Kun seurusteleva ihastuu

Onko muilla samoja kokemuksi, että olette seurustelleet jonkin aikaan ja ihastutte sitten esim. työkaveriinne?
Itse olen seurustellet 1,5 vuotta ja nyt aivan ihastunut yhteen työkaveriini. Mietin vain onko suhteeni huona vai miksi näin käy?
111565
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

minulla kävi täysin samoin. en vaan voinut sille mitään. työkaveri oli aivan ihana ja myöskin todella kiinnostunut minusta.
tilanne oli inhottava koska olimme myöskin seurustelleet noin puolitoista vuotta silloisen poikaystäväni kanssa ja koko ajan mietin että mitä pitäisi tehdä. tunteet voitti. näköjään noin vaan voi käydä. ei tunteilleen mitään mahda.

meillä meni aika huonosti silloin poikaystävän kanssa joten meni poikki, jonka jälkeen alkoi romanssi tämän työkaverin kanssa. kuulostaa varmaan pahalta mutta minkäs teet.

Äänestä
  • Tunteiden ei pidä antaa hallita. Tuollainen toiminta/ajattelu on väärin puolisoasi kohtaan. Jos todella välität puolisostasi, pitää ottaa järki avuksi ja määrätietoisesti laittaa ihastukselle piste. Ihmisillä on usein harhakuva siitä, että omat ongelmat korjaantuu jonkun toisen kanssa ja joku toinen tekee elämästä paljon onnellisempaa ja ihanampaa. Todellisuudessa ongelmat löytyy omasta itsestä, eivätkä ne todellakaan korjaannu puolisoa vaihtamalla. Päinvastoin, silloin vasta ongelmat alkavatkin ja on jo myöhäistä katua.

    Äänestä

  • Mirella75 kirjoitti:

    Tunteiden ei pidä antaa hallita. Tuollainen toiminta/ajattelu on väärin puolisoasi kohtaan. Jos todella välität puolisostasi, pitää ottaa järki avuksi ja määrätietoisesti laittaa ihastukselle piste. Ihmisillä on usein harhakuva siitä, että omat ongelmat korjaantuu jonkun toisen kanssa ja joku toinen tekee elämästä paljon onnellisempaa ja ihanampaa. Todellisuudessa ongelmat löytyy omasta itsestä, eivätkä ne todellakaan korjaannu puolisoa vaihtamalla. Päinvastoin, silloin vasta ongelmat alkavatkin ja on jo myöhäistä katua.

    Yhdyn edelliseen. Pitää ryhdistäytyä ja kohdistaa ne ihastukset omaan puolisoon, jos hänestä todella välittää. Oletko ajatellut miltä itsestäsi tuntuisi jos oma kumppanisi ihastuisikin johonkin toiseen?

    Äänestä

  • crashx kirjoitti:

