on aika vähän päätäntävaltaa loppujenlopuksi. Hyvä niin, koska en pidä hänen ajatuksistaan (toivottavasti lopettaa poliitikon uran presidenttiyden jälkeen).
" Naisille on vain vaikeampi päästä eduskuntaan kun on tällaisia vanhoillisia miehiä kuin sinä jotka epäilevät heidän kykyjään ilman näyttöä. Joissain ulkomaissa on alettu ottaa naisia paljon kun on älytty että heistä saa kauniita käyntikortteja mutta Suomessa ollaan vielä kaukana tästä."
Eli siis mielestäsi naisia tulisi päästää eduskuntaan kauneutensa takia? Tässä asiassa voin sanoa olevani vanhoillinen ja mielestäni eduskuntaan pitäisi valita jäsenet tehtävään soveltuvuuden mukaan eikä ulkonäön. Ja muuten eduskuntaan pääsee molemmat sukupuolet yhtä helposti kunhan kykyjä ja karismaa riittää.
"Sitäpaitsi suomalaiset miehet ovat niin ujoja että vaikka kuinka puhuvat niin harvoin he sitä aloitetta tekevät. Niin, ellei sitten kännisenä luokse örveltäminen ole se aloite?"
Suomessa kuitenkin on seurustelevia ihmisiä, joten eiköhän miehet ole niitä aloitteita aika ahkerasti tehneet. Nimittäin minä sanoisin, että vain murto-osaan näistä suhteista on aloite tehty naisen toimesta. Vieläkin monet naiset ajattelevat vanhanaikaisesti, että miehen kuuluu iskeä nainen. Ei iskeminen ole velvoite, mutta todella monelle miehelle edellytys jos he haluavat seurustella. Eli naiset voisivat luopua vanhoista malleista ja alkaa itsekin lähestymään haluamiaan miehiä. Onneksi näiden naisten määrä onkin lisääntynyt.
"-Taloja voi nykyään ostaa, mutta anyway.
Useimmilla suomalaisilla miehillä on sellainen paatunut käsite että jos nainen kysyy miten voisi rakentamisessa auttaa niin vastaus on jotain kylmää siihen luokkaan että akat eivät osaa tms.
Hyvä siinä on sitten oppia rakentamaan kun ei saa edes opetusta! Ja kerroppa vielä kun olet talojasi rakennellut nin kuva valitsi yhteen sopivat maalit, sisustuksen...yms yms!?"
Miehet rakentavat talot, naiset hoitavat sen kivan homman eli sisustuksen ja värien valinnan. Miehet remontoivat, kunnostavat ja huoltavat taloja. Sinä saat opetusta jos niin haluat. Useat naiset eivät halua, koska haluavat mielummin helppoihin töihin.
"-Nykyään on monta naista noissa raskaissa ja vaarallisissa töissä mutta heitähän sitten jätkäporukoilla haukutaan feministeiksi ja epänaisellisiksi, kivaa varmaan? Etkä voi valittaa että miehet tekevät kaikki työt vai teetkö itse töitäsi kenties alasti? Niin, montako miesompelijaa tunnet?"
Kaikki elämässä ei ole kivaa. Esim sivaria haukutaan loppuelämänsä MISSÄ TAHANSA työpaikalla sivarihomoksi ja maanpetturiksi. Naiset sentään voivat vaihtaa työtä.
"-Milläköhän vuosisadalla elät? Nykyään on aivan oikeutettua naisenkin värväytyä armeijan leipiin.
Ja onhan siellä armeijassakin kokkeja ja sairaanhoitajia joilla tarkoin ajateltuna on aika tärkeä virka ja he ovat uskoakseni useinmiten naisia. Naisilla vain saattaa olla muita syitä jättää tulemasta. Kuten esim. kuukautiset ja poikkeava vartalon muoto, ja ystävättäreni joka on käynyt armeijan kertoi että nuoret jannut pilkkasivat ja kiusasivat häntä siellä. Jaa taas se, kun palaat kotiin niin miehet ajattelevat oletko feministi tai ainakin olet todella epänaisellinen."
Niin naisille se on oikeus ja miehille velvollisuus ja pakko. Naisten syrjintäähän se olisi, jos armeijaan ei naiset pääsisi, eikä miesten syrjintää että armeijaan pakotetaan. Naisista kuitenkin moni kannattaa miesten pakollista asevelvollisuutta ja kuitenkaan itse eivät mene armeijaan, muutakuin alle yksi prosentti naisista. Jos se teille on annettu, niin miksette sitten mene sinne armeijaan puolustamaan läheisiänne?
Jos kuukautiset vaivaa, niin pyydä vapautusta työnteosta. Haittaahan se sitäkin.
