En enää jaksas roikkua suhteessa, jossa olen ollut vasta parisen kk:tta..ja en edes tiedä onko se mikään suhde. mies on jotenki ajattelematon, ei esim. ilmoittele itsestään kovinkaan usein. Aina kun näemme se on kyllä tosi mukava ja hellä ja huomioonottava ym..mutta sit ku ollaan erossa (eri paikkakunnilla), ni ei välillä kuulu yhtään mitään ja äähhh ahistaa..Ollaan joskus alussa puhuttu että katotaan mitä tulee, kun ei ollenkaa tunnettu. Nyt ei kuitenkaan olla sovittu mitään (ei kai ny periaatteessa tarviskaan), vaik pari kk:tta jo mennyt. Olenkin alkanut miettimään tässä , että haluankohan itsekään enää tästä mitään...olen vain pohtinut ja pelännyt, että jospa se mies ei olekaan tosissaan, mutta alkaa hiljalleen tuntua etten itsekään ole enää tosissani. En haluais antaa (taas kerran) jonkun miehen masentavan mua ja laskevan mun itsetuntoa..onko fiksuja miehiä enää olemassakaan? tai ehkä vain ei ole se oikea...turhaa miettiä, mitä ite tekee, sillä olen ollut vain oma itseni...
pitäisikö
unohtaa?
20675
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
on toisesta, harvemmin on niin tiukka aikataulu, etteikö soittaa voisi vähintään kahta kertaa viikossa ja vapaat viikonloput yhdessä.
Kaiketi mikään ei kiellä sinua ottamasta häneen yhteyttä?
Toisaalta, jos mies on pyytänyt ettet pidä häneen yhteyttä, unohda.
Unohda myös, mikäli viimeisestä yhteydenotosta on pari kuukautta.
Niin, ei mies ole milloinkaan kieltänyt ottamasta yhteyttä ja jos olen soittanut, niin iloiselta kuulostanut..ja viimeisestä yhteydenotosta on ehkä neljä päivää, ei kai sinänsä siis kovin kauaa..en tiedä siis ylireagoinko, mutta jotenki odotan et mies ilmoittaa itsestään...mutta eihän me taideta vielä seurustella, joten ei kai ole mulle mistään tilivelvollinen (sitä kai ne miehet pelkää). mua vain ahdistaa tämä epävarmuus...:(
"mutta eihän me taideta vielä seurustella, joten ei kai ole mulle mistään tilivelvollinen (sitä kai ne miehet pelkää). mua vain ahdistaa tämä epävarmuus...:("
Noin biologisesta näkökulmasta ahdistava epävarmuus tulee siitä, ettet tiedä, toisiko hän todellakin varmasti saalista luolan perälle sinulle ja pennuillesi, vai katoaisiko jonnekin.
Venyvätkö puhelut kohtuuttoman pitkiksi? Liittymästä riippuen 10h puhelut viikossa voi tulla suht. kalliiksi, jos vaikka sattuu joutumaan muutenkin elämään tiukalla budjetilla (esim. 40h/kk*60min*0,67€/min = 160,80€/kk). Tekstarit olisivat halvempia, ja netin kautta puhutut puhelut.
Mut joo, häntä ahdistaa soittaa sinulle ja sinua ahdistaa, koska hän ei soita. Olette tunteneet vasta 2kk. Mikä kiire sinulla on ja mihin?
biologinen kello on tikittänyt jo vuosia ilman tulosta. Jos mies on järkevä, niin pysyttylee riittävän matkan päästä kävelevästä katastrofista.
Sit sitä pitää kiireellä etsiä kuka tahansa ja päästä äkkiä naimisiin ja muutaman kerran peräkkäin raskaaksi, jotta voi muutaman vuoden kuluttua aidosti ihmetellä, että miksi se suhde ei onnistunut, miten yh:n elämä voikin olla niin rankkaa ja miksei kaikki vapaat ja menestyvät sinkkumiehet ole muka kiinnostuneita naisesta, jolla on niin ihana perhe jo valmiiksi.
Vasta kaksi kuukautta seurustelette..???
ja nyt JO olet tuollainen, eli aika tarkeutuva ja jos miehestä ei kuulu 4 päivään mitään, niin miksi et soita sille?? ehkä sekin odottaa/ kyttää ja ajattelee miksi sä et soita sille?? ja ajattelee oletko oikeasti kiinostunut siitä kun susta ei kuulu 4 päivään mitään??
Nainen ota ohjat omaan käsiin, älä odota ketään miestä, tuon takia sua alkaa ahdistaa ja masentaa , koska annat miehelle ne " ohjat " ja pian elät miehen ehdoilla, odotat ja odotat koska siitä kuuluu taas jotakin?