    Itse ihastuin myös työtoveriini ja kadun sitä nyt syvästi, sillä sen seurauksena elämäni muuttui painajaiseksi. Elin onnellisessa parisuhteessa ja samaan aikaan olin ihastunut työtoveriini aluksi ihan lievästi, mutten ymmärtänyt lopettaa ajoissa. Kuvittelin etten ikinä menisi pidemmälle. Tajusin että teen väärin miehelleni, mutten vaan halunnut luopua noista ihastuksen tunteista kun ne tuntui niin mukavalta. Lopulta huomasin että asiat olikin päässyt jo ajautumaan niin pitkälle että tapailimme ja juttelimme ihastukseni kanssa ja toiminta alkoi mennä pettämiseksi. Olin niin ihastunut ettei järki toiminut ja elin jossain pilvilinnoissa. Mieheni sai pian tietää asiasta, ja jätti minut. Olin kuitenkin niin rakastunut ihastukseeni,että kuvittelin elämäni olevan onnellista hänen kanssaan. Aloimme seurustelemaan ja hetken aikaa tuntui että hänen kanssaan kaikki haaveeni toteutuvat. Muutaman kuukauden kúluttua tämä uusi unelmieni mies osoittautuikin täydeksi siaksi. Kuvittelin hänen aina olevan oikea ihannemies. Luotin häneen täysin, hän oli hyväkäytöksinen, komea, hauska, oli todella romanttinen, suosittu ja pidetty ja uskoin hänen rakastavan minua. Eräänä päivänä kuitenkin hän jätti minut kuin nallin kalliolle. Oli löytänyt jo uuden kauniimman ja paremman naisen. Ilmeni myös että kaikki hänen aiemmat rakkaudenosoitukset minulle oli pelkkää leikkiä. Olin pelkkä leikkikalu. En voinut uskoa sitä todeksi. Vihasin tätä tyyppiä yli kaiken ja olin todella pettynyt itseeni miten saatoin ajautua tähän ansaan. Vihani keskellä käteeni osui kaapista ex-mieheltäni saama vanha joululahja-nalle ja silloin purskahdin lohduttomaan itkuun:(
    Tajusin miten hieno ja uskollinen edellinen mieheni oli ollut. Kuinka hän todella välitti minusta. Seuraavana päivänä yritin varovasti tekstiviestillä pyytää häneltä anteeksi ja kysyä voisiko hän enää minua ottaa takaisin. Vastaus oli EI. Tajusin mitä olin hänelle tehnyt. Hän oli ollut todella surullinen lähdöstäni ja muuttanut eri paikkakunnalle. Hän ei enää halunnut nähdä minua, koska ei voisi enää koskaan luottaa minuun. Olin loukannut häntä todella syvästi. Nyt tuosta on jo kulunut vuosi, ja elän yksin ja lohduttomana elämääni. Muistelen aina edellistä miestäni ja yhteisiä muistojamme itkien. Katselen edelleen hänen ostamaansa nallea ja näen siinä hänen lempeät silmänsä. Olen joka aamu yksin herätessäni tajunnut kuinka omalla tyhmyydelläni menetin elämäni tärkeimmän asian. Ihmisen, joka oikeasti rakasti minua, välitti minusta, kuunteli huoliani ja lohdutti. Kadun todella syvästi. Sitä saa mitä tilaa. Kirjoitin tarinani, koska toivon että tämä auttaa muita ihastuksen kourissa kamppailevia todella ajattelemaan JÄRJELLÄ ennenkuin on myöhäistä.

    Äänestä

  • very sad kirjoitti:

    Klassinen tarina tuo edellinen. Kuinka usein niissä ihastuksissa käykin juuri noin, kun niihin ei puutu ajoissa. Se on kumma kun ihmiset eivät ymmärrä arvostaa omaa parisuhdettaan. Jokaisessa parisuhteessa on aina tylsiä aikoja, mutta ne menee ohi ja niitä voi aina parantaa oman puolison kanssa. Ei se onni mistään ulkopuolelta tule.

    Äänestä

  • symbiosis kirjoitti:

    että asiat ovat olleet jossain vaiheessa kuten pitää. Itse olin ajautunut parisuhteeseen tilanteiden kautta ilman suurempia ihastuksia ja rakastumisia. Olen seurustellut nyt sen myöhemmän "ihastukseni" kanssa pitkään ja olen edelleen hyvin onnellinen.

    Ongelmia parisuhteissa tulee aina, eikä niistä pääse tosiaan eroon vaihtamalla kumppania. Mutta jos kumppani on alkujaankin väärä, niin silloinhan on vain hyvä vaihtaa. Jos aina vain ajattelee, että vaihtamalla ei homma parane, niin sitähän voisi napata ensimmäisen vastaan tulevan kadulta ja ruveta rakentamaan parisuhdetta. Minusta ei siihen ainakaan ole. Minulle ei riitä, että ole rakastettu ja minusta välitetään. Haluan itsekin rakastaa ja välittää.