"Khota? Niin! Katsos älysit!!! Kun mies ja nainen YHDESSÄ hankkivat lapsen, heidän tulisi myös YHDESSÄ sitä hoitaa. Elät tosiaan kaukaisella vuosisadalla jos lapsenhoito edelleen kuuluu sinusta vain naiselle!"
Naiset haluavat äitiyslomansa ja vaihtaa palkkansa lomapäiviin lasten kanssa.
"Sovinistiko olet?"
Naisten hoitamat sairaanhoitotyöt ja sosiaalihuolto ovat retuperällä. Kiitos "naisten logiikan".
"Mahdatkohan tietää kuka on Tarja Halonen?
Tuskin! Naisille on vain vaikeampi päästä eduskuntaan kun on tällaisia vanhoillisia miehiä kuin sinä jotka epäilevät heidän kykyjään ilman näyttöä. Joissain ulkomaissa on alettu ottaa naisia paljon kun on älytty että heistä saa kauniita käyntikortteja mutta Suomessa ollaan vielä kaukana tästä. Hyvä että miehet nyt 2000-luvun ovat alkaneet ymmärtää mikä nainen on!"
Tarja Halonen ei päätä asioista, vaan niistä päättää eduskunta, joista lopullisen päätöksen tekevät miehet. Tarja Halosen mielestä miesten pakottaminen armeijaan on "luonnollista".
"Velvoite? Tässä nykymaailmassa, jossa sinä et tunnu elävän. Ei ole enää minkäänlaista "velvoitetta" ylipäätään seurustella taikka mennä naimisiin! Jos ajatuksesi ovat tuollaisia ja pidät naisia osaamattomina ämminä niin ehkä on parempikin että olet yksin. Minun mielestäni flirttailu on sitäpaitsi hauskaa :D Sitäpaitsi suomalaiset miehet ovat niin ujoja että vaikka kuinka puhuvat niin harvoin he sitä aloitetta tekevät. Niin, ellei sitten kännisenä luokse örveltäminen ole se aloite?"
Kunhan kasvat aikuiseksi ymmärrät että yleensä heteroseksuaali haluaa perustaa perheen ja mennä naimisiin. Niin se on sinusta "hauskaa", koska naiset haluavat vain pitää hauskaa, jättää ikävät hommat miehille ja nyppiä rusinat pullasta. Naiset saavat vain istua baarissa kun heti alkaa parveilla miehiä joille nainen voi sanoa kyllä tai ei, kun taas keskiverto mies ei naista kiinnosta ja sitten kun nämä pelimiehet ovat jättäneet naiset niin naiset luulevat että kaikki miehet ovat sikoja.
"Eikä naisen sitten tarvitse? Mieti vähän lausettasi...."koko parishteen ajan"? Pidätkö parisuhdetta jonain helvettinä joka vain riistä sinulta ja jossa joudut esittämään kiinnostavaa!?
Tosiaankin parempi että olisit yksin."
Elän parisuhteessa ja elämäni on hyvää.
Kuten nuo pari edellistäkin huomasi, sinun viestissäsi ei ollut MIKÄÄN oikein :D Omituinen maailmankuva sinulla, täytyy sanoa...
Jos elät suhteessa ja olet onnellinen niin kaikenhan pitäisi olla kivasti eikä tarvetta naisten mollaamiselle olisi. Monella ei ole asiat ninkään hyvin kuin sinulla. Onko naisystäväsikin sitten vai samaa mieltä kanssasi että naiset ovat saamattomia? Entä äitisi? Tämä on ristiriitaista. Jotkut naiset toki ovat saamattomia, mutta niin ovat jotkut miehetkin. Sinulla pitäisi olla asiat hyvin kun olket löytänyt ihanan naisen johon olet rakastunut. Miksi sitten haukkua muita naisia? En tiedä onko teillä lapsia mutta olisiko sinusta sitten väärin jos naisystäväsi olisi äitiyslomalla? Onko kaikki naisystäväsi ajatukset ja logiikka sinusta perseestä?
Ei kukaan voi/saa olla noin "täydellinen". Molemmat sukupuolet ovat ihan samalla lähtöviivalla. Tuolla asenteella et taatusti nauti elämästä. Se ei ole pelkkää suorittamista.
Meidän perhessä on just sille että emäntä tekee melkein kaikeen että isäntä ei vaa rasittu. Ite en ees luovuttanut raskauden aikana ku en missä nimessä voinut kuvitella itteä makavan sohvalla. Ku mun mielestä ei mies kauan kattelee naista joka tyylin maka vaa sohvalla ja vittule
pelottaa ettei nainen tarvitse miestä mihinkään. Mutta tottahan se kylläkin on, mutta mitä sitten? Naisten elämän sisältö ei koostu siitä saako miehiltä munaa, eikä romahda siihen jos ei miestä ole.