Jos tekee mieli soittaa, soita! jos haluat nähdä hänet ja ehdottaa tapaamisia mennä yhdessä jonnekin ulos, soita! ei sun tarvitse odottaa koska herralle sopii!! ;D
Ei naisen tarvitse ODOTTAA, koska siitä tyypistä kuuluu jotakin??
Ole AINA oma itsesi jos tuntuu siltä että, haluat ottaa yhteyttä tai lähettää viestin niin tee se! ei sun tarvitse odottaa että siitä kuuluu jotakin!
Jos tuo mies ei arvosta sinun toimintaasi ja millainen olet , ja alkaa ottaa tuon takia etäisyyttä, niin ei tuo mies ole tarkoitettu sinulle! usko pois!
Ja kun otat tuon senarion omiin käsiin, sinä se elämäsi ' ohjaaja ' olet eikä kukaan toinen, toimi siten mitä sydän sanoo, jos tekee jotakin mieli tee se! niin kas kummaa alat huomaa ettei sua enää masenna ja ahdista missään suhteessa!
Ole rohkeampi itsesi ja miesten suhteen ja älä varsinkaan odota jos itse tekee mieli ottaa yhteyttä jos toisesta ei kuulu mitään, tuolleen alat myös huomaa ja tuntea onko se tyyppi tosissaan ja onko aidosti kiinostunut sinusta, ja tutustutte paremmin toisiinne. mutta, jos vain odotat sitä , niin annat ohjat omasta elämästä toiselle ja sua alkaa masentaa kun et kehtaa itse alkaa tehdä/ toimia siten , eli mitä itse haluat.
tuo ei ole hyvä.
miete, mikäli aloitetaan "Tsekataan mitä tulee" linjalla.
Sama kuin istuisi paistinpannun kanssa järven rannalla ja odottaa kalan hyppäävän siihen.
Eli tuhoontuomittu yritys, parisuhteeseen pitää satsata 100 % per henkilö.
ihan siitä, että miehet on rakennettu vähän eri lailla. Tarkoitan sitä että he miettivat, harkitsevat, siinä saattaa mennä aikaa. Varsinkin jos mies pitää todella, hanelle pitää antaa aikaa. Enkä tarkoita että pitäisin miehiä tyhminä, arvostan oikeasti tuollaista piirrettä.
Me naiset ollaan vähän sellaisia, että mennään ison tunnemyrskyn varassa, ja kaikki pitäisi tapahtua pikakelauksella. Mietintätuokio molemmin puolin on ihan hyväksi. Voihan sen aikana soittaa, puhua kaikesta maan ja taivaan välillä, ja tutustua niin toistensa ajatusmaailmaan. Sekinpuoli on tärkeä, jos ja kun suhde kehittyy.
Nyt otat persoonaominaisuudet sukupuoliominaisuuksiksi pahemman kerran. Harkitsevuus pätee myös naisiin ja on tunnemyrskyisiä miehiä.
Voi olla että miehissä on enemmän harkitsevia ja naisissa enemmän tuntevia mutta sukupuolen perusteella et voi tietää millainen ihmisen luonne on.
että persoona ja sukupuoliominaisuudet kulkevat jossain määrin yhdessä. Mutta niinkuin kaikissa asioissa, poikkeus vahvistaa säännön.
Asiahan olisi peräti yksinkertainen, jos sukupuolen perusteella voisi määritellä ihmisen luonteen.
Asiaa vaikeuttaa huomattavasti mm. geeniperimä, lapsuudessa koettu turvallisuuden/turvattomuuden tunne, elämänvarrella kaikki eletty elämä muokkaa luonnetta. Ihminen, mies ja nainen on onneksi kehittyvä ja uutta oppiva.
Mutta totuuden nimissä on sanottava että nainen on se, jonka päätöksiin vaikuttaa enemmän tunteet, vaikka asioita yrittäisi järkeillä.
Voihan olla että minulla on yksipuolinen näkökulma, johtuu ehkä eletysdtä elämästä, jok on muokannut minua.
Äh.. mun alkaa särkeen päätä.....
Seuraa ennemmin logiikkaa.
Otetaan vaikka tällänen tilanne: Nainen on päättänyt muuttaa työn perässä uudelle paikkakunnalle, kauas vanhasta. Hän tutustuu kaks viikkoa ennen muuttoa mieheen joka on todella pätevä kaikin puolin. Deittaavat muutaman kerran, on hyvä fiilis, nainen tuntee vetoa mieheen ja pitää häntä "erityisenä". Ihastuminen on selkeä tunne ja molemminpuolinen.
Voittaako järki vai tunne? Järki vetää työn perässä (huolehdi suunnitelmasta, tulevaisuudsta) ja tunne varmaankin sitten vetää tuota miestä kohti.