    Äänestä

  • *__* kirjoitti:

    Ongelmana vain on se miten määrität tuon "kumppani alunperin väärä".

    Esimerkiksi osa mittaa kumppanin hyvyyttä miten voimakas ihastuminen alussa on ollut ja se ei ole kovin hyvä mittari kun se voi nopeasti haihtua sen sileän tien jossa vain roikutaan ja toisaalta vähäisemmästä ihastuksesta alkanut suhde voi toimia paremmin ja olla onnellisempikin. Seksin sujuminenkaan kun ei myöskään oikeastaan kerro mitään kun se voi sujua myös täysin tuntemattomienkin kanssa vaikka joka ilta vaihtaisi kumppania.

    Ei ole olemassa mitään erityistä objektiivista mittaria eikä myöskään sosiaalisia kriteerejä parisuhde onnelle, jokainen tekee omat valintansa ja minkälaisessa suhteessa haluaa olla.

    Huomaa vain että osa keskittyy hieman vääriin asioihin, asioihin jotka eivät kestä ja kuvittelevat että niiden avulla parisuhde pysyy koossa. Sitten ihmetellään kun suhteet jäävät lyhyiksi, yhtenä syynä juuri tällaiset ihastumiset.

    Äänestä

  • Harm kirjoitti:

    No omassa tapauksessani alunperin väärä tarkoittaa sitä, että entinen kumppanini oli luonteeltaan minulle täysin epäsopiva. Sopeutuvaisen ja joustavan oman luonteeni takia, sekä kaikkia arvostavan ja kunnioittavan asenteeni ansiosta suhteemme jatkui melkein 10 vuotta. Olimme ja olemme edelleen hyviä ystäviä, mutta mitään sen enempää siinä ei puoleltani ole. Tunsin vain olevani liian vahva hänelle, en saanut vastusta, tukea tai turvaa arkisissa asioissa. Todella ihana mies, mutta kun ei vain ole minulle sopiva, niin ei ole...

    Ja tosiaan, tuohon seurusteluun mahtui paljon yrittämistä, keskustelunavauksia, yhdessä oloa, tekemistä ja vaikka mitä. Enpä tiedä mitä olisimme vielä voineet tehdä, jotta olisimme saaneet minut tyytyväiseksi suhteeseemme. En mitenkään päin voi sanoa luovuttaneeni helpolla.

    En ole niin kokematon, ettenkö ymmärtäisi pitkässä suhteessa tunteiden aina laantuvan. Olen kotona viihtyvä ihminen, joka haluaakin tasaista ja turvallista arkea tutun ihmisen kanssa. Mutta kyllä suhteessa pitää olla avointa intohimoa ja keskustelukykyä, jotta sitä voi jollain tavalla pitää yllä vuosien mittaan.

    Ja mitä näihin ihastuksiin tulee, niin oli minullakin niitä useampi ennen nykyisen kumppanini matkaan tarttumista. En siis edes yritä väittää, että jokainen ihastuminen olisi merkki huonosta parisuhteesta. Kukapa meistä sokea olisi? Mutta ei se sitä mahdollisuutta poista. Halusin vain tuoda toisen esimerkin esiin.

