Täällä mollataan usein että äidit vaikeuttavat isän ja lapsen suhdetta erossa. Niin, se on toisaalta jännää, että äitejä vaaditaan tukemaan isän ja lapsen suhteen säilyttämistä kaikin keinoin, mutta jos isä ei halua lasta tavata, niin siihen ei ole mitään sanomista, ei sosiaalipuolella kuin äidilläkään. Äiti saa yrittää selitellä lapselle, ettei syy ole lapsessa, mutta ei lapset sitä oikein tahdo ymmärtää. Miksi ei laadita asetusta, että isät on myös velvollisia tapaamaan lapsiaan, jos ei muuten niin vaikka valvottuna. Kyllä lapsi kaipaa molempia vanhempiaan, vaikka nämä ei yhdessä enää asuisikaan, mutta minkäs teet.
Lapsen ero
joskus hankalaa
3437
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
tehdä muuta kuin kuolla. kaikki muu on omia valintoja. äitikin voi valita jättää lapset huostaanotettaviksi.
jos isä ei halua lapsia tavata niin hän on tehnyt päätöksesnsä. tietty se äitinä koskettaa ja kovasti mutta ei se auta itseään toisten päätöksillä jatkuvasti rasittaa ja itkeä.
parempi hyväksyä tilanne ja antaa itse tietysti rakkautta lapsille. katso elämää eteenpäin eläkä yriä muuttaa sitä mitä et voi.
Äiti voidaan haastaa oikeuteen jos vaikeuttaa isän ja lapsen suhdetta erossa, mutta isää ei jos ei halua tavata lasta. Tasa-arvoista. Äidille jää vain selittely ja lapsen pahanmielen hyväksyminen.
Tilanteita kun on niin erilaisia näissä eroissa. Minulla ilmeisesti on ero tulossa lapseni äidistä. Ja todennäköisesti myös lapsesta, siinä mielessä, että hän jää äitinsä kanssa asumaan. Haluaisin huolehtia lapsestani täysipäiväisesti ja asua hänen kanssaan, mutta en usko, että oikeudessa voitan. Olen normaali ja työssäkäyvä, koulutettukin, mutta mies on aina heikoilla näissä asioissa. Avopuolisoni myöntää kyllä (ainakin minulle ja lähimmille tuttavillemme), että olen hyvä isä ja että minulla on paljon enemmän kärsivällisyyttä lapsemme suhteen kuin hänellä. Olen vieläpä opetusalalla ja ollut ikäni lasten kanssa tekemisissä työnikin puolesta. Avovaimoni on kuitenkin liikealalla ja tienaa tuplasti sen minkä minä virkamiehenä, joten hänellä on varaa palkata kalleimmat ja pätevimmät juristit. Hän tulee mitä suurimmalla todennäköisyydellä saamaan lapsen huoltajuuden, jos siitä oikeutta käydään. Ja, jos oikeusprosessiin lähdetään, ei hän tule sitäkään koskaan "antamaan anteeksi." Hänellä tulee näin ollen olemaan loistavat mahdollisuudet hankaloittaa minun ja lapseni tapaamisia jatkossa. Kaikki tulee tapahtumaan hänen ehdoillaan.
Lapsemme takia olen ikuisesti iloinen, että tapasin aikoinaan hänen äitinsä. Kaikessa muussa mielessä kadun sitä. En ole ollut uskoton, en ole riippuvainen alkoholista, en edes tupakoi. Urheiluharrastukseni kyllä vie pari-kolme iltaa viikossa, mutta sen hän tiesi jo tavatessamme. Luonnollisesti en myöskään ole väkivaltainen. Hän vain ei halua minua. Olen kuulemma liian sosiaalinen, puhun liikaa yms. Onko todellinen syy se, että hän työelämässä on korkealla pallilla ja haluaisi olla johtaja kotonakin. En tiedä. Minä uskon tasa-arvoon. En halua johtaa, mutta en kaipaa myöskään itselleni "johtajaa."
Tästä tuli pitkä tarina, mutta halusin vain valottaa asian toistakin puolta. Ymmärrän yh-äidin kannan alkuperäisessä kirjoituksessa ja sympatiani ovat hänen puolellaan. Isää (tai äitiä) ei kuitenkaan voi pakottaa lastaan tapaamaan. Vapaaehtoisuudesta ja omasta halusta se täytyy lähteä. Todella surullista, jos isä ei lastaan halua nähdä. Kaikkien osapuolien kannalta.