VÄITÄN että nainen valitsee kuitenkin työn perään menemisen. "Ainahan niitä ihastuksia tulee uusia", "Ei kalat merestä lopu" jne jne - jotka ovat JÄRKI selityksiä.
aloit itse sotkemaan sukupuolet ja persoonallisuustyypit.
Järki-ihmiset tekee järkivalintoja, tunneihmiset tekee tunnevalintoja, eihän se ole sen monimutkaisempaa.
Ja nämä: "Ainahan niitä ihastuksia tulee uusia", "Ei kalat merestä lopu", ovat molemmat tosia-asioita, ei selityksiä. Enemmän järkivetoisena ihmisenä väitän näin.
se työ, vaikka olisi toissella paikkakunnalla.
Katos, puhelimet on keksitty, autolla pääsee, ja sitäpaitsi, kuka nyt kahen viikon tutustumisen perusteella alkaa tekemään jotain elämänpituisia suunnitelmia, höh......
Siinähän se selviää, olisiko sillä suhteella mahdollisuuksia...
"kuka nyt kahen viikon tutustumisen perusteella alkaa tekemään jotain elämänpituisia suunnitelmia, höh......"
How about tunteiden mukaan elävä. Voi siitä työstä kieltäytyä ja jäädä vanhalle paikkakunnalle ja etsiä sieltä työtä ja katsoa mitä siitä suhteesta tulee - ja jos ei tule mitään niin sitten lähteä muualle.
Mutta. Järki ennen tunnetta or what?
Todistit pointtini.
Mut näköjään tää tunne-järki akseli ei ole hildalle ihan selkee. Sitä alleviivaan että naisetkaan ei ajattele tunteella aina - vaikka voisi.
järki-ihminen, ohoh...
Ei se sitä tosiasiaa poista, että jos mä rakastun/ihastun niin vahänvaikee on sitä järkeä käyttää, kun tunteet käy satalasissa.
*mutta nyt on seesteinen kausi, helppo puhua..*
Ensin varmaan voisi todeta, että välimatka voi rassata / aiheuttaa etäisyyttä. Kummallakin on oma elämänsä omilla paikkakunnillaan. Toisekseen, pari kuukautta ei minusta ole kovin pitkä aika, varsinkaan jos olette suht paljon erossa. Eli se mahdollinen tosissaan oleminen ei välttämättä ole vielä selvillä.
Olet miettinyt mitä mies haluaa, ja siinä sivussa olet alkanut miettiä mitä itse haluat. Eli siis... mitä? Haluat, että tietäisit sinua haluttavan, jotta voisit itsekin haluta (=olla tosissasi)?
Ensin sun kannattanee miettiä mitä itse haluat. Haluatko katsoa tuleeko teidän jutusta mitään vaiko ei. Sitten voit lopettaa kädettömyyden ja ottaa mieheen yhteyttä. Ehkä tyypillä ei vain ole tapana ilmoitella tekemisistään tai hän odottaa sinun ottavan yhteyttä.
Miksi hemmetissä ensinnäkään hankkiutua etäsuhteeseen?
Usa:ssa polttoaine ei maksa vielä läheskään sitä mitä Suomessa, mutta hinnan nousu sielläkin on saanut ihmiset hakemaan mm. seurustelukumppaninsa lähempää.
terveisin
Elämän tosiasioista muistuttava realisti
Että tykkää jostakusta niin paljon että haluaa olla hänen kanssaan?
Etäsuhde on hitaampi mutta oletko koskaan kuullut sellaisesta asiasta kuin "Elämänmuutos" tai "muuttoauto" tai "uusi työpaikka".... Sillähän se suhteen lähentäminen sujuu jos näyttää että tää on se ihminen jonka kanssa haluaa olla.
Jos se toinen on mansikkaa ja pirtelöä ja muut ovat kaurapuuroa ja maksalaatikkoa niin mä oon mielummin satunnaisesti yhteen johtavaasa etäsuhteessa kuin deittaan jotakuta ei-niin-kiinnostavaa lähempää.
Jos kukatahansa kelpaa niin sitten ottaa tilanteeseen sopivan. Mua ainakin moinen kriteeri etoisi niin paljon että jättäisin suhteen sikseen jos tietäisin että paras juttu mussa on se että olen LÄHELTÄ.
En ole kanssa koskaan ymmärtänyt et välimatka vois olla se "vuosisadan rakkaustarinan" ainoa este. En ole silti etäsuhteessa ollut et kokemuspohjalta en osaa sanoa, mut itseni tuntien tiedän et rakkaus ei lopu tollaseen.
Enkä itsekään haluaisi tulla valituksi vaan sen takia et satun asumaan miehen lähellä jos miehen todellinen rakkaus sattuiskin asumaan vaikka ulkomailla tai muualla kaukana.