    Äänestä

Ihmisille (myös parisuhteessa oleville) tulee vastaan useita ihastuksia. Jos on oikeasti onnellisessa parisuhteessa ja mikään ei ole pielessä (ja vaikka sillä hetkellä olisikin jokin asia painamassa mieltä), niin suosittelen, että ihastuksen kannattaa antaa olla. Ruoho ei ole vihreämpää aidan takana, niin se vain menee. Itse olen seurustellut avopuolisoni kanssa yli kaksi vuotta, yhdessä asuttu reilu vuosi. Joskus todella harvoin on tullut pikkasen tylsempiä hetkiä perusarjessa, mutta toisaalta siitä on todella onnellinen. On vakaa parisuhde, jossa voi olla oma itsensä ja toinen rakastaa sinua, eikä tarvitse koko ajan olla kyselemässä toisen perään. En ikinä vaihtaisi miestäni toiseen vaikka mikä olisi. Hän on niin upea ihminen. Teillä on jo alkuhuuma luultavasti haihtunut suhteestanne osaksi ainakin, joten nyt on aika laittaa lisää puhtia suhteeseen. Olkaa yhdessä, tehkää mukavia asioita, huomaat miten upea ihminen se toinen on ja miten vähäpätöinen asia pikku ihastus on sen rinnalla. Itsekin olen suhteemme aikana "ihastunut" työkaveriini, mutta en missään nimessä antanut sen mennä kaveruutta pidemmälle. Aina kun palasin kotiin, niin muistin miten upea mies minulla siellä on. Aina työpäivien aikana (kun "ihastuksenikin" oli töissä) tiesin, että olen todella onnellinen, kun minulla on mies kotona joka pitää minusta hyvää huolta ja rakastaa minua. En vaihtaisi sitä koskaan pois. Ihastuksia tulee ja menee, älä anna niiden pilata parisuhdettasi! Jos sinusta teillä on jotain ongelmia suhteessanne (joka voisi johtaa siihen, että lähdet ihastuksesi perään) puhu niistä miehellesi, se auttaa todella paljon.

Äänestä

Suhteessa si ei välttämättä ole mitään vialla, olet vain hastunut. Se menee ohi eikä siitä tarvitse välittää, se on aivan normaalia, olemmehan kaikki ihmisiä.

Elä huolestu, vaan nauti tunteesta ja anna sen häipyä pois ihan luontaisesti.

***

Äänestä

kuvittele että suhteessanne on jotain vikaa.

Ei ne moiset tuntemukset kerro mistään muusta kuin omasta ihastuksesta, sillä ei ole parisuhteen kanssa yleensä mitään tekemistä.

Nyt olette jo olleet yhdessä sen aikaa että on luontaista että pientä tasaamista suhteessa tapahtuu ja sitä automaattisesti alkaa huomata "uutta" (mutta ei todellakaan parempaa) näköpiirissä. Se on vähän kuin minkä tahansa uuden asian kanssa. Kestää aikansa kun tottuu ja sitten sitä katselee ympärilleen.

Osa ihmisistä sanoo että on tunteet jotka määräävät ja sitten järki joka ei tunne asioissa vaikuta. Mutta kyllä ihminen tahdon voimalla voi säädellä mihin asioihin esimerkiksi töissä keskittyy.

Henkilökohtaisesti en voi sietää näitä ajatuksia että jos jokin suhteen ulkopuolinen asia alkaa kiinnostaa niin heti tehdään se johtopäätös että suhde on huono tai suhteessa on ongelmia. Ainuat asiat jotka sitä todennäköisesti pilaavat on se ihastus ja sitä seurannut epätietoisuus itse, ei mikään muu. Toki jos tällaista tapahtuu niin voi sitä parisuhdetta tutkailla vähän ja miettiä mitkä asiat olisivat toisin, mutta lopulta sitä täytyy tyytyä johonkin tai ei koskaan tule elämään kestävässä parisuhteessa.

Kyllä se on ihan itsestä kiinni vaikka kuinka ihastumisia tulisi. Voisihan sitä olla jatkuvasti ihastunut johonkin uuteen tai useampaankin vaikka olisi parisuhteessa, kertoisiko se lopulta mistään muusta kuin ihastujasta itsestään mitään? Todennäköisesti ei.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Blondie.... kirjoitti:

Onko muilla samoja kokemuksi, että olette seurustelleet jonkin aikaan ja ihastutte sitten esim. työkaveriinne?
Itse olen seurustellet 1,5 vuotta ja nyt aivan ihastunut yhteen työkaveriini. Mietin vain onko suhteeni huona vai miksi näin käy